Maanantai 23.7.2018. Bath - Widcombe - Combe Down - Shawford - Southwick - Yarnbrook - Westbury - Bratton - West Lavington - Elston - Andover - Basingstoke - Addlestone - Leatherhead - Maidstone - Ashford - Dover - (F) Dunkerque - (B) Veurne - Jabbeke - Loppem - Brugge - Lissewege. 414 km.
Bath-vierailumme jäi aikataulusyistä melko lyhyeksi. Kaunis keltakivinen kaupunki pitkine historioineen olisi ansainnut enemmänkin huomiotamme. Maanantaiaamun lämmössä Tuulevi käveli rauhallista vauhtia rautatieasemalle. Pari minervanpöllöä lisää tuli vielä bongattua matkan varrella. Asemalla reilaaja ei yllättäen päässytkään porteista laitureille vain IR-korttia vilauttamalla kuten Walesissa, vaan katsottuaan matkailijan IR-passia porttivahti kutsui esimiehen paikalle. Tämä nuorehko mies ihmetteli kovasti, ettei IR-lippua ollut leimattu aiemmin, ja sanoi, että nyt leimataan. Siispä leima lippuun viimeisenä matkapäivänä! Reilaaja oli onneksi tunnollisesti merkinnyt lippuun oman osuutensa eli jokaisen matkan päivämäärän, kellonajan ja reitin tarkkuudella. Lippu olisi tietenkin pitänyt leimata siinä junassa, jolla Tuulevi matkusti Lontoosta Cardiffiin matkan aluksi, mutta se oli niin tungostäysi juna, ettei lippuja tainnut tarkistaa kukaan.
Junailu Britanniassa on vähän stressaavampaa kuin vaikkapa Suomessa tai Italiassa, koska raiteilla liikennöi monta eri firmaa. Miten olla koko ajan kuulolla aikatauluista ja vaunuista ja vaihdoista? Aikataulut ainakaan näillä reiteillä eivät olleet kovin sujuvia. Oli joko täpäriä vaihtoja (etenkin kun junien myöhästyminen on aika yleistä) tai turhan pitkiä odotusaikoja. Yllättävää oli se, ettei Briteissä voinut ostaa paikkalippua saman päivän junaan. Tuulevi käytti viittä eri puhelinsovellusta aikataulujen suunnitteluun ja seuraamiseen. Rail Plannerin hyvä puoli on toimiminen myös ilman verkkoa, mutta hakuominaisuudet ovat suppeat. DB Navigator toimii kuin saksalainen juna, muttei seuraa live-tilannetta (paitsi Saksassa). National Railin sovellus on hieman brittiläiskömpelö, mutta silti paras Britanniassa, koska se näyttää koko ajan tilanteen, lähtöraiteet ja asematiedot sekä tarjoaa mahdollisuuden rajata haku monin eri tavoin. Samalla reilaaja näkee myös poskettomat lippujen hinnat ja voi todeta korttinsa varsin kannattavaksi hankinnaksi. Neljäs sovellus oli Arriva Trainsin oma, koska Arrivalla on käytännössä hallussaan koko Walesin junaliikenne. Traveline Cymru -sovelluskin oli käytössä, koska siitä näki myös bussiyhteydet. Olisipa joku hoksannut liittää siihen myös museorautatiejunien aikataulut. Bussimatkailu on Britanniassa käsittämättömän paljon edullisempaa kuin junalla reissaaminen. Toki mukavuusastekin on toinen.
Leimausepisodin jälkeen alkoi viimeinen junailupäivä. Great Western Railwayn uudehko ja viilennetty veturin ja rautatievaunujen jono kuljetti Tuulevin Readingiin, jossa reilaaja vaihtoi junaa ja jatkoi Hayes & Harlingtonin pysäkille. Sinne vei enempi paikallisjunan tyyppinen raideratkaisu. Lopuksi tarvittiin vielä kuusiminuuttinen pätkä Hayes & Harlingtonista Heathrown terminaaleille 2 & 3. Finnair lentää kolmosterminaalista. Aikaa juna- ja lentomatkailija oli varannut reilusti, sillä koskaan ei voi ennalta tietää jonojen pituutta ja määrää. Matkailija tulosti itse laukkutarran ja varmuuden vuoksi myös paperisen maihinnousukortin ja vei laukkunsa asianomaiselle tiskille, jossa ei ollut lainkaan jonoa. Niin sen pitääkin toimia eikä siten kuin joillakin lentoasemilla, jossa tsekkauksensa jo tehneet jonottavat laukkunsa jättääkseen samalla tiskillä kuin ne, jotka tekevät siinä lähtöselvityksen. Passintarkastuskin oli automaattinen eikä siinä ollut jonoa. Turvatarkastuksessa sen sijaan oli jono ja Tuulevi ajautui monikymmenpäisen kiinalaisnuorisolauman keskelle. Valitettavasti heillä eivät olleet oikein hallussa turvatarkastuskäyttäytyminen, käsimatkatavarasäännöt eikä englannin kieli. Osa heistä jäi tyhjentelemään vesipulloja repuistaan samaan aikaan kun toiset porhalsivat tarkastukseen johtavaan kaidelabyrinttiin, ja niinpä ilmeisesti yhdessä matkustavaa porukkaa oli suomalaismatkailijan edessä ja takana. Fraasi sorisori vaikutti olevan ainoa, mitä he osasivat englanniksi sanoa. Muutama muukin joukkoon kuulumaton oli ihmeissään edestakaisin säntäilevän aasialaisnuorison keskellä. Monilla kiinalaisilla oli repun lisäksi suuri Legon muovikassi. Aika monen reppu joutui turvatarkastuksen läpivalaisussa syrjään. Huokailevat, jopa silmiään pyörittelevät, virkailijat kaivoivat repuista vesipulloja ja muita nestepakkauksia. Aikaa kului, muttei onneksi ollut kiire.
Päästyään terminaalin kauppa- ja ravintola-alueelle matkailija päätti rauhoittua hetkeksi lukemaan, koska aikaa oli tuntikausia. Oli myös mielenkiintoista kuunnella suomea juttelevia ihmisiä, jotka eivät ehkä ajatelleet, että joku ulkopuolinen voisi heitä ymmärtää. Valtiosalaisuuksia ei sentään paljastettu. Terminaalin ravintolatarjonnan suhteellisesta monipuolisuudesta - sushia, ostereita, pastaa, burgereita, ranskalaista keittiötä - lentoreissaaja tyytyi ostamaan kaupasta vettä, juustoa, hedelmiä ja porkkanatikkuja kaurakräkkeriensä kaveriksi. Yksi espresso ja yksi gin & tonic tuli juotua. Lisäksi ostoksiin sisältyi edullisia parasetamoleja ja kaksi isoa laatikollista viinikumeja työpaikoille tuliaisiksi. Brexit-rahaa jäi alle punnan verran.
Taakse jäivät brittiasiakaspalvelijoiden käyttämät puhuttelusanat dear, darling, love, young lady jne., jotka aluksi tuntuivat oudoilta, mutta joihin pian tottui. Millähän sanoilla he oikeita rakkaitaan kutsuvat?
Lopulta porttinumero ilmaantui näytölle - isojen kenttien tapaan noin tuntia ennen lähtöä - ja oli aika taas liikahtaa muutama askel lähemmäs kotia. Oikeasti terminaalissa tuli käveltyä aika paljon. Kone tuli lähes täyteen, mutta sen verran oli tuuria, että Tuuleville mieluisan käytäväpaikan viereinen keskipaikka jäi vapaaksi. Lento sujui tavanomaisesti lähinnä lukien. Vantaalla lentomatkailija sai painella ihan reipasta vauhtia ei-Schengen-alueelta passintarkastuksen läpi toisen pään porteille, kun oli vielä bussikuljetuskin Norran koneelle. Kuopion koneessa olisi ollut ikkunapaikka, mutta sen viereinen käytäväpaikka kelpasi tarjottaessa oikein hyvin. Vieruskaveriksi osunut tavattoman puhelias lentoperämies oli menossa yöksi Kuopioon lentääkseen koneen aamulla Savosta pääkaupungin kentälle, ja matka hujahti nopeasti.
Kävellessään Helsinki-Vantaalla portilta toiselle Tuulevi oli soittanut taksin odottamaan Rissalaan eli Siilinjärvellä sijaitsevalle Kuopion lentokentälle. Peräti tilataksilla hän hurautti halki kesäöisen Etelä-Siilinjärven ja Kuopion kotikonnuille, johon saavuttaessa kello oli 01.22. Kotonakin tarkeni. Sisämittari näytti 27,6 Celsius-astetta. Kaikki näytti olevan kunnossa ja tuntui mukavalta asettua levolle omaan sänkyyn.
Jukan maanantain ajopossakka alkoi kangerrellen. Pakkaaminen oli kuumassa huoneessa melkoista tuskaa, kun hiki pukkasi pintaan vailla rajoituksia. Kun motoristi vihdoin pääsi liikkeelle, Garminin turhan pientä piperrystä sisältävä kartta ja tulkinnanvarainen opastus eivät antaneet riittävää infoa, vaan Jukka ajautui ahtaaseen keskustaan, jossa aamuinen liikenne oli vilkasta. Kuljetusautot tukkivat monissa paikoissa kapeat kadut kuormiaan kauppoihin ja ravintoloihin purkaessaan, mikä tarkoitti pitkiä autojonoja. Eräässä risteyksessä Jukan edellä ajava pikkupaku päätti antaa tietä kääntyvälle kuorma-autolle ja ryhtyi äkkiyllättäen peruuttamaan. Ja peruutti päin Tigerin etupyörää. Jukka tööttäsi ja karjui suomalaisia voimasanoja kuskille, joka ei ilmeisesti ollut nähnyt takanaan seisovaa moottoripyörää. Onneksi törmäys oli keveähkö, eikä Triumph kaatunut eikä etupyöräkään ilmeisesti kärsinyt pökkäyksestä.
Pitkäveteisen kaupunkimatelun jälkeen matkanteko alkoi edistyä. Avonin laaksosta nousu kukkuloille, ja heti perään pujottelu alavammille maille maukkaita kurvikombinaatioita kallistellen. Bonuksena viehättävät maalaismaisemat ja varjoisat lehtipuumetsät. Päivän tavoitteena oli ehtiä illaksi Belgiaan, jossa Lissewegen kyläsessä olevasta majatalosta Jukka oli varannut huoneen, jotta majoituksen etsimiseen ei tarvitsisi käyttää illalla aikaa ja energiaa. Alkumatkasta Tiger hölkkäsi Bathista kaakkoon sijaitsevaan Westburyyn, jossa on jo useiden kilometrien päästä tunnistettavissa suuren kukkulan rinteeseen sommiteltu isokokoinen valkoinen hevosfiguuri, The Westbury White Horse. Paikallisen perimätiedon mukaan hevonen on alunperin leikattu mäen kylkeen 1600-luvulla, mahdollisesti Bratton Campissa vuonna 878 käydyn Ethandunin taistelun muistoksi. Rautakautiset Bratton Campin mäkilinnoitteet, joiden luona hevoskuvio sijaitsee, ovat noin 2000 vuotta vanhoja.
Valkoista hepoa tarpeeksi ihmeteltyään suomalaismotoristi jatkoi matkaa Salisburyn tasangolla. Jos aikaa olisi ollut paljon eikä sää olisi ollut yhtä kuuma, olisi matkaohjelmaan voinut sisällyttää seutukunnan tunnetuimman nähtävyyden Stonehengen kivikehän. Tähän esihistorialliseen kummallisuuteen tutustuakseen olisi pitänyt parkkeerata ajopeli maksulliselle parkkipaikalle ja siirtyä bussikuljetuksella varsinaisen monumentin pariin. Liian monimutkaista ja aikaa vievää. Siispä Jukka körötteli ihmeen ruuhkaisella A303-tiellä kivipaasirykelmän ohi sitä vain pyörän selästä katseella tarkastellen, koska pysähtyminen A303:n pientareelle oli tehty mahdottomaksi. Tiellekin kivikehä näkyi hyvin. Kauempaa Stonehenge ei tuntunut kovin säväyttävältä, mutta kun lähempänä kivikehää ymmärsi paasien koon niitten vieressä oleviin ihmisiin verrattuna, oli olo enemmän kuin vaikuttunut. Kuinka nuo järkäleet on tuonne rahdattu silloisella kalustolla? Kivet tai ainakin osa niistä ovat sentään peräisin peräti Walesista!
Isoimpien teiden välttelystä oli luovuttava, mikäli meinasi ennättää samana päivänä vielä mantereen puolelle. Eräänlainen moottoriliikennetie vei ensin itää kohti ja yhtyi kohta isoon M3-moottoritiehen. Matka taittui moottoriteillä ripeästi, mutta yhtä tylsää motariajaminen oli kuin missä tahansa muuallakin. Oudon vähän oli bensa-asemia M3:n, M25:n ja M20:n varrella. Erään liikenneaseman parkkipaikalla Jukka kävi juomassa vettä ja toteamassa, että suuri parkkipaikka oli lähes täynnä aseman ravintoloiden, myymälöiden ja piha-alueen piknik-pöytien asiakkaitten autoja. Lyhyen paussin jälkeen paahtaminen Englannin kaakkoisrannikolle päin jatkui tutun helteisessä kelissä. Liikennettä oli aika paljon. Jotenkin tuntui, että liikenne soljui vähemmän organisoidusti kuin esimerkiksi Manner-Euroopan moottoriteillä. Rekat tuntuivat seilaavan ohituskaistoilla enemmän kuin Saksan, Ranskan tai Italian moottoriteillä, mistä aiheutui ruuhkautumista ja haitari-ilmiötä. Autovirta pyrki Englannissakin puuroutumaan paikoin, usein myös ilman näkyvää syytä. M3:n ja M25:n solmukohdan läheisyydessä ruuhka oli aikamoinen, oltiin toki varsin lähellä Lontoon metropolialuetta. Hieman joutui Triumph-kuski pujottelemaan kaistojen välissä, jotta välttyi pidemmiltä seisahduksilta.
Loppumattomalta tuntuneen jyräämisen jälkeen merenranta tuli vastaan Doverissa. Lauttasataman opastus oli siinä määrin brittiläinen, että Jukka hurautti ensin viereisen sataman alueelle. Oikea osoite löytyi kuitenkin nopsasti ja lipun ostaminen onnistui vielä vajaan tunnin kuluttua eli kello 16 lähtevään seuraavaan Dunkerqueen menevään lauttaan. Etukäteen, vaikkapa edellispäivänä, ostettuna lipun hinta olisi ollut 25 puntaa, satamasta hankittuna kustannus oli peräti 45 puntaa. Satamaan saapumisen ajoitus sattui melko optimaalisesti, sillä edellinen laiva oli lähtenyt kaksi tuntia aiemmin ja seuraavan vuoro olisi parin tunnin kuluttua. Toki myös Calais'n satamaan kulkisi laivoja, mutta ajomatka mantereella lisääntyisi tuolla reitillä yli 40 kilometrillä. Tiedä sitten, olisiko Calais'n kautta matkaaminen ollut ajallisesti tehokkaampi. Samalle lautalle jonotti iso lauma Vespa-skoottereita useammasta maasta. Hauskan näköistä värikästä kalustoa ja porukkaa.
