Päivän kuvat

Sängyt olivat yllättävän hyvät, uudehkot. Naapurihuoneen äänet kuuluivat seinän takaa, mutta onneksi siellä nukuttiin öisin. Kadulta kuuluva meluakin riitti, koska hotelli sijaitsee vilkkaassa risteyksessä. Söimme aamiaista majapaikassamme, vaikkei ns. buffetaamiainen ollut Booking.com -asiakkailta kehuja saanutkaan. Aamiaiskonsepti oli pöytiintarjoilun ja noutopöydän sekoitus: kahvi/tee, patonki, voisarvi, voi, marmeladi ja hunaja pöytiin tarjoiltuna, tuoremehu, eräänlainen rahka/tuorejuusto, omenasose ja kolmen sortin murovalikoima itsepalveluna. Aamiaissali oli pramea, Loiren laakson linnatyyliin sopiva suurine tauluineen ja peileineen. Isossa tv-ruudussa pyöri linnoja esittelevä matkailuvideo. Lähibaarista olisi saanut aamiaisen (kahvi, sarvi ja mehu) 5,50 eurolla, joten kaipa tuosta hotellin aamupalasta seitsemän euroa kannatti maksaa.

Aamiaisen jälkeen hankimme Jukan ajosaappaisiin pohjalliset, koska hän oli unohtanut alkuperäiset B & B Lady Janeen Bruggeen.

Blois'n linnan sijainti aivan hotellimme vieressä antoi meille oivan mahdollisuuden tutustua siihen perinpohjaisesti ilman ajokamppeita. Suuri linna, jota ovat asuttaneet muiden muassa monet kuninkaalliset kuten Ludiwg XII, Frans I, Henrik II:n leski Katariina de Medici ja hänen poikansa Gaston D'Orleans, josta myöhemmin tuli Ranskan kuningas Henrik III, ja Frans II puolisonsa Maria Stuartin, Skotlannin kuningattaren kanssa, koostuu neljästä erityylisestä osasta, mikä on ainutlaatuista Ranskan arkkitehtuurissa. Goottilainen osa on keskiaikainen puolustuslinnoitus 1200-luvulta; 1400-1500-lukujen vaihteessa rakennettu flamboyant-tyylinen osa edustaa mahtipontisuutta; vuonna 1520 valmistuneen renessanssisiiven katseenkiinnittäjä on kaunis italialaisvaikutteinen ulkoportaikko; neljännen kokonaisuuden muodostaa 1630-luvulla rakennettu ranskalaisen klassisismin mestariluomus. Linnoitusta ympäröi muuri, jonka suojista on hienot maisemat kaupunkiin ja joelle, ja siihen kuuluu myös pieni kappeli. Linnan sisätiloissa on kunkin siiven aikalaiskalusteiden ja -esineiden lisäksi myös runsaasti taidetta ja arkeologisia aarteita (kaupungin taidemuseo ja arkeologinen museo). Blois oli ensimmäinen Loiren linna, joka kunnostettiin vallankumouksen jälkeen, ja se toimi restauroinnin mallina lähes kaikille Loiren laakson tunnetuille linnoille. Kierroksen ja sisustuksen opastukset ovat ranskan lisäksi myös englanniksi - ei itsestään selvää Ranskan maalla.

Linnan naapurissa sijaitseva taikatalo Maison de la Magie mainosti tarjontaansa etenkin lapsille siten, että kivitalon neljästä ikkunasta työntyi ulos isot hirviöliskon päät aukomaan leukojaan örinän säestyksellä, mikä takasi viereisen aukion ravintolaterassien lapsiasiakkaiden jakamattoman mielenkiinnon. Myös linnassa oli nuoret museovieraat huomioitu. Opastetauluissa oli usein aikuisille tarkoitetun pitemmän selostuksen alla punaisella lohikäärmeellä merkitty junioriteksti, esim. kolmea Guisen veljestä esittävän taulun kohdalla tyyliin "Tässä ovat kolme Guisen veljestä. Huomaatko heissä samannäköisyyttä? Ketähän heistä mahdettiin kutsua Arpinaamaksi?"

Linnareissun jälkeen lounastimme päivän annokset vilkkaassa brasseriessa: paistettua kanaa ja ylikypsiksi keittyneitä vihanneksia. Aina ei voi onnistua.

Lounaan jälkeen tutustuimme Blois'n kaupunkiin, joka on eloisan oloinen ja arkisen arvokkaasti ikääntynyt ja hienostelematon. Ei mitenkään kuvauksellinen, muttei toki rumakaan. Eikä Bruggen ainutlaatuisuuteen vertaaminen tee oikeutta tavalliselle ranskalaiselle joenvarsikaupungille linnoineen. Yhteistä Bruggelle ja Blois'lle ovat ainakin lukuisat vossikat, joiden kyydistä matkailijat voivat luoda silmäyksiä kaupunkiin. Bruggessa yhden hevosen vetämät vaunