Sunnuntai 2.8.2015. Ascoli Piceno - Mozzano - Roccafluvione - Comunanza - Amandola - Sarnano - Sassotetto Fonte Lardino (1290 m) - Valico di Santa Maria Maddalena (1455 m) - Acquacanina - Bolognola - San Lorenzo al Lago (650 m) - Fiastra - Polverina - Camerino - Castelraimondo - Matelica - Cerreto d'Esi - Fabriano - Campodiegoli - Melano - San Donato - Sassoferrato - Pergola - Tarugo - Furlo - Fano - Pesaro - Santa Marina Alta - Fiorenzuola di Focara - Gabicce Monte - Gabicce Mare. 283 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Aamulla Jukka oli juuri lähdössä, kun Emiliano saapui vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa. Tuulevi yritti soittaa isännän aiemmin antamaan taksin numeroon, muttei se ollut käytössä, joten herra sitten soitteli useampaankin numeroon. Taksia hän ei tavoittanut, joten Tuulevi totesi sitten kävelevänsä asemalle - aikaahan oli - mutta Emiliano nappasikin Tuulevin rinkan olalleen ja sanoin "I am your taxi" ja läksi menemään portaita alas. Mikäs siinä sitten auttoi muu kuin istua Land Roverin kyydissä small talkaten ja kiitellä kovasti. Tuulevi saapui pikkuiselle, pyhäpäiväisen autiolle pääteasemalle tuntia ja kolmea varttia ennen junan lähtöaikaa ja puoltatoista tuntia ennen sen saapumisaikaa. Asemalla ei ollut mitään, mutta läheltä löytyi auki oleva kahvila-konditoria, jossa voi espresson hinnalla odotella ja käydä vessassa. Pääposti näytti olevan siinä aseman vieressä. Olisikohan sieltä saanut postimerkit kortteihin, jos ei olisi ollut sunnuntai?

Tuulevin paikallisjuna saapui ajallaan San Benedetto del Trontoon, josta reilaajan oli tarkoitus jatkaa kello 15.27 Intercity-junalla Pesaroon. Siihen junaan ei kuitenkaan enää Ascolin asemalta saanut paikkalippuja, joten Tuulevi oli ostanut paikan seuraavaan, kello 15.40 lähtevään junaan. Se osoittautui oikein hyväksi sattumaksi, koska kyseinen juna läksi Benedetton asemalta vain puolisen tuntia myöhässä, kun taas alkuperäisen suunnitelman mukainen, aikataulullisesti aiempi, juna lienee lähtenyt kyseiseltä asemalta noin kaksi tuntia myöhässä. Pesarossa Tuulevi vaihtoi pikaisesti paikallisjunaan, josta jäi pois heti ensimmäisellä asemalla eli Cattolica-S.G.Gabiccessa. Sieltä rouva hurautti taksilla (13 €) Gabicce Maren pikkukaupunkiin majoittuakseen rannan tuntumassa sijaitsevaan, perinteisen oloiseen Hotel Lidoon, jossa vastaanoton nainen oli ystävällinen muttei juurikaan englannintaitoinen - "a little" tarkoitti saman verran kuin Tuulevi osaa italiaa eli "un po". Selvisi kuitenkin huoneen sijainnin ja aamiaisajan lisäksi, että moottoripyörän voi pysäköidä hotellin eteen vaikka se onkin kävelykatualuetta. Autoilevat asiakkaat joutuivat jättämään kulkuneuvonsa jonnekin kauemmas ja heidät matkatavaroineen tuotiin hotellille golf-auton tapaisella kulkuvälineellä, jota olisi kai saanut myös vuokrata. Huone oli pienehkö mutta siisti ja pieneltä parvekkeelta oli merinäköala. Merenrantaolosuhteisiin sopivasti huoneessakin oli laattalattia. Huone osoittautui myös suhteellisen yöviileäksi; ilmastointikin oli - toisin kuin parissa edellisessä yöpaikassa. Koko paikkakunta vaikutti koostuvan lähinnä hotelleista, ravintoloista ja baareista. Jonkinlaisesta kioskista Tuulevi käväisi ennen Jukan saapumista hakemassa oluen ja minipullon camparisoodaa sekä perunalastuja ikään kuin aperitiiveiksi.

Moottoripyöräilevän turistin kokonaisvaltainen sunnuntaijolkottelu Ascoli Picenosta Gabicce Mareen sisälsi tiestön osalta jokaiselle jotakin. Vain autostrada ja kinttupolku puuttuivat. Ascolista alkajaisiksi jo kerran koeteltua 4-tietä pyrähdys länteen, sitten kaarteikasta 78-maantietä edellispäivältä tuttuun Comunanzaan. Tie 78 olisi ollut vallan mukava kruisailuväylä, mutta jostain syystä ihmeen moni autoilija oli valinnut saman reitin, joten muutaman autoletkan ohittelu vei aikansa kunnollisten ohituspaikkojen puuttuessa. Yksi pitkähkö tunnelikin mahtui ko. pätkän varrelle.

Comunanzasta Sarnanoon Jukka saikin ajella omassa rauhassa. Mukavan kurvikas tie, jonka poskessa on maan tapaan linnoja ja kukkulakyliä. Sarnanon jälkeen tie etsiytyi kohti Sibillini-kansallispuiston uljaita vuoria. Tie kampesi neulansilmä neulansilmältä 1290 metrin korkeuteen Sassotetto Fonte Lardinon solaan ja edelleen ylemmäs Valico di Santa Maria Maddalena -solan laelle, joka on 1455 metriä merenpinnasta. Jo tien alkaessa kiertyä ylämäkeen alkoi näkyä merkkejä, että korkeammalla saattaa näkyvyys heikentyä. Vuorten huiput olivat nimittäin pilvien peitossa. Ei aikaakaan, kun tien oikealla puolella näkyi vain jyrkästi nouseva vuorenrinne ja vasemmalla puolella ammotti suuri valkea tuntematon. Maisema oli sankan sumun eli oikeammin pilven kätköissä.

Pilvivaippa hälveni Valico di Santa Maria Maddalenan jälkeen äkisti. Hyvä niin, sillä muutoin mojovat näköalat olisivat menneet hukkaan. Ei ollut haittaa muista kulkijoista, jokunen auto ja prätkä ylitti solan Jukan siellä tovin ympärilleen pällistellessä. Jonkin verran alueella näytti olevan askeettisen oloisia hiihtokeskuksia, mutta ei mitään Alpeilla nähtyjen veroisia talviurheiluparatiiseja. Jylhä Sibillini-vuoristo jäi pikku hiljaa taakse. Kyliä kansallispuistossa on harvakseltaan eikä yksittäisiä maatilojakaan kovin runsaasti ole. San Lorenzo al Lagon kylä reunustaa järveä, joka on aika harvinainen noilla perillä.

Reitti törmäsi tie nro 77:ään. Vauhtia pystyi lisäämään tien oietessa oleellisesti. Kohta tien numero muuttui 256:ksi, mutta matkaaminen jatkui verraten vauhdikkaana. Camerinon kaupunki näytti vanhalta ja maalaukselliselta: ikiaikaisia kivirakennuksia ja myös linnoitustorneja, totta maar. Samaan historialliseen kategoriaan voi laskea myös Castelraimondon ja Matelican kaupungit. Fabrianon ympäristössä Tiikeri laukkasi jokusen kilometrin superstradaa ja vähän ajan päästä oltiin taas aivan toisenlaisella liikenneväylällä. Gps vänkäsi hyväuskoisen kuskin todella kapealle, huonokuntoiselle tienkuvatukselle. Tulipahan harvojen tuntema San Donatan kyläpahanen katsastettua. Jukan palattua isommalle ajouralle pari huolella tuunattua Piaggio Ape -kolmipyörämopolava-autoa kiinnitti hänen huomionsa. Paljon makeamman näköisiä olivat kuin persoonattomat mopokotilot Suomessa. Joitakin kilometrejä Pergolan jälkeen tie muuttui suorastaan heikkokuntoiseksi. Suomessa samantasoinen asfalttipäällyste olisi jo rouhittu soratieksi. Hidasajon ja taitokikkailun harjoittelu tuli samaan hintaan.

Yksi etukäteen kiinnostanut kohde, Gola del Furnon jyrkkäseinäinen kanjoni jäi kokematta lähietäisyydeltä, koska tie oli syystä tahi toisesta poikki. Kaikkea ei voi saada, joten luonnonnähtävyyden ohitus hoitui superstradaa myöten ja jatkaen samaan tyyliin aina Adrianmeren rantaan Fanon kaupunkiin. Fanon jälkeen Jukka päätti yksin tein karauttaa Pesaron ja Gabicce Maren välisen panoraamatien pois kuljeksimasta. Näköalareitti oli mukavan mutkainen ja ehdoitta ajamisen väärti, vaikkei mikään tajunnanräjäyttäjä enää tässä vaiheessa retkeä ollutkaan. Kivoja merenrantamaisemia tien pysähdyspaikat tarjosivat, ja aika monta muutakin kaksipyöräistä tiellä näkyi. Rannan äärellä, kävelykatujen keskellä, sijaitsevan majapaikkamme Hotelli Lidon ovelle ei tuntunut pääsevän laillista reittiä millään, joten viimeiset 50 metriä piti ajaa vasten kieltomerkkejä. Italialainen logiikka on pettämätön. Pyörä parkkiin hotellin pääoven viereen ja ukko suihkuun.

Gabicce Maren ensimmäisen illan ruokapaikaksi olimme ensin suunnitelleet matkakirjallisuudessa mainittua Ristorante Bayon da Romanoa, mutta se näytti typötyhjältä ja liian fiiniltä, joten päädyimme paikkaan nimeltä La Cantina del Porto, jossa söimme ensin sekasalaatit ja sitten oikein herkullista merenelävärisottoa, jota emme jaksaneet läheskään kokonaan. Jukka joi ison oluen ja Tuulevin varttilitran punaviiniä sekä vettä. Kotimatkalla ostimme pitkästä aikaa gelateriasta jäätelön ja sorbeton. Harmiksemme huomioimme, että coppat eli pikarit olivat muovia eivätkä pahvia, toisin kuin lännessä. Päätimme jatkossa katsoa silläkin silmällä tarkemmin jäätelökioskien tarjontaa. Yöllä meitä nukutti hyvin. Oli pimeää ja melko viileää. Huutobaarejakaan ei ollut lähistöllä, vaan kaikenlainen mökä loppui niin sanotusti ihmisten aikaan.

Maanantai 3.8.2015. Gabicce Mare.

Päivän kuvat

Suuressa ullakkokerroksen aamiaishuoneessa jokaiselle huoneelle oli osoitettu oma pöytä huoneen numeron mukaan ja, koska Tuulevi oli etukäteen tiedustellut erikoisaamiaista, oli pöydässämme maissikeksejä ja gluteenittomia suklaapikkuleipiä. Buffet oli varsin italialaiseen tapaan makeapainotteinen, mutta löytyi sieltä sentään kananmunia, juustoa ja leikkeleitä. Hedelmiäkin oli tarjolla, muun muassa hunajamelonia. Päättelimme vakiopöytien syyksi sen, että hotellissa on mahdollisuus myös puoli- ja täysihoitoon, ja joissain pöydissä näimmekin jo aloitettuja viinipulloja odottamassa lounasta ja/tai illallista. Ainakin Pyreneiltä muistimme kuvion tutuksi.

Vietimme päivän lähinnä kävellen, ensin Gabicce Maren katusilla, ja myöhemmin meren rannalla edestakaisin paarustaen. Kaupungilla käväisimme myös drinksuilla - Jukalle olut ja Tuuleville Aperol Spritz, naposteltavina täytetyt herkkusienet, perunalastut ja riisi-kasvissalaatti - ja teimme hedelmä- ja vihannesostoksia parvekkeella nautittavaa välipalaa varten. Rannoilla on paljon maksullisia alueita, joilta voi vuokrata aurinkovarjoja, lepotuoleja ja pelejä, ja joissa voi käyttää vessoja ja suihkuja. Me kuitenkin hipsuttelimme veden rajaan tarvitsematta muuta kuin jo päällä olevat uima-asumme sekä kerrankin käyttöön päässeet mikrokuituiset matkapyyhkeemme. Pulahdimme uimassa kolme kertaa. Suurin osa rantalomalaisista kuulosti olevan italialaisia, mutta kuulimme myös saksaa ja näimme romanialaisia rekisterikilpiä. Rannalla oli tarjolla monenlaista aktiviteettiä kuten polkuveneiden, kanoottien, surffaus- ja SUP-lautojen, vesiskootterien ja perämoottoriveneiden vuokrausta sekä ohjattuja jumppahetkiä. Seurailimme myös yhden firman järjestämää "banaanivene"-ajelua, joka näytti melko huimalta venkoilulta ja jonka tarkoituksena vaikutti olevan lopulta pudottaa kyytiläiset mereen. Poistuessamme rannalta noin kello 16 maissa biitsillä oli suorastaan runsaasti väkeä eikä ihme, sillä aurinko paistoi ja vesi oli ihanaisen lämmintä. Välimeren rannaton ulappa oli tavallaan vaikuttava, mutta pitempään katseltuna myös hieman tylsä ilman yhtäkään saarta kiinnekohtana.

Illan ruokapaikkaa läksimme etsimään viereisen Cattolican ja samalla naapurimaakunnan Emiglia-Romanan puolelta. Jos ei tietäisi, voisi rannikon lomakaupunkeja pitää samana paikkakuntana. Koimme elämämme lyhyimmän lauttamatkan, kun siirryimme rajana toimivan joen yli traghetto carontella eli pienellä lossilla (0,40 euroa/hlö) kalasatamaa katsastelemaan. Laajassa satamassa oli runsaasti kalastuspaatteja, joista isossa osassa oli jykevät haravehkeet, joilla arvatenkin raavitaan hietasimpukoita meren pohjasta. Liekö miten kestävää pyyntiä? Toki satamassa oli kalustoa myös esimerkiksi verkkokalastukseen. Vaikutti siltä, että lukuisten mereneläväravintoloiden raaka-ainetoimittajat ovat ihan likellä.

Cattolican pitkälle mereen kurkottavalta laiturilta katsottuna rannan lomakeskusnauha näytti jatkuvan ymmärrystä koettelevana katkeamattomana ketjuna kohti pohjoista. Liekö miten kestävää turismia? Tuli mieleen Spoleto-naapurimme Michaelin mainitsema Riminin nimitys Teutonic Grill. Mietimme, mitä majoitus- ja ravitsemusyritysten väki tekee sesongin ulkopuolella, kun näillä seuduilla lienee talvikaudella varsin hiljaista. Ehkä ainakin osa heistä siirtyy talveksi vaikkapa Monte Sibillinin talviurheilukeskuksiin, mutta tuskinpa lomamatkailu talvikaudella Keski-Italiassa samalla tavoin työllistää kuin kesällä.

Lounaan jäätyä kevyen välipalatyyppiseksi olimme varhain nälkäisiä ja tilasimme evästä ensimmäisten ruokailijoiden joukossa suositussa La Lamparassa: aluksi sekasalaatit ja pääeineeksi Jukalle simpukkapastaa ja Tuulevi vartaissa grillattua katkarapua ja mustekalaa. Punaviiniä ja vettä joimme. Ruoka oli hyvää, mutta annokset melko pieniä, joten tilasimme myös jälkiruokaa: Jukalle juustokakkua marjojen (joita oli kaksi) ja marjakastikkeen kera, Tuuleville sitruunasorbettoa, joka oli yllättäen juotavassa muodossa. Hyvää oli silti. Laskun kanssa tuli vielä minipullo limoncinoa, josta riitti snapsilasilliset molemmille. Palvelu oli yhtä hieman töksähtelevää tarjoilijaa lukuun ottamatta aivan kelvollista. Syömisen ohessa seurailimme yhden pikkutytön ilmeisten synttärien alkamista: nuoria vieraita lappoi paikalle lahjojen kanssa ja sitten siirryttiin pizzan syöntiin. Kotimatkan varrella kävimme vielä Bar del Portossa toisilla digestiiveillä eli Avernoilla, jonka jälkeen palasimme taas lossisella Gabicceen ja siirryimme pian hotellissamme unten maille. Ennen unta saimme kuunnella viereiseltä aukiolta pan-huilulla melkoisella volyymilla soitettuja ikivihreitä.

Tiistai 4.8.2015. Gabicce Mare.

Päivän kuvat

Aamulla pääkipuinen, jumihartiainen ja huonosti nukkunut Jukka päätti jättää tiistaille suunnittelemansa San Marino -ajelun väliin, joten vietimme yhdessä toisenkin löpöttelypäivän rantakohteessamme. Saimme vihdoinkin postikortteihimme merkit ja kortit postilaatikkoon. Oli kuuma päivä, ainakin +30 Celsius-astetta, mutta verrattain vinkka tuuli viilensi oloa mukavasti. Vaikka Gabicce Mare on varsin tyypillinen Adrianmeren rannikon lomakaupunki, oli sen näkymissä hieman vaihtelua verrattuna Tuulevin junasta näkemään loppumattoman oloiseen biitsijatkumoon, koska etelässä hiekkarannan katkaisee metsäinen Gabicce Monte -mäki ja pohjoisen suunnalla Cattolican laaja kalasatama. Oletimme, että hotellissa käy varmaan paljonkin porukkaa, joka tulee joka vuosi viikoksi, jollei kahdeksi, samaan hotelliin helpolle ja rentouttavalle lomalle - jopa täysihoitoon, ettei tarvitse sitäkään puolta miettiä ja päättää erikseen. Kenties ihan kiva vaihtoehto joillekin, mutta me kaipaamme hieman enemmän vaihtelua. Tosin tässä vaiheessa matkaa aloimme myös kaivata jo kotoisia makuja: ruis- ja kauraleipää, uusia perunoita, järvikalaa. Totesimme, että loma on silloin tehnyt tehtävänsä, kun alkaa jo tehdä mieli palata kotiin. Työasiat olivat reissatessa unohtuneet melko täydellisesti ja Jukan toimintapäivistä huolimatta molemmat tunsivat rentoutuneensa. Vaikka poikkeuksellisen kova helle, jonka lämpö toisaalta mukavasti helli, oli haitannut unia jossain määrin, tunsimme itsemme myös levänneiksi.

Lidon aamiaisilla Jukka kokeili syödä höttöisen vehnäleivän lisäksi muita leivonnaisia kuten paikallista voisarvea cornettoa, joka oli makea, ja eräänlaista donitsia, joka oli erittäin makea. Italialaisilla on selvästikin aamuisin makeannälkä, mikä tuntuu meistä aika kummalliselta. Italialaisessa ruokakulttuurissa kummalliselta tuntuu myös se, että saman paikkakunnan ravintoloissa tuntuu olevan hyvin yhtenäinen kuva siitä, mitä ruokalistalta tulee löytyä. Kovin suuria variaatioita naapuriravintoloiden ruokatarjonnassa ei näytä olevan. Rannikolla tarjotaan samoja äyriäisannoksia jokaisessa ruokalassa, sisämaan ravintoloissa menut sisältävät pitkälti yhdet ja samat alueelle tyypilliset kauden vakiosapuskat. Italialainen ruoka on instituutio, yksi tunnetuimmista. Saapasmaan keittiö on hyvin perinnetietoinen ja klassikoihin nojautuva, joten kokeilevia ravintoloita saattaa olla vaikea löytää. Olemme antaneet itsellemme kertoa, että luovuutta ei juuri arvosteta, koska reseptit ovat italialaisten mukaan jo täydellisiä.

