Tiistai 10.7.2018. Kuopio - Suonenjoki - Rautalampi - Konnevesi - Suolahti - Uurainen - Multia - Keuruu - Haapamäki - Salunen - Ruovesi - Kuru - Karhe - Viljakkala - Kyröskoski - Hämeenkyrö - Karkku - Huittinen - Säkylä - Yläne - Mynämäki - Nousiainen - Turku. 526 km.
Äkkiäkös kello käyskenteli jo melkein puoltapäivää ennen kuin Jukka sai startattua vanhan tutun Triumph Tiger 955i -konepyöränsä reissuun. Pakkaaminen jäi tietysti viime tinkaan ja talokin oli saatettava siihen kuosiin, ettei kotona odottaisi palatessa kaaos. Tavaraa oli mukana kenties enemmän kuin oli tarkoitus ottaa, koska "tilaahan riittää yksinajelijalla", ja toki kamat kyytiin mahtuivat. Lämmintä ja myös sadetta sietävää vaatetta oli varattu runsaskätisesti, kun kohteena oli ainakin aiemmin epävakaisesta säästä tunnettu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, joka oli - tai itse asiassa ei tuntunut olevan kovin tosissaan - valmistautumassa EU:sta eroon eli brexitiin. Tuulevi oli jo ikään kuin valmiina tämänkertaisessa lomakohteessamme Walesissa, työmatkalla jälleen eli oman alansa konferenssissa Cardiffissa, josta hän lähtisi Interrail-lipulla junailemaan saarivaltakunnassa.
Jukan alkumatka oli kovin tuttua lähiseutujen maanteiden tallaamista Savosta Keski-Suomeen. Mikäpä sinänsä oli hyvässä kesäkelissä tallatessa, reilut 20 Celsius-astetta ja poutaa, päivän loppupuolella lähes hellelukemat. Suolahden ja Haapamäen välillä moottoripyöräily tuntui ajoittain jo varsin viihdyttävältä maantien kurvitellessa sopivaisesti, eikä muita tienkäyttäjiäkään ollut haitaksi asti. Reitin valinnassa tärkeällä sijalla olikin ollut vähäliikenteisyys. Haapavesi-Ruovesi-väli oli myös kiva tie, jonka varrella sijaitsevan Salussärkän harjulla oli oivallista oikoa jalkoja levähdyspaikalla, syödä eväitä ja tiirailla puiden välistä pilkottelevia järvimaisemia.
Kurun jälkeisellä vilkkaalla 65-tiellä oli hermostuttavan paljon autoliikennettä hidastamassa matkantekoa. Karhe-Viljakkala-Kyröskoski-osuus taas oli autio ja vähemmän viivasuora, mikä kelpasi kernaasti matkalaiselle pienine tietyöpätkineenkin. Huittisista Säkylän liepeille hauskasti mutkittelevaa 212-tietä ohjasti ilokseen. Päivän parhaan palkinnon sai Yläneen ja Mynämäen välinen etappi. Kuivassa kangasmaastossa ja peltojen lomassa luikertelevalla väylällä tunnelma oli jotenkin kuin Ahvenanmaalla, tosin ilman merinäkymiä ja punaista tienpinnoitetta. Ilmeisen suosittu kaksipyöräisten kallistelupätkä tuntui tuo olevan.
Tiikerikuski saapui Turun satamaan hyvissä ajoin, joten aikaa oli runsaasti eväsjämien syöntiin ja puheliaan Ducati Multistradalla liikkeellä olleen ruotsalaismotoristin kanssa jutusteluun. Mies oli ollut käymässä Hämeenlinnassa, jonne oli prätkäillyt vissiin isoja tylsiä teitä Haaparannan kautta. Suunnilleen tusinan verran moottoripyöriä pärähti M/S Viking Gracen uumeniin. Jukka kiinnitti Tigerin omilla liinoillaan, kun ei jaksanut muistella autokannella tarjolla olleiden enemmän tai vähemmän likaisten liinojen toimintaperiaatetta.
Pikainen suihku, jonka jälkeen myymälästä kolmioleipä ynnä muuta pientä evästä illalliseksi, ravintolaruoka ei jaksanut enää innostaa. TV:stä tuli Ranskan ja Belgian välinen MM-jalkapallon välierä, josta ranskalaiset etenivät 1-0-voitollaan loppuotteluun. Olimme siis jälleen reissussa futiskisojen aikaan.
Keskiviikko 11.7.2018. (S) Tukholma - Nyköping - Linköping - Jönköping - Värnamo - Helsingborg - (DK) Helsingør - Kööpenhamina - Nørre Alslev - Øster Kippinge - Guldborg. 733 km.
Lautalla Jukkaa nukutti tyypillisen levottomasti, vaikka varsin rauhaisaa olikin. Yöpuu oli kahden hengen piccolo-hytti, joka oli yhdelle OK, kahdelle olisi juuri ja juuri riittävä. Hytti sijaitsi kätevästi samassa kerroksessa kuin autokansi. Aamulla meriaamiaista ei huvittanut ajatellakaan varhaiseen laivan rantautumisaikaan, vaan se korvautui myöhemmin moottoritien huoltoaseman sämpylällä ja kolajuomalla Stavsjössä Norrköpingin liepeillä. Viking Linen laivoilla ei ollut tullutkaan ihan äsken matkustettua. Stadsgårdenin satamasta pääsi kivuttomasti Helsingborgiin vievälle moottoritielle. Pitkä tunneli vei ali pahimman aamuruuhkan väljemmille väylille erityisen kätevästi.
Ajo etelää kohti soljui ruotsalaismalliin sujuvasti hirviaitojen välissä. Vähintään hymähdyksen arvoiset Hölö ja Mörkö -tienviitat piti kerrankin käydä ikuistamassa, kun ei ollut mikään mahdoton kiire. Matkan edistyessä autojen suomalaisrekkarit harvinaistuivat kilometri kilometriltä. Värnamossa Rasta-liikenneasemalla lounaaksi 109 kruunulla broilerinfileetä punaviinikastikkeen, kermaperunoiden ja salaatin kera. Ei varsinaisesti gourmet'ta, mutta nälänsiirtoon passasi hyvin. Ruotsin halkaisu ei ollut kehittynyt kiinnostavammaksi sitten viime vierailun. Helsingborgissa tankkauksen jälkeinen perinteinen sekoilu reitin kanssa ennen satamaa. Ihailtavan nopeasti kävi lautalle asettautuminen Tanskanmaalle vievällä M/F Tycho Brahella. Hyvä, että vessassa ennätti vierailla, kun sitä jo oli Helsingörin satamassa Själlannin saarella. Tanskan läpäisykään ei ollut aiempaa vivahderikkaampi. Tietenkin Kööpenhaminan tienoilla liikenne tyypilliseen tapaan puuroutui, muttei sentään ihan seisahtunut.
Päivän pääteasema Guldborgin taajama Guldborgsundin kunnassa ja majoitusyritys Guldborg Rooms löytyivät navigaattorin avulla vaivattomasti. Majapaikan isäntä ei ollut paikalla, mutta puhelimitse saatujen ohjeiden avulla sisäänpääsy luonnistui. Kotvan kuluttua omistaja saapui ja opasti talon tavoille samalla kertoilemalla seikkaperäisesti entisen isohkon leipomorakennuksen muuttamisesta majataloksi ja omaksi asunnokseen. Alakerran vielä keskeneräinen "wellness"-osasto katsastettiin ja raporttia tuli myös mm. miehen aiemmasta ravintolabisneksestä. Guldborg Roomsin vastapäätä sijaitsevan marketin pihalle voi pysäköidä kulkuvälineensä, ja kaupasta sai iltapalatarpeet. Siedettävän kävelymatkan päässä satamassa olisi ollut ravintola, mutta marketista hankittu katkarapupastasalaatti oluen kera sai luvan kelvata. Jälkiruuaksi nautitut tanskalaiset mansikat olivat yllättävän maukkaita. TV:n näyttämässä MM-jalkapallovälierässä Kroatia peittosi Englannin finaalipaikan arvoisesti, ja suomalaismatkaaja nukahti jotakuinkin heti matsin päätösvihellyksen jälkeen.
