Keskiviikko 18.7.2018. Aberystwyth - Talybont - Machynlleth - Minffordd - Dolgellau - Manelltyd - Bronaber - Trawsfynydd - Tan-y-Bwlch - Rhyd - Danwdeg - Pont Aberglaslyn - Beddgelert - Plas Gwynant - Pen-y-Pass (359 m) - Nant Peris - Llanberis - Pentir - Felin Hen - Llanfairfechan - Conwy. 161 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Tuulevin junareitti sisälsi useita vaihtoja, yhden bussisiirtymän ja todella vaihtelevia maisemia. Aluksi juna vei jokisuiston halki Borthin ja Dovey Junctionin kautta Machlynlethiin vajaaksi tunniksi, sitten Dovey Junctioniin saakka samaa reittiä takaisin. Junailija käski vaihtaa Machlynlethissä, koska Doveyn risteys on vain pysäkki keskellä ei mitään. Sinne jäi kyydistä yksi pariskunta retkeilyvarusteissa varmaankin lintuja tarkkailemaan. Matka jatkui rannikkoa myötäillen pohjoiseen. Rata kulki välillä aivan vesirajassa, välillä hieman kauempana, mutta merimaisemaa riitti. Hiekkarantoja, leirintäalueita, golfkenttiä, maatiloja, mökkikyliä, kyliä, lampaita ja paljon kiviaitoja (ks. video). Porthmadogissa interreilaaja hyppäsi junasta. Valitettavasti rautatieasema ei ollut keskustassa eikä lähellä rantaa eikä liki Ffestiniogin kapearaidejunan asemaa. Siispä espresso ja mehu kahvilassa lähellä bussipysäkkiä houkuttivat. Bussi oli ainakin varttitunnin myöhässä, mutta onneksi sitä sai odotella kahden boheemin oloisen rouvan seurassa, ettei usko mennyt. Naiset olivat menossa vain muutaman pysäkinvälin Porthmadogin keskustaan, mutta heillä oli painavat kantamukset. Heitä kiinnosti, miksi Tuulevi oli menossa Blaenau Ffestiniogiin. Se oli vain välietappi, josta voi jatkaa matkaa taas junalla. Tavallinen juna ei sinne etelästä eikä muutenkaan yli Snowdonian vuoriston kulje, vaan tuo matkanpätkä oli taitettava bussilla (puoli tuntia ja 2,30 puntaa) tai höyryjunalla (tunti ja 16,80 puntaa), jos halusi nähdä rannikkoa eikä halunnut kiertää itäistä reittiä Shrewsburyn kautta.

Bussiosuudella merimaisema vaihtui vuoristoksi, kun linjuri kiipesi liuskekivikaivoskylään, joka on joskus ollut isohko kaupunki. Nyt näytti olevan aika monta asuntoa kaupan. For sale -kyltit erottuivat Walesissa aina helposti. Vaikutti siltä, ettei taloa tai asuntoa voi myydä salaa naapureilta. Blaenau Ffestiniogista mieleen jäivät valtavan suuret kaivoksen sivukiviröykkiöt (ks. video). Siellä tavallinen junaraide ja perinnejunan kapearaide olivat asemalla rinta rinnan toisin kuin Porthmadogissa, ja entisajan kulkupelistä olisi kenties juuri ennättänyt modernimpaan, koska sen saapumista saattoi katsella pohjoisrannikolle suuntaavan junan ikkunasta. Kaikkineen kulkuvälinekikkailu seuraavaan tukikohtaamme Conwyyn kesti seitsemisen tuntia - eto matka! - joten Jukka oli jälleen perillä ennen Tuulevia.

Jukan siirtymätaival Pohjois-Walesiin alkoi jälleen mainiossa aurinkoisessa poutasäässä parinkymmenen asteen lämmössä. Tie A487 pohjoisenkin suuntaan oli totuttua walesilaista laatua: hyväpintainen ja varsin nopeakulkuinen, mutta niin mutkapitoinen, ettei päässyt ajelijan mieli tylsistymään eikä takapuoli puutumaan. Tietä ympäröivissä näkymissäkään ei ollut kritiikille sijaa. Maatiloja harvakseltaan, kyliä siellä täällä. Tietä ympäröivillä laitumilla jatkuvasti lampaita ja harvakseltaan nautaeläimiä. Rehevien lehtipuumetsiköiden lisänä yhä enemmän sankkoja kuusikkoja sitä enemmän mitä korkeammiksi eteläisen Snowdonian vuoret alkoivat kohota.

Hieman ennen Machynllethiä Afon Dyfi -joen suistoalue näytti runsaine lintulaumoineen kiinnostavalta luontokohteelta. Ynys-hir-nimiselle lintujensuojelualueelle alueelle opasti vain vaatimaton tienviitta, jonka ohi ajettuaan Jukka ei jaksanut kääntyä takaisin. 800 hehtaarin laajuinen Ynys-hirin lintujensuojelualue on Walesin ainoa UNESCOn biosfäärialue. Ynys-hirissä on monipuolinen valikoima erilaisia elinympäristöjä ja rikas lintulajisto. Tuulevi pääsi tarkastelemaan Afon Dyfin jokisuistoa junan ikkunasta tarkemmin (ks. video). Lintuja näytti olevan runsaasti, muttei niitä osannut maallikko tunnistaa.

Kohta Jukka sukelsi laajaan Snowdonian kansallispuistoon. Dolgellaun pikkukaupungin lähestyessä vuoret alkoivat muuttua jylhemmiksi ja kivikkoisiksi. Ylärinteillä oli enää rajoitetusti niittyjä ja laidunmaita. Trawsfynyddin kylässä tuli mieleen, että voisi kai sitä välipalaa haukata. Fish and Chips -kioskin tai muun sopivan yksinkertaisen lounaspaikan etsintä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten matka jatkui. Samannimisen tekojärven pohjoispäässä maisemaa häiritsi pari massiivista betonikolossia. Kyseessä on vuonna 1991 suljettu ydinvoimala, jonka purkamisen ja jälkihoidon on laskettu vievän lähes sata vuotta.