Tälläkin reissullamme törmäsimme Keski -ja Etelä-Euroopan turistiorientoituneilla paikkakunnilla yleiseen ilmiöön. Matkailukohteissa on usein hankala löytää tavallisia elintarvikeliikkeitä. Kohtalaisen kovahintaisia, ison R-kioskin kokoisia pikkuputiikkeja, joissa myydään yleensä juomia, matkamuistoja ja muuta rihkamaa sekä korkeintaan pientä purtavaa, on sentään yleensä tarjolla. Mutta jos etsii vähänkään laajempaa valikoimaa, on usein hankkiuduttava pahimman turistihärdellin ulkopuolelle. Kaipa tällä järjestelyllä halutaan ohjata vieraat käyttämään paikan ravintolapalveluja.

Gabicce Maressa vaikutti suositulta kauneushoitola, jossa pikkuiset kalat näykkivät vesialtaassa liotettavista jaloista kuollutta ihosolukkoa. Hoitotoimenpidettä saattoi seurata kadulta, koska allas oli näyteikkunassa. Aina näytti olevan katselijoita, joista moni varmaan päätyi itsekin käsittelyyn. Oiva markkinointitapa siis. Emme kuitenkaan testanneet palvelua.

Rannalla kävelemässä ja uimassa kävimme myös tiistaina. Lounasta söimme Tommy's salaatti-panino-piadino-baarissa, jossa salaattinsa voi koota itse ruksailemalla haluamansa 5-10 ainesosaa pöydässä olevalta listalta. Jukan salaatista tosin jäivät selkeästi merkityt katkaravut ensin pois ja Tuulevin lasi meni likaisena vaihtoon, mutta muuten paikka oli ihan kiva. Tuulevi sai jopa gluteenittoman piadinan, joka on littana leipänen. Illallisella taas Jukka joutui vaihdattamaan juomalasinsa Ristorante Annassa, joka on toiminut jo vuodesta 1955 mereneläviin keskittyvänä ruokapaikkana sataman kulmassa. Joten mereneläviä söimme: Jukalle aluksi iso ruko sinisimpukoita (cozze) alla marinara ja Tuuleville hietasimpukoita (vongole) samaan tapaan, sitten Jukalle tagliolini (ohuenohutta nauhapastaa) hietasimpukoiden ja erikokoisten katkarapujen ja jonkinlaisten rapujen kera, Tuuleville mereneläväristto. Ruoka oli mahdottoman hyvää, mutta valitettavasti sekoitti runsaalla (valko)sipulisuudellaan Tuulevin vatsan. Jukka söi vielä gelateriasta ostetun jäätelön, joka oli reissun vähiten makea. Tiistai-iltana oli pakko tunkea korvatulpat korviin, sillä huoneisiinsa palailevat italialaiset eivät älynneet ottaa huomioon muita asujia, vaikka kehotus hissin seinällä sitä kohteliaasti pyytää.

Keskiviikko 5.8.2015. Gabicce Mare - San Giovanni in Marignano - Santa Maria in Pietrafitta - Tavullia - Montecchio - Trebbio di Montegridolfo - Montegridolfo - Mondaino - Saludecio - Sant'Ansovino - Falda - Morciano di Romagna - Osteria Nuova - Santa Maria del Piano - Montescudo - Mandrio - (RSM) Faetano - Montegiardino - Fiorentino - Chiesanuova - Acquaviva - Città di San Marino - Serravalle - Dogana - (I) La Cerbaiola - Fornace Marchesini - Rimini - Cesena - Bologna - Modena - Parma - Piacenza - Melegnano - Mediglia. 417 km.

Reittikartta
Reittikartta (alkumatka San Marinon kautta)

Päivän kuvat

Keskiviikon herätys oli klo 6.30, koska Lidon huoneenluovutusaika oli jo kello 10. Tuulevi teki heti aamulla lentojen lähtöselvityksen valmiiksi, joskin sähköpostiin tulleiden maihinnousukorttien tulostaminen jäi viimeiseen majapaikkaan. Tavaroita pakkaillessaan Jukka huomasi, miten taiten pyykkihuolto oli reissulla onnistunut. Puhtaita vaatteita näytti olevan juuri sopivasti kotiinpaluuta varten. Käyttämättömiäkin kamppeita, lähinnä sukkia ja jotakin lämpimämpää, löytyi pakaaseista.

Lido oli ihan mukava pikkuhotelli, joskin vastaanoton toiminta vaikutti välillä aika leväperäiseltä. Henkilökunta lymyili takahuoneessa ja avaimet lojuivat usein tiskillä kenen tahansa ulottuvilla. Yllättäen kerrossiivooja oli meistä kiinnostunut ja pyrki niukasta italiantaidostamme huolimatta ystävällisesti kanssamme kommunikoimaan. Läksimme kerrankin kutakuinkin samaan aikaan hotellin edestä: Tuulevi taksilla juna-asemalle ja Jukka tietenkin Tigerillä.

Cattolican asemalla tehtiin henkilöllisyystarkastus kaikille. Karabinieeri-nainen ja -mies katsoivat kaikilta laitureilla junaa odottavilta henkilöllisyyspaperit. Ottivat Tuulevin passin ja mies soitti jonnekin, luetteli passissa olevan nimen kirjain kirjaimelta (käyttävät kaupunkien nimiä siinä eli esim. T come Torino, U come Udine) sekä sanoi muun muassa "nata in Finlandia" eli syntynyt Suomessa. Ilmeisesti tsekattiin, ettei passi ole varastettujen listoilla. Paikallisilta vain katsottiin henkilöllisyyspaperit, eivät niistä soitelleet mihinkään. Ihan kohteliaita olivat.

Tuulevia ärsytti se, että jotkut junamatkailijat katsovat oikeudekseen varata tuplapaikat. Kaksikin pariskuntaa vei kahdestaan neljä paikkaa, koska laukutkin näemmä tarvitsivat istuimen. Mieli teki kysyä, ovatko ostaneet matkatavaroilleen paikkaliput. Paikallisjuna oli nimittäin täysi ja tukalan kuuma sekä Cattolica-Gabiccesta lähtiessään lähes varttitunnin myöhässä. Onneksi juna kuitenkin kiri aikatauluaan kiinni siten, että oli Bolognan keskusasemalle saapuessaan vain viitisen minuuttia jäljessä. Muuten olisi vaihto raiteelta 1 raiteelle 17 tehnyt todella tiukkaa. Aikataulun mukainen 17 minuutin vaihtoaikakin olisi ollut aika täpärä, koska asema oli suuri ja matka pitkä. Bologna-Milano-välin juna oli supernopea Frecciarossa, joka oli lähtenyt Salernosta eikä pysähtynyt enää missään ennen Milanon keskusasemaa, vaan posotti menemään noin 250 kilometrin tuntivauhtia. Penkit olivat muuten miellyttävät, mutta niitä ei voinut kallistaa. Pienet näytöt roikkuivat katosta kuin Airbus-lentokoneissa. Ravintolavaunukin junassa oli, mutta eipä sinne tunnin matkalla ollut tarvetta mennä. Milanon asemalla Tuulevi päätti, ettei siirrykään kaupungin metroverkon käyttäjäksi, vaan lisäsi Interrail-korttiinsa vielä yhden etapin ja ajeli regional-junalla kaksi pysäkinväliä vähän takaisin päin Milano Rogoredon asemalle, josta onneksi löytyi taksi, jolla reppureissaaja huristi reissun viimeiseen majapaikkaan maaseudulle eli Medigliaan ja Hotel Motel Rayaan. Siellä kulkupelitön matkailija taisi olla harvinainen ilmestys.

