Keskiviikko 29.7.2015. Spoleto - Acquasparta - Carsulae - Cesi - Rivo - Terni - Cascata di Marmore - Marmore - Lago di Piediluco - Madonna della Luce - Vignaletto - Rieti - Cittaducale - Borgo Velino - Antrodoco - Sella di Corno (1005 m) - Preturo - Arischia - Passo delle Capannelle (1300 m) - Nerito - Montorio al Vomano - Teramo - Campovalano - Civitella del Tronto - Ascoli Piceno. 251 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Vaikka viihdyimme verrattomasti Umbriassa, oli keskiviikkona vuorossa siirtymä Marcheen. Jukka vieraili matkallaan myös Lazion ja Abruzzon maakunnissa. Mp-matkailija palasi alkutekijöiksi tulomatkalta tuttua tietä Acquaspartaan, johon laskeutuva mutkamäki meni ajonautiskelun kannalta ikään kuin harakoille, kun edessä jarrutteli karabinieeriauto. Acquaspartasta Jukka valitsi kompassisuunnaksi etelän. Kiva autiohko pikkutie johdatti Carsulaen roomalaisaikaiselle rauniopaikalle, johon perehtyminen olisi vaatinut aikaa ja tallailua paahtavassa helteessä. Jotenkin autiolta historiallinen kohde tuntui, ilmeisesti Jukan pysähdykseen käyttämä pusikoitunut pysäköinti- ja opastuspaikka ei ollut enää käytössä. Varsinainen opastuskeskus ja päänähtävyydet sijaitsevat toisaalla, mutta niitä suomalaisturisti ei ryhtynyt etsimään. Joitakin muurinpätkiä puuston välistä pilkotti, mikä riitti tällä kertaa tyydyttämään historiannälän.

Pieni asfalttitie jatkui Ternin kaupunkiin saakka. Ternissä kului muutama tovi italialaistyylisen tienviittaviidakon epäselvyyden vuoksi. Hermoja kiristävän edestakaisinajelun päätteeksi oikea reitti Cascata delle Marmoren vesiputouksille löytyi. Marmoren vesiputousalue paljastui aikamoisen laajaksi turistimagneetiksi. Cascata delle Marmore on 165 metriä korkea roomalaisten rakentama vesiputous. Se on korkein ihmisen tekemä vesiputous koko maailmassa ja vesiputouksena Euroopan korkeimpia. Putouksen vesi tulee Piediluco-järvestä Velino-joen kautta. Vesi virtaa tietyn aikataulun mukaan putoukseen ja muun ajan voimalaitoksen läpi, vähän kuin kotoinen Imatrankoski. Parkkipaikalta ei näkynyt vilaustakaan vesiputouksista, vaan ne nähdäkseen olisi pitänyt patikoida tuntematon matka, mikä ei oikein Italian kesäisessä lämmössä houkutellut, joten jäi sekin ihme näkemättä.

Motoristiystävällinen tie jatkui kohtalaisten vuorten katveessa. Joltisenkin korkeiden vuorten ympäröimän Lago di Piedilucon ranta oli oiva paikka pitää välipalapaussi, samalla sai kuivateltua kuumuuden kostuttamia ajovarusteita järveltä puhaltaneessa tuulenvireessä. Piediluco-järven vesi oli vihreää, hiukan sameaa, mikä ei herättänyt uintihaluja. Tiedä sitten olisiko vesi ollut uimakelpoista. Pensasaitojen peittämille rannoille oli kerääntynyt jonkinlainen määrä auringonpalvojia pysäköidyistä autoista päätellen. Tauolla suomalaismotoristi muisti tsekata, pitikö paikkansa veljensä mainitsema havainto siitä, että Tigerinkin alla pyörivät Metzeler Tourance -renkaat ovat Made in China. Jukka sai todeta, että aiemmin saksalaisvalmisteisina pitämänsä kumit ovat tosiaan Kiinassa paistetut. Ilmankos ne ovat suhteellisen edulliset renkaat.

