Perjantai 13.7.2018. (GB) Harwich - Colchester - Marks Tey - Braintree - Finchingfield - Great Sampford - Thaxted - Newport - Clavering - Buntingford - Baldock - Shefford - Ampthill - Milton Keynes - Buckingham - Brackley - Banbury - Bloxham - Chipping Norton - Moreton-in-Marsh - Evesham - Worcester - Bromyard - Leominster - Hereford - Stretton Sugwas - Swainshill - Bredwardine - Hay-on-Wye. 408 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Stena Britannica oli ruotsinlaivoihin verraten aika vaatimaton ja vanhanaikainen. Asioista tiedottaminen ei tuntunut Stena Linen lautalla yhtiön keskeisimmältä osaamiselta, ja toimintojen organisointikin vaikutti välillä puolihuolimattomalta puuhastelulta. Autokannelle pääsi pitkän epätietoisen odottelun jälkeen laivan saavuttua satamaan. Tosin moottoripyörät pääsivät ulkoilmaan vasta alemman autokannen tyhjennyksen jälkeen, joten kiirekös tuossa sitten oli.

Saarivaltiossa ensimmäinen operaatio oli tankkaaminen, koska edellisiltana se jäi lievän hopun vuoksi tekemättä. Sataman portilla sijaitsevan Morrison-huoltiksen pumpulta bensatankki täyteen ja mars vasemmanpuoleista liikennöintiä opettelemaan. Vääräkätiseen liikenteeseen tottui pian, ja moottoritiellä se oli suorastaan helppoa. Kuten Englannissa asunut ruotsalaismotoristi Turun satamassa oli maininnut, tyhjälle (pikku)tielle liityttäessä oikeanpuoleinen kaista tahtoi aluksi valikoitua vaistomaisesti. Myös risteysajaminen ja kiertoliittymät vaativat totuttelua ja keskittymistä, oli muistettava vahdata mahdollisesti oikealta tulevia.

Vilkkaanpuoleinen maantie A120 siirsi kulkijan nopeasti sisämaahan. Colchesterin ohitus tapahtui moottoriteitse, Marks Teyn kulmilla siirtyminen pienemmille liikenneväylille, jotka olivat alkuun ruuhkaisia kylästä kylään (joita on paljon!) vieviä mutta pian muuttuivat vähäliikenteisiksi ja kurvikkaiksi, kivoilla maalaismaisemilla varustetuiksi maatiaispoluiksi. Tie oli suorastaan hämmentävän kapea paikoitellen, piennarta ei juuri ollut, ja usein pensasaita alkoi siitä mihin asfaltti loppui. Garmin johdatti eräässä pikkukyläsessä ajamaan pienen lenkin hiekkatiellä ja lisäksi tuolloin kuivana olleen puron yli kahluupaikkaa käyttäen. Ei mikään tavallinen vaihtoehto, paremminkin yllättävä sellainen. Pääasiallisena etukäteisnavigoinnin perustana olleessa The Best Rides Motorcycle Atlas -karttakirjassa suositellut reitit olivat oikeasti ajamisen arvoisia. Näitä reittejä Jukka noudatteli mahdollisuuksien mukaan koko Britannian reissunsa ajan (viimeisen ajopäivän moottoritiesiirtymiä lukuun ottamatta).

Autolautalla olisi ollut aamiaista tarjolla, mutta ruokahalu oli nollassa aamutuimaan. Kyllä kai english breakfastia tarjotaan joka kylässä! Ei tarjota. Tai ei ainakaan mainosteta. Lopulta Jukka hankki aamupäivän ateriaksi kolmioleivän ja virvoittavan juoman Sheffordin Esson Tescosta. Aurinko oli kaivautunut esiin koleahkon aamun pilviverhosta, ja ajoasun tikkivuorit joutivat laukkuun välipalatauon yhteydessä.

