Torstai 12.7.2012. Blois - Contres - Selles-sur-Cher - Valençay - Châteauroux - Le Poinçonnet - Cluis - Aigurande - Bonnat - Guèret - Pontarion - Bourganeuf - Eymoutiers - Lacelle - Treignac - Saint-Augustin - Corrèze. 306 km.
Torstain reitti kulki siten, että
ensimmäistä kertaa tällä reissulla ajaminen tuotti reipasta nautintoa.
Alkumatka oli tasankomaata suorine nopeakulkuisine väylineen. Monenmoista
kuvauksellista tai vähemmän kuvauksellista kylää lävistimme tai ohitimme.
Linnoja olisi ollut taas tarjolla katseltaviksi lajin verran, mutta emme
malttaneet hidastella. Aiguranden jälkeen maasto alkoi kumpuilla ja teitten
mutkaisuus lisääntyi sitä myötä. Loppuosuus Treignacista seuraavaan
pysäkkiimme
Corrèzeen oli suorastaan
naminamia, ehkä verrattavissa Schwarzwaldin kiemurapolkuihin. Jos
edellispäivinä metsät olivat olleet pieniä läikkiä viljavainioiden, kylien
ja teollisuuskeskittymien kainalossa, saimme torstaina nauttia metsien
raikkaasta ilmasta yhä enenevässä määrin etelään päin edetessämme.
Tukkirekkojakin bongasimme etenkin loppumatkasta. Seudun muuttumisesta
motoristikelpoisemmaksi kertoi myös se, että kohtasimme jokusen
reissuprätkäilijänkin päivän mittaan.
Päivällä ei meinannut sattua silmiin soveliasta pikaista lounaspaikkaa,
vaikka semmoista pitkähkön kotvan tähyilimme. Emme vaeltaneet kovin vankalla
matkailualueella. Jossain olisi ollut tarjolla kolmen ruokalajin
lounasmenyy, mutta jotain nopsempaa ajattelimme. Lopulta Guèretin reunamilla
tyynnytimme pahimman nälän Pat à pain -pikaruokalan sisilialaisilla
salaateilla, sämpylöillä ja kolajuomilla plus päälle kulautimme espresson
eli kaakaon. Corrèze näytti aika lailla erilaiselta kuin
edellinen asemapaikkamme Blois. Pienoisen kylän maaseudun rauha ei tuntunut
hassummalta idealta lomailijalle. Kortteerimme oli nimeltään Auberge de la
Tradition. Huoneemme vanhassa kivitalossa oli viihtyisä, hiljattain
renoveerattu ja siisti. Kylpyhuoneen oveksi oli jostain syystä valittu
epätiivis liukuovi, jonka ranskalaistyyppisestä käytännöllisyydestä voisi
väitellä, jos jaksaisi. Korvausilma kylppäriin tuli ruuantuoksuista
päätellen ilmeisesti talon keittiöstä. Majatalon positiivinen tunnusmerkki
oli englannin kielen taitava ja puhelias hotellin omistajatar Chrystelle.
Tarmokas rouva piti huolta asukkaistaan suorastaan hämmentävän
ystävällisesti ja ennätti päivällistarjoilunkin lomassa haastella
ruokailijoiden kanssa. Talon isännän valtakuntaa oli ravintolan keittiö,
jonka makoisista antimista nautimme ensimmäistä iltaa lukuun ottamatta.
Torstaina iltaruokailimme kylän ytimessä
Le Pêcheur de Lune
-ravintolassa. Kylläpä oli tarjoilijalla kiire, sillä ruokailijoita taisi
olla ennakoitua enemmän. 23 euron menyymme sisälsi alkajaisiksi
vuohenjuustosalaattia, pääpöperönä porsaanlihaa hunaja-kastanjakastikkeella
ja päätteeksi juustovalikoiman. Pullollinen
Laubarel-punaviiniä
Gailliacin alueelta Etelä-Ranskasta tuli ryypättyä ruokajuomana, kun oli
edullisesti tarjouksena. Jälkiruuaksi popsimme ylimääräisenä numerona vielä
pensasmustikoita. Perjantai
13.7.2012. Corrèze. Perjantaina sateli ajoittain vettä kuten
sääennuste oli ounastellut. Vietimme laiskottelupäivän valokuvia
organisoiden, hiippaillen kylän kujilla ja Corrèzen historiaa opiskellen.
Corrèze on 1152 asukkaan nätti
keskiaikainen keskiranskalainen kylänen La Corrèzen departementissa
Limousinin alueella. Kunnan nimi juontaa juurensa poikkeuksellisesti
Corrèze-joesta eikä suojeluspyhimyksestä, joka on Saint Martial. Ihan uusi
paikkakunta ei ole, koska gallialais-roomalaiselta ajalta löytyy merkkejä ja
ensimmäinen kirjallinen merkintä on vuodelta 879. Keskiajalla keskusta
ympäröitiin kaupunginmuurilla ja talot varusteltiin puolustusvalmiuteen.
Kirkkoa on rakennettu pitkän kaavan mukaan 1100-, 1200- ja 1400-luvuilla.
Renessanssin aikana kaupunki kukoisti kudontatoimeliaisuuden ja villakaupan
ansiosta. Satavuotisen sodan ja uskonkahinoiden aikaan oli elo kurjempaa,
väkiluku laski ja nälänhätä vaivasi. 1880-luvulla tuli rautatie. Ensimmäisen
maailmansodan aikana Corrèze menetti ison osan asukkaistaan ja siitä saakka
on väkikato vaivannut paitsi viime vuosina, jolloin asukasluku on pysynyt
samana. Vähäväkiseksi kunnaksi
Corrèzessa on kelpo palvelut: posti, pankki, pari hotellia, ainakin kolme
ravintolaa, leirintäalue, kirjasto, turistineuvonta, pari apteekkia, kolmen
lääkärin yhteisvastaanotto, kukkakauppa, pieni marketti, tupakkakioski ja
hautaustoimisto. Miten näin vähällä porukalla voidaan ylläpitää moisia
palveluja? Yleisesti ottaen Ranskassa on tolkuttomasti kuntia verrattuna
vaikka Suomeen, jossa on toki asukkaita Ranskaan nähden vähänlaisesti. Mutta
kaikesta päätellen kuntauudistusinto ei liene vielä vyörynyt Ranskan
hallintoajatteluun kovin järeästi. Lounaaksi hankimme
Petit Casino -marketista patonkia ja savukinkkua sekä hedelmiä, jotka
nautimme oikeaoppisesti kylällä puistonpenkillä. Päivällistimme majatalomme
ravintolassa, jossa on iltaisin tarjolla menyy vain hotellivieraille.
Päivällä ravitsemisliike on myös muulle yleisölle avoin, lounaalla näytti
olevan kylän väkeä enemmänkin. Useimmat muutkin majapaikan asukkaat olivat
näemmä valinneet puolihoidon, sillä sali oli tupaten täynnä. Aluksi söimme
vihanneskeittoa, seuraavaksi jättikatkarapuja ja tomaatti-sipulisalaattia.
Pääruokana tarjoiltiin paistettua lohta ja spagettia
sieni-mereneläväkastikkeen kera. Vatsan viimeisiä sopukoita täytimme alueen
juustoilla ja jälkiruokana oli mustikkapiirakkaa. Suuta kostutimme talon
isännän kotiseudun punaviinillä ynnä vedellä. Huh! Ei tarvinnut todellakaan
aterian päätteeksi valittaa nälkää.
Chrystelle-rouva varoitti meitä, että lauantaiaamuna,
Ranskan kansallispäivänä, kylän perinteen mukaisesti paikallinen soittokunta
herättelee kyläläiset aamuvarhaisella töräyttämällä fanfaarinsa pitkin
kujia. Totutusti fanfaarikimara aloitetaan kuulemma nimenomaan Auberge de la
Traditionin edestä. Kansallispäivää juhlistettaisiin illemmalla
kyläjuhlalla, jota varten keskustan aukiolle oli pystytetty esiintymislava,
partyteltta sun muuta rekvisiittaa.
Lauantai 14.7.2012. Corrèze - La Gare de Corrèze - Brive-la-Gaillarde -
Cressensac - Souillac - Carsac-Aillac - La Roque-Gageac - Vezac -
Sarlat-la-Canéda - Salignac-Eyvigues - Larche - Brive-la-Gaillarde - La Gare
de Corrèze - Corrèze. 242 km. Pienen torvisoittokunnan herätysfanfaari
kajahti ikkunamme alla klo 7.15, ja toden totta sellaisella volyymilla, että
tietämättömälle metakka olisi saattanut olla lievä järkytys.
Aubergemme aamiainen näytti yleensä olevan sitä, että juodaan kahvia tai
teetä sekä appelsiinituoremehua, syödään maustamatonta jukurttia, patonkia
tuoreena tai paahdettuna (edellispäivän jämiä ilmeisesti), voisarvia,
sulttaanikakkua, voita sekä monenlaisia hilloja tai marmeladeja plus
hedelmiä. Suomalaisena jäimme kaipaamaan jotain suolaista.
Olimme ennen reissua hommanneet laivaliput
Travemünde-Helsinki-välille. Päätimme viettää kunnolla aikaa
Etelä-Ranskassa, Pyreneillä ja ehkä Espanjassakin, joten ostimme netin ylitse
liput Deutsche Bahnin Autozug-yöjunaan Narbonnesta Düsseldorfiin. Menettely
ei toki ollut ilmainen (606,50 euroa), mutta se varmisti sen, ettei Ranskan
puuduttavilla moottoriteillä tarvitse roikkua useita päiviä, vaan keskittyä
lomailuun.
Ei tänne silti laiskottelemaan tultu! Niinpä suuntasimme
Dordogne-joen laaksoa kohti. Alkajaisiksi karautimme mukavaa kippurapolkua
rautatieasemakylälle La Gare de Corrèzeen, joka taitaa itse asiassa sijaita
Saint-Priest-de-Gimelin kunnassa, ja sieltä edelleen maksulliselle
moottoritielle, jota hyödynsimme Brive-la-Gaillarden eteläpuolelle saakka.
Nousimme lähes autiolle maantielle ja ajelimme Souillaciin, jossa söimme
hieman kulahtaneessa toto-pelaajien suosimassa brasseriessa
ankkasalaattilautaselliset, jotka sisälsivät roimasti ankanlihaa, pari
siivua ilmakuivattua kinkkua, runsaasti salaatinlehtiä, tomaattisiivuja sekä
saksanpähkinöitä, jotka niille allerginen Tuulevi sai kuitenkin noukittua
erilleen.
Souillacista tiemme vei Dordognea myötäillen länttä kohti
päämääränämme
La Roque-Gageac, jota matkakirjallisuudessa on kehuttu vähintään
tutustumisen arvoiseksi. Tie oli periaatteessa varsin laatuunkäypä
mutkaväylä, mutta turistialueelle ominaisesti iso määrä autoja jarrutti
kulun köröttelyksi. Suosituissa jokilaaksoissa aina sama ilmiö. Muutamia
leirintäalueita oli perustettu hauskannäköisesti veden äärelle. Chambres
d'hotes -majoitusta ja tietysti hotelleja oli myös tarjolla
runsaanpuoleisesti. Dordognen talot olivat kellertävästä kivestä
rakennettuja, toisin kuin Corrèzen harmaat kivitalot. Laaksossa
sää tuntui jo lämpimältä, mittari näytti jossain kylässä +25 Celsiusastetta.
Lounastauon aikana Souillacissa pilviverho ripsautti lyhyen sadekuurollisen
vettä ja juuri, kun saavuimme La Roque-Gageaciin, saimme niskaamme kunnon
kaatosaderyöpyn, jota pakenimme kahvilaan. Ja vaikka vielä paluumatkalla
ajoimme lyhyen sadealueen läpi, oli ajelukeli kaikkiaan kumminkin hyvä.
Pittoreski La Roque-Gageac kerää runsaasti turisteja sijaitsemalla varsin
dramaattisesti Dordognen rotkossa, rotkoseinämän kyljessä. Keskiajalla
kylässä oli jopa 1500 asukasta, mutta nyt turistit päihittävät
lukumäärällään asukkaat, joita on enää nelisensataa. Kalliojyrkänteeseen
varustetussa troglodyyttilinnoituksessa ei sortumisvaaran vuoksi pääse
vierailemaan. Viimeksi kesäkuun alussa 2010 tielle nro 703 romahti 320
tonnia kiveä, jonka raivaaminen kesti viisi viikkoa.
Tympeän palvelun kuppilassa hörppäsimme kahvin ynnä kaakaon ja lähdimme
paluumatkalle. Söpöjä kyliä ja komeita linnoja olisi Dordognen äyräillä
ollut harrastukseksi asti, mutta ajan rajallisuuden ja itseämme
säästääksemme pintapuolinen vilkaisu La Roque-Gageaciin sai piisata.
Kirjallisuuden ja tien varren mainoskylttien perusteella Sarlat-la-Canéda
olisi ilmeisesti ollut näkemisen väärtti, mutta tyydyimme ohittamaan sen
laitakaupunkia hipoen. Päivän parhaat kurvailut toteutimme Dordognen ja
Larchen välisellä etapilla. Kurvirikasta, vauhdilla ajettavaa hiljaista
maantietä oli se.
Kansallispäivän ilta-aterialla Crystelle
houkutteli meidät juomaan meille poikkeukselliset aperitivit: Tuulevin
mustikkakir oli hyvää, Jukan Salier-katkero mielenkiintoisen makuista eli
pahaa. Alkuruokana tarjoiltiin kirkas vihanneskeitto, sitten
kinkku-meloni-suolakurkku-annos, pääruuaksi peruna-ankka-gratiini ja
jälkkäriksi juustovalikoima ja pala omenapiirasta. Olipahan taas syömistä
yhdeksi kerraksi!
Lauantai-iltana Corrèzessa vietettiin kansallispäiväkinkereitä.
Soitto soi, grillattua sikaa myytiin nälkäisille ja crepes eli räiskäleet
oli jälkiruuan aihe. Kuurosateinen sää latisti juhlatunnelmaa, mutta
telttakatoksessa oli täyttä ja lapset riehkaisivat sydämiensä kyllyydestä
kuten kaikkialla. Poistuimme illan viileydestä johtuen hotelliimme jo ennen
kello 23 alkanutta ilotulitusta, jota välinpitämättömästi silmäsimme
huoneemme ikkunasta. Varasimme joutessamme
lähitulevaisuuden majapaikan: maanantaista keskiviikkoon asustaisimme La
Canourgue -nimisessä Tarnin laakson kylässä.