A487-tieltä erkaantuneita hupipitoisia pikkuisia pikiteitä vehmaissa lehtimetsiköissä kallistellen Jukka samanaikaisesti alitti Tan-y-Bwlchin liepeillä kapearautatiesillan, kun sen yli puksutteli Ffestiniog Railway -yhtiön XS-kokoinen höyryjuna. Olisikohan Tuulevi ollut juuri kyseisessä junassa, jos olisi valinnut sen Porthmadogissa bussin asemesta? Glaslyn- ja Colwyn-jokien yhtymäkohdassa rehevään jokilaaksoon rakentunut Beddgelertin pikkukylä oli varsinainen silmäkaramelli. Alueelle tyypillisiä harmaanruskehtavasta kivestä muurattuja taloja oli kaavoitettu tiheään muutaman kadun varrelle siten, että oli muodostunut katsastelukelpoinen turistimagneetti. Sööttiyden kruunasivat Colwyn-joen ylittävä vanha kahden holvikaaren kivisilta ja hyvin hoidettujen pihojen runsaat kukkaistutukset. Lomailevaa väkeä hyöri laumoittain kaduilla ja matkamuistomyymälöissä.

Walesin korkein vuori Snowdon (1085 m) lähestyi, mikä tarkoitti, että tietä kehystävä maasto muuttui yhä karummaksi. Eteläisemmän Walesin teitä raamittaneet pensasaidat olivat vaihtuneet kivisiksi. Vuorten rinteiden rehevämmillä paikoilla kasvoi tuttuja kasveja: koivuja ja pihlajia, kanervia ja saniaisia sekä mustikanvarpuja, joissa oli melko runsaasti pieniä kypsiä marjoja. Kotimaisemissa tavattavat horsma ja mesiangervo löytyvät Walesin faunasta kuten myös lukuisat suomalaiselle oudommat kasvit. Pitääpä tässä mainita - ennen kuin unohtuu - myös Walesin lintumaailman usein näkyvä edustaja isohaarahaukka (red kite), joka oli välillä sukupuuton partaalla. Suojelutoimin lintulaji saatiin kuitenkin pelastettua. Esimerkiksi Aberystwythin itäpuolella oleva Bwlch Nant yr Arian Visitor Centre ruokkii päivittäin isohaarahaukkoja, joita voi olla paikalla jopa 150. Jukka sattui sunnuntaina ajamaan vierailijakeskuksen ohi juuri ruokinta-aikaan ja pääsi seuraamaan petolintujen majesteetillista kaartelua keskuksen ohittavalta A44-tieltä.

Beddgelertistä matka jatkui A498:n myötä ylämäkeen ohi muutaman mainittavankokoisen luonnonjärven, joita Walesissa ei kovin paljon ole. Tie A4086 kieputteli Pen-y-Pass-solalle, joka tuntui sijaitsevan metrilukuaan (359 m) korkeammalla. Maisemat olivat jotakuinkin vertailukelpoisia Alppien näkymille, ehkä seutua voisi myös kutsua köyhän miehen Skotlanniksi. Solan ylittävä tie rakennettiin 1830-luvulla alun perin malminkuljetusreitiksi Snowdonin kaivoksista liuskekivestään tunnettuun Llanberisiin. Nyttemmin solatie palvelee etenkin turismia, mistä todisteena näkyi aikamoinen määrä maksulliselle parkkipaikalle pysäköityjä henkilö- ja linja-autoja sekä jokunen moottoripyöräkin. Pen-y-Pass on ilmeisen suosittu lähtöpiste patikoijien vaelluksille. Hostelli ja kahvila solan laella on, mutta kumma kyllä nakkiputkaa tai muuta ulkopikaruokalaa ei näkynyt.

Motukkamatkaajan tie kulki uhkeitten Snowdonin ja Glyderau-vuorijonon välissä alavammille maille kohti Walesin pohjoisrantaa. Kaivostoiminnan historia loikkasi jälleen silmille Llanberisin kylän seutuvilla. Jääkauden muodostaman Llyn Peris -järven vastarannan vuorten rinteistä on louhittu vuosikymmenet liuskekiveä. Pohjois-Walesin vuoriteollisuuden saavutuksia voi ihailla kauempaa jyrkkäseinäisiä louhoksia ja massiivisia sivukivikasoja mittaillen sekä myös lähietäisyydeltä Kansallisessa liuskekivimuseossa, joka sijaitsee lakkautetussa Dinorwicin liuskekivilouhoksessa ja sen rakennuksissa. Dinorwicin louhos oli aikoinaan Walesin ja maailman toiseksi suurin alallaan.

Bethesdan jälkeen Bangorin kaupungin kulmilta lähtien Triumphin alla kiisi merenrantaa seuraileva moottoritie A55, jota myöten loppumatka päivän päätepisteeseen Conwyn pikkukaupunkiin sujui nopsasti. Conwyssa piti majapaikkaa etsiskellä kotvanen, vaikka Garmin sinänsä johdatti jokseenkin oikein, sillä ainakaan vanhassakaupungissa talojen numeroita ei näkynyt missään, ja Pen-y-Bryn-majatalostakin kertoi vain samannimisen teehuoneen kyltti. Moottoripyörän lyhytaikainenkin pysäköinti oli peräti hankalaa turistien voimakkaasti kansoittamien kapeiden katujen varsilla. Huoneen haltuunoton jälkeen piti pyörä kiikuttaa läheiselle maksulliselle parkkipaikalle, jossa kolmen päivän pysäköinti maksoi 15 puntaa.

Jukka ennätti siis asettua taloksi ennen vaimonsa saapumista historialliseen walesilaiskaupunkiin. Söpö mutta epäkäytännöllinen Conwyn kämppämme oli yksi kolmesta huoneesta teehuoneen yläkerrassa. Suihkuhuone-wc oli tosin liukuovea lukuun ottamatta reissun paras. Kaksoissänky keikkui, kun toinen kääntyi ja peitto oli jälleen yhteinen, mutta epäkäytännöllisintä oli aamiainen. Jostain syystä sitä ei tarjoiltu alakerran teehuoneessa, vaan huoneen minieteisessä oli pieni jääkaappi, vedenkeitin ja kapselikahvikone sekä kori kuivatavaroille sekä astioita. Tarjolla oli teen ja kahvin lisäksi pikapuuroa, maissihiutaleita, keksejä, perunalastuja, kaura-hunajapatukoita, kakkua, voisarvia, hunajaa, hilloa, appelsiineja ja omenoita, jukurttia, voita, maitoa, mehua ja vettä. Ostimme lähi-Sparista aamiaiselle leipää, juustoa, kinkkua, tomaatteja, välipalaksi banaaneja sekä illaksi olutta, gin & tonicia, Pimmsiä ja punaviiniä. Aamiaisen syömiseen ei ollut muuta paikkaa kuin sänky. Tavaroille ei juuri ollut sijaa majatalossa. Paksuseinäisen vanhan talon ikkunasyvennykseen ja yöpöydille mahtui jotain. Kattoparrun päälle saattoi heitellä vaatteita ja samalla lennättää sinne kertynyttä pölyä, mutta parrussa olisi meistä voinut olla tappeja tai koukkuja perinteiseen tapaan. Huoneen nurkassa oli pieni vaatekomeromainen syvennys (kuvauksessa vaatekaappi), mutta tangolla ei tullessamme ollut yhtään henkaria. Toisena päivänä saimme niitä peräti neljä. Kuvauksessa luvattua Wi-Fiä ei ollut.

Illallista söimme kodikkaassa, hiukan suurimmista turistivirroista sivussa olevassa Watson's Bistrossa, josta Tuulevi oli varannut pöydän jo junamatkan aikana. Rouvan erityisruokavalio tuotti walesinranskalaiskeittiölle hieman päänvaivaa ja keittiön tervehdyksenä Tuulevi sai vadelmasorbetin, kun Jukka sai leipää. Alkuruoaksi Tuulevi söi briejuusto-punajuuri-parsa-parsakaalilautaselta sen, minkä voi ja Jukka paneroituja mereneläväpyöryköitä. Pääruoaksi söimme molemmat lammasta, jonka lisukkeeksi Jukka sai lehtikaalia ja kermaperunat eräänlaisen kakun muodossa ja Tuulevi ranskanperunat. Joimme pullollisen pinot noiria ja kaksi pullollista vettä. Yhdistelmäkeittiön tarjoomukset eivät olleet lainkaan hassumpia.

Torstai 19.7.2018. Conwy - Llansanffraid Glan Conwy - Llanrwst - Betws-y-Coed - Capel Curig - Bethesda - Llanfairfechan - Conwy. 80 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Conwyn vanhakaupunki on rakennettu todella ahtaasti ja monet sen kapoisista kujista ovat yksisuuntaisia. Sen takia torstaiajelu alkoi vanhankaupungin ympäriajolla, jotta pääsi Conwy-joen ylitse ja etelään vievälle A470-tielle. Kyseisellä tiellä oli siinä määrin liikennettä, että Llanwrstissa kyläsessä reittimuutos ja uusi joen ylitys. Llanwrstissa sillan pielessä oli äärimmäisen pittoreski teehuone vanhassa kivitalossa, joka oli lähes kauttaaltaan villiviiniköynnösten peitossa. Jotenkin erityisen brittiläinen näky. Conwy-joen länsipuolella kulkeva B5106 olikin lähes autio ja siksi ynnä siitä huolimatta hauska ajaa.

Pikkutie kaarteli herttaisen näköiseen Betws-y-Coedin luonnonkivitalokylään, jossa on panostettu urakalla matkailuun, etenkin luontosellaiseen. Majoitusta yllin kyllin, rutkasti ravintoloita, kahviloita ja jäätelöbaareja sekä ainakin puoli tusinaa outdoor-kamppeitten myymälää. Turisteja parveili kaduilla ja kylän halkaisevan kosken partaalla merkille pantavia määriä. Betws-y-Coedin ympäristössä olisi kartan mukaan ollut lukuisia mielenkiintoisia asfalttipäällysteisiä metsäpolkuja, mutta niiden tutkimiseen ei nyt malttanut pysähtyä, vaan piti keskittyä isojen linjojen hahmotteluun.

Betws-y-Coedissa vietetyn pitkähkön paussin jälkeen matkaa kelpasi jälleen jatkaa. Capel Curigissa tuikkaus pienemmälle tielle ja pysähdys järvimaiseman äärellä, minkä jälkeen paluu A5-tielle, joka eteni alamäkeen vähäpuustoisessa karujen ja isojen vuorten saartamassa laaksossa kohti Irlanninmeren rantaa. Näkymät eivät olleet ihan yhtä jylhiä kuin edellispäivänä Snowdon-vuoren rinteillä, mutta varsin vaikuttavia kuitenkin. Bangorin porteilla tankki täyteen 1,40 £/l -hintaista bensaa ja loppumatka Conwyyn merenrantamotaria aivan kuten keskiviikkonakin.

Tuulevi vieraili torstaina kahdessa historiallisessa, museoidussa talossa. Ensin laajassa, hienosti restauroidussa ja hyvin esitellyssä Plas Mawrissa, joka on Henrik VXIII:n ja Elisabetin aikainen eli 1500-luvulla rakennettu talo, jossa on asunut varakas maanomistajaperhe palvelijoineen. Talossa oli kiva yrtti- ja kukkapuutarha, jossa pölhöili ilmeisesti vielä lentokyvytön lokinpoikanen, sekä kiinnostava näyttely tuon ajan hygienia- ja terveyskäsityksistä sekä sokerina huipulla torni, josta oli kivat maisemat joka suuntaan. Kannatti käydä. Toinen kohde oli Conwyn vanhin talo Aberconwy House 1300-luvulta. Tämä pienehkö kauppiastalo ei ollut yhtä valaisevasti esitelty kuin Plas Mawr. Yksi huone ei yllättäen ollut keskiaikaisesti laitettu, vaan sisustettu Viktorian ajan suffragetin huoneeksi. Se oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta irrallaan talon kokonaisuudesta.

Molempien palattua majoitukseen kahden maissa iltapäivällä söimme hieman välipalaa ennen kuin läksimme kävelemään 1,3 kilometriselle kaupunginmuurille. Conwy on ollut kokonaan muurin ympäröimä ja edelleen 21-torninen ja kolmiporttinen muuri on yksi yhtenäisimmistä Euroopassa. Muurin ja Conwyn linnan rakennutti englantilaisten valloittajien suojaksi Edward I vuosina 1283-1287. Englantilaiset asuivat muurin sisällä, walesilaiset sen ulkopuolella. Muurikävely oli kuvauksellisesti antoisa, sillä sää oli kirkas ja erityisesti torneista mutta myös itse muurilta näkee kauas kaikkiin suuntiin. Hieman tasapainoaistia koetteleva kokemus se oli myös. Lokinpoikasia pölhöili muurillakin siellä sun täällä. Muurilta näki paitsi merelle, joelle, vuorille, silloille ja linnalle myös ihmisten pihoille. Ilmeisesti he ovat tottuneet siihen, että turistit zoomailevat yläilmoista kodin terassille tai takapihalle.

Conwyn vanha keskusta on hyvin pieni, vaikka koko kaupunki on melko suuri (116 000 asukasta). Ei ole vaikea kuvitella, millainen nykyinen historiallinen ydin on ollut kokonaan muurin suojaamana, linnan varjossa, kun melkein kaikki talot ovat edelleen vanhoja, kadut kulkevat keskiaikaisesti miten sattuu, pienimpiäkin risteyksiä nimitetään aukioiksi (square) ja suurin osa rakennuksista on kiinni toisissaan. Kaupunki on melkein kuin saari tai saarella. Nykyajan vaatimukset kuten pysäköintipaikkojen tarve eivät oikein sovi kuvaan.

Kompaktinkokoisessa Conwyssa oli kätevä taas piipahtaa majapaikassa ennen illallispaikan etsimistä. Valikoima oli ilta-aikaan aika rajallinen, joten ilmeisesti Conwy on päiväretkikohde. Päädyimme Erskine Armsiin, joka vaikuttikin suositulta paikalta sillä yläkerta ja välikerros olivat täynnä ja mahduimme vain alakerran baariin. Popsimme ensin sekasalaatit ja sitten kampelaa pinaattitäytteellä uusien perunoiden, herneiden ja kastikkeen kanssa (Jukka) ja myskikurpitsaa, punajuurta, halloumia ja kvinoaa (Tuulevi). Baarin konstailematon ruoka oli ihan syötävää, samoin pinoit noir hyvinkin juotavaa, mutta juomalasit nuhruiset.

Illallisen jälkeen kävelimme vielä linnan lähelle, sillalle ja satamaan. Auringon laskiessa alkoi viiletä, mutta oli tyyntä, selkeää ja kaunista. Conwyn satamassa laskuveden eli luoteen visuaalinen vaikutelma oli dramaattinen. Valtavat veden aiemmin valtaamat alueet olivat luoteen aikana kuivillaan. Sataman purjeveneet tököttivät köliensä varassa pohjahiekassa ja kalastuspaatit köllöttelivät pyöreine pohjineen santapatjalla. Aberystwythissäkin toki veden katoaminen rannoilta oli selkeästi havaittavissa, mutta Conwyssa paljastui, miltä laskuveden aikaan todella näyttää.

Perjantai 20.7.2018. Conwy.

Päivän kuvat

Aamulla satoi vettä, joten lepäilimme pitkään ja söimme aamiaista vasta kello 10 jälkeen. Ainoa hyvä puoli huoneaamiaisessa olikin sen vapaa aikataulu. Vettä ripotteli edelleen hieman, kun suuntasimme vihdoin ulos pikkuisesta boksistamme. Kävimme Conwy Visitor Centerissä, joka osoittautui matkamuistomyymäläksi, ja Conwyn turisti-infossa, jossa oli myös kiva pieni näyttely Gwynedolin ruhtinaista eli Conwyn alueen hallitsijoista ennen kuin Edward I valloitti alueen englantilaisten haltuun, sekä Plas Mawrin myymälässä ostamassa yhden puuttuvan postikortin. Tutustuimme myös tiettävästi Britannian pienimpään taloon, jossa ei ymmärrettävästi kauan aikaa mennyt. Erikoista, että tämän 1500-luvulla rakennetun miniatyyritalon viimeinen asukas vuonna 1900 oli 191-senttinen kalastaja Robert Jones, joka ei mahtunut seisomaan suorana talon kummassakaan huoneessa.

Tuulevi vahvistautui espressolla Liverpool Arms -pubissa samaan aikaan, kun Jukka jäätelöllä paikallisen Parisella-yhtiön vastapäisellä kioskilla. Näin voimistuneina jaksoimme suunnata Conwyn linnaan, joka yhdessä kaupunginmuurin kanssa on UNESCOn maailmanperintökohde. Linna on suuri raunio eli mitään sisätiloja ei ole entisöity, vaan linna koostuu torneista ja muureista. Näkymät tornien ja muurien päältä ovat hyvät, myös kolmen sillan kokonaisuudelle. Conwyn riippusilta (1822–26) on maailman ensimmäisiä tieriippusiltoja ja suunniteltu sopimaan yhteen keskiaikaisen linnan kanssa. Vieressä kulkevat 1800-luvun katettu rautatiesilta ja uusi maantiesilta.

Linnan viereinen Press Room valikoitui lounaspaikaksi, koska se ilmaisi tarjoavansa Welsh rarebittejä eli lämpimiä juustokuorruteleipiä myös gluteenittomina. Leivän kanssa sai myös salaattia. Palanpainikkeksi Jukka joi kolajuomaa ja Tuulevi punaviiniä.

Postitettuamme kortit läksimme asumukseemme, jossa kohtasimme harmillisen yllätyksen. Niin aamiaistarvikkeiden täydennys kuin siivoaminenkin olivat jääneet pahasti kesken. Menimme alakerran teehuoneeseen tiedustelemaan syytä ja etenkin hakemaan jonkun hoitamaan homman loppuun. Henkilökunnan edustaja oli ystävällinen ja kyseli tarkempaa tietoa siitä, mikä oli vialla. Kerroimme, ettei wc-paperia ollut lisätty, lattialle heitettyjä pikkupyyhkeitä ja pesulappuja korvattu puhtailla, sänkyä pedattu. Pesuaineita oli tuotu ja osa aamiaistarvikkeista, muttei kaikkia. Astiat olivat likaisia, mutta samalta tarjottimelta oli viety pois tyhjät hillopurnukat yms. Puolitiessä oli putsaus- ja täydennysoperaatio siis kaikkiaan. Nainen (ei omistaja-Olivia) lupasi hoitaa homman ja meni naapurin Love to Eat -paikkaan (olisiko ollut samaa firmaa) tiedustelemaan tilannetta. Palattuaan hän lupasi itse tehdä työt loppuun ja me voisimme odotellessamme juoda teet tai kahvit talon laskuun. Joimme teet ja palasimme huoneeseemme. Tilanne vaikutti paremmalta, vaikkei hedelmiä ja voita ollutkaan lisätty. Kun Jukka oli menossa suihkuun, kävi ilmi, että käytetyt kosteat pyyhkeet (jopa likainen pesulappu lattialta) oli taiteltu sängylle, muka puhtaina. Erikoista.

Illalliselle yritimme ensin Castle Hotellin Shakespeare-ravintolaan, mutta menestyksettä ilman pöytävarausta. Tutkailimme sitten The Blue Bellin listaa, mutta päädyimme lopulta viereiseen George & Dragoniin, joka olikin vallan kelpo pubi. Söimme kana- & pekonisalaatit, Jukka joi lagerin ja Tuulevi punaviiniä. Jälkiruoaksi Jukka nautti jäätelöannoksen ja Tuulevi lasillisen cavaa. Pubi oli niin täynnä, että ensin meille sanottiin, ettei syömään mahdu olleenkaan ja sitten, että joudumme odottamaan 20 minuuttia voidaksemme tilata ruokaa. Lopulta odotusaika oli ehkä viitisen minuuttia. Ruoka oli aivan hyvää, ei toki mitään fine diningia. Ruokaisat salaatit riittivät hyvin, koska myöhäinen lounasleipä oli ollut aika täyttävä. Paikallisten(kin) suosimalta vaikuttaneessa pubissa oli leppoisan mukava istuskella ja ihmetellä eloa vilkkaan puheensorinan keskellä.

Mietimme mihin satamassa näkemiemme kalastuspaattien ja pyydysten saalis menee. Näimme mereneläväkaupan nimeltä Conwy Mussels, josta voi ostaa ruokaa mukaan, sekä ravunsyöttejä, jos haluaa itse ravustaa, muttemme yhtään merenantimiin erikoistunutta ravintolaa, ellei fish & chips -paikkoja lasketa.

Lokkien huuto oli Conwyssa miltei jatkuvaa. Huoneemme ikkunan läpi kuuluvaa kaklatusta saimme kuunnella aamuvarhaisesta lähtien. Osa lokinpoikasista kuoriutuu onnettomasti muualla kuin rantaäpräällä eli muun muassa linnassa, muurilla ja pihoilla, ja joutuu siellä tuskailemaan ennen kuin oppii lentämään. Yllättävän sisämaassakin, kuten Herefordin asemalla, lokit päivystivät ja ottivat kovaäänisesti kantaa johonkin.

Lauantai 21.7.2018. Conwy - Caerhun - Dolgarrog - Trefriw - Llanrwst - Pentrefoelas - Druid - Llangollen - Gobowen - Shrewsbury - Church Stretton - Craven Arms - Ludlow - Leominster - Newtown - Trumpet - Newent - Gloucester - Painswick - Stroud - Nailsworth - Dodington Ash - Pennsylvania - Lansdown - Bath. 309 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Sade oli niin vähäistä, ettei se juuri haitannut ajoa. Alkuun kivaa ja autiota B5106-tietä Llanwrstiin, jossa Conwy-joen ylitys tuttua "heikkoa siltaa" (liikennemerkissä varoitus PONT WAN - WEAK BRIDGE 18t) isommalle A470-tielle ja kohta käännös vasempaan A5:lle. A5 olikin todella hieno väylä etenemiseen. Kuten brittiläinen Tiger-omistaja Hay-on-Wyessä oli määritellyt "cracked road". Nopeakulkuinen, jatkuvaa vasen-oikea-kallistelua, upea pinta eikä liikaa liikennettä ja ohittaminen mahdollista. Vuorten huiput lymysivät pilvein peitossa, mikä rajoitti maisemain ihailua.

Olemattomaksi käynyt tihku loppui vähitellen, ja sää ryhtyi lämpenemään. Kuuluisa Horseshoe Pass Llangollenin liepeillä jäi tsekkaamatta, kun lähtö viivästyi ja ajamista oli edessä vielä reippaasti. Hyvää ajoväylää oli tarjolla toki riittämin muutenkin. Jukka oli piirrellyt päivän reitin kulkemaan pääasiassa aiemmin mainitun karttakirjan korostettuja osuuksia myöten. Osa etapeista oli oikein rattoisia, osa vilkkaampia ja suorempia maanteitä. Ruokailumahdollisuuksia olisi ollut paljonlaisesti, mutta Jukka lounasti All Strettonissa aikaa säästääkseen karunpuoleisesti pussillisen Kettle-perunalastuja veden kera, jälkiruuaksi banaanin. Samalla oli luovuttava aamupäivällä tarpeellisista ajopuvun tikkivuorista.

Isot brittimaantiet näyttivät olevan usein kohtalaisen vähäliikenteisiä ja suhteellisen nopeakulkuisia, mutta isompien taajamien tienoilla melko kuormitettuja, ja lukemattomat kiertoliittymät hidastivat ajamista aikamoisesti. Eteneminen pukkasi olemaan noilla alueilla kiihdyttelyä ja jarruttelua, mutta eipähän pääsyt täysin tylsistymään. Tietenkin siirtymiseen olisi voinut käyttää moottoriteitä, mutta mitäpä järkeä siinä olisi ollut, kun ajamisesta oli tarkoitus nauttiakin. Kiertoliittymiä Britteinsaarilla on huomattavan paljon. Saarelaiset näyttivät ajavan näissä liikenneympyröissä siten, että vilkkua ei juuri käytetä ympyrästä poistuttaessa, ja kaistauskollisuuskin oli monikaistaisissa liikenneympyröissä vaihtelevaa. Useampikaistaisissa kiertoliittymissä kaistojen käyttö oli usein aika värikästä, mutta jotain logiikkaakin oli havaittavissa eli keskikaistoja käytettiin, mikäli tarkoitus oli poistua rinkulasta myöhemmin.

Isossa-Britanniassa tienviitoitus ei ole joka suhteessa yhteiskunnan ydinosaamista. Teiden numerot on yleensä merkitty opasteisiin, mutta mailimääriä kohteisiin ilmoitellaan kovin kitsaasti. Mannereurooppalaiselle eksoottinen yksityiskohta ovat kaksikaistaisten maanteiden keskiviivalle tasaisin välimatkoin asennetut heijastinmokkulat, jotka lienevät tarpeen pimeän aikaan ja saarille tyypillisellä sumusäällä. Britannian teiden varsilla silmiin pistänyt muu vaara -liikennemerkin lisäkilpi "Road liable to flooding" osoittautui Jukan otaksunnan mukaisesti varoitukseksi tien tulvimismahdollisuudesta sateella. Toinen ajaessa hiukan hämäräksi jäänyt varoitusmerkin Hidden dip -lisäkilpi näyttäisi varoittavan tiessä olevasta kuopasta. No hard shoulder -kyltti taas huomauttaa pientareen puuttumisesta ja "Layby" merkitsee levähdyspaikkaa.

Yksi linna oli toki vilkaistava tämänkin ajomatka varrelta. Sopivasti kohdalle osui Hampton Court Castle Leominsterin eteläpuolella. 1400-luvulta lähtien paikalla seissyt linna laajoine puutarhoineen näytti parkkipaikan automäärästä päätellen olevan yleisön suosiossa. Yksi päivän puolierikoisista näyistä oli se, kun Jukka yhtäkkiä havaitsi tienposkessa muutaman hevosen. Vauhtia merkittävästi pudotettuaan Jukka totesi, etteivät hevot sentään irrallaan liikuskelleet, vaan olivat ketjuilla kytkettyinä. Pari miestä loikoili tienpientareella vankkurikärryjen varjossa kuin vanhoissa elokuvissa, ilmeisesti taukoa pidellen. Kulkureita? Mustalaisruhtinaita? Toinen kummallisuus oli Newentin lähellä sijaitseva Three Choirs Wineyard, jonka viiniköynnökset kasvoivat siisteissä riveissä kuin isommissa viininviljelymaissa konsanaan.

Pieni pyyhkäisy Cotswoldia kuului päivän ohjelmaan ennen pääteasemaa Bathin kaupunkia. Eteläisessäkin Cotswoldissa maasto oli avaraa ja kumpuilevaa jokusen sankan lehtipuumetsikön täplittäessä karttaa. Enemmistö rakennuksista oli kellertävästä kalkkikivestä, omakotitalojen pihat siistejä ja värikkään kuvauksellisia. Esimerkiksi Painswick ja Nailsworth näyttivät kovin pittoreskeilta suomalaissilmin tarkasteltuina. Jukka saapui Bathiin hienostokaupunginosan läpi. Bathin keskusta sijaitsee Avon-joen syvässä laaksossa, joten viimeiset kilometrit sisälsivät jyrkkää alamäkiajoa. Garminin ja Tuulevin kännykällään lähettämien valokuvien perusteella majoituksemme Albany Guest House löytyi jotakuinkin vaivatta melkein seitsemän tuntia Jukan Conwysta lähdön jälkeen.

Kolme eri sovellusta oli ehdottanut Tuuleville kolmea eri junareittiä Bathiin. Reilaaja päätti luottaa National Railiin, koska sinne päivittynevät poikkeukset nopeammin kuin DB Navigatoriin (Walesin Arriva Trains kuuluu samaan konserniin) tai Rail Planneriin (Interrail & Eurail). Perilletuloaika oli kaikissa vaihtoehdoissa sama, mutta kumpikin vaihto eri paikoissa. Ensimmäinen juna oli umpitäynnä, mutta Conwyssa pääsi sentään vielä istumaan. Myöhemmin oli välejä, jolloin porukkaa seisoi käytävät ja väliköt täyttäen. Joillain matkailijoilla oli käsittämättömän isoja matkalaukkuja mukanaan, joten osan tilasta veivät ne, eivät ihmiset. Arriva Trainsin junat tuntuivat aina olevan täynnä, luultavasti siksi, että vaunuja oli aina vain kaksi. Liekö kalusto kulahtaneisuuden lisäksi myös liian vähäistä? Langaton verkko ja vessat toimivat hyvin ja myyntikärryt liikkuivat. Tuulevi vaihtoi Birmingham New Street -asemalla kätevästi viereisellä raiteella odottaneeseen Cross Country -yhtiön junaan, joka oli uudehko, tyhjähkö, siisti ja moderni. Vaunuja oli enemmän kuin tarpeeksi ja kuulutukset kuuli selvästi. Toinen vaihto oli Bristol Temple Meadsissa, josta alkoi viimeinen, vain 12-minuuttinen matkaosuus Bath Span asemalle, josta piti kävellä kuumuudessa reilun kilometrin verran Albany Guest Houseen. Matkaan meni noin 25 minuuttia, koska välillä piti pysähdellä, tutkailla Google mapsia ja muuten vain katsella ympärilleen kävelykeskustassa.

Albanyn isäntäväki oli pyytänyt ilmoittamaan saapumisajan, ja Tuulevi oli ilmoittanut tulevansa noin klo 16, mikä täsmäsi hyvin, koska klo 15.56 hän oli ovella, jossa oli lappu, että soittaa pitäisi. Isäntä Matt vastasi ja sanoin olevansa viimeistään 10 minuutin kuluttua paikalla, mutta lähes vartti siihen meni. Sillä välin ennätti ovelle ilmaantua viisihenkinen alankomaalaisperhe, jonka navigaattori oli ohjannut suoraan pysäköintipaikalle. He luulivat ensin Tuulevia omistajaksi ja jotenkin yllättyivät, kun tämä kertoi juuri soittaneensa isäntäväelle. Hekin kai olivat arvelleet noin klo 15-16 saapumisajan ilmoittamisen riittäneen.

Lopulta huoneeseen siis pääsi. Se oli pieni, ahdas ja kuuma, ikkuna meluisalle ja vilkkaalle Monmouth Roadille ja etelään päin. Suihku- ja wc-huone oli siten erikseen, että sinne piti mennä käytävän kautta, vaikka se olikin pelkästään omassa käytössä. Tarvittiin siis vain kolme avainta: ulko-oveen, huoneeseen ja kylppäriin. Parisängyn plussaa olivat leveyden lisäksi omat peitot, jotka olisivat helteellä voineet olla hieman kevyemmät - toisena yönä pelkkä lakana sai riittää. Kylppäri oli vanhanaikainen mutta ilmanvaihtoventtiiliä lukuun ottamatta siisti. Vettä tuli vanhanaikaisesta suihkumekanismista laiskanpuoleiseen brittityyliin ja käsienpesualtaan hanat olivat erilliset - kuitenkin siten, ettei kuumavesihanasta norunut vesi ennättänyt polttavaksi käsienpesun aikana. Huoneen pölyisyydestä vastasi oskillaattorituuletin. Huoneita Albanyssa oli kaikkiaan kuusi ja me asuimme keskikerroksessa. Miten lämmin lie ollut yläkerrassa. Albanyn, kuten monen muunkin brittimajapaikan, kompastuskivi tuntuu olevan ilmanvaihto. Ihmettelimme, ettei sivistysmaan vuosisataisessa historiassa kellekään ole tullut mieleen edes Suomessa niin yleinen painovoimainen ilmanvaihto.

Jukan saavuttua ja nostettua laukkunsa pyörän kyydistä talon eteiseen, Tuulevi opasti Tikru-kuskin talon taakse pysäköintipaikalle, jossa hollantilaisten piti hieman siirtää autoaan, että Triumphkin mahtui mukaan. Myös Matt ehätti paikalle neuvomaan. Parkkipaikka oli turvallisen oloisesti pikkukujalla, ei ison kadun varrella.

Bathin iltaruokapaikkamme oli tyyris Raphael Restaurant, johon Tuulevi teki nettivarauksen. Rouva sai nimittäin majapaikkaan saavuttuaan melkoisen tietopaketin ja muun muassa sen informaation, että on karnevaali-ilta ja siksi paljon porukkaa liikkeellä. Niinpä matkailija alkoi tarkastella lähistön ravintoloiden varaustilanteita. Kiinnostava ja likeinen Scallop Shell oli joko suljettu tai umpivarattu sekä lauantaina että sunnuntaina; samoin lauantai-iltana puolentusinaa lähistön ruokapaikkaa. Vaikutti siltä, ettei ilman reserveerausta kannata mihinkään yrittää. Raphaelin henkilökunta suhtautui tyynen vakavasti ruokarajoitteisiin, joten allergikko sai muokattuna niin alku- kuin pääruoankin. Ensin mainittu oli duoksi muokattu taimen- eli todennäköisesti kirjolohitrio eli kylmä- ja lämminsavua punajuuren ja etikkakurkun kanssa. Jukan eturuokana toimi mereneläväbruscetta. Pääruoaksi maistui molemmille ensimmäinen päivän kolmesta spesiaalista eli silokampela perunalisukkeineen. Jukan jälkiruoka oli jäätelö, Tuulevin jälkijuoma Averna. Ruokajuomina toimivat italialainen punaviini ja tsekkiläinen olut.