Doverin rannikon kalkkikivijyrkänteet olivat komeata katseltavaa. Satamasta käsin niitä saattoi tiirailla, ja etenkin mereltä ne näkyivät oivallisesti. Lautalla tekstiviestittely aiheutti kummastusta. Jukka tekstasi Tuuleville väliaikatietoa matkansa edistymisestä. iPhone kuitenkin ilmoitti, ettei viestiä toimitettu, vaikka kenttää näytti olevan. Joten uusi yritys samalla tuloksella. Yritetäänpäs vielä kerran ja niin edelleen. Kohta Tuulevi viestitti: "Tuli 7 x sama viesti!". Hah! No, operaattorille varmasti hyvä bisnes. Laivan baarissa Jukka käytti viimeiset brittirahansa välipalaan: kylmäsavulohibagel ja jäätee. Jäljelle jääneet 15 penceä päätyivät hyväntekeväisyyslippaaseen. Varsin hyvin toimi reissukaksikon valuutanhallinta saarivaltiossa.
Dover-Dunkerque-lauttamatkan piti kestää 120 minuuttia, mutta se kesti yli kaksi tuntia. Lähtökin myöhästyi viitisentoista minuuttia. Autokannelle pääsi ennen satamaa jälleen vasta viime tingassa, mistä aiheutui kollektiivinen kiire ja häsellys. Kohta sitä kuitenkin oltiin Manner-Euroopassa ja aivot oli saatava oikeanpuoleisen liikenteen asentoon. Onneksi passintarkastus oli jo Englannissa, joten siihen ei tärväytynyt enää aikaa.
Hetken vei aikaa, että normaali liikennesuunta jälleen sisäistyi. Pari kertaa alkutaipaleella hätkäytti, kun ajoneuvot tulivatkin vastaan vasenta kaistaa. Dunkerquessa piti ajaa hetki kohti etelää, että pääsi pohjoiseen vievälle E40-tielle. Kovin mainittavia näkymiä ei moottoritiekulkijalle suotu lauttarannasta Belgian Lissewegeen siirryttäessä. Etenkin Belgiassa tie kulki viivasuoraan halki tasaisen viljelysmaiseman. Bruggen ja Zeebruggen välimaastossa lymyävän idyllisen Lissewegen vanhan keskustan pääkadulla sijaitseva majatalo Fotoon löytyi helposti. Etenkin, kun etukäteen oli tullut katsottua Google Mapsin Street View -ohjelmalla, miltä paikka näyttää.
B & B -tyyppisen Fotoon-majoituksen isäntä Toon on valokuvaaja ja taidegalleristi. Talon alakerrassa on isännän asunnon lisäksi näyttelytila, joka toimii myös majapaikan vastaanottona ja aamiaishuoneena. Galleriassa on huima kokoelma vanhoja kameroita sekä maalaustaidetta tietyin väliajoin vaihtuvissa näyttelyissä. Puhelias Toon näytti yläkerrassa olevan huoneen ja perehdytti matkamiehen talon tavoille. Tarinaa tuli siinä määrin, että nälkäinen ja hikinen suomalainen meinasi jo tuskastua.
Sähäkän suihkukäynnin jälkeen Jukka kiirehti juuri ennen sulkemisaikaa syömään muutaman talon päässä sijaitsevaan De Valckenaere -ravintolaan. Hieman vaikeaa oli ymmärtää ruokalistaa, joka oli flaaminkielinen ja outoa kyllä muutenkin tuntui ruokalassa olevan käytössä vain paikallinen kieli. Onneksi hätiin saatiin englannin kieltä taitava tarjoilijanuorukainen. Alkusalaatiksi eräänlainen caprese eli tomaatti-mozzarella-salaatti (16 €) ja pääateriaksi - kun kerran Belgiassa oltiin - valkoviinissä keitetyt simpukat (26 €) sekä palanpainikkeeksi puoli litraa belgialaista Jupiler-olutta (5 €). Caprese oli jo aika täyttävä, ja simpukka-annos lisukkeineen valtava, joten nälkä ei jäänyt vatsaan kurnimaan.
Tiistai 24.7.2018. Lissewege - Westkapelle - (NL) Draaibrug - Oostburg - Terneuzen - Westerscheldetunnel - Middelburg - Veere - Vrouwenpolder - Neeltje Jans - Roggenplaat - Burgh - Serooskerke - Ouddorp - Nieuwenhoorn - Rozenburg - Rotterdam - Gouda - Utrecht - Amersfoort - Harderwijk - Zwolle - Staphorst - Hoogeveen - (D) Meppen - Haselünne - Löningen - Cloppenburg - Oldenburg - Grossenmeer - Brake - Stadland - Wesertunnel - Speckje - Bremerhaven. 608 km.
Fotoonin vaalea ja valoisa huone nro 1 oli melkeinpä romanttisesti sisustettu, käytännöllistä puolta edustivat tilava vaatekaappi, riittävä määrä henkareita sekä komea ja vanha leveälautainen puulattia. Matkailijaa hemmoteltiin myös pienellä TV:llä, ilmaisella Wi-Fi-yhteydellä sekä valkoisilla aamutohveleilla. Koska huoneessa oli kattoikkuna, huone oli auringon avustuksella lämmennyt edellispäivänä varsin kuumaksi. Lisäksi kattoikkunan läpi kuului yöllä talon ohi nupukivikatua ajavien autojen rengasmelu häiritsevän voimakkaasti. Kylpyhuone ja WC sijaitsivat käytävällä. Kylpyhuone-WC oli erinomaisen tilava, varustettu sekä suihkukaapilla että isolla ammeella, suurella peilillä ja meikkauspöydällä. Suihkukaapin suihkun vedenpaine oli lähinnä säälittävä, ehkä olisi pitänyt peseytyä ammeen suihkun alla. Kylppärin raikkaasta ilmasta ja valaistuksestakin vastasi iso ikkuna.
Majapaikan aamiainen oli hyvä. Kahvin ja teen kyljessä tarjolla oli sekä suolaista että makeaa. Leipää useampaa sorttia, kunnon juustoja ja laadukasta kinkkua. Juuri puristettua appelsiinimehua ja omenamehua purkista sekä tuoreita hedelmiä. Sokerina pohjalla mukavasti aamiaistunnelmaan sopivasti retrotyylisestä gramofonin näköisestä soittimesta soi vanhaa countrymusiikkia à la Jim Reeves.
Lissewege sijaitsee Bruggea ympäröivän vihreän vyön, Brugse Ommelandin, alueella. Kauniin flaamilaiskylän halkaisee pieni kanava, jonka vesi oli kenties kuivan kesän takia epäilyttävän näköistä vihreää muhjua. Vanhakaupunki on rakennuskannaltaan eheä ja parin kadun ja kanavan varrelle tiiviisti laadittu. Kylän keskellä seisoo taajaman kokoon nähden ylisuuri, tolkuttoman jykevällä tornilla varustettu kirkko. Runsaan ravintolatarjonnan lisäksi pienessä kylässä silmiinpistävää olivat useat taidemyyntiliikkeet. Lisäksi ympäri keskustaa yleisissä ja yksityisissäkin kolkissa oli monenmoista veistotaideteosta ulkoilmanäyttelynä. Kyseessä oli Statues in the White Village -taidenäyttely, joka esitteli yli 100 kansallisen ja kansainvälisen taiteilijan teoksia. Jo aamulla vanhankaupungin raitilla näkyi runsaasti pyöräilijöitä ja muita turistin näköisiä, mistä päätellen Lissewege lienee myös päiväkävijöiden suosima kohde. Rauhaisassa Lissewegessä, joka aikoinaan toimi Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajien levähdyspaikkana, olisi voinut lepuuttaa toisenkin yön, mikäli aika olisi antanut myöten.
Ennen matkansa jatkamista suomalaisvieras käväisi pienellä kävelylenkillä katsastelemassa taideteoksia. Lähtö päivän taipaleelle viivästyi hieman, koska piti vielä suunnitella ajoreittiä. Torstaina iltapäivällä pitäisi olla Tukholmassa, joten helteistä urakkaa oli tarjolla lähipäiviksi. Ihan isoimpia väyliä ei huvittanut koko päivää tykittää, joten alkumatkasta Tiger suuntasi hiljaisehkoja maanteitä myöten Alankomaiden puolelle, maan lounaisimpaan provinssiin Zeelandiin. Zeelandin saaristoon vievä tie sukelsi maksullisen Westersheldetunnelin kautta samannimisen lahden ali. Triumph-kuljettaja ajoi 6,6 km tunnelin jälkeen vahingossa credit card -automaattikassalle moottoripyörille tarkoitetun kassan asemesta. Maksu määräytyi autotaksan mukaan eli lysti maksoi 5 euroa. Prätkätariffi olisi ollut 2,50 €, joten prosentuaalinen takkiintulo oli merkittävä, rahallinen ei kovin suuri.
Heti tunnelin jälkeen tarjolla olisi ollut pittoreskeja vanhoja paikkakuntia kuten Middelburg ja Veere, mutta tuossa helteessä ja noissa kamppeissa sekä siinä aikataulussa ajatus täytyi haudata ennen tarkempaa harkintaa. Veeren vieritse kulkeva N663 oli vehreän metsikön lävistävä ilahduttavan mutkaisa pikkutien pätkä. Huvipyöräilijöitä oli hollantilaisstereotyyppisen paljon. Mutkittelu loppui, kun Tiger kuljettajineen kääntyi N57-tielle, joka kulkee saarelta toiselle pitkin Zeelandin ja Etelä-Hollannin provinssien länsireunaa. N57 oli suoruudessaan kovin tylsä moottoripyöräilymielessä, mutta maisemallisesti erikoinen ja kiinnostava. Se kulkee saarien välissä Alankomaiden lounaisosia tulvilta suojaavien patopenkereiden päällä. Kyseinen patojärjestelmä, Deltawerken, rakennettiin vuosien 1958 ja 2002 välillä vuoden 1953 Pohjanmeren tulvan tuhojen uusiutumisen estämiseksi. Patojen sulkemien altaiden veden pintaa säätelevät luukkusysteemit olivat suorastaan massiivisia. Ja mitä ilmeisimmin syystä, sillä säännöstelyaukoista saarten välisiin altaisiin ja takaisin mereen syöksyvien vesimassojen hallintaan eivät pilipalirakennelmat kykenisi. Deltapark Neeltje Jans -opastuskeskuksessa olisi voinut tutustua Deltawerken-patojärjestelmään, joka on yksi maailman suurimmista ihmisen kyhäämistä rakennelmista.
Zeelandin ja Etelä-Hollannin luonnonmukaiset rannat näyttivät olevan pitkälti vaaleata hiekkaa, paikoin hiekkadyynit olivat vaikuttavan korkeita. Isoja ihmislaumoja noille santarannoille näytti kokoontuneen aurinkoa palvomaan. Myös monenmoisia vesiaktiviteettipalveluja tuntui olevan tarjolla niitä kaipaaville. Patojen sisäpuolisissa altaissa oli lukuisia venesatamia täynnä purje- ja muita pienaluksia. Laajoja osteriviljelmiä oli perustettu useisiin otollisen suojaisiin paikkoihin. Mielenkiintoinen tutustumisretki Alankomaiden rannikkoon päättyi Rotterdamin porteille. Suurkaupungissa oli moottoritietunneliin hyytyneen bussin vuoksi ruuhkaa, mikä ei ollut ihan tervetullein ilmiö kuumassa säässä.
Rotterdamin jälkeen Jukka ratsasti moottoriteitse Goudan ja Utrechtin ohi sekä edelleen koilliseen maan keskiosiin. Utrechtin kieppeillä vatsan kurinaa piti hillitä huoltoaseman sämpylällä, jonka väliin oli aseteltu makkaramaiseksi muotoiltu lämmin jauhelihafrikadelli. Erikoinen ratkaisu, mutta toimitti tehtävänsä. Moottoritiejutaaminen Alankomaissa oli jotenkin stressaavaa. Liikennettä oli paljon, ja ajaminen oli kiihkeää ohittelua sekä ohitetuksi tulemista. Jonkin verran tulppaaneistaan tunnetun maankin motareilla esiintyi haitarimaista hidastelua arvaamattomissa paikoissa yhtäkkiä yllättäen. Alkumatkan vitkastelun takia Jukka muokkasi matkasuunnitelmaa siten, että Zwollen ja Hoogeveenin jälkeen kulku suuntautuisi pohjoisen sijaan itään Saksan puolelle, jossa eteneminen olisi kenties hieman nopeampaa. Saksan rajalla kuljettajan keskittyminen kuitenkin herpaantui, ja niinhän siinä kävi, että suomalaismatkaaja joutui harhateille. Bundesautobahn 31:lle johtava ramppi jäi jostain syystä huomioimatta, joten Jukka huomasi kohta ajavansa saksalaisella maantiellä. Bremeniä ja isoa moottoritie 1:ä mainostivat tienviitat houkuttivat jatkamaan pitkin metsiä halkovaa tietä. Harhautumisen aiheuttaman kiukun hippusen laannuttua varjoisalla maantiellä ajaminen osoittautuikin varsin miellyttäväksi. Liikennettä ei ollut kovinkaan runsaasti ja puitten siimeksessä oli selvästi viileämpää kuin moottoritiellä. Aikaa meni ehkä rahtusen motariposotusta enemmän, mutta jospa se oli sitä laatuaikaa.
Cloppenburgin jälkeen Jukka sai jälleen alleen autobaanan, jota myöten mies hurautti Oldenburgin ohi. Tie 211 erkani Bundesautobahn 29:stä ja ryhtyi halkomaan avaraa pohjoissaksalaista peltomaisemaa, jota pienet metsiköt tilkuttivat. Rannikon läheisyydestä ja ilmeisen suotuisista tuulioloista johtuen tuulivoimaloita oli varsin taajaan. Päivän päätepisteeseen Bremerhavenin kaupunkiin johtavan Weser-joen alittavan/ylittävän tieosuuden osalta kuljettajan vanhasta kartasta ei oikein selvinnyt, tuleeko vastaan silta vaiko tunneli. 1646 metrin pituista tunnelia myöten lopulta siirryttiin toispual jokke, ja ennen Bremerhavenia ohjelmassa oli vielä pätkä moottoritietä, jonka jälkeen Garmin luotsasi matkalaisen luotettavasti oikeaan osoitteeseen Hotel Columbuksen pihalle.
Columbukseen kotoutumisen ja siistiytymisen jälkeen mars etsimään respan ohjeiden mukaan ruokapaikkaa. Kaupungin historiallisella valtasuonella Hafenstrassella oleva vastaanottovirkailijan suosittelema kreikkalaistaverna oli kesälomalla. Muuten kiinnostavan näköisiä ruokapaikkoja oli kummallisen vähän. Google Mapsista bongattu italialaisravintola La Stalla löytyi reippaan kilometrin päästä hotellista. Hyvän makuinen ja täyttävä tagliatelle al salmone ja pieni tuoppi Bitburger-olutta kukistivat nälän. Pari jäätelöpalloa oli syytä sallia jälkiruuaksi kovan päiväurakan palkinnoksi. Naapuripöydässä illasti puolisen tusinaa kolmikymppisiä italialaismiehiä vilkkaasti seurustellen. Toki italialaiset syövät ulkomaillakin italialaisruokalassa!
Viimeistään hotelliin samaa reittiä palaillessaan suomalaisen huomion kiinnitti ulkomaalaisten - lähinnä Lähi-idästä peräisin olevien - ihmisten suuri määrä kadulla ja kahviloissa. Etnisiä pikkuravintoloita ja kahviloita oli useita. Itämaista pop-musiikkia tulvi ilmoille kahviloista, autoista ja asuntojen ikkunoista. Ihmekös tuo, kun Bremenin kaupunkiosavaltioon eli Bremeniin ja Bremerhaveniin saapui yksin vuonna 2015 noin kymmenen tuhatta pakolaista. Monikulttuurisuudessaan ja kirjavassa kulahtaneisuudessaan Hafenstrassen alue toi etäisesti mieleen Hampurin takavuosien Altonan tai St. Paulin kaupunginosat. Taisipa olla punaisten lyhtyjen pätkäkin sivukadulla.
Keskiviikko 25.7.2018. Bremerhaven - Beverstedt - Kirchwistedt - Altwistedt - Kuhstedt - Gnarrenburg - Karlshöfen - Rhade - Zeven - Brüttendorf - Sick - Gyhum - Burg Elsdorf - Hollenstedt - Hampuri - Lyypekki - Puttgarden - (DK) Rødbyhavn - Kööpenhamina - Helsingør - (S) Helsingborg - Värnamo. 682 km.
Rauhallisella paikalla sijaitsevan Hotel Columbuksen alakerrassa sijaitseva iso huone taisi olla helteestä huolimatta reissun viilein, jos laivojen hyttejä ei lasketa. Kylpyhuoneessa oli tilaa, ja suihku toimi esimerkillisesti. Pyörän sai parkkiin suojaisalle pihalle. Vierailun kruunasi runsas buffet-aamiainen, joka sisälsi tavanomaisten leikkeleiden lisäksi merenrantapaikkakunnalle sopivasti myös kylmä- ja lämminsavustettua lohta sekä ilahduttavan laajan valikoiman erilaisia juustoja. Kiitettävää arvosanaa nakertaa hiukan vain se, ettei hotellin Wi-Fi toiminut, vaikka sen piti.
Jukka erkaantui Bremerhavenista Bremenin suuntaan pitkin Autobahn 27:ä, josta pian käännös kaakkoon pienemmille oikopoluille kohti moottoritie 1:ä. Oikotiet olivat varsin suoria, hiljaisehkoja metsäin halki vieviä maanteitä. Hieman ennen Bundesautobahn 1:ä opaste ilmoitti, että edessä olisi Sperrung eli tie oli syystä tai toisesta suljettu. Navigaattori ja sen käyttäjä sekoilivat hetken vaihtoehtoreitin laadinnassa, mikä aiheutti vääriä tievalintoja, kartanlukuharjoituksia ja ajelua edestakaisin, kunnes toimiva väylä moottoritielle löytyi. BAB 1 veti kerrankin takeltelematta, joten Hampuri tuli vastaan nopeasti.
Hansakaupungissa ohjelmassa oli käynti Louis Giga Storessa, koska Tigerin tankkilaukku vikaantuneine vetoketjuineen vaati uusimista. Ostoslistalla olivat myös uusi sivulaukun sisälaukku ja rengasilmanpainemittari. Lisäksi suuresta mp-tavaratalosta mukaan tarttuivat T-paita, kypärähuppu ja buffi. Shoppailuun tuhraantui tankkilaukun sovitteluineen ja asentamisineen pari tuntia. Louis-myymälän edustalla Jukka antautui jutusteluun Singaporessa asuvan amerikkalaisen pariskunnan ja australialaisen herran kanssa. Ikinuori Triumph Tiger sai osakseen ihailua, Jukan pitkä (!) reissu päivittelyä ja Britteinsaarilla vallinnut säätila ihmettelyä.
Hampuri jäi hetkessä taakse, ja Lyypekkiin saakka kulku oli sujuvaa. Marsipaanistaan tunnetun hansakaupungin kohdalla oli jokusen kilometrin matkalla kavennetut kaistat ja alhaisemmat nopeusrajoitukset tietyön takia, mikä ei kuitenkaan puurouttanut liikennettä kovin pahasti. Fehmarnin salmen ylittävältä sillalta näkyi lukuisia purjeveneitä, jotka hyvä purjehdussää oli houkutellut merelle. Ennen siltaa pikainen tankkaus Aral-huoltoasemalla, jotta ei tarvitse pysähtyä Tanskassa pumpulle. Puttgardenin satamassa lautalle pääsyä piti tuokio odotella varsin kuumalla asfalttikentällä. Moottoripyöräjonossa Jukka vaihtoi muutaman sanan Ruotsissa asuvan jännällä korostuksella puhuvan suomalaisjuurisen motoilijan kanssa. Kombi-lippu Saksasta Tanskaan ja Tanskasta Ruotsiin maksoi outoa kyllä enemmän (78 €) kuin toiseen suuntaan (65 €). Meno-paluuliput olisivat kenties tulleet hieman halvemmiksi. Alkuperäissuunnitelman mukaan oli tarkoitus ajaa paluumatka Ison-Beltin ja Juutinrauman siltojen kautta, mutta ajan ja ajomatkan säästämiseksi tuli kuitenkin päädyttyä kotimatkallakin lauttavaihtoehtoihin.
Autolautan purku ja lastaus sujuivat tälläkin kertaa kivuttomasti muutamankin toiston tuomalla varmuudella. 45-minuuttisen merimatkan aikana ennätti pikapikaa ruokailla: Jukka tyytyi sämpylään ja vesipullolliseen, kun kiinnostavaa salaattiannosta ei vitriinistä löytynyt. Tanskan halkaisusta ei perinteiseen tapaan jäänyt nytkään paljon muisteltavaa. Piberhus-levähdyspaikalla traditionaalinen lyhyt juomapaussi, Kööpenhaminan ohitus kumma kyllä ilman mainittavia ruuhkia. Moottoriteillä tuli pidettyä melko samaa matkavauhtia, oli sitten kyseessä Tanska tai Saksa, Hollanti tai Belgia, Ranska tai Englanti, Ruotsi tai Suomi. Sellainen 120-130 km/h tuntui useimmiten passelilta nopeudelta, yli 150 kilometritunnin kyydissä tuntui Tiger leveiden sivulaukkujensa ansiosta alkavan oirehtia hienoisella huojumisella. Helsingör-Helsingborg-lauttaan pääsyä ei tarvinnut monta hetkeä odotella. Lauttamatkakin sujui totuttuun tapaan niin livakasti, ettei Jukka viitsinyt lähteä pyörän ääreltä pois ollenkaan. Autokannella oli peräkärryssä erikoinen englantilainen amfibio-auto, jota monet kävivät ihmettelemässä ja kuvaamassa.
Ruotsin kamaralla ei joutunut kauan Helsinborgin kaupungissa köntystelemään, vaan moottoritie E4 alkoi pian sataman jälkeen. Liikennettä oli Ruotsissa selkeästi vähemmän kuin mihin oli edellisinä päivinä tottunut. Helsingborgista seuraavaan yöpaikkaan Värnamoon oli matkaa 172 km, joten semmoinen parituntinen rutistus oli vielä edessä. Lämpötila tuntui iltaa kohti inhimillistyvän, minkä kuljettaja otti ilolla vastaan. Muutamaan otteeseen tieltä näkyi kotoisenoloisia joki- ja järvinäkymiä. Tyyni vedenpinta ja siitä heijastuvat metsänkuvajaiset ryhtyivät virittämään ajatuksia kotimaan maisemiin. Markarydin tienoilla moottoritien eritasoristeyksessä liikenne ohjattiin ykskaks liittymästä ylös ja heti takaisin. Hälytysajoneuvoja välkkyvine sinivaloineen oli moottoritiellä liittymäalueella iso joukko. Jostain oli taiottu aitamainen ohjaussysteemi osoittamaan kiertotie. Tienposkessa oli henkilöauto keulastaan ruttaantuneena ja sen vieressä kolme nuorehkoa henkilöä poliisin jututettavina. Yhden pientareelle pysäköidyn rekan peräkärryn takakulma näytti saaneen osumaa. Olisiko henkilöauto tärskäyttänyt rekan perään?
Jukka tankkasi Tigerin seuraavan päivän ajomatkaa varten, ja kohta sen jälkeen Värnamon eteläinen liittymä olikin jo käsillä. Päivän urakka alkoi olla siinä. Tulevan yön leiripaikka liikenneasemakombinaatti Rasta Värnamo sijaitsee mahdollisimman epäromanttisesti nykyaikaisen trafikplatsin laitamilla useamman huoltoaseman, lasisten hampurilais- ja pizzaparakkien sekä muutaman muun liike- ja toimistorakennuksen lomassa. Tiger-kuskin pysäköidessä pyöräänsä Rastan parkkialueen paikkaan, joka olisi oletettavasti aamulla varjossa, kiinnittyi katse muutamiin avoimiin hotellihuoneiden ikkunoihin. Kaiketi lienevät lämpöisiä ainakin nuo päivänpaisteelle altistuvat huoneet? Eikö näin uudessa rakennuksessa ole ilmastointia?
Suomalainen matkailija sai huoneen 1. kerroksesta talon varjoisemmalta seinustalta, joten kämppä ei ollut mitenkään kuuma illalla, vaikka ilmastointia ei tosiaankaan ollut muualla kuin kahvila-ravintolassa. Tilava asumus, parivuode, reilunkokoinen kylpyhuone kunnollisine suihkuineen, mukavasti henkareita ja riittävästi roikutustilaa sekä iso TV. Toimiva yöpysäkki kiireiselle kulkijalle. Suihkuvierailun jälkeen Jukka pääsi illallisen pariin talon ravintolaan. Paistettua punakampelaa, pottuja ja remouladekastiketta sekä pieni salaatti ynnä juomaksi täyteläinen Höga Kusten -olut. Pari palloa vanhanajan vaniljajäätelöä jälkiruuaksi.
Rauhallisten yöunien jälkeen passasi rouskuttaa Rastan aamiaista, joka oli varsin kattava kokonaisuus, vain puuro puuttui. Aamulla aurinko paistoi huoneeseen, joten pakkailuolot olivat hiukan turhan lämpöiset. Ennen lähtöä Jukka lorautti loput mukana olleesta varaöljystä Tigerin koneeseen. On alkanut vanha lady juoda lievästi öljyä ikääntyessään. Kummallista muuten, ettei Ruotsin huoltoasemilta tuntunut löytyvän osasynteettistä 10W40-öljyä, vaan hyllyissä näkyi vain moderneja täyssynteettisiä sekä joitain Harrikka-öljyjä. Luulisi, että monien vanhemmissa prätkissä käyttämää edullisempaa osasynteettistä voiteluainetta kannattaisi pitää saatavilla, koska iäkkäämpien pyörien moottorithan ne öljyä kuluttavat.
Hellepäivä oli jälleen, mutta piirun viileämmältä ajaminen tuntui aiempiin päiviin verrattuna. Tutut nimet vilahtelivat ajotien varrella: Jönköping, Huskvarna, Vista Kulle -levähdyspaikka Vättern-järven eteläpäässä, Motell Vätterleden, Brahehus linnanraunioineen, Mantorp moottoriratoineen, Linköping Ruotsin ilmavoimien ilmailumuseota mainostavine vanhoine lentokoneineen, Norrköping, Nyköping, Södertälje. Kesken jutaamisen Tiger-kuski kohdisti huomionsa riuskaa ylinopeutta jonkinlaisissa ryhmissä runtanneisiin urheiluautoihin, jotka ohittelivat muuta liikennettä kanssakulkijoista piittaamattomalla asenteella. Eräskin sankari meinasi ohittaa Jukan oikealta juuri, kun Jukka oli ohittamassa hitaampiaan. Yhteistä näille wannabe-mestarikuskeille oli se, että jokaisen takapuskurissa oli Nexusball Rally 2018 -tarra. Kyseessä oli kesäisen Euroopan läpiajo, jossa rahakkaat heikkolahjaisemmatkin autokuskit pääsivät pätemään kalliilla sporttikaaroillaan normaalien taipaleentaittajien seassa.
Menomatkalla Stadsgårdenin satamasta ja Tukholmasta poistuminen oli ollut erinomaisen helppoa, mutta nyt Jukka onnistui ajamaan harhaan. Kuski oli ilmeisesti niin tylsistynyt moottoritiejyräämisen vuoksi, ettei huolimattomuuttaan huomannut Tukholman porteilla oikeaan satamaan mahdollisesti ohjaavia laivojen kuvia eikä hoksannut ajoissa Garmin ehdottelemaa Södermalmin kaupunginosan etelä- ja itäpuolelta ohittavaa reittiäkään, vaan ajeli virran mukana eteenpäin. Lopulta, kun keskustan lähestyminen herätti suomalaismotoristin horroksesta, hän seuraili aluksi johonkin satamaan neuvovia kylttejä, mutta kohta eksyi niistä ja päätyi pääkaupungin umpikeskustaan. Hetken rauhallisen hengittelyn ja navigaattorin laskeman uuden reitin tarkastelun jälkeen mutkikas mutta selkeä kulkuväylä lauttarantaan valkeni.
Lievästä loppuhaahuilusta huolimatta Jukka oli hyvissä ajoin eli puolisen tuntia ennen Vikingin antamaa määräaikaa laivayhtiön check-in-luukulla. Alkoi pitkä odottelu aurinkoisella asfalttilaiturilla, sillä moottoripyörät pääsivät vasta viimeisinä M/S Mariellan autokannen uumeniin. Laivaan pääsyä odotellessaan Jukka jutusteli puheliaan suomalaisen veteraanimotoristin kanssa. Tämä oli ollut kuukauden päivät Itä-Euroopassa, jopa Romaniassa saakka, vuoden 2012 Royal Enfieldillään. Kunnioitettava suoritus, sillä intialaisvalmisteinen 500-kuutioinen menopeli ei ole tehty moottoritiepaahtamiseen, vaan matkat taittuivat pikkuteitä myöten rauhalliseen tahtiin. Herra on kuulemma kierrellyt Eurooppaa enemmänkin retropyörällään. Kuulosti viehättävän kiireettömältä tavalta matkustaa, mikä toki vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tarjoaa näkyjä ja kokemuksia, joista ei kiirehtivä matkaaja pääse osalliseksi. Myös venäläisen BMW GS -motoilijan kanssa Jukka vaihtoi jonkun sanasen sekä jutteli kera ruotsalaisen eläkeläispariskunnan, joka oli matkalla polkupyöräilemään Ahvenanmaalle. Mukavan tuntuisen parin kanssa puheeksi tuli Britteinsaarten vasemmanpuoleinen liikenne ja siitä jatkumona keskusteltiin Ruotsin muinoisesta vasenkätisestä liikenteestä. Jukka oppi, että muutos vasemmanpuoleisesta oikeanpuoleiseen tapahtui totta kai kertarykäisyllä, ja kaikki sujui hyvin. Vaihdos, jota kutsutaan H-päiväksi, tapahtui sunnuntaiaamuna 3.9.1967 klo 5. Tuolloin autokanta oli nykyistä merkittävästi pienempi, mikä varmasti edesauttoi operaation onnistumista.
Enfield-mies pääsi kaksipyöräisistä ensimmäisenä laivaan, muut mp:t jäivät vielä odottelemaan vuoroaan. Eräs kärsimätön norjalainen motoristi tulkitsi, että kaikki konepyörät menevät Enfieldin perässä ja hurautti jonon hänniltä retroprätkän perässä kohti laivan ajoramppia, mutta laivayhtiön henkilökunta pysäytti etuilijan tylysti. Vuonomaan edustaja ja hänen kyytiläisensä taisivat päästä autolauttaan vasta viimeisinä. Pienen viiveen jälkeen muutkin pyörät ohjattiin ajamaan autokannelle, joka näytti olevan varsin täynnä. Jukka parkkeerasi Tigerin etupyörä seinää vasten ja kahlitsi pyörän paikoilleen parilla laivassa olleella uudehkolla liinalla sekä kumisilla rengaskiiloilla.
Jukan kahden hengen piccolo-hytti oli 5. kannella pitkän kävelymatkan päässä autokannelta tuovasta portaikosta. Nopean taloksi asettautumisen ja suihkun jälkeen Jukka kävi tekemässä varauksen buffet-ravintolaan kello 19:n kattaukseen, mikä oli järkevää, sillä kyseinen ruokailu oli erinomaisen suosittu. Ennen sapuska-aikaa mp-matkaaja vieraili laivan yläkannella, jossa oli hämmentävän kuuma. Luontevasti nimetyssä Aperol Spritz Deck Barissa ja laivan kylkipuolten kansilla oli rutosti porukkaa nauttimassa helteestä. Ruotsinlaivoilla on hienoa se, että laivat lipuvat ison osan matkasta saaristossa, jossa riittää katseltavaa toisin kuin esimerkiksi Hoek van Hollandista lähdön jälkeen, jolloin sitä oli pian avomerellä. Pisteet Suomi-Ruotsille.
Vanhoja aikoja fiilistellen Jukka ampaisi seisovain pöytäin tarjoomusten kimppuun. Jo aikoja sitten oli tullut opittua, että kannattaa keskittyä alkupalapuhvettiin ja etenkin kaloihin ja mereneläviin. Jukan pöytäseurue, pieni ryhmä kiinalaisia, panosti seisovan pöydän perinteiseen suosikkiin, kokonaiseen keitettyyn katkarapuun, hartaudella ellei peräti urakalla: aasialaisvieraat lastasivat lautasensa kukkuroilleen ilmeisen suuresti arvostamaansa herkkua. Jukka otti katkarapuja vain kolme kappaletta, ihan perinteen vuoksi. Buffetin jokseenkin mallikkaasta kalaosastosta jäi mieleen etenkin siian mäti, jonka seuraksi oli smetanan lisäksi tehtävään oivallisesti sopivaa pikkelöityä punasipulia. Lämminsavustettu kirjolohifilee oli OK, kuten myös harvinaisemmat herkkupalat savustetut lohenevätkin, joista eräs ruokailija kyseli "mikähän noiden idea on?". Graavilohi oli maukasta, hovimestarikastikkeen kera tai ilman sitä. Muutamia sillejäkin Jukka testasi, mutta eivät ne olleet maultaan lähellekään niitä silliherkkuja, jota saimme maistaa vuoden 2006 reissullamme Ruotsin Lysekilissä. Seisovan pöydän salaatti- ja kasvispuoli oli pettymys: tuoretta vihreää oli lähinnä jäävuorisalaatti, muuten kasvikset olivat kypsennettyjä ja sekoitettu esim. bulguriin. Velvollisuudentunnosta reissumies maistoi myös kylmän lihapöydän antimia. Paistettu naudanfilee oli kypsyydeltään onnistunut ja ilmakuivattu kinkku asianmukaista, mutta punainen liha ei vain ole Jukan teekuppi. Lämpimistä ruuista maisteltavaksi pääsi pieni pala sinapinsiemenillä maustettua uunilohifileetä, mutta tuossa vaiheessa vatsa alkoi olla tupaten täynnä. Lapin kulta -hanaolutta kului ruokajuomana maltillisesti, jälkiruokajuustojen seurana oli tietenkin siemailtava tilkka kraanapunaviiniä. Kimpale vaniljajäätelöä mansikoiden kera päätti syömingin.
Aurinko alkoi painua maiseman taakse, mikä oli kliseenomaisesti käytävä ikuistamassa aluksen kannelta, jossa oleskeli vielä paljolti väkeä, kuka selvin päin, kuka vähemmän. Lämpötila ei ollut enää niin eksoottinen kuin alkuillasta, mutta hyvin vielä tarkeni ulkosalla. Kannella Jukka tapasi satamasta tutun Royal Enfield -miehen, jonka kanssa seurusteli pitkät tovit etupäässä tehdyistä matkoista. Herra osoittautui todelliseksi maailmanmatkaajaksi, maapalloa on mies kolunnut kokonaisvaltaisesti purjehtien, moottoripyöräillen ja muillakin välineillä. Aika meni jutellessa kuin iltamissa, vasta ilman viiletessä motoristit hoksasivat häipyä hytteihinsä päivän rasituksista toipumaan.
Perjantai 27.7.2018. (FIN) Helsinki - Kerava - Lahti - Otava - Korpikoski - Vanhamäki - Läsäkoski - Kangasniemi - Pieksämäki - Suonenjoki - Kuopio. 413 km.
Jukka havahtui herättelemättä vähän liian aikaisin, kello 7.30, sillä lautta oli rannassa vasta vartin yli yhdeksän. Tukholma-Helsinki-lautta on Tukholmasta Turkuun liikkuvaa kollegaansa inhimillisempi aikataulultaan, koska saapuminen määräsatamaan on vasta kukonlaulun jälkeen. Tosin lähtökin on aika varhain, mikä aiheuttaa sen, että laivamatkaa edeltävä pysäkki ei voi olla kovin kaukana, mutta toisaalta aikataulu mahdollistaa rauhallisen ruokailun ja lepäilyn aluksella. Reitti siis sopii kiireettömille nautiskelijoille, Turun tai Naantalin kautta on hätäisempien hyvä matkustaa.
Reissun varrella kävi selväksi, että eri laivoilla oli koko lailla vaihtelevat käytännöt pyörien kiinnittämisessä. Viking Linen Turku-Tukholma-reitillä oli tarjolla lautan omat omintakeiset liinat. Helsingborg-Helsingör-välillä (edestakaisin) ei pyörien sidontaa vaadittu eikä siihen kannustettu, ehkä tarvittaessa kiinnitysvälineet olisivat löytyneet. Rødbyn ja Puttgardenin välisillä lautoilla keskituella seisova prätkä sitaistiin satulan ylitse kulkevalla (likaisella) kiinteällä liinalla. Hollannista Englantiin vievällä laivalla käytettävissä oli kapeat normiliinat. Dover-Dunkerque-lautalla oli jykevät, pehmustetyynyllä varustetut liinat, joilla motskarit kytkettiin satulan päältä kanteen. Tukholma-Helsinki-lautalla yhtiö tarjosi matkaajien käyttöön tuoreet kevyet kiinnitysliinat. Rengaskiiloja oli käytettävissä ainakin pidemmillä lauttamatkoilla.
Jukka siirtyi autokannelle turhan optimistisella asenteella. Ulos ei päässyt kosteasta ja kuumasta ruumasta läheskään etujoukoissa. Tyypilliseen tapaan jonkun verkkaisen tai pommiin nukkuneen matkailijan auto seisoi taktisesti nerokkaasti hidastaen autokannen tyhjentämistä. Katajanokan satamasta oli vaivatonta etsiytyä 5-tielle. Keravan Motonetista pikapikaa Tigeriin täydennysöljyä, ja matka jatkui pääväylää helteisessä mutta hieman tuulisessa säässä katkeamatta Heinolaan saakka. Liikenneaseman kaupasta salaattiannos, jolla kuittautui sekä aamiainen että lounas.
Mainostaulu kertoi, että Jyväskylän MM-ralli oli käynnissä, joten varmuuden vuoksi Jukka muokkasi alun perin Hartolan ja Joutsan kautta piirtämäänsä reittiä piirun verran idemmäksi. Uusi suunnitelma vei Mikkelin Otavasta Korpikosken ja Vanhamäen kautta pieniä päällystettyjä polkuja myöten valtatielle 13. Varsinkin Otava-Korpikoski oli oikein mukava pieni maalaistie. Vanhamäelle vievä väylä oli sen sijaan routavaurioinen. Mikkelin ja Kangasniemen rajalla sijaitsevalla Läsäkoskella Jukka vietti verkkaisen paussin tutustumalla kehuttuun koskikalastuskohteeseen, vaikka perhostelu ei olekaan Triumph-kuskin kalastusmuoto. Jukan ihastellessa hienoa koskimiljöötä, paikalle pyrähti kosken partaalla asustava ja alueen valvonnasta huolehtiva Läsäkosken kartanon toimitusjohtaja Matti, joka kertoili monet faktat vesialueesta ja piti valaisevan esitelmän kosken kalastosta ja kalastuksesta. Isännän osoittamina useita pulskia taimenia näkyi kosken parhailla suojapaikoilla, vaikka veden lämpötila alkoi olla taimenille kriittisen korkea (+25-26 Celsiusta). Kosken luonnonkantaisiin taimeniin intohimoisesti suhtautuva herra kehui paikan ainutlaatuisuutta ja komeita saaliita, mutta toisaalta kuvaili koskella pakollista pyydystä ja päästä -kalastusta loppujen lopuksi kalojen kiduttamiseksi, miltä se maallikostakin kieltämättä tuntuu. Läsäkoski on komea virtavesi, jota on entistetty arvokaloille sopivampaan kuosiin vuosikausia ja homma kuulemma jatkuu. Mielenkiintoinen ja virkistävä pysähdys.
Loppumatkan kiintopisteitä olivat mm. Kangasniemi, Pieksämäki, Suonenjoki ja päätteeksi Kuopio. Eteläisen Suomen läpäisy oli hellesäästä huolimatta helpompi pala kuin Keski-Euroopan ajourakat. Toki motoristin takki oli ainakin puolityhjä ja pakarat hellinä kotipihalle kurvatessaan kello viiden aikaan.
Brittisää yllätti kuumuudellaan, Manner-Euroopan helteisiin olemme jo matkoillamme ennättäneet tottua. Jukka liioitteli vaatevalikoimansa kanssa pahan kerran. Oletuksena oli, että Britanniassa vallitsee tyypillinen epävakainen sää, joten ylimääräisiksi osoittautuneita fleece-vaatteita, turhia varahanskoja ja tarpeettomia sukkia tuli pakattua mukaan painolastiksi ja raahattua läpi Euroopan. Vaatteiden nyrkkipyykkäystä ei tarvinnut harrastaa kuin kerran, kun Jukka pesi ajossa hikeentyneitä kypärähuppuja ja buffeja. Muuten riitti kerrallinen itsepalvelupesulakäynti Aberystwythissä.
Reissun mittaan Jukka taittoi moottoripyörällään 5836 kilometriä. Ihan reipas rutistus 18 päivän matkalla, kun Britteinsaarilla kymmenen päivän aikana ajetut kilometrit olivat aika maltilliset. Jälkikäteen ajatellen Jukan olisi ollut järkevää laivailla itsensä Suomesta Saksaan ja takaisin, mikä olisi säästänyt muutamalta kuumalta ajorupeamalta. Kevättalvella lauttalippujen metsästyksessä kohtuuhintaisia lippuja kyseisille reiteille ei ollut enää saatavissa. Pyörän rekkakuljetusta olisi voinut myös selvitellä, muttei nyt jaksanut, kun mielikuva erään kuljetusfirman hinnoista oli vähemmän houkutteleva. Sinänsä siirtymäajelussa ei ole mitään vikaa, mutta tämän reissun aikaiset uhkahelteet tekivät urakasta raskaan, kun reititkin olivat pitkälti tuttuja.
Jos oli kuuma motoristin ajella, ei tullut kylmä junamatkailijallekaan. Parempi niin kuin vesisateessa. Kahden kulkuvälineen taktiikalla matkailu tulee toki tyyriimmäksi kuin kahdestaan moottoripyörällä, mutta mallikkaasti onnistui yhteisreissaaminen näinkin.
Lähteet:
The Best rides motorcycle atlas. Collins, 2010.
Hätäkös tässä matalassa kaivossa! — Sutkauksia ja sananparsia, toim. Pasi
Klemettinen. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2019 (väliotsikot).
Näe ja koe — Iso-Britannia, toim. Robin Barton. Tammi, 2007.
Matkan varrella Euroopassa — 26 kauneinta automatkailureittiä, toim. Aino
Wuolijoki, Mikko Lantz, Laura Niiranen. Genimap, 2006.
This is Wales — Year of legends 2017. Welsh Government, 2017.
This is Wales — Year of the sea 2018. Welsh Government, 2018.