Jukka päätteli, että pitäähän se toki San Marinon pikkuvaltiossa käydä, kun kerran ihan äärelle on tultu. Sinänsä vähän samanlainen pakkopulla tuo vierailu oli loppujen lopuksi kuin Andorran visiitti vuoden 2012 reissullamme. Mutta tulipahan pyörähdettyä ennen käymättömässä maassa. Hienoja maisemia minivaltiossa oli, ja kuuma myös. Kenties edullisia ostoksia olisi voinut tehdä, muttei jaksanut edes harkita moista. Täytyy sanoa, että eriskummalliseen paikkaan - korkean vuoren laelle - on tuon vanhan demokratian pääkaupunki noussut. Toki puolustukselliset näkemykset ovat varmasti muinoin ohjanneet kaupungin sijoituspaikan valintaa. Ehkä myös kesällä on viileämpää mäellä kuin alavammilla mailla. Sinänsä erikoista, ettei San Marinon saareketta liitetty osaksi Italiaa silloin, kun tätä kursittiin kokoon tilkkutäkkimäisistä pikkuvaltioista. Ehkäpä syystä, että sanmarinolaiset ovat aina halunneet olla riippumattomia sekä Rooman että paavin vallasta.

San Marinon pikakiertueen alkumatka Italian puolella oli lämmintä tasamaa-ajelua kylästä kylään. Tavullian taajamassa, jossa maasto alkoi kumparoida lupaavasti, piti suomalaisprätkäilijänkin stopata hetkeksi. Tavullia on Urbinon kaupungissa syntyneen kuuluisan kilpamoottoripyöräilijä Valentino Rossin kasvupaikka. Italialaisen kansallissankarin kotikylä taitaa olla aika monen motoristin pyhiinvaelluspaikka, sen verran täyteen Tavullia-kyltti oli liimattu erilaisia mp-kerhojen, prätkäliikkeiden ja ties mitä tarroja, ja lisäksi moni oli kirjaillut terveisensä tauluun. Itse kylässä keskeisellä paikalla kirkon vieressä oli "Il Dottoren" fan club -puoti ja MotoGP-miehen nimeä kantava pizzeria. Tavulliassa ei voinut välttyä Valentino Rossilta, myös kylän laidalla tietä reunustavat männyt oli kiedottu kilvanajajan vakionumerolla 46 varustetuilla keltaisilla muovinauhoilla. Santa Maria in Pietrafittan ja Tavullian rajalla näytti olevan isohko ja uudenkiiltävä VR46-fani- ym. tuotteiden tehdas.

Tavulliasta alkoivat iloisenkiemuraiset tiet. Kyliä oli melko tiuhaan, joten eteneminen oli rahtusen tökkiväistä. Turha lienee enää mainitakaan, että lämpötila oli jälleen korkea, huippulukema iltapäivällä oli jossain moottoritien varrella +37 Celsiusta. San Marinoon johtavilla teillä ei onneksi ollut paljon liikettä. Garmin johdatti muutamaan otteeseen erityisen pienille poluille, joilla tien kunto ei ollut kehuttava. Rajalle vievä serpentiinialamäkitie oli niin kapoinen, että vastaantulevan auton sivuuttaminen olisi ollut vähintäänkin tarkkaa puuhaa. Pienoistasavallan puolella tienpinnoitteen laatu oli naapurin rajaseutuja parempi. Muuten maanvaihdosta ei oikeastaan huomannut. San Marino on mäkinen maa, kaupungit tuntuvat sijaitsevan säännönmukaisesti mäen tai vuoren laella. Lumisateen aiheuttamasta liukkaudesta varoitellaan taajaan.

Vuonna 301 perustettu San Marino on maailman vanhin tasavalta. Reilun 31 000 asukkaan ja 61 neliökilometrin San Marinon pääkaupunkiin Città di San Marinoon tutustuminen jäi sen modernin alakaupungin, joka sekin sijaitsee varsin korkealla, läpiajoon. Monenlaista kauppapuotia ja myyntiliikettä olisi ollut katujen varsilla, ja ylempänä Monte Titano -vuoren huipulla laaja linnoitus ja historiallinen keskusta. Monte Titano ja vanhakaupunki ovat Unescon maailmanperintölistalla, joten näkemistä paikkakunnalla olisi epäilemättä riittänyt. Mutta Milanon tienoille olisi illaksi ajettava, joten Jukka suuntasi takaisin rannikkoa ja isoja ajoväyliä kohti.

San Marinon pääkaupungista maaseudulle kaarteleva nelikaistainen tie on jyrkkä, viimeistään tuolloin tuli selväksi Monte Titanon korkeus. Paikallinen erikoisuus oli se, että kaksi vierekkäistä kaistaa kaventui aika ajoin ajoratamaalauksin yksikaistaiseksi, mutta paikalliset eivät kyllä noudattaneet kavennuksia mitenkään orjallisesti. Hivenen ennen Italian rajaa edessä ollut autojono pysähtyi äkisti. Tiger-kuski sai jarruttaa niin voimallisesti, että etupyörä lukkiutui silmänräpäykseksi. Prätkä pysähtyi ennen edellä ajavan takapuskuria, ja pysyi nätisti pystyssäkin, mutta läheltä piti -tilanteeksi tapahtuman voisi kirjata. Sinänsä hyvä, että äkkitilanne sattui tässä vaiheessa reissua, kun refleksit ja ajotuntuma olivat jo hioutuneet paikalliseen mentaliteettiin sopiviksi.

Paluu takaisin Italiaan ja tasamaalle. Riministä alkaen alla kiisi autostrada. Moottoritieportin automaatti sylki ulos lipun, joka piti taiteilla hanskat kädessä tankkilaukkuun. Sitten alkoi yksi kaikkien aikojen kuumimmista ajopossakoista. Eteläisen Ranskan moottoriteillä on ehkä tullut aiemmin koettua jotain vastaavaa. Autostradalla oli koko matkan vilkasta, Bolognan kohdilla liikennevirta pyrki puuroutumaan tietöiden takia. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut seisoskella ruuhkassa, se olisi toden totta ollut tuskaisaa tuossa helteessä. Triumphin moottori kävi koko motariajon ajan hiukan normaalia lämpimämpänä, mikä tuntui nahkasaappaissa ekstrakuumuutena. Marssivauhdiksi vakiintui noin 130 km/h, jolloin ajoviima jäähdytti kehoa edes vähän. Jossain Bolognan ja Milanon välillä rautatie kulkee lähellä moottoritietä. Tuntui kuin tuo 130 km/h olisi ollut sunnuntaikävelyä, kun jokin vauhdikas juna pyyhkäisi ohitse.