Sunnuntai 22.7.2018. Bath.

Päivän kuvat

Sunnuntaiaamun herätys oli jo kello kuudelta, koska Tuulevi halusi tehdä Suomeen lentonsa lähtöselvityksen heti, kun se oli mahdollista eli klo 6.05. Puhelinsovelluksella se kävi nopeasti ja Heathrow-Helsinki-lennolle sai jopa paikan vaihdettua mieleisekseen maksutta.

Puhelimista puheen ollen: Britanniassa on keksitty monenlaista uusiokäyttöä perinteisille, suojelluillekin, punaisille puhelinkopeille. Osassa on edelleen kolikko- tai korttipuhelin, mutta havainnoimme reissullamme kopin käytön ainakin käteisautomaattina, defibrillaattorin sijaintipaikkana ja kukkatelineenä.

Olimme huomanneet nettisääsivuilta, että Suomessa oli ollut reissumme aikana huomattavan lämmintä, sellaista +32 Celsiusta parhaimmillaan/pahimmillaan. Hellekelejähän riitti Suomessa kesällä 2018 viikkotolkulla, mutta sitäkin enemmän hämmensi, että helteistä ja käytännössä lähes sateetonta säätä piisasi myös Britteinsaarilla matkamme ajan päivästä toiseen. Puistojen keltaiset rutikuivat nurmikot sekä Walesissa että Englannissa kielivät jatkuvista auringonpaahteista. Paikallisetkin olivat asiasta ällikällä lyötyjä. Laskujemme mukaan reissumme aikana Briteissä satoi neljänä päivänä, ja silloinkin sade oli heikkoa ja ajoittaista.

Aamiainen Albanyssa, joka muuten ei oikein vastannut odotuksiamme ja kuvauksiaan, oli kelpoenglantilainen. Puuroa ei Englannin puolella ollut, mutta kylmien juomien ja ruokien - mehut, jukurtit, murot, hedelmäsalaatti, hedelmät, marmeladit - lisäksi sai keittiöstä Mattin tarjoilemana kuumaa aamiaista. Jukka pisteli poskeensa melkein full Englishin (ei papuja eikä pekonia) ja Tuulevi uppomunan ja grillatun tomaatin. Teetä ja paahtoleipää saimme toki myös. Aamiaishuoneen lämpötila oli miellyttävämpi kuin tukalan huoneemme.

Kohta kello kymmenen jälkeen aloitimme tutustumiskävelyn Bathin historialliseen keskustaan. 80 000 asukkaan UNESCOn maailmanperintökaupunki on tunnettu Brittein saarten ainoiden kuumien lähteiden ympärille rakennetuista kylpylöistään viimeistään roomalaisten ajoilta alkaen, ellei jo ennen sitä. Kukoistuskauttaan kaupunki eli 1550-luvulta 1830-luvulle. Löydettyämme pumppuhuoneen ja roomalaiskylpylän ei sinne ollut aivan valtaisaa jonoa, mutta pakollisen vessa- ja juomapaussin jälkeen jono oli jo pitkä. Bath Abbey -kirkossa oli kirkonmenot, joten suuntasimme Pulteneyn siltaa (1774) ja sen alla virtaavaa Avon-jokea ihmettelemään. Harhailimme keskustassa, piipahdimme muutamassa kaupassa, joimme GT:n ja lagerin Bathin pienimmässä pubissa.

Törmäilimme kuvaannollisesti tämän tästä noin metrinkorkuisiin minervanpöllöpatsaisiin, jotka liittyivät julkiseen taideveistospolkuun Bathin kaupungissa. Kaikkiaan yksilöllisesti koristeltuja pöllöveistoksia oli 82 kappaletta kesällä 2018 ympäri kaupunkia. Ne myytiin taidetempauksen jälkeen hyväntekeväisyyshuutokaupassa yhteensä noin 140000 punnalla.

Kävimme myös katselemassa ja kuvailemassa Abbeyta, mutta kylpylän jono sen kuin piteni. Lopulta hylkäsimme ajatuksen siellä vierailemisesta ja kävelimme sen sijaan tarkastamaan (ulkoapäin) Circusin (1754-1768) ja Royal Crescentin (1767-1775) kauniit kaarevat talot kaupungin kulta-ajalta. Kuuntelimme myös torvisoittoa Royal Victoria Parkissa ja katselimme minigolfausta Victoria Falls Adventure Golf -kentällä. Kuumuus lopulta vähensi kiihkeintä intoamme turistikäyttäytymiseen.

Kävimme majatalossamme suihkussa ja huilaamassa sekä tekemässä reittisuunnitelmat maanantaille. Päivällä Jukka oli hoksannut keskustasta vehnätöntä(kin) pastaa ja pizzaa tarjoilevan italialaispaikan nimeltä Dough, josta varasimme kello 18:ksi pöydän. Haukkasimme Doughissa ensin vihersalaatit ja sitten pizzat. Jukka valitsi frutti di maren ja Tuulevi ruokavalioneuvottelun jälkeen napolitanan (anjovis, kapris, oliivit, ei juustoa). Ihan syötävien pizzojen seurana Jukka joi pari Peronia, Tuulevi isomman ja pienemmän lasillisen punaviiniä sekä vettä.

Kotimatkalla piipahdimme kahdessa eri ruokakaupassa, joissa molemmissa oli Britannialle ilmeisen tyypillisesti vain itsepalvelukassat (Tesco Express ja Sainsbury's Local). Mukaan tarttui suolaisia kaurakeksejä, banaaneja, jäätelöä, pensasmustikoita ja vadelmia sekä neljä litraa vettä.