Mutkaisa tie vei Rietin kaupunkiin. Ennen kaupunkia, laajassa Velino-joen laaksossa tie kulki liki lentokenttää, jolta juuri nousi ilmaan perä perään kolme purjelentokonetta. Ilmeisen hyvä purjelentokeli vallitsi. Rietistä kulku jatkui itään kohti vuonna 2009 tuhoisan maanjäristyksen kohdannutta L'Aquilan kaupunkia. Seudulla (mm. Amatrice, Accumoli, Norcia) tapahtui myös vuonna 2016 voimakkaita maanjäristyksiä. Mielikuvituksellisten väylien varrella oli loputon määrä vanhoja, uskaliaasti vuorten rinteillä keikkuvia pikkukyliä. Erityismaininnan kurvisuudestaan ansaitsee Velinon laaksossa sijaitsevasta Antrodocon pikkukaupungista vuorten rinteille kiertyvä serpentiinitie.

Hieman ennen L'Aquilaa reitti erkani koilliseen kohti Gran Sasso e Monti della Laga -kansallispuistoa. Arischian ja Passo delle Capannellen välinen kähäräinen pikataival oli yksi koko tähänastisen reissun parhaista siivuista. Pitävän karhea ja tasainen tienpinta leveällä polulla, eikä juuri lainkaan muuta liikennettä. Capannelle-solassa oli raikas ilma ja tuulikin vilvoitti. Rauhaisaa. Kaunista. Ei ollut huono solan jälkeinenkään osuus, mukana tietysti muikeat Gran Sasso d'Italia -vuoriston ylväät maisemat. Alueen kruununa hallitsee Italian saappaan vartta itärannikon tuntumassa muhkuroivan 1 400 kilometrin pituisen Apenniinien poimuvuoriston korkein huippu Corno Grande (2912 m), jonka pohjoisrinteellä luemma sijaitsee Euroopan eteläisin jäätikkö Calderone. Asfalttipinnan laatu kyllä vaihteli mäkimaastossa jonkin verran, mihin oli jo tottunut päivän aikana. Parit patojärvet turkoosinvihreine vesineen tuli bongattua. Ja metsää myös, sillä Italian keskiosa on suorastaan metsäistä seutua. Selvästi vähemmän viljelysmaata kuin esimerkiksi Toscanassa, onhan maasto toki vuoristoisempaakin.

Loppumatkan suojaisissa laaksoissa oli välillä älyttömän kuuma, lämpötila lienee ollut yli +35 Celsiusta. Hieman ennen Ascoli Picenoa pientä Civitella Tronton kylää vartioi jyrkälle ja korkealle mäelle laadittu suuri linnoitus. Puolustuslinnakkeen sijainti on varmasti ollut vailla vertaa, mutta ihmetyttää kuinka linnoituksen vesi- ja muukin elintarvikehuolto on aikoinaan järjestetty, jos vihulainen on tosissaan piiritellyt kukkulaa.

Ascoli Picenon kaupunkiin saapuminen oli vaivalloinen. Ensin sisääntuloväylä ei meinannut löytyä tulkinnanvaraisen tienviitoituksen vuoksi. Sitten kaupungissa vanhaankaupunkiin vievän serpentiinipätkän havaitseminen vaati tarkkaavaisuutta ja muutaman yrityksen. Lisäksi vanhassakaupungissa gps-navigaattori johdatti kansainvälisen seikkailijan erinäisille umpikujille ja kadotti signaalin ahtailla, korkeitten talojen reunustamilla kujilla. Pitkän hapuilun päätteeksi oikea katu ja talokin löytyivät. Pyörälle löytyi lähikadulta vapaa soppi, vaikka tilaa kaduilla oli muutoin niukanlaisesti. Täysipainoinen ajopäivä kuitattiin päättyneeksi. 251 kilometrin moottoripyörätaivallus lyhyine taukoineen vei yli seitsemän tuntia. Ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, eikä takamuskaan päässyt puutumaan.

Cantina De'Corvi ei ollut ainoa spoletolainen paikka, joka sai meidät ajattelemaan, että kaupungissa sai keskimäärin parempaa palvelua kuin aiemmissa, enemmän turistoituneissa, kohteissamme, vaikka poikkeuksia suuntaan ja toiseen aina onkin. Turistikeskittymissä taidetaan helposti ajatella, että on sama kuinka asiakkaita kohtelee, kun uusia tulee kuitenkin joka päivä lisää. Ystävällisistä ystävällisin oli kyllä Spoleton majapaikkamme emäntä Claudia, joka kyyditsi Tuulevin keskiviikkoaamuna rautatieasemalle, josta oli hakenutkin. Tuulevi aikoi soittaa taksin, mutta Claudia totesi, ettei paikkakunnan takseihin ole luottamista, koska niissä ei ole mittareita, ja ne ottavat jopa 20 euroa kymmenen minuutin matkasta, joka Claudian mukaan saisi maksaa enintään kympin. Mukavalle mutta aika väsyneen oloiselle majatalonemännälle oli jo samana päivänä tulossa Belgiasta uusia vieraita.

Tuulevi matkasi Spoletosta linnuntietä alle 80 kilometrin päässä olevaan Ascoli Picenoon kiertotietä: ensin IC-junalla Folignon, Fabrianon ja Jesin kautta Adrianmeren rannikolle Anconaan, sieltä rantaa seuraillen paikallisjunalla etelään Porto d'Ascoliin ja vielä toisella regionalella perille. Hyviä, siistejä ja ilmastoituja junia - ei mitään valittamista, vaikka olikin hassua käydä sisämaasta rannikolla palatakseen taas sisämaahan. Mutta semmoista se on junamatkailu vuoristoisissa maissa. Ascolin asemalta Tuulevi nappasi paikan ainoan taksin, jonka kuljettaja ei halunnut laittaa mittaria päälle (ei kuittia - ei veroja) ja sanoi hinnaksi 10 euroa. Sopihan se. Kyyti kieputteli serpentiinikatua perille yläkaupunkiin paikalliseen nähden melko tavanomaisen näköisen kivitalon eteen, jossa piti sijaitseman Bed & breakfast Corso di Sotto.

Oli kuuma ja rinkka selässä tuntui painavalta. Talon summerien kohdalla ei näkynyt mainintaa bed and breakfastista, joten matkailija siirtyi vastapäiselle sivukujalle varjoon ja yritti soittaa majatalonisäntä Emilianolle kolmesti saamatta vastausta. Alkoi jo hermostuttaa. Sitten paikalle onneksi huristeli katumaasturi, jonka kuljettaja kuikuili ulos. Tuulevi huikkasi "Are you Emiliano?" ja hänhän hän. Emilianon opastama matkustelija pääsi siis sisälle taloon ja sen hissiin, jonka jälkeen heti huoneiston oven takaa piti kiivetä vielä portaita pitkin ylös huoneistoon ja omaan huoneeseen. Isäntä selitti aamiaisjärjestelyjä eli kertoi ostaneensa tarvikkeita ja selitti, että itse saamme valmistaa mihin aikaan haluamme ja mitä mielimme keittiössä. Hieman levottoman mutta ihan mukavan oloinen nuorehko mies näytti myös olohuoneen ja kattoterassin sekä kertoi, että puhelin oli ollut äänettömällä, koska lapsi nukkui. Se hieman ihmetytti, koska Tuulevi oli ilmoittanut saapumisaikansa. Isäntä myös tiskaili melko huithapelityylisesti sekä esitteli huoneiston toisessa makuuhuoneessa (Rebecca-puolisoineen, kuten myöhemmin kävi ilmi) majoittuvan Michaelin, joka parhaillaan etsi matkalaukkunsa avainta. Tilavassa yläkerran huoneistossa oli siis keittiö ja siihen avoimena liittyvä suuri olohuone, josta pääsi kahdelle eri parvekkeelle sekä kattoterassille, sekä kaksi makuuhuonetta omine kylpyhuoneineen. Kaikki vaikutti hiljattain remontoidulta, ja myös kylppäriin oli laitettu  - omintakeista kyllä - parkettilattia. Olemme oppineet, että Italiassa on tärkeää se, että näyttää hyvältä, ja juuri sen opin mukaisesti asuntokin oli laitettu, käytännöllisyyden kustannuksella. Huoneemme oli tilava, mutta monessa suhteessa epäkäytännöllinen. Säilytystilaa oli vähän ja vaatetanko tarkoitettu lähinnä silkkikimonon painoisille vaatteille, ei nahkakamppeille. Suihkukaappi oli todella ahdas ja sen ovi avautui niin, että vesi valui sitä pitkin suoraan parketille, kun suihkusta poistui.

Jukan saavuttua etsimme ruokakauppaa saadaksemme myös suolaista aamupalaa Emilianon varaamien kakkujen, keksien ja muffinien lisäksi. Löysimme Coal-marketin juuri ennen kello 19.50 sulkemisaikaa ja ostimme juustoa ja makkaraa, tomaatteja, banaaneja ja omenoita sekä Jukalle eräänlaisia kuivia foccaccia-keksejä muttemme keksineet Tuuleville soveltuvaa leipää. Ostimme myös Fantaa, olutta ja viiniä, tosin ei aamiaista varten. Talon puolesta oli makeiden leivonnaisten lisäksi laktoositonta maitoa, jukurttia, tuoremehua, hedelmiä, voita, kahvia, teetä ja hilloja.

Seuraavaksi ryhdyimme etsimään illallispaikkaa, ja istuimmekin jo hetken yhden ihan kivan oloisen ravintolan ulkopöydässä, mutta läksimme pois, kun meitä ei mitenkään huomioitu. Lopulta päätimme asettua keskiaikaravintola Locanda del Medioevoon, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi. Ravintola vaikutti sisätiloiltaan suurelta ja ulkopöytiäkin oli ehkä tusinan verran, mutta tarjoilijoita näimme vain kolme. Ruokalistat saimme aika pian ja juomatoiveetkin kysyttiin nopeasti. Jukka tilasi keskikokoisen oluen eli birra median ja sai pienehkön määrän olutta savituopissa. Tuulevi tilasi varttilitran punaviiniä ja puoli litraa vettä. Pöydässä oli aterimet ja savimukit ja Tuulevi pyysi vettä varten toista "lasia", joka luvattiin tuoda, muttei koskaan tuotu. Oli pimeää ja pyysimme kolmesti pöydässä olevan kynttilän sytyttämistä ennen kuin tarjoilijan keskiaikapuvun taskusta löytyi (keskiaikainen?) sytkäri. Tuulevi tiedusteli kasvissyöjän alkupalan sisältöä ja sen kerrottiin olevan lautanen, jossa sijaitsee tomaattia, kesäkurpitsaa ja munakoisoa. Olihan siinä niitäkin, mutta iso annos sisälsi myös muun muassa papuja, mangoldia, paprikaa ja juustoa, ja olisi riittänyt kokonaiseksi ateriaksi. Noh, Jukka söi osan ja osa jäi. Jukan oma alkupala oli friteerattuja lihatäytteisiä oliiveja (Ascolin oliiveja, paikallinen perinneruoka), friteerattuja artisokanpaloja ja friteerattuja vaniljavanukaskuutioita. Jukan pääruoka oli ragúspaghetti ja Tuulevin piti olla broilerinrintaa marsala-kastikkeessa mutta olikin kanaa sienikastikkeessa. Tilaamamme sekasalaatit yritettiin tuoda pöytään, kun Jukka oli jo pyytänyt laskun. Kun sitä ei kuulunut, kävimme tiskillä maksamassa. Emme olleet tyytyväisiä.

Torstai 30.7.2015. Ascoli Piceno.

Päivän kuvat

Torstaina Jukka heräsi viiden aikaan kukkojen kieuntaan. Kyllä, kaupungissa. Kattoikkunamme sekä huoneessa että kylpyhuoneessa olivat kuumuuden vuoksi yöllä auki. Päivää vietimme leppoistamisen merkeissä kaupunkia katsellen. Totesimme, että kapeita kujia kaupungin keskustassa on vähintään riittävästi. Monet vanhoista taloista ovat aika tummia, joten välillä kivisessä katulabyrintissä oli jopa synkähkö tunnelma. Vaikutti, ettei vanhassa kaupungissa juuri vihreää ole, mutta Palazzo dell'Arengon, jossa on muun muassa turisti-info, sisäpihalta löysimme pienen puistikkomaisen keitaan. Totesimme, että Ascolissa on - niin monen muun keskiaikaisen kaupungin tapaan - aivan julmettu määrä kirkkoja, ja mietimme taas kerran, mistä niihin kaikkiin on vähäväkisinä aikoina riittänyt sanankuulijoita.

Ascoli Piceno on kolmelta suunnalta vuorten ympäröimä 50 000 asukkaan kaupunki Fiume Tronto- ja Torrente Castellano -virtojen risteyksessä. Kaupunki rajautuu kahteen kansallispuistoon, jotka ovat Parco Nazionale dei Monti Sibillini ja Parco Nazionale dei Monti della Laga. Piceni-niminen kansa perusti Ascolin vuosisatoja ennen Rooman valtakunnan aikaa Via Salarian, tärkeän suolareitin, varrelle. Rooman valtakunnan aikana se oli osittain itsenäinen ja keskiajalla osa Spoleton herttuakuntaa. Moninaisten vaiheidensa aikana se on kuulunut myös (Milanosta tutulle) Sforzan suvulle. Keskiajan yli 200 tornista on kaupungissa yhä jäljellä viitisenkymmentä ja historiaa sen rakennuskanta henkii muutenkin. Kaupungin renessanssityylinen keskusaukio Piazza del Popolo on kuulu kauneudestaan. Sen laidalla Caffé Ferrettin ulkopöydän ääressä seurailimme laiskasti aukion vilinää ja nautimme kutakuinkin lounasaikaan oluen ja camparisoodan, joiden kanssa meille tuotiin oliiveja, tomaattibruschettaa ja juustoa. Uskomattoman rauhoittava ja lokoisa lomatunnelma vallitsi, hetki oli ainakin Jukan osalta yksi reissun kohokohdista. Piipahdimme myös Palazzo dei Capitani del Popolon sisätiloissa ja laitoimme terveisemme vieraskirjaan. Renessanssityylinen palazzo on pystytetty 1200-1300-luvuilla hallintorakennukseksi, nykyisen muotonsa se on saanut 1500-luvun alkupuolella. Nykyään tämä 1980-luvulla entisöity palatsi toimii kulttuurikäytössä ja kaupunginvaltuuston kokoustilana.

Hieman myöhemmin täydensimme välipalaa/lounasta kämpillä syömällä lisää oliiveja sekä tomaatteja ja minisuolakurkkuja. Tutkailimme myös kämppäämme ja päättelimme aivan oikein, että Emiliano taitaa olla ainakin jazzista ja kuvataiteista kiinnostunut. Kirjahyllyssä oli paljon jazz- ja taidekirjoja ja -lehtiä. Vierashuoneiden nimet olivat Miles Davis ja Charles Mingus, jossa me asuimme. Juttelimme myös naapuriemme kanssa ja saimme tietää, että he olivat Ascolissa parisen viikkoa; olivat vuokranneet auton, jolla ajelivat vuoristoon kävelemään.

Torstai-illan ruokapaikkaa etsiessä meinasi jo tulla ikävä suositumpia matkailuseutuja runsaine ravintolatarjontoineen, mutta sitten onneksi löysimme Osteria Nonna Ninan, josta saimme hyvää ruokaa ja asiallista palvelua. Jukka popsi tryffelitagliatelleja ja tomaattisalaatin, Tuulevi annoksen, johon kuului grillattua kananrintaa, rosmariinimaustettua lohkoperunaa ja sekasalaattia, jossa oli myös Italiassa harvinaista tuorekurkkua. Kaupan päälle sai valita jälkijuomaksi limoncelloa, grappaa tai paikallista anislikööriä Anisetta Melettia. Jukka otti sitruunaa, Tuulevi anista. Grappa ei houkutellut.

Perjantai 31.7.2015. Ascoli Piceno.

Päivän kuvat

Jukka ei lähtenyt perjantainakaan ajelemaan, kun sää vaikutti vesisateiselta ja ukkosellakin uhkailtiin. Popsimme kevyen retkilounaan kattoterassilla, joka pilvisen sään ansiosta ei ollut tukahduttavan kuuma eikä siellä nyt häikäissyt ylettömästi. Valokuvia saimme otettua paremmin kuin paahteisessa kirkkaudessa. Huomasimme myös, että Ascolin keskustassakin on puita. Ne eivät vain kaduille näy, koska ovat suurten palazzojen suljetuilla sisäpihoilla.

Terassilla oli tarpeet päivänvarjoja varten, mutta epäkäytännölliseksi itseään mainostava isäntämme ei ollut saanut niitä vielä asennettua. Hän piipahteli asunnossa päivittäin ja muun muassa tiskasi käsin hutaisten astiat, jotka sekä Michael ja Rebecca että me olimme laittaneet astianpesukoneeseen. Siivoamassa ja pyykkäämässä kuitenkin kävi naisihminen, jonka kanssa Tuulevin kommunikointi sujui ihan hyvin, vaikka rouva posmittikin italiaa enemmän kuin ymmärsi Tuulevi, jonka rajallinen sananvarasto uhkasi loppua pyykinpesuasioissa. Luvan saatuamme mekin pyykkäsimme talon koneella ja ripustimme vaatteemme kuivatustelineelle parvekkeelle, jonka eräänlaisessa avokomerossa pyykinpesukone oli. Iltapäivällä jouduimme nostamaan kuivatustelineen olohuoneen puolelle, kun sataa ripotteli. Kävi ilmi, että asunnon epäkäytännöllisyyteen liittyy myös sulakkeiden riittämättömyys. Kun sekä (Michaelin käynnistämä) astianpesukone että pyykinpesukone olivat päällä samaan aikaan, kärähti sulake kolme kertaa. Myös aamuisin, kun vedenkeitin napsahti pois päältä, kävi Michael tai Jukka aina napsauttamassa varokkeen taas päälle. Italialaista touhua.

Käväisimme Coal-marketissa sekä automaatilla nostamassa majoitusmaksun, koska Emilianolle, joka piipahtikin illalla hakemassa rahat eli 80 euroa yöltä, ei käynyt kortti. Michael ja Rebecca olivat muuten saapuessaan joutuneet odottamaan isäntää tuntikausia, koska tämä oli tuolloin jossain yli kahden tunnin automatkan päässä Ascolista. Olivat sentään saaneet illallistaa jossain Emilianon piikkiin. Hän on ihan mukava mutta aika huoleton veikko, joka kertoi olevansa outo ascolilainen, koska ei pidä turnajaisista, jalkapallosta eikä oikeistolaisista, vaan jazzista.

Kaupungilla juostiin kilpaa, kyseessä oli ilmeisesti pitkä matka ellei peräti maraton, jonka pääsponsorina näytti olevan Karhu. Maali oli sijoitettu Piazza del Popololle, jolla oli siten melkomoisesti popoloa. Piazzalla vietettiin vielä kilpailun jälkeen jonkinlaisia kemuja. Suurieleistä musiikkia kaikuikin huoneemme kattoikkunan kautta sisälle vielä kello 23:n aikoihin - liekö liittynyt juoksukilpailuun vai turnajaisiin vai johonkin aivan muuhun?

Iltaruokailimme jälleen Nonna Ninassa. Valinta oli hyvä, mutta täyttävä. Olisi pitänyt syödä joko vain alkupaloja - Jukalle valikoima kaikenlaista friteerattua kuten sipulia, paprikaa, oliivia ja Tuuleville leikkelelautanen - tai ainoastaan pääruokaa - lampaanlihavartaat lisukkeineen eli sekasalaatin ja grillatun kesäkurpitsan kanssa - eikä molempia. Kaikki oli kyllä oikein hyvää. Juoma oli veden lisäksi paikallinen montepulciano- ja sangiovese-rypäleinen punaviini (Rosso Piceno D.O.C. 2012).

Lauantai 1.8.2015. Ascoli Piceno - Acquasanta Terme - Arquata del Tronto - Pretare - Passo di Galluccio (1197 m) - Montegallo - Montemonaco - Montefortino - Amandola - Comunanza - Force - Venarotta - Ascoli Piceno. 120 km.

Reittikartta

Päivän kuvat