Vettä kului ajopäivän aikana suunnilleen 3,5 litraa. Prosciuttolla ja juustolla täytetty pita-leipä antoi energiaa eräällä huoltoaseman pihalla vietetyllä tauolla. Kyseisellä moottoritiellä on jossain määrin ärsyttävää se, että käytännössä ainoat taukopaikat ovat bensa-asemien tonteilla, joilla ei juuri varjopaikkoja ole. Yleensä samalla pihalla on ilmastoitu ravintola, mutta siirtymätaipaleella ei välttämättä malta pysähtyä isompia annoksia aterioimaan.

Kulkee sitä tavaraa joltisenkin paljon Italiassakin kumipyörien päällä. Kolmesta moottoritiekaistasta oikeanlaitimmainen oli keskiviikkona lähes kroonisesti raskaan kuljetuskaluston piripintaan täyttämä. Autostrada ohitti monta kuuluisaa paikannimeä kuten Imola, Bologna, Modena, Parma. Kyllä Italiassa piisaa näkemistä.

Riittävältä tuntuneen paahtamisen päätteeksi Jukka poistui autostradalta Milanon kaakkoispuolella ja ryhtyi suorittamaan 22,90 euron suuruista maksua. Suomalaisturisti valitsi maksupaikoista korttiportin, jonka automaatti ei hyväksynyt Mastercardia. Miesääni kaiuttimesta (äänite?) mosotti italiaksi jotain, mitä Jukka ei ymmärtänyt. Ainoa sana, joka litaniasta erottui oli "tessera" (= kortti), joka toi Jukan mieleen vain kreikankielisen numero neljää merkitsevän sanan. Ääni kaiuttimesta toisti itsepintaisesti tesseraa, mikä ei auttanut suomalaista lainkaan. Hiestä kosteat nahkatakin hihat uhkasivat leimahtaa palamaan. Seurasi suomeksi hetkellinen ryöppy rakentavaa palautetta  kaiuttimen virkailijaa, korttiautomaattia ja kaikkea italialaista tietotekniikkaa kohtaan. Ilmeisesti suomenkielinen kirosanavalikoima säikäytti automaattia siinä mitassa, että se hyväksyi kortin. Tai kenties se auttoi, kun Jukka ymmärsi tuikata luottokortin uudelleen sisään. Kuitin kone antoi kakistelematta napin painalluksen jälkeen. Majapaikka löytyi lyhyen paikallistieajelun, muutamien liikennevalojen ja kiertoliittymien perästä.

Uudehko ja moderni Raya sijaitsee keskellä kaikkea. Ympärillä on muun muassa peltoa, maantie, ravintola, ilmanvaihtolaitetehdas nimeltä Vortice Elettrosociali sekä joutomaata. Yöpaikaksemme se oli valikoitunut lähimpänä Niinivirran terminaalia sijaitsevana majoitusliikkeenä. Huoneemme oli pihatasossa ja siitä oli ovi sekä sisälle hotellin käytävään että kangasseinäiseen autokatos/-talliin, johon Tiger asettui yöksi. Ei tarvinnut portaita kiivetä. Huone ja kylpyhuone olivat hyvin tilavat. Suihkun monipuoliset toiminnot, kuten sadesuutin ja nelipisteinen hieronta pääsisivät ehkä paremmin oikeuksiinsa suomalaistyyppisellä kunnollisella vedenpaineella.

Illallispaikkaa ei tarvinnut valikoida, kun kävelyetäisyydellä oli vain viereisen tontin pizzeria-ristorante Benvenuti al Sud, jossa kello 22 jälkeen olisi päässyt myös nauttimaan karaokesta. Söimme aluksi salaatit ja sitten Jukka katkarapu-kesäkurpitsarisoton ja Tuulevi leikkelelautasen sekä yhdessä grillatut kasvikset. Joimme paljon vettä ja lisäksi hieman pirskahtelevan oloista, nuorta punaviiniä. Dolcena nautimme vielä juotavaa mallia olevat sitruunasorbetot.

Ennen nukkumaanmenoa piti vielä pohtia pakkausstrategiaa ja sen jotenkin seljettyä, saatoimme ryhtyä elpymään. Paikka oli rauhallinen ja viileä nukkua.

Torstai 6.8.2015. Mediglia - Tribiano. 2 km.
Tribiano - Milano - Helsinki - Vuorela.

Reittikartta (Mediglia - Tribiano)

Päivän kuvat

Aamiaisella ei ollut Tuuleville varausvaiheessa luvattua gluteenitonta leipää eikä paljon muutakaan sopivaa. Tätä vastaanoton herra pyyteli maksuvaiheessa kovasti anteeksi, muttei antanut alennusta Onneksi Tuulevilla oli ollut vielä pika-Elovenaa jemmassa.

Päivän ajomatka oli reissun lyhyin. Muutama risteys ja taisipa olla kiertoliittymäkin parin kilometrin taipaleella. Italialaisten toiminta maassa jokseenkin yleisissä kiertoliittymissä poikkeaa siitä, mihin kotimaassamme on totuttu. Kaksikaistaisissa liikenneympyröissä paikalliset surutta oikaisevat rinkulan läpi kaistamaalauksista välittämättä. Myös suuntavilkun käyttäminen on erilaista kuin Suomessa: oranssi valo ei välky oikealle kiertoliittymästä poistumisen merkiksi, vaan ne, jotka suuntavilkkua sattuvat käyttämään, vilkuttavat vasempaan jatkaessaan ympyrässä.

Niinivirran terminaalissa Jukka asetteli pyöränsä kuljetustelineeseen hieman toistaitoisen nuorukaisen avulla, kunnes jo tulomatkalla tuttu mukava ja ystävällinen italialaisheppu tuli auttamaan liinojen loppukiristysten kanssa. Koskaan ei ole Tiger ollut niin napakasti kuljetustelineessä. Terminaalin henkilökunta laittaisi vielä kuplamuovit ym. pehmustukset. Nahkakamppeet ja ajosaappaat jäivät kumilonkeroilla sidottuina takapenkille. Kypärä, likavaatteet ynnä muut lennolla tarpeettomat matkatavarat mahtuivat taka- ja sivulaukkuihin.

Jukan lähdettyä viemään Tiikeriä terminaaliin, Tuulevi odotteli kirjaa lukien huoneessa, jossa olisi saanut olla puoleenpäivään saakka. Oli rauhallista, mutta jotenkin levoton olo. Kello 11 maissa Tuulevi huomasi, ettei huoneessa ole kovin hyvä kenttä ja alkoi ihmetellä, onkohan Jukka jo mahdollisesti yrittänyt soittaa. Ei ollut, mutta klo 11.15 kuului soitto, minkä jälkeen Tuulevi poistui ja maksoi sekä pyysi tilaamaan taksin. Sen ilmoitettiin tulevan kahdeksassa minuutissa, mikä piti täysin paikkansa. Kevyeltä tuntuva rinkka - iso osa tavaroista oli mennyt konepyörän kyytiin - muassaan rouva nousi taksiin ja selosti italian ja englannin sekoituksella sekä lapulle kirjoitetun Niinivirran osoitteen avulla, että ensin haetaan puoliso tuolta ja sitten ajetaan San Donaton asemalle. Terminaalin edustalla Jukka heilutteli oranssia paitaansa kuivatusmielessä, mutta oli sen ansiosta myös helposti havaittavissa. Matka San Donatoon maksoi 40 euroa, ilman kuittia, kun mittari taisi näyttää noin 45. Harmaan talouden kukoistus lienee yksi syy Italian talouskurimukseen.

San Donatosta ajelimme metrolla Milano Centraleen. Tuulevin kaikkea muuta kuin nerokkaaksi osoittautunut idea oli jatkaa sieltä suoraan Malpensaan. Rouva kuvitteli, että rinkan voisi siellä jättää heti baggage drop -tiskille ja siirtyä kentän niin sanotulle paremmalle puolelle hengailemaan. Mutta mitä vielä! Jouduimme maleksimaan lähtöselvitysaulassa ja syömään ainoan kahvilan tarjoaman surkean lounaan: Jukalle mikrossa lämmitettyä carbonara-pastaa ja Tuuleville mozzarella-salaatti, josta Jukka söi laktoosipitoiset juustot. Aikaa saimme onneksi mukavasti kulumaan kirjailemalla reissuvihkoon valokuvien tietoja ynnä muuta oleellista. Lopulta lähtöselvitystiski avautui ja rinkka läksi omaa reittiään konetta kohti. Turvatarkastuksessa ei ollut jonoja ja muutenkin koko lentoasema vaikutti yllättävän väljältä. Harmiksemme lähtevien lentojen alue ei ollut kovin viihtyisä sekään eikä tarjonnut kovin kummoista ravintolavalikoimaa. Pöytiin tarjoillut kanasalaatit ja lasit chiantia sekä vesipullo tuottivat koko reissun isoimman ravintolalaskun. Ennestäänkin laimea shoppailuintomme oli kadonnut lähes kokonaan ja saimme hädin tuskin hankittua kummankin työpaikoille tuliaisiksi rasialliset spoletolaista(!) marmeladia. Aivan turhan paljon aikaa tuli vietettyä kentällä, mutta olisimmeko kovin paljon jaksaneet uhkakuumassa keskustassakaan tehdä? Ehkäpä ateriointi olisi siellä ollut miellyttävämpää.

Lennot sujuivat ihan mukavasti. Milano-Helsinki-kone oli lähes täysi ja varsin paljon oli matkustajia myös Kuopioon lentäneessä ATR:ssä. Kotona olimme perjantain puolella noin yhden aikaan, mutta menihän siinä kolmen tienoille ennen kuin olimme unessa. Omassa sängyssä nukutti makeasti.

Perjantai 14.8.2015. Vantaa - Haarajoki - Numminen - Mäntsälä - Torppi - Pukkila - Orimattila - Heinämaa - Villähde - Koiskala - Heinola - Hartola - Joutsa - Kangasniemi - Pieksämäki - Suonenjoki - Kuopio- Vuorela. 416 km.

Reittikartta

Viimeinen reissupäivä alkoi aamulla varhain eli kello seitsemän Jukan lähtiessä Onnibussin kyydissä Helsinkiin Kuopion linja-autoasemalta. Alkumatkasta reissaaja sai otettua melkoisen täyden linjurin takapenkillä kauneusunet. Mikkelissä kaksi ehkä parikymppistä naisenalkua istuutui Jukan seuraksi perimmäiselle istuimelle. Toinen neidoista oli rasittavan levoton: pyöri paikallaan koko ajan, hölötti jatkuvasti tyhjänpäiväisiä ja kikatti alituiseen. Noh, nämä lienevät joukkoliikenteen riemuja, joista moottoripyöräilijä voi vain uneksia matkatessaan yksityisessä kuplassaan. Bussi saapui Helsingin Kamppiin puolen päivän jälkeen. Kampista matka jatkui P-junalla Aviapoliksen asemalle, josta oli lyhyt kävelymatka Niinivirran Vantaan terminaaliin. Niinivirralla kaikki toimi jälleen loistavasti, pyörä odotti nätisti telineessään lähtöä kotimatkalle.

Vantaan All Rightilla Jukka piipahti pikaisesti muutamaa kypärää sovittamassa, mutta ei löytänyt isosta liikkeestä kallonmukaista päähinettä. Kehä III ja Lahden moottoritie veivät Järvenpäähän, jossa siirto maalaismaisemia halkoville pikkuteille. Ei kauniina päivänä malttanut jyrätä pelkkiä isoja väyliä. Järvenpään ja Lahden välillä matka joutui rennosti letkeiden maatiaisteiden myötävaikutuksella. Ei tullut tehtyä kovin monta havaintoa kanssakulkijoista. Hauskaa, kun vielä loppumatkastakin takarenkaan profiili oli edelleen pyöreä kiitos moottoriteiden välttelyn ja rekkakyydin.

Lahden tienoilla Jukka palasi 4-tielle. Heinolassa Tiikerin tankkiin lorisi kallista ABC-bensaa. Ilmaa olisi pitänyt lisätä renkaisiin jo alkumatkasta, mutta tehtävä unohtui Heinolassakin. Kangasniemi ja Pieksämäki tuottivat tässä suhteessa vesiperän: huoltoasemien rengaspainemittarit tuntuivat olevan poikkeuksetta epäkunnossa. Vasta Suonenjoella onnistui ilmanpaineiden tarkastus ja lisäys. Heinolan jälkeisellä Nelostien ensimmäisellä ohituskaistaosuudella tuli vielä päästeltyä vähintään motaritempoa, mutta onneksi ei tullut seurattua edellä ohitelleen kotilon esimerkkiä. Se näet paineli vielä ohituskaistan lopussa ajorataraidoitusta myöten edellä ajaneen lajikumppaninsa ohi. Ohittelijan kannalta valitettavasti poliisi valvoi paikalla liikennettä ja pysäytti kiirehtijän jonkinlaista huviveroseuraamusta varten. On näemmä erään sortin viisautta yrittää välttää luvattomia nopeuksia tällä suositulla reitillä.

Ruokaa olisi jo tehnyt mieli, mutta aakkosasemat, habsburgerit tai jartsupetterit eivät oikein herättäneet kulinaristista kiinnostusta matkaajassa. Hartolassa kebab-pizzeria oli suljettu, eikä edellä mainittujen koko kansan suosikkien lisäksi juuri muuta ollut tyrkyllä pitkään toviin. Vasta Kangasniemellä natsasi: paikallisen turkkilaistyyppisen ruokalan pitakebab tuli jo nälkäiselle motukkamiehelle tositarpeeseen, kulinarismi pyrki siinä vaiheessa jo unohtumaan. Ilta alkoi jo viiletä, kun Jukka saapui päivän etelänmatkaltaan kotiin. Sää suosi matkantekoa, päivän pakollinen sadekuurokaan ei haitannut muuten kuin että kasteli tien Suonenjoella.

LOPPUSANAT

Moottoripyörän kuljetuttaminen matkakohteeseen ja takaisin vaati hiukan viitseliäisyyttä, mutta oli kyllä sen väärti. Niinivirran kuljetus (434 euroa suuntaansa) oli taloudellisessa mielessä varsin kilpailukykyinen aitojen ja oikeitten motoristien suosimaan perinteiseen siirtymätapaan verrattuna. Olisi pitänyt pulittaa jonkinmoinen keko euroja laivamatkoista, useasta hotelliyöpymisestä, polttoaineista ja maksullisista moottoriteistä. Eikä renkaiden ja moottoripyörän kulumistakaan pidä unohtaman. Puhumattakaan merkittävästä ajan ja vaivan säästöstä. Kun puuduttavia moottoritieporskutuksia ei yhtä loppumatkan poikkeuspäivää lukuun ottamatta ollut, ja asemapaikanvaihtotaipaleetkin olivat järkevän mittaisia, jaksoi kurvittelusta nautiskella täysimääräisesti.

Interrail ei ole edelleenkään ollenkaan hullumpi tapa matkustaa. Toki raiteiden varaan jättäytyminen tarkoitti parhaista maisemista paitsi jäämistä, mutta helppoudella on hintansa. Myös matkan kokemusten jakaminen jää näin reissaten vaillinaisemmaksi. Junamatkailun vaivattomuus miellyttää Tuulevia, jolle moottoripyöräily matka-aikaamme osuneessa huippuhelteessä olisi ollut aivan liikaa. Vaikka kuumuus oli koko loman ajan Italiassa pääasiassa turhankin ankara, on se sittenkin lomasäänä verrattomasti mukavampi kuin vaikkapa jatkuva sadekeli.

Yksi ikääntymisen merkki on luemma historiasta kiinnostuminen. Pariairokaksikkomme naispuolinen edustaja on jo kouluaikoinaan tuntenut vetoa menneen maailman tapahtumiin. Reissumies taas koki peruskoulun yläasteen ja lukion historian oppituntien machiavellit, merkantilismit sekä myssyt ja hatut lähinnä kovin vähän mielenkiintoa tarjoavana ajanhukkana. Iän karttuessa häntäkin ovat omien juuriensa tuntemisen ohella vaikkapa Euroopan menneisyyden kuohut ja kiemurat alkaneet mielenkiinnostaa. Italia tarjoaa toden totta historiallisia näkökulmia isommankin uteliaisuuden tyydyttämiseen. Saapasmaan missä tahansa osassa on vaikea välttyä näkemästä ympärillään joitain vanhoja tai ikivanhoja ihmisen aikaansaannoksia. Tarvinneeko erikseen mainita, että Italia on yksi suosikkimatkakohteistamme.

Mitä ottaisi mukaan autiolle saarelle? Kysymystä mukaillen voi myös aprikoida, mitä ottaisi mukaan Italian reissulle. Vajaan kuukauden moottoripyörä-/junareissullekin matkatavaroiden valitseminen ja pakkaaminen ovat erään sortin taitolaji. Rajallinen kuljetuskapasiteetti edellyttää miettimistä ja luopumista. Tosin aiemminkin olemme saaneet mahtumaan molempien kamat moottoripyörän kyytiin, nyt olivat lisäpakaaseina Tuulevin rinkka ja olkalaukku, joten nyt pakkaaminen ei ollut erityisen vaikeaa. Aina sitä kuitenkin jotain tarpeetonta kantaa mukanaan, nyt viileän kelin varusteita oli turhaan mukana, kun emme osanneet varautua moiseen kuumuuteen.

Majoitusten varaaminen etukäteen sopi tälle reissulle hyvin. Olimme majapaikkoihin pääosin tyytyväisiä sekä niiden hinnan ja laadun suhdetta pidimme varsin onnistuneena. Matkailuaikaa ei kulunut niiden etsimiseen eikä tarvinnut viime tingassa tyytyä paremman puutteessa huonoihin tai edullisten sijaan turhaan tyyriisiin. Koska matkustimme eri välineillä ja eri matkaa samoihin kohteisiin, oli kätevää tietää tuleva majapaikka valmiiksi. Varauksemme olivat kuitenkin kaikki sellaisia, että ne olisi suunnitelmien muuttuessa tai tilanteen niin vaatiessa voinut myös peruuttaa - osan edellisenä päivänä, jonkin kolmea päivää tai viikkoakin aiemmin. Emme ahnehtineet liikaa eri alueita, joten jokaiselle paikkakunnalle jäi riittävästi aikaa.

KIRJALLISUUTTA:

Atlante stradale Italia per motociclisiti. Istituto Geografico de Agostini, 2005.
Balzer, Petra: Die schönsten Routen and der italienischen Riviera. Bruckmann, 2001.
Balzer, Petra: Toskana. Bruckmann, 2008.
Gerhard Bruschke et al.: Matkan varrella Euroopassa - 26 kauneinta automatkailureittiä. Genimap, 2006.
Catling, Christopher: Firenze ja Toscana. WSOY, 2000.
Croot, Viv & Juby, Sue (toim.): Firenze - taskuopas & kartta. WSOY, 2008.
Ford, Rebecca: Firenze ja Toscana. Tammi, 2007.
Gerald-Sharpo, Lisa & Staddon, Jackie & Weston, Hilary: Italy. Insight Guides, 2014.
Honnor, Julius: Umbria & Marche. Footprint Books, 2009.
Laurent, Delphine & Rabinowitz, Assia: Firenze - kartta + opas. Otava, 2009.
Tuominen, Hannu: Pohjois-Italian ja Toscanan parhaat matkailukohteet - lumoavia kohteita maalauksellisissa maisemissa. Autoliitto, 2011.

Edellinen sivu
Pääsivulle