Sheffordista Milton Keynesiin ja aina Buckinghamiin saakka reitti kulki vaihteeksi isoja vilkkaita maanteitä, paikoin kiertoliittymiä oli jotakuinkin kilometrin välein, mikä teki matkaamisesta nykivää ja rauhatonta. Buckingham-Banbury oli jälleen mukavampi karttakirjan suosittama osuus. Erityisen viehättävän Cotswoldsin kumpuilevan alueen itäreunalla kuvauksellisessa Chipping Nortonissa Jukka pysähtyi lounaalle, joka oli katukahvilan ulkopöydässä nautittu kreikkalainen salaatti kivennäisveden kera. Chipping Nortonin pääasiassa okranvärisestä kalkkikivestä rakennetussa pikkukaupungissa oli paljolti turisteja. Ja miksei olisi ollut, Cotswolds on kaunista seutua, voisi sanoa Englannin Toscanaksi. Sööttejä kyliä mäkien rinteillä, historiallisia rakennuksia ja hyvin hoidettuja tudor-tyylisten olkikattoisten pientalojen värikkäitä pihapiirejä, kukkuloilta peltojen yli aukenevia avaria näkymiä ja vehreitä lehtimetsiköitä.

Matka jatkui Eveshamiin, Worcesteriin ja edelleen Leominsteriin varsin nopeakulkuisia teitä pitkin. Leominsterin jälkeen tuli ylimääräisiä kilometrejä kuljettajan huolimattomuusvirheen tai navigaattorin reitityskompastelun vuoksi. Tulipahan koluttua pikkuruisia takamaiden polkuja, jotta Hay-on-Wyen pikkukaupunkiin vievä tie lopulta löytyi. Vettä ryhtyi loppumatkasta satamaan siinä määrin, että sadehanskat piti pukea. Totta kai sade loppui pian yhtä äkkinäisesti kuin oli alkanutkin. Jukka oli määränpäässä Hay-on-Wyessä ja majapaikassa The Old Black Lionissa jonkin verran ennen Cardiffista saapunutta Tuulevia.

Jukan voidellessa hotellin parkkipaikalla sateen huuhtomia Tigerin ketjuja, tuli pari samassa hotellissa majailevaa brittiherraa juttelemaan ulkomaanelävän kanssa. Puheliaitten ja hauskojen motoristeiksi osoittautuneiden veikkojen kanssa tuli lyhyessä ajassa käsiteltyä monet moottoripyöriin, moottoripyöräilyyn ja moottoripyörämatkailuun liittyvät aiheet. Tuntui entistä selkeämmin siltä, että brittiläiset ovat tapaamistamme prätkäkansalaisuuksista välittömimpiä ja kontaktihakuisimpia. Me hiljaiset pohjoisen asukkaat olemme aina yhtä hämmästyneitä saarelaisten ystävällisyydestä ja tuttavallisuudesta.

Tuulevi matkusti treffipaikkaamme Hay-on-Wyen kuntaan helteisestä Cardiffista junalla ja bussilla. Arriva Trainsin uudella, kaksivaunuisella ja täpötäydellä junalla pääsi Herefordiin saakka. Siellä oli juuri satanut, kun interreilaaja vaihtoi Hay-on-Wyen bussiin. Asemat ovat lähekkäin, mutta uppo-outo joutui kysymään suuntaa paikalliselta rouvalta. Hän tietysti ystävällisesti neuvoi. Bussikuski ajoi hurjaa vauhtia kapeilla teillä hienoissa maisemissa. Niityillä laidunsi lehmiä ja etenkin juuri kerittyjä lampaita. Hieman ennen iltaseitsemää Tuulevi saapui lukuisista kirjakaupoistaan kuuluun noin 1600 asukkaan taajamaan.

Huoneemme oli sivurakennuksen alakerrassa eli sisäänkäynti oli suoraan pihalta. Se tuntui Tuulevista kätevältä ja mukavalta Cardiffin Hotel Sandringhamin kymmenien jyrkkien portaiden kapuamisen jälkeen. Huone oli tilavahko ja rustiikkisesti sisustettu. Kylpyhuone oli hiljattain uusittu ja nykyaikaiset hanat tuntuivat luksukselta erillisten kylmä- ja lämminvesihanojen asemesta ja vettäkin tuli kunnon paineella, mikä ei ole Britanniassa aina itsestäänselvyys.

Illallistimme hotellin ravintolassa, joka olikin korkeatasoinen fine dining -paikka. Pienet mutta kauniit annokset riittivät mainiosti. Rouvan ruokarajoituksiinkin suhtauduttiin asiallisesti. Alkuruoaksi söimme grillattua makrillia ja minimaaliset nökäreet rasvakalan mätiä sekä kurkkua (Tuulevi) ja fenkolikeittoa leivän kera (Jukka). Tuulevin pääruoka oli meriahven vihannesten kera ja Jukan lohi savuankeriaalla maustetun pasta kanssa. Jukka joi lageria, Tuulevi punaviiniä. Perjantai oli talon tapaan jazz-ilta, joten ravintolasalissa - itse asiassa aivan vieressämme - soitti kolmihenkinen orkesteri (pianisti, kontrabasisti ja rumpali) perinnejazzia. Melkoisen isovolyyminen jazzin pauke tuntui hieman oudolta ruokailumusiikilta, mutta maassa maan tyylillä.

Lauantai 14.7.2018. Hay-on-Wye - Glasbury - Lwmbach - Llyswen - Felinfach - Aberhonddu - Libanus - Sennybridge - Aberban - Cradoc - Penoyre - Pwllgloyw - Lower Chapel - Upper Chapel - Builth Wells - Llyswen - Glasbury - Hay-on-Wye. 117 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Aamiainen tilattiin listalta. Aluksi valittiin mehu neljästä vaihtoehdosta - meille tuorepuristettua appelsiinimehua ja sitten viljatuote - meille kaurapuuroa. Pääaamiaiseksi Jukka otti kylmäsavulohta ja munakokkelia, Tuulevi uppomunat ja paahtoleipää. Teetä joimme myös sekä maistelimme pöydässä tarjolla olleita levitteitä eli hunajaa, Marmite-levitettä sekä appelsiini- ja mansikkamarmeladeja. Hidas ja herkullinen aamiainen.

Jukan lauantaiajelu ei ollut pitkä, mutta tuollakin pyrähdyksellä ennätti ihminen nähdä monenlaista. Vauhdikas maantiesiirtymä vei alkuun Breconin eli paikallisella kymrin kielellä Aberhonddun kaupunkiin, jonka jälkeen pikainen tuikkaus Brecon Beacons -kansallispuistoon. Puiston vetonauloja ovat uhkeat vuorimaisemat ynnä avoimina kumpuilevat niityt ja pellot sekä niitä täplittävät metsälaikut ja muutamat järvet. Sen vaellusreitit ovat reppuselkäisten kulkijoiden perusteella ilmeisen suosittuja, ja majoitustakin näytti olevan varteenotettavasti. Moottoripyöräilyllisesti puisto ei tarjoa mitään hengästyttävää neulansilmäkieputtelua, mutta avarissa mäkimaisemissa ja täyteläisissä metsäsaarekkeissa kierteleviä pieniä pikipolkuja kyllä löytyy. Motskareita oli liikkeellä selkeästi arkipäiviä enemmän. Britteinsaarilla motoilijoiden välinen tervehtiminen tapahtuu muuten kädenheilautuksen asemesta pienellä etuviistoon suuntautuvalla pään nikkauksella.

Brecon Beaconsin kansallispuistosta Jukka poistui pohjoiseen päin. Navigaattori johdatti aluksi todella pienille kyläkujille kunnes pienen hapuilun jälkeen löytyi Builth Wellsiin vievä B4520, joka ei sekään leveydellään pääse ennätystenkirjoihin. Hauska pensasaitojen reunustama maantie koukkaili virkeästi mäeltä toiselle metsäplänttien ja peltomaiden lomitse. Garmin yritti oikaisumielessä neuvoa muutamaan otteeseen huomattavan huonokuntoisille tuskin autonlevyisille poluille. Pari kokeilua riitti vakuuttamaan, että on fiksumpaa ajaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

B4520-tiellä tuli taajaan vastaan värikkäästi teipattuja ralliautoja ilmeisesti jonkin kilpailun siirtymätaipaleella. Muuten autoliikennettä oli vain niukasti eikä moottoripyöriäkään enää tullut vastaan kovin monta. Kukkulaisilla niityillä ja ruohomailla taas käyskenteli lampaita lukemattomasti, mikä ei sinänsä ihmetytä, koska Walesissa on lampaita yli 10 miljoonaa eli kolminkertainen määrä verrattuna ihmisiin. Builth Wellsin pikkukaupungista Tiger kuljetti pikateiksi luettavia A470- ja A438-maanteitä Hay-on-Wyehen, jossa Jukka oli sopivasti hiukan ennen MM-jalkapallon pronssiottelun Belgia-Englanti alkua.

Jukan ajellessa Tuulevi tutustui muutamaan kylän noin kolmestakymmenestä kirjakaupasta. Enimmillään niitä on ollut nelisenkymmentä. Suurimmassa, entiseen elokuvateatteriin rakennetussa, kirjakaupassa on 200 000 kirjaa, enimmäkseen käytettyjä (ks. video). Hay Castlen linnanraunion, jossa on meneillään iso korjaushanke, pihalla on ns. rehellisyyskirjakauppa, jossa kaikkien kirjojen hinta on £1 ja ne maksetaan lippaaseen. Kirjahyllyissä on katos, muttei etuseinää, joten sään armoilla ne ovat. Kirjaostoksia kirjaihminen ei kuitenkaan tehnyt, vaan hankki vain lounasta syötäväksi MM-futiksen pronssipelin ensimmäisen puoliajan aikana: mansikoita, vadelmia, pikkutomaatteja, pieniä juustokiekkoja, pastasalaattia sekä Jukalle olutta ja itselleen miniproseccon.

Toiselle puoliajalle lompsimme Kilverts Inn and Hotelin pubiin, jossa ei ollut tunnelma katossa, kun Belgia voitti Englannin 2-0. Ei tosin ollut kovin monta katsojaakaan. Pelin jälkeen oli hyvä lähteä kävely- ja kuvailukierrokselle kylälle. Kävimme melkein Englannin puolella eli sillalla, joka ylittää rajajoki Wyen. Joessa oli uimareita. Siellä voi myös kalastaa ja meloa sekä patikoida joenvarsireitillä.

Lauantairetken jälkeen Jukan tehdessä pieniä huoltohommia Triumphinsa kimpussa, ilmeisen tyypilliseen paikalliseen tapaan seuraan lyöttäytyi keski-ikäinen moottoripyörämies. Hän kertoi omistavansa pari vuotta nuoremman Triumph Tigerin ja kehui tykkäävänsä hänkin konstailemattomasta englannittaresta. Hetken vertailivat Tigerien omistajat kokemuksiaan pyöristään. Muutaman Walesin reittivinkinkin mukavanoloinen britti ennätti paljastaa.

Palattuamme kämpille aloittelimme tavaroiden pakkailua sekä venytimme turhan pitkään illalliselle lähtemistä. Kun lopulta suuntasimme ravinnonhakuun, opimme, että lähes kaikki kylän lukuisista pubeista ja ravintoloista lopettavat ruokatarjoilun lauantaisin kello 15. Myös ensin kohteeksemme ajateltu Rose and Crown. Syytä emme saaneet tietoomme, mutta sentään sen, missä kahdessa paikassa saa illallista lauantaisin. Valitsimme intialaisravintolan sijaan Blue Boarin. Ruokailijoita oli paljon, joten saimme odotella annoksiamme jommo tovin. Jukan odotus palkittiin mainiolla ja maukkaalla lammaskeitolla (cawl) ja salaatilla, mutta Tuulevi sai pettyä umpisuolaiseen mutta kieltämättä täyttävään savukinkkuun, jonka lisukkeina oli paistettuja munia ja ranskanperunoita. Mietimme, haluavatko melkein kaikki kokit juuri lauantai-illan vapaaksi, ja myös saavat, sillä useammassakin paikassa näytti olevan kokin paikkoja avoinna, eli kenties työntekijäin markkinat.

Sunnuntai 15.7.2018. Hay-on-Wye - Clyro - Rhos-Goch - Painscastle - Llandeilo Graban - Builth Wells - Penybont - Crossgates - Rhayader - Elan Valley - Claerwen Dam - Elan Village - Rhayader - Cwmystwyth - Devil's Bridge - Ysbyty Cynfyn - Pontewyd - Aberystwyth. 156 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Kun loput tavarat oli pakattu, oli aika luovuttaa huone, jo kello 10.30. Jukalle vilkutettuaan Tuulevi jäi hengailemaan hotellin terassille, sillä linja-auto Herefordiin lähtisi vasta tunnin päästä. Reippaasti etuajassa pysäkille käveltyään matkailija löysi sieltä jo muitakin odottajia, muiden muassa ilmeisesti kalassa olleet pari iäkkäämpää herrasmiestä, joista toinen muistutti Prinssi Charlesia (ellei ollutkin) sekä Wye-joella melomassa ollut pariskunta, jonka rouva oli puhelias. Pariskunta oli tullut perjantaina samassa kyydissä kuin Tuulevi.

Herefordin asemalla Tuulevi siemaisi espresson ja juoman virkistämänä huomasi, ettei joutuisikaan odottamaan junaa kahta tuntia niin kuin nettisovellukset neuvoivat, vaan että Shrewsburyyn pääsisi jo aiemmin, jolloin siellä olisi enemmän kuin kuusi minuuttia joustovaraa vaihdossa seuraavaan kohteeseemme Aberystwythiin vievään junaan. Interrail-lippu on joustavan paikkavaraukseton eli kätevästi junavuorosta ja liikennöijästä riippumaton. Junafirmoja näet Brittein saarilla piisaa, eivätkä tavalliset liput välttämättä käy kaikkiin juniin. IR-lippu käy muihin paitsi kapearaiteisiin museojuniin. Cardiffista lähtenyt ja Manchesteriin matkalla ollut juna oli sauna! Ilmastoinnin sijaan kahdessa täpötäydessä vaunussa toimi ilmeisesti lämmitys. Henkilökunta jakoi ilmaisia vesipulloja, hiki virtasi ja löyhyttimiä keksittiin ties mistä, ellei ollut viuhkaa niin kuin Tuulevilla. Shrewsburyssa kaikkien piti vaihtaa junaa eli viileämpi saatiin onneksi tilalle niille, jotka jatkoivat jopa Manchesteriin saakka. Tuulevi kuitenkin vaihtoi Aberystwythiin menevään ilmastoituun, melko täyteen junaan. Tarjoilukärrystä reilaaja osti virkistykseksi gin & tonicin, jonka seurassa matka eteni mäkisessä, lampaita ja tuulimyllyjä sisältävässä maalaismaisemassa rattoisasti. Ennen Machynllethia oli 15 minuutin pysähdys keskellä ei-mitään, koska odotettiin Aberystwythista tulevan junan kohtaamista. Hieman myöhässä, noin klo 17.30 junamatkailija saapui noin 16 000 asukkaan ja 9000 opiskelijan yliopisto- ja kylpyläkaupunkiin. Nimi on kymriä ja tarkoittaa Ystwyth-joen suuta, vaikka kaupungin läpi virtaa Rheidol.

Jukan jotostelun alkaessa aamun pilvisyys oli jo miltei haihtunut. Clyrosta erkani kapea single-track road eli yhden kaistan levyinen tie, jota kehystivät kolmimetriset lehtipensasaidat tien molemmin puolin. Korkeita ja etenkin matalampia pensasaitoja tuntui riittävän tässä osassa Walesia loputtomasti. Osa aidoista leikataan näemmä käsipelissä, osassa parturoinnista vastaavat lampaat sille korkeudelle, jolle yltävät. Vastaantulijoita oli onneksi vähän, sillä pikkuautonkin sivuuttaminen oli tarkkuustyötä. Painscastlen tienoilla B4594-tie oli välillä miellyttävän kurvikas, ja Llandeilo Graban -kylän kainalossa alamäkiosuus meni peräti serpentiinejä kallistellen. Tienpinnoitetta oli paikoin paikkailtu siten, että irtosoraa lojui tiellä kiusallisen paljon, mikä ei miellyttänyt suomalaislomailijaa.

Matka jatkui Llandeilo Grabanista lauantaihin verrattuna Wye-joen vastapuolta Builth Wellsin kieppeille. Ennen pikkukaupunkia irtautuminen B481-tielle, joka osoittautui suhteellisen vauhdikkaaksi kurvailuväyläksi, jota moni muukin kaksipyöräisen käskijä tuntui suosivan. Edellistä hiukan vauraamman kokoluokan tiellä nro A44 oli myös ilo ajaa: tilava tie, hyvä pinnoite ja rutkasti mutkia. Crossgatesin kyläsessä sijaitsi seudulle harvinaisesti bensa-asema, jolla tuli varmuuden vuoksi tankattua, vaikkei polttoainesäiliö vielä kumissutkaan tyhjyyttään. Huoltoaseman lisäksi paikalla näytti olevan myös kauppa, kahvila sekä automaattipesula. Huoltiksen pihamaalla seisoi  iso määrä prätkiä parkissa.

Eteenpäin. Rhayaderin pikkukaupungista Jukka etsiytyi Elan Valleyn tekojärvien alueelle. Kaikkiaan kuuden padon rakentaminen Elan- ja Claerwen-jokien laaksoihin alkoi vuonna 1893. Tarkoitus oli turvata teollisessa vallankumouksessa ripeästi kasvaneen Birminghamin juomaveden saanti. Viimeisin pato, Claerwen, valmistui 1952. Patojärvien rantoja kiertää havu- ja lehtimetsien siimeksessä, niittyjen reunamilla ja vuorten rinteillä kapea tie, jota myöten pääsee ihmettelemään lähietäisyydeltä massiivisia kivisiä/kivipäällysteisiä patoja ja alueen monimuotoista luontoa. Keskikesällä patoaltaat eivät olleet läheskään piripinnassa, joten eräissä valokuvissa esitettyä näyttävää veden vyöryä patojen yli ei päässyt todistamaan tällä kertaa. Jukka ei vieraillut kaikilla padoilla, mutta Garreg Ddu, Claerwen ja Caban Coch tuli tarkastettua. Vaikka oli sunnuntai, aika rauhassa sai pöristellä alueella vain jokusen motoristin, kourallisen auton ja muutaman patikoijan muistuttaessa ihmislajin olemassaolosta. Caban Coch -padolla sentään oli jonkinasteista turistiruuhkaa, samoin mukavannäköisessä Elan Villagen kivitalokyläsessä.

Jos Elan Valleyn syrjäkulmat tuntuivat rauhan tyyssijalta, kuljeskeli seuraava kulkuväylä, vuoristotieksi kutsuttu Cambrian Road, vieläkin yksinäisemmässä takamaastossa. Jukan valitsema reitti noudatteli osittain ilmeisen tunnettua Lôn Cambria -polkupyöräilytietä, joka joissakin kartoissa on mainittu nimellä National Cycle Route 81. Toden totta, Wales on harvaan asuttu. Vuoristotie polveilee paikoin kaistan levyisenä, paikoin hieman leveämpänä, pehmeästi aaltoilevien ruohomaiden peittämien vuorten harjoilla, rinteillä ja laaksoissa. Ei ihan täydellinen päällyste kauttaaltaan, mutta oikein viihdyttävä ajettava silti. Lähellä Cwmystwythin muutaman savun kylää kulmakarvat sai kohoamaan tien poskessa kohoavat laajat peittämättömät kivikasat ja lähes täysin sortuneet rakennusten rauniot, jotka ovat jäänteitä paikalla harjoitetusta lyijykaivostoiminnasta. Erään kaivosalueelta johtavan ojan ruostesakan värjäämä suotovesi toi Jukalle hetkeksi kesken loman mieleen työasiat ympäristöntutkiskelun parissa.

Devil's Bridge - paikallisten murteella Pontarfynach - sijaitsee tietä myöten parikymmentä kilometriä Aberystwythin kaupungista sisämaahan päin. Paikalle pääsee tien lisäksi myös höyryjunalla The Vale of Rheidol -rautatietä Aberystwythistä. Paikan erikoisuus on syvän rotkon pohjalla virtaavan Mynach-joen ylittävät kolme toistensa päälle rakennettua siltaa. Tarinan mukaan alin kivinen holvikaarisilta on itsensä pirun laatima, mutta tosiasiassa se on linnuntietä reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Strata Florida -luostarin munkkien 1200-luvulla pystyttämä. Vanhimman sillan päälle rakennettiin vuonna 1753 uudempi ja tukevampi kivisilta. Päällimmäinen ja uusin on vuonna 1901 valmistunut terässilta. Devil's Bridgen nähtävyyksiin kuuluvat myös siltojen alaisen vehreän laakson vesiputoukset ja veden kallioon kovertamat hiidenkirnut, joita pääsee tutkiskelemaan lähempää luontopoluilla maksamalla pienen pääsymaksun. Devil's Bridge lienee tuttu suomalaisille TV:n katsojille sarjasta Syrjäinen maa (Hinterland), jossa sekä sillalla että sen läheisellä Hafod-rakennuksella, alunperin metsästysmajalla ja nykyisin hotellilla, fiktiossa lastenkodilla, oli tärkeä rooli.

Jukka pysähtyi Devil's Bridgellä toteamassa paikan erityislaatuisuuden. Patikkamarssille ei huvittanut ajovarusteissa ryhtyä sään lämpimyyden vuoksi. Suomalaismoottoripyöräilijän pysäköidessä ajopeliään paikalle pelmahti reilu kourallinen ilmeisesti puolalaisia motoristeja Englannin rekisterissä olevilla prätkillään. Itämeren rantavaltioiden edustajat vaihtoivat muutaman sanasen. Molemminpuolista ihmetystä herätti saarivaltion säätilan poikkeuksellisuus ja puolalaisia suomalaistouristin matkan pituus.

Mukavaa kurvailutiestöä riitti Aberystwythin porteille saakka. Hieman ennen kaupunkia punainen liikennevalo pysäytti matkanteon noin kymmeneksi minuutiksi asfaltointityön vuoksi. Loppumatka kaupunkiin meni autojonossa madellen. Ohikaan ei päässyt, koska käytössä oli vain yksi kaista. Hieman ennen määränpäätä Garmin käski yllättävästi: "Etsi pysäköintipaikka!". Lyhyen tuumailun jälkeen matka jatkui kaupungin vähintään lajin verran yksisuuntaisia katuja sisältävään keskustaan, josta majapaikkamme Harry's Hotel, Bar & Bistro löytyi. Tiger pääsi parkkiin takapihan suojaiselle pysäköintialueelle.