Torstai 12.7.2018. Guldborg - Rødbyhavn - (D) Puttgarden - Lyypekki - Hampuri - Bremen - Osnabrück - Rheine - (NL) Hengelo - Apeldoorn - Deelen - Hoenderloo - Otterlo - Schaarsbergen - Ede - Utrecht - Rotterdam - Hoek van Holland. 756 km.
Guldborg on Lollandin ja Falsterin saarilla, Guldborgin salmen molemmin puolin, päätieltä hiukan sivussa lymyilevä pieni uinuva kalastajakylä. Yöllä kyläsessä oli rauhallista, illalla ja aamulla mustarastaat kujertelivat naapurustossa kodikkaasti. Taajaman pääkadun varrella olevan Guldborg Roomsin huone oli joltisenkin kuuma, tuskin vähiten huoneen kattoikkunan ansiosta. Yläkerran majoitustiloissa oli neljä huonetta, joita palvelivat yksi kylpyhuone ja isohko oleskelu- ja keittiötila. Alakertaan valmistuvat WC- ja peseytymistilat tulevat tarpeeseen, yksi kylppäri saattaa olla liian vähän, jos kaikki huoneet ovat täynnä. Äänieristys ei saanut parasta arvosanaa: ainakin huone 1:een viereisen keittiön äänet kulkeutuivat häiritsevästi.
Nopean pakkaamisen jälkeen matkailija oli jälleen tien päällä puoli yhdeksän maissa, päivämatkan kohteena oli Hoek van Holland Pohjanmeren rannalla. Rødbyhavnissa tigeristi pääsi käytännössä suoraan ilman odottelua ajamaan sisään M/S Prins Richard -lauttaan. Helsingborgista lunastetulla 65 euron hintaisella kombi-lipulla pääsi Ruotsista Tanskaan ja Tanskasta Saksaan hiukan yksittäislippuja halvemmalla. Laivan omalla kätevähköllä liinalla pyörä miten kuten penkin yli sitaisten kiinni ja viivyttelemättä aamiaiselle. Suunnilleen 19 euroa maksanut aamupala oli varsin tukeva: munakokkelia, pekonia, lihapyöryköitä, nakkeja, sämpylää, valko- ja sinihomejuustoa, ananasta, viinirypäleitä, omenamehua sekä vettä. Sapuskalla pärjäisi kyllä pitkälle iltapäivään.
Merimatka meni rattoisasti ja kuin huomaamatta syömisen parissa. Äkkiä autokannelle, ja sitten olikin pyöräin alla Fehmarn-saaren kamara. Ensikilometrit totuttuun tapaan aikamoisten autojonojen seassa madellen. Mantereen moottoritiellä matkantekoa alkoi edistyä. Tietyömaan aiheuttamaa hidastelua Lyypekin hoodeilla ja polttoainetäydennystä lukuun ottamatta Hampuriin asti ajaminen oli tyypillisen staattista. Hampurin Moorfleetin kaupunginosan Bauhaus-rautatavaratalosta Jukka kävi ostamassa pienen jakoavaimen, jotta sai säädettyä juuri ennen reissua ostamansa Garmin Zumo 395 -navigaattorin telineen asentoa. Mukana olleet työkalut eivät puuhaan yllättäen soveltuneet. Kassatapahtuma oli hidas kuin rautakaupassa, kun edeltävä asiakas ei meinannut saada asiaansa hoidettua.
Zumo on Tigerin matkassa vuosikausia palvellutta edeltäjäänsä Garmin Nuvia selkeästi nopeampi käynnistymään, kuvaruutu on hieman suurempi ja vanhempiin Zumoihin verrattuna laite on ollut laihdutuskuurilla. Mutta puutteitakin oli jo lyhyen käyttökokemuksen perusteella tullut esiin. Näyttö ei ole mitenkään ultrakirkas auringonpaisteessa, jos ei se ollut sitä Nuvissakaan. Etenkin aurinkolasit silmillä navigaattorin lukeminen on vaikeaa: näytön värivalinnoissa olisi voinut tehdä paremmin toisistaan erottuvia ratkaisuja, ja tiet on merkitty osittain turhan ohuella viivalla. Pienikokoista, turhanaikaista tekstiä tulee ruudun yläreunaan rasittavan usein. Eniten ärsyttävät erilaiset hälytykset (esim. hirvi-, nopeus- tai mutkaisen tien varoitukset), jotka pomppaavat näyttöön peittäen yläreunan reittiopastuksen. Suunnitellun reitin muuttaminen on hidasta, koska laite päivittää reitin uudestaan jokaisen muutoksen jälkeen. Ei ihan optimaalinen vehje motoristin käyttöön, vaikka se juuri siihen tarkoitukseen onkin suunniteltu.
Matka jatkui jotakuinkin helteisissä oloissa. Bundesautobahn A1 sisälsi tradition mukaisesti useita tietöitä ruuhkineen. Tosin ruuhkia oli etenkin Bremenin kieppeillä ilman tietöitäkin. Muutamia kertoja piti puikkelehtia matelevien kotilojonojen välissä, kun kuumuus alkoi hermostuttaa. Bremenin ruuhkien jäätyä taakse takapuoli pyrki puutumaan yllättävän ponnekkaasti yksioikoisen motaripaahtamisen puitteissa. Liekö johtunut kuskin olemattomasta harjoittelusta käynnissä olevalla prätkäkaudella vaiko jonkin aikaa kiukutelleesta lonkkavaivasta. Cloppenburgin eräänlaisen nummialueen eteläreunalla Bakumissa Jukka vietti lounastauon sikäläisellä liikenneasemalla puraisten perinteisen saksalaisen Leberkäsen sämpylän ja kolajuoman säestyksellä. Paussin jälkeen alkoi määrämittainen mutta reipashenkinen sadekuuro, onneksi tuli puettua sadehanskat huoltoaseman pihalla. Kohta taas paistoi aurinko. Vähän virikkeitä tarjonneen suoraanajelun kesken vaihtui valtio. Alankomaissa maisema ei käytännössä muuttunut, ainoastaan moottoritien sähköisten tekstitiedotteiden merkitys jäi välillä arvoitukseksi oudon kielen vuoksi.
Liikennettä riitti runsaanpuoleisesti puukenkämaassakin. Koska aikaa näytti olevan, Jukka koukkasi Apeldoornin kohdilla etelän suuntaan ja poikkesi pääpoluilta De Hoge Veluwen kansallispuistoon. Sankan lehtipuuston siimeksessä kulkevilla kapeilla väylillä oli miellyttävän vilpoisaa ja moottoritien tungoksen sijaan lähes autiota. De Hoge Veluwe on eläimistöltään ja kasvistoltaan puistoa ympäröiviin peltoaukeisiin ja asuinalueisiin verrattuna ymmärrettävästi rikas ja runsas. Luonnonsuojelualue on maisemiltaan vaihteleva: vehreä lehtimetsä vaihtuu avoimeksi nummeksi muuttuakseen kohta käkkyrämäntykankaaksi tai hiekkadyyneiksi. Isompien nisäkkäiden kuten muflonin, metsäkauriin ja saksanhirven pääsy aidatulta Hoge Veluwen alueelta pois teitä myöten on estetty teille asennetuilla karjaritilöillä (wildrooster).
Kansallispuistosta poistuminen mutkistui, kun Jukka päätyi tietyön aiheuttamaan umpikujaan, eikä Garminin ongelmanratkaisukyky alkuun toiminut luotettavasti. Pitkäpiimäisen hortoilun ja kiertotieajelun päätteeksi ulospääsy löytyi, mutta samalla kävi ilmi, että aikaa oli tuhrautunut siinä määrin, että loppumatka Utrechtin ja Rotterdamin kautta oli syytä kaasutella viivyttelemättä suorinta reittiä ja reipasta marssivauhtia välittämättä siitä, että puutuvat pakarat huutelivat ns. hoosiannaa. Liikenne oli miltei rantaan saakka odottamattoman vilkasta. 17 miljoonan asukkaan Alankomaat on kovin tiheään asuttu, joten porukkaa pakkautuu tietysti myös maanteille. Rotterdamin satama-alue oli sivumennen sanoen huomiota herättävän laaja. Ihmekös tuo, kun on Euroopan isoin ja maailman kolmanneksi suurin.
Hoek van Hollandissa Garmin johdatti ensin tavarasatamaan, vaikka navigaattoriin oli kyllä näpytelty oikea osoite. Selkeä ohjelmointivirhe laitteessa. Asiaa ei avittanut se, että satamia oli useita ja opastus jotenkin puutteellinen. Jukka ei ollut ilmeisesti ensimmäinen harhailija, koska tavarasataman toimistossa opastettiin tottuneesti oikeaan kohteeseen ja ulkona toimiston seinässä oli vielä havaintokartta reitistä matkustajasatamaan. Lopulta päivän suunniteltu aikataulu toteutui aika optimaalisesti, kun puolisen tuntia ennen deadlinea suomalaismotoristi oli valmis nousemaan Stena Line -varustamon Stena Britannica -autolauttaan.
Satama-alueen organisointi ei ollut ihan Suomi-Ruotsi-Tanska-Saksa-satamien luokkaa. Hytin avaimen ja jonkinlaiset ohjeet sai yhdeltä luukulta, minkä jälkeen jonotus passintarkastuspisteeseen, olihan kohteena Schengen-alueen ulkopuolinen Iso-Britannia ja sen itärannikon satamakaupunki Harwich. Autokannen henkilökunta opasti suurpiirteisesti moottoripyörien pysäköintipaikoille. Jukka sitoi Triumphinsa kolmella laivan liinalla autokanteen kiinnitettyihin vaijereihin siten, että varmasti pysyisi pystyssä. Monenlaisia mp-kiinnitysmetodeja oli jälleen havaittavissa autokannen sekalaisessa prätkävalikoimassa. Hissillä 10. kerrokseen, ja kabiini löytyi kohtuuttoman pitkältä tuntuneen kävelymatkan päästä.
Nälkä ja jano kukistuivat lautan karvalakkiravintolassa
intialaistyyppisellä broilerilla, riisillä, salaatilla ja parilla pienellä Heineken-oluella. Hytissä ei tuntunut olevan lainkaan kännykkäverkkoa, mutta Jukka
havaitsi, että ravintolassa yhteys ulkomaailmaan toimi. Nopea
tekstiviestittely Tuulevin kanssa. Kas, nettiyhteyskin löytyi. Jukka
tsekkasi pikaisesti, kuinka Kuopion Palloseuran jalkapallon Euroliigan karsintaottelussa
oli käynyt: FC Kööpenhamina oli voittanut Kuopiossa 0-1, höh! Myöhemmin
operaattori DNA:lta tuli viesti laivalla käytössä olevan satelliittiyhteyden
hinnoittelusta: tiedonsiirto 11,2 €/Mb. Oho, melko kallista. Myöhemmin
puhelinlaskusta ilmeni, että tuo lyhyt verkkovierailu ja puhelimen
unohtaminen roaming-tilaan muutamaksi hetkeksi maksoi juuri noin 11
euroa. Aamulla Jukka huomasi ravintolakerroksen seinällä pienen paperilapun,
jossa kehotettiin asettamaan puhelin lentokonetilaan, ettei tule kalliiksi.