Perjantai 20.7.2012. Bolquère.
Aamiaisella ihmettelimme tovin, kun joissakin pöydissä oli viinipulloja. Illemmalla selvisi, että yöpyjien nimikkopöytiin edellisiltana tilatut ja vajaiksi jääneet pullot siinä odottelivat seuraavaa illallista. Aamiainenkin nautittiin siis aina samassa pöydässä. Me vaihtelimme istumapaikkaa keskenämme. Liekö se sekoittanut rouva Blancin pään, kun hän vasta viimeisenä aamunamme muisti kysymättä aamiaisjuomamme, Jukan teen ja Tuulevin mustan kahvin. Muun osan aamiaisesta muodostivat murot (neljää eri sorttia), maito, voi, marmeladi, paahdettu patonki, voisarvet, appelsiini- ja omenatuoremehu. Kuumat juomat ja leipäkori tuotiin pöytään, muut eineet haettiin itse.
Katalonian Pyreneiden luonnonpuiston sydämessä 1600-1800 metrin korkeudella sijaitseva Bolquère on sekä tavallinen vuoristokylä että moderni hiihtokeskus. Kunnassa on noin 800 asukasta, joista suuri osa palvelee jotenkin matkailijoita. Ranskan rautateiden korkeimmalla (1593 m) sijaitseva pysäkki Bolquère-Eyne sijaitsee Pyreneitä pitkin Villefrancesta Enveitgiin ja takaisin kulkevan kuuluisan (pienen) keltaisen junan rataosuudella.
Lainasimme aubergen isäntäväeltä polkupyörät ja fillaroimme mäkeä ylöspäin ajatuksenamme katsastaa, millaista on pöljästi nimetyissä laskettelukeskuksissa Bolquère 2000:ssa ja Super-Bolquèressa. Kumpikin kohde jäi kokematta, sillä paahtavassa kuumuudessa tuskastuttavan jyrkän ylämäen polkeminen alkoi jossain vaiheessa tuntua hölmöltä ajanvietteeltä, kun lainaamamme nuorisofillarit eivät olleet varsinaisesti kovin mukavat. Rullasimme takaisin varsinaiseen Bolquèreen, jossa pyöräilimme kylän hiljaisia kujia ristiin rastiin tutustuen sen vähäisiin nähtävyyksiin. Vuoristonäkymät toki olivat aikamoisen komeat. Ei ulkoilu ihan hukkaan mennyt, poltimme molemmat käsivartemme huomaamatta vuoriston ärhäkässä auringossa. Moottoripyöräily on siinä mielessä turvallisempaa, että aurinko ei pääse kärventämään ajokamppeitten ja kypärän suojaamaa ihoa. Voi vain kuvitella, kuinka tehokkaasti ajoviiman viilentämä nahka palaisi, jos ajelisi prätkällä shortsit ja t-paita -varustuksessa.
Majapaikkamme hiekkaista pihaa valmisteltiin asfaltointia varten. Perjantaina se tasoitettiin. Tikru piti aamulla siirtää naapuritalon pihalle pois mylläkän tieltä. Työmiesten lähdettyä viikonlopun viettoon Blancin pariskunta putsasi painepesurilla pääoven edustan (parvekkeemme alla) kivilaattaterassin ja puuhuonekalut. Majatalon pitäminen on kokopäivähommaa, joskin siivousapua ainakin näytti olevan.
Kuten yleisesti seudulla, majapaikkamme ovi-ikkunoissa on puuluukut, joilla päivisin on hyvä estää auringon porotus ja yöllä pimentää huone totaalisesti. Hyvä keksintö. Huomasimme myös, että lasit ovat kaksinkertaiset; onhan seudulla talvisin varmasti paljonkin pakkasta.
Bolquèren kylässä ei ole kuin kaksi ruokapaikkaa: l'Ancienne Auberge ja hotelli-ravintola Lassus. Hotellimme kilpailija mainosti kalaruokaa, joten arvelimme, että hankimme vaihtelua ruokavalioomme sieltä. Mainoksesta huolimatta kalaa ei ollutkaan saatavilla, joten ruokailimme "omassa kotona", jossa saimme sentään mereneläviä, kun pääruokana oli paellaa, jossa oli sinisimpukoita, jättikatkarapuja, mustekalaa, kanaa, makkaraa, vihanneksia ja tietysti riisiä. Alkukeittona oli soseutettua, laihaa mutta hyvää vihanneskeittoa, väliruokana taikinoitu vuohenjuustopala yhden salaatinlehden kera ja jälkiruokana omenasosetta ja makea leivonnainen nimeltä rousquille. Punaviiniä kului palanpainikkeena jälleen puoli litraa.
Havaitsimme jossain vaiheessa yllättävästi, että useiden ranskalaisten punaviinipullojen etiketeissä luki selvällä suomen kielellä (ja monella muullakin kielellä) "Sisältää sulfiitteja". Ehkäpä varmuuden vuoksi, jospa joku vaikka ryhtyy viemään tuotetta ulkomaille.
Muita matkailijoita oli perjantai-iltana ruokailemassa enemmän kuin torstaina. Majoittujien määrän lisääntymisen huomasimme myös jonkinasteisena älämölönä muista huoneista tai käytäviltä myöhemmin illalla.
Lauantai 21.7.2012. Bolquère - Super-Bolquère - Col du Calvaire de Font-Romeu (1856 m) - Font-Romeu - Odeillo-Via - Targassonne - Ur - Latour-de-Carol - Porté-Puymorens - Col de Puymorens (1915 m) - L'Hospitalet-près-l'Andorre - Mérens-les-Vals - Ax-les-Thermes - Ascou - Port de Pailhères (2001 m) - Mijanès - Quérigut - Formiguères - Col de la Quillane (1713 m) - Mont-Louis - Bolquère. 142 km.
Lauantain retkellämme oli kirjaimellisesti mutkia matkassa. 142 kilometrin pyrähdyksen ajamiseen kulutimme viitisen tuntia. Mikäpä sen mukavampaa! Kiipesimme ensin Super-Bolquèren hiihtokeskukseen, jossa oli niin kylmää ja tuulista, että hetken harkitsimme vaatetuksen lisäämistä. Ajoimme kuitenkin eteenpäin turistikeskus Font-Romeuhun, jossa kaupungin suojaisen sijainnin ansiosta oli suorastaan lämmin.
Läheisen Odeillon aurinkoenergian tutkimuslaitoksen pihalla käppäillessä tuli jo hieman hiki. Vuonna 1968 rakennetun Odeillon "aurinkopätsin" (heliocaminus, solar furnace, four solaire) giganttinen 10000 peilin rakennelma kokoaa yhteen suureen peiliin 16000-kertaisena sen aurinkoenergian, joka ulottuu maahan asti. Kuumuus noin soppakattilan kokoisessa ytimessä nousee jopa 3500 asteeseen. Odeillon aurinkopeililaitos on maailman suurin. Lähistöllä sijaitsee myös maailman ensimmäinen vastaava rakennelma, jo vuonna 1949 rakennettu Mont Louisin solaaripätsi, jossa on 1420 peiliä. Puhtaan aurinkoenergian hyödyntäminen on kiehtonut ihmistä aina, jo muinaisilla egyptiläisillä, kelteillä ja viikingeillä oli linssejä, joilla he kokosivat auringonvaloa. Odeillossa pitää majaansa kansallinen korkeiden lämpötilojen tutkimukseen erikoistunut tutkimuskeskus. Koottua energiaa hyödynnetään monin tavoin, mm. sähkön, vetypolttoaineen, hiilinanoputkien ja sinkkinanohiukkasten tuotantoon sekä metallurgisiin kokeisiin
Kolmas aurinkoenergialaitos näytti olevan pienen matkan päässä Targassonnessa. Targassonnen lähellä sijaitseva Le Chaos de Targassonne taasen oli eri kokoisten kivenjärkäleiden sekamelska eli kaaos mäen rinteessä. Ajelimme paikoittain Ranskan ja Espanjan rajalla sitä kuitenkaan ylittämättä. Ranskan rajojen sisällä on nimittäin Targassonnen, Bourg-Madamen ja Saillagousen muodostaman kolmion sisäpuolella Llívian kunta, joka jostain syystä on maantieteellisesti muusta Espanjasta erillään oleva saareke eli eksklaavi. Kuitenkin se on osa Espanjan valtiota.
Michelin-matkaopaskirjan kauniiksi mainitsema Carolin laakso ansaitsi kehunsa. Laaksotiellä oli autoja välillä hidasteeksi asti. Autoista pääsimme eroon viimeistään, kun ryhdyimme kapuamaan Col de Puymorensin solatietä. Maksullinen tie vie läpi vuoren, mutta me käytimme tietenkin vanhaa serpentiinipolkua. Col de Puymorens oli pilvessä, ainakin suurimman osan siellä viettämästämme hetkosesta. Viileätä oli tälläkin mäellä ja tuuli puhalsi virkeästi. Matka jatkui sumussa pohjoiseen. Andorraan vievän tien risteyksen jälkeen liikenne moninkertaistui, ja saimme körötellä auto- ja moottoripyöräletkassa käytännössä alas laaksoon Ax-les-Thermesiin saakka.
Ax-les-Thermesissä hakeuduimme vilkkaan aukion ulkoilmaterassien valikoimassa Les 4 saisons -ravitsemusliikkeen asiakkaiksi lounastamaan munakkaat: Tuuleville au naturel eli ilman lisukkeita, Jukalle aux cepes eli herkkutattitäytteellä. Munakkaan lisukkeina saimme salaattia, ranskanperunoita, tomaatilla siveltyä leipää sekä totta kai myös korillisen patonkia. Joimme vettä. Ostimme kaupasta välipaloiksi kämpille aprikooseja, banaaneja, omenoita ja kirsikkatomaatteja.
Ax-les-Thermesistä poistuimme Ascoun kautta kohti päivän korkeinta solaa Port de Pailhèresiä. Nousu solan laelle oli jyrkkä ja neulansilmäkurvit tiukkoja, kireimmissä mutkissa joutui polkemaan ykköstäkin silmään. Lehmäin lantaa oli tiellä läjittäin, joten tavallistakin tarkkaavaisemmin sai sompailla. Solan huipulla olimme jälleen osan aikaa pilven keskellä ja keli oli järkyttävän kylmä. Emme jääneet mäelle kovin moneksi minuutiksi maleksimaan, vaan päätimme etsiytyä lämpimämmille maille. Solan itärinne se vasta kapea ja jyrkkämutkainen olikin, alaspäin ajettuna sinänsä helpompi ajaa kuin ylös. Mukavaa, kun muuta liikennettä oli vain nimeksi, ja saimme keplotella omaan tahtiin yhtä kaikkien aikojen ahtaimmista serpentiineistämme. Kiemuraosuuden jälkeen tie aaltoili maalauksellisen laakson pohjalla, jossa hevoset laiduntelivat vapaina. Briljantti reitti! Quérigutin kieppeillä tienpäällystystyö oli kesken, ja ajorataa peitti sepelimatto. Olipas epämiellyttävä ajaa kuulalaakerimaisen patjan päällä, onneksi riemua ei kestänyt kovin kauan. Melko suoraa posotusta sisältänyt loppumatka Mont Louisin kautta Bolquèreen ei herättänyt enää kovin suuria tunteita. Matkan varrella näytti olevan isohko tekojärvi ja sen rannalla saunaa mainostava leirintäalue.
Lämpötiloissa vallitsivat aikamoiset erot laaksojen ja solien välillä. Isot erot olivat myös liikennemäärissä pää- ja sivuteiden välillä. Suosimme pääosin vähäliikenteisiä kurvitaipaleita, joilla ei juuri muita kanssaeläjiä näkynyt. Eläimiä sen sijaan kyllä havainnoimme. Vuohia emme onnistuneet bongaamaan, vaikka seutukunta onkin vuohi- ja vuohenjuustontuotantoaluetta. Mutta lehmiä moneen otteeseen, vihdoinkin myös lampaita sekä lisäksi hevosia ja yhden aasin. Kaikki pitkin tienvierustoja ja osa tielläkin. Eivätkö elukat karkaa muille maille vierahille? Suomessahan tunnutaan etsivän joka kesä viikkotolkulla kadonneita vasikoita ynnä muita lemmikkejä.
Illalliselle herra Blanc oli tällä kertaa valmistanut vihannessosekeittoa, tomaatti-sipuli-salaatinlehti-salaattia, porsaankyljyksiä ja rusettipastaa sekä vanukasta, joka tarjottiin keksin kera. Tavoillemme uskollisina joimme taas puoli litraa punaviiniä ja tietysti vettä.
Sunnuntai 22.7.2012. Bolquère - Col de la Perche (1579 m) - Saillagouse - Bourg-Madame - (E) Puigcerdà - Collada de Toses (1800 m) - Puigcerdà - (F) Bourg-Madame - Saillagouse - Col de la Perche (1579 m) - Bolquère. 97 km.
Karautimme alkajaisiksi vauhdilla vilkasliikenteistä pikatietä Ranskan ja Espanjan rajalle Bourg-Madamen kaupunkiin ja oitis rajan taakse Puigcerdàan. Lyhyen sekoilun jälkeen löysimme tien, joka vie tunnelin asemesta mäkien yli Barcelonan suuntaan. Emme tähdänneet kuitenkaan Katalonian pääkaupunkiin, vaan kallistelimme viihdyttävää ja rauhallista vuoristotietä Collada de Tosesin solalle. Solan laella seisoi alueen autiuteen verraten hämmentävän iso wellness-hotelli. Reitti tuntui olevan motoristien suosiossa, prätkiä ulvoi suuntaan ja toiseen tämän tästä. Kurvikkuudesta ja kenties runsaslukuisista lehmänläjistä johtuvaa 60 km/h -nopeusrajoitusta poliisi vahti tien pientareella näkyvästi.
Lähtiessämme Bolquèresta lämpötila oli jotakuinkin +16 astetta, ja arvelimme, että 1800 metrissä on viileätä, joten tuli ylipukeuduttua. Toses-solan tie oli kuitenkin suojainen ja lämmin, joten mäen laella piti keventää vaatetusta. Talvella seudulla on ilmeisesti oikea talvi ja talvimatkailutoimintaa, ainakin muutamista laskettelurinteistä ja moderneista majoitusryppäistä päätellen. Collada de Tosesista palasimme samaa mutkapolkua Puigcerdàan.
Hauskan espanjalaisessa Puigcerdàn kaupungissa parkkeerasimme hutman motoparkkipaikalle keskustassa, vaihdoimme kävelyvarusteet ylle ja ryhdyimme etsimään lounaspaikkaa. Ravintoloista ei totisesti ollut pulaa, ja kohta istuimme El 9 Mon -nimisen ruokalan terassilla. Tunnelma oli tyynen lomaisa. Lokoisassa noin +25 Celsiusasteen lämmössä nautimme katalaaninkieliseltä lounaslistalta alkuun kylmää tomaattikeittoa gaspatxoa, jonka perään musclos a la planxa eli grillattuja sinisimpukoita leivän, vajaan viinipullollisen ja veden kera. Aterian päätteeksi paahtovanukas flam de la casa ja cafè.
Aterioinnin jälkeen jaloittelimme hyvän aikaa kaupungin kapoisilla aukiolta toiselle vievillä kujilla värikkäitä ja koristeellisin parvekekaitein varustettuja taloja ihaillen sekä samalla viiniä elimistöstä haihdutellen. Eräällä aukiolla törröttää orpo vanha kirkontorni, joka on ainoa jäljellä oleva osa isosta kirkosta. Viereisellä aukiolla on sotasankareiden muistomerkki kuten niin monessa muussakin sodan kokeneessa eurooppalaisessa kaupungissa. Kaupungintalon aukiolla on ovela hevosenpääpatsas ja aukion laidalta mojovat näkymät vuoristoon, jonka ympäröimänä Puigcerdà laaksossa nököttää.
Aikanaan raasasimme tuttua väylää takaisin perusleiriimme Bolquèreen. Välillä meno oli kovin hillittyä sunnuntaiautoilijoiden ruuhkauttaessa kulkuväylän tehokkaasti.
Aiemmin tuli jo nalkutettua Ranskan ravintolaruokien lihapainotteisuudesta. Tuntuisi siltä, että nykyisin yhä trendikkäämpien kalan, kalajalosteiden ja kalaruokien tarjontaan kannattaisi panostaa Ranskan sisämaassa, kuten muuallakin Keski-Euroopassa. Rannikkoalueilla asia lienee kunnossa. Luulisi, että esimerkiksi pienille laadukkaille kalansavustamoille ja muillekin -jalostamoille ja kalatukuille olisi markkinarakoa. Bolquèressa Lassus-ravintolan kokki valitti, että on vaikeata saada kalaa. Voiko asia olla noin? Onko kalaraaka-aineen hankkiminen ylitsepääsemättömän hankalaa vaiko vain viitseliäisyydestä kiinni? Asia ihmetytti entistä enemmän, kun huomasimme vain parinkymmenen kilometrin päässä Espanjan puolella Puigcerdàssa pienen marketin kokoisen lähinnä kalaa ja mereneläviä myyvän kaupan. Puigcerdàssa näytti muutenkin olevan tarjolla merenhedelmiä lähes joka baarissa.
Sunnuntai-illan menyy oli alkukeitto vihanneksista, verkkomelonia ilmakuivatun kinkun ja meetvurstityyppisen makkaran kera, kania sinappikastikkeessa perunakrokettien kera sekä banaanipiiras.
L'Ancienne Auberge kuuluu Logis de France -hotelliketjuun. Huomasimme, että ketjun hotelleissa säännöt kieltävät ehdottomasti pyykinpesun huoneissa. Ihmettelimme logiikkaa. Vedensäästöllä kieltoa on vaikea perustella, sillä huoneemme kylpyhuone oli varustettu ammeella eli pyykinpesuun kuluva vesimäärä on mitätön verrattuna kylpyyn. Nyrkkipyykkiä pesimme kyllä kiellosta huolimatta lähes päivittäin. Ja kuivattelimme sitä parvekkeella ilman, että kukaan tuli asiasta huomauttamaan.
Maanantai 23.7.2012. Bolquère - Saillagouse - Bourg-Madame - (E) Puigcerdà - Ger - Bellver de Cerdanya - Martinet - La Seu d'Urgell - (AND) Sant Julià de Lòria - Andorra la Vella - Canillo - Soldeu - Port d'Envalira (2408 m) - Pas de la Casa - (F) Col de Puymorens (1915 m) - Porté-Puymorens - Latour-de-Carol - Bourg-Madame - Saillagouse - Col de la Perche (1579 m) - Bolquère. 176 km.
Vilkaisimme silloin tällöin Brittein saarten säätietoja, ja poikkeuksetta Englantiin ja Skotlantiin lupailtiin sateita, joista saarivaltio saikin nauttia vuonna 2012 ennätysmäisesti. Erikoista kyllä, loppuviikoksi Foreca ennusti esimerkiksi Walesiin jopa +20 asteen lämpötiloja ja Pohjois-Skotlantiinkin yli +15 Celsiusastetta plus vähäisiä sateita. Päätös navigoida Etelä-Ranskan suuntaan vaikutti enemmän kuin onnistuneelta.
Ajattelimme, että kun olemme Pyreneille saakka tulleet, on kai se Andorrassakin vierailtava. Siispä matkaan. Ajoimme vilkkaan liikenteen vuoksi körökörövauhtia Bourg-Madameen, jossa juutuimme hetkeksi ruuhkaan. Seuraavaksi Espanjan kamaralle jo tutun Puigcerdàn kautta. La Seu d'Urgelliin tormuutimme keskikokoista laaksomaantietä leppoisasti kaarrellen verrattain harvan liikennevirran mukana. Muutamat kylät, joiden maisemaan sopivat talot ovat seudulle tyypillisesti harmaanruskeata kiveä ja varustettu ruskein ikkunaluukuin, eivät juuri hidastaneet kulkuamme. Käännyimme Andorraan vievälle tielle, joka aluksi oli upouutta asvalttia. Kohta seisoimme massiivisessa kotilojonossa, joka aiheutui tietöistä. Tietyömaa jatkui aina Andorran rajalle saakka. Alkoi olla kuuma. Piennarta myöten saimme jonkin verran ohiteltua matelevaa autoletkaa.
Heti rajan jälkeen alkoi kuningaskuluttajan valtakunta: bensa-asema toisensa perään, ostoskeskuksia ja hotelleja typerryttävä määrä. Oli vaikea havaita, missä minivaltion pääkaupunki Andorra la Vella oikein alkoi. Kaupungissa, joka sijaitsee korkeiden vuorten kehystämän laakson kätkössä, oli kuuma ja pakokaasujen kyllästämä huono ilma. Korkeiden kivitalojen saartamalla kadulla vallitseva liikenteen pauhukaan ei juuri viehättänyt. Perin vähän houkutteleva paikkakunta on Andorra la Vella. Pyörän pysäköimme ahtaan pääkadun varteen mp-parkkiin, kuoriuduimme ajoasusta ja vaihdoimme kevyempään varustukseen tarjoten vastapäisen rengasliikkeen henkilökunnalle ihmeteltävää.
Lähdimme summamutikassa tarpomaan katua ylämäkeen etsiäksemme ravitsemisliikkeen. Ultrakaupallisen hulabaloon keskellä törmäsimme onnekkaasti vanhankaupungin rippeisiin, jotka kielivät paikan menetetystä idyllistä. Varhaisin Andorran mainitseva kirjallinen lähde, Urgellin tuomiokirkon vihkiasiakirja, on vuodelta 839, ja määrää alueen kuuluvaksi Urgellin kreivikuntaan. Vuonna 988 Urgellin kreivi kuitenkin luovutti Andorran Urgellin piispalle, joskin andorralaiset tunnustivat alamaisuutensa piispanistuimelle vasta vuonna 1176. Kun alueen hallinnasta oli taas yli sata vuotta käyty valtataistelua kirkon ja kreivikunnan välillä, allekirjoittivat Urgellin piispa ja Foix'n kreivi vuonna 1278 ns. Pariatge-sopimuksen, jota pidetään Andorran ruhtinaskunnan perustamisasiakirjana. Sopimukseen sisältyvä erikoinen kahden päämiehen malli on symbolisesti voimassa edelleen siten, että vuonna 1589 Foix'n kreiviltä Ranskan kuninkaalle siirtynyt omistusoikeus on nykyään Ranskan presidentillä. Andorran nykyinen perustuslaki vuodelta 1993 määrittelee maan itsenäiseksi oikeusvaltioksi. Vaikka Urgellin piispa ja Ranskan presidentti ovat Andorran viralliset hallitsijat, käyttää todellista valtaa 28-henkinen parlamentti, jossa sekä Espanjalla että Ranskalla on edustajansa. Pääkaupungissa on Seitsemän lukon arkku, jossa säilytetään ruhtinaskunnan tärkeimpiä asiakirjoja; jokaisella valtion seitsemällä pitäjällä/seurakunnalla on avain yhteen arkun lukkoon, joten sen voivat avata vain kaikki yhdessä.
Tietolähteittemme mukaan 1950-luvulle saakka Andorrassa asui noin 6000 ihmistä, jotka olivat lähes kaikki andorralaissyntyisiä. Vuonna 2012 Andorrassa arvioitiin olevan suunnilleen 85 000 asukasta, joista noin neljännes on syntyperäisiä andorralaisia. Maan virallinen kieli on katalaani. Maassa on paljon sekä laillisia että laittomia siirtotyöläisiä etenkin naapurimaista. Andorra ei kuulu Euroopan unioniin, mutta käyttää valuuttanaan euroa. Olisikin melko hankalaa nykyään toimia Ranskan frangilla ja Espanjan pesetalla. Andorra on Euroopan korkeimmalla sijaitseva valtio lähes 2000 metrin keskikorkeudellaan. Maan pinta-ala on 468 neliökilometriä, josta 2 % soveltuu maanviljelyyn. Veroparatiisin bruttokansantuotteesta karkeasti 80 % tulee turismista. Andorrassa vierailee 12 miljoonaa matkailijaa vuodessa.
Löysimme historiallisten soukkien kujien labyrintista kivan pienen katalonialaisravintolan, jossa söimme pöytään kiikutettujen alkupalaoliivien jälkeen andorralaisversion insalata capresesta (ei basilikaa, mutta jotain hyytelöä tomaatin ja eräänlaisen mozzarellan lisäksi) sekä grillatut jättikatkaravut, joiden kanssa tarjoiltiin muutamia salaatinlehtiä. Joimme vettä ja espanjalaiset oluet. Jälkiruuaksi Jukka otti jäätelön ja Tuulevi flanin eli paahtovanukkaan.
Katsoimme, että tämäkin ihme oli nyt nähty. Verovapaita ostoksia emme jaksaneet kuumuuden vuoksi ajatellakaan, emmekä oikein keksineet, mitä olisimme hankkineet. Moottoripyörävarusteliikkeitä näimme useampiakin, mutta esimerkiksi ajovaateostosten vaatimat rättisulkeiset eivät tulleet kyseeseen moisessa helteessä. Poistuimme vähin äänin. Andorra la Vellan ytimen jälkeen ostosonnela tuntui jatkuvan loputtomana nauhana tien molemmin puolin, paikkakuntien rajat tuntuivat hämäriltä. Ja lisää rakennettiin, vaikka kohtuullisuuden raja on ohitettu jo ajat sitten.
Ylämäkeen osoittava tie oli ahkerassa käytössä. Ihmekös tuo, kun on lähestulkoon ainoa väylä. Jossain Canillon paikkeilla rupesi autosuma jo helpottamaan, ja vähitellen lämpötilakin alkoi laskea inhimillisiin lukemiin sitä mukaa kuin sijaintimme merenpinnan tasoon nousi. Soldeun hiljaisella Elf-huoltoasemalla tankkasimme pyörän bensatankin täyteen. Polttoaine oli noin 30 senttiä halvempaa kuin naapurimaissa, ja lähes kaikilla asemilla hinta oli sama. Missä kilpailu?
Jos oli Andorran pääkaupunki ruma, ei vuorten huippujen tuntumaan noussut moderni Pas de la Casan hiihtokeskushirvitys pääse kehumaan kauneudellaan ja maastoon sopivuudellaan. Pikkumaan katolla Port d'Envaliran solalta avautuneet karut ja ylväät vuoristoluontonäkymät sen sijaan olivat parasta näkemäämme Andorraa. Solan laella oli varsin viileätä, mittari näytti +13 Celsiusastetta. Maisemia ahmiessamme ihmettelimme, kun pari italialaista iäkkäämpää motoristia karautti mäelle T-paitasillaan. Hurjia!
Kuten arvata saattaa, alamäki oli moottoripyörätarkoituksiin soveliasta serpentiiniä niin kuin Port d'Envaliralle nousukin. Jossain vaiheessa ohitimme maltillista nopeutta putputelleen italialaisen T-paitakaksikon. Ranskan puolella ylitimme jälleen Col de Puymorensikin, tällä kertaa vastakkaiseen suuntaan lauantaihin verraten. Nyt maisematkin olivat esillä. Puymorens-solan laella oleva hotelli vaikutti autiolta. Liekö hylätty vaiko vain kesäajan säpissä. Lauantain reittiä vastakarvaan palasimme Bourg-Madameen ja tuttua tietä Bolquèreen. Jos olisimme tienneet, millainen hullunmylly Andorra la Vella on, olisimme luultavasti jättäneet visiitin väliin.
Maanantaina saimme majatalossamme illalliseksi ensin normaaliin tapaan keittoa, oikein hyvää tomaattisoppaa, jossa oli hiukan vermiselliä eli langanohutta pastaa. Väliruokana oli crudites eli lehtisalaattia, tomaattia ja kurkkua. Pääruokana tarjottiin ohut, mausteinen makkara perunagratiinin kera ja jälkiruokana tuore persikka halvan kanssa. Viimeisen illan kunniaksi Ghislaine-rouva muisti pyytämättä punaviinipuolilitraisemme ja lisälasimme. Pyytämättähän Ranskassa ei useimmiten saa kuin yhden lasin, vaikka tilaisi sekä vettä että viiniä. Oluelle toki tuodaan oma lasi.