Huoneemme osoittautui saunakuumaksi, koska suuret ikkunat avautuivat auringon suuntaan ja edeltäneiden päivien sää oli ollut eriskummallisen helteinen. Ilmastointia ei kukaan varmaan ole aiemmin osannut kaivatakaan Walesin länsirannalla sijaitsevassa kaupungissa. Hieman arvelutti, kuinka nukkuminen onnistuisi moisessa kuumuudessa. Peribrittiläiset nostoikkunat eivät auenneet ennen kuin hotellivirkailija piti pikakurssin epäkäytännöllisen mekanismin käytössä. Ainoastaan kerran Jukka sai jätettyä sormensa yllättäen alas pudonneen ikkunan ja karmin väliin. Onneksi matkalainen selvisi tilanteesta säikähdyksellä ja muutamalla verinaarmulla. Ikkunan avaaminen ei tuntunut viilentävän huonetta. Kotiutumista hotellihuoneeseen ei auttanut sekään, että suihkusta ei tullut muuta kuin höyryävän tulikuumaa vettä. Vastaanottovirkailijan kanssa käydyn pikaisen, ei äkkipikaisen kuitenkaan, neuvottelun lopputuloksena suomalaispariskunta sai toisen, isomman ja kalliimman huoneen kahdeksi yöksi, mutta kolmanneksi yöksi olisi palattava alkuperäiseen huoneeseen, koska talo oli tuolloin täyteen buukattu. Ystävällinen reseptionisti alensi lisäksi kolmen yön hinnan 250 puntaan alkuperäisestä 283,50 punnan hinnasta.

Hotellihuonevekslaamisen vuoksi jalkapallon MM-finaali meni Jukalta osittain ohi, mutta pääosat Ranskan ja Kroatian välisestä matsista sentään tuli seurattua. Ranskasta tuli uusi maailmanmestari lukemin 4-2. Tuulevi saapui sopivasti, kun uusi, ensimmäistä huomattavasti tilavampi deluxe-huoneemme oli muuttovalmis. Se ei ollut yhtä kuuma, vaikka olikin samalla aurinkoisella kadun puolella kuin alkuperäinenkin. Huone oli parisängyllinen (double), joten peitto oli yhteinen, onneksi iso. Asunnossa oli myös nojatuoli, sohva, kirjoituspöytä ja pari tuolia, vaatekaappi ja suuri taulu-tv. Kylpyhuonekin oli iso. Ikkunat sai auki telomatta sormiaan. Muuton ja suihkun jälkeen siemaisimme vielä talon piikkiin, huoneharmista hyvityksenä, gin & tonicin ja Guinnessin Harry's Barissa ennen kuin suuntasimme kohti meren rantaa illallinen mielessämme.

Päädyimme rantapromenadilla sijaitsevaan Gwesty Cymryyn, joka tarjosi oikein maittavaa ruokaa raikkaasti laadittuina annoksina, ja jossa oli oivallinen palvelu. Ravintola näytti uudenpuoleiselta ja menu oli kekseliäs sekoittaen uusia tuulia traditionaaliseen walesilaiseen keittiöön. Tuulevi söi aluksi ankanrintaa salaatin kera ja Jukka jättikatkarapuja ja kylmäsavulohta. Pääruoaksi söimme molemmat meritaimenta, jonka nimitys Walesissa (ja Irlannissa) on sewin. Nautimme aterian punaviinin ja veden kera. Modernin ja innovatiivisen Gwesty Cymryn ruokalista ja ruoka osoittivat, ettei kaikkien ravintoloiden tarvitse tarjota samaa paikkakunnalla vuosien mittaan perinteeksi muodostunutta sapuskaa.

Yöllä huoneemme oli aika kuuma, mutta uni maittoi, kun vihdoin pääsimme nukkumaan.

Maanantai 16.7.2018. Aberystwyth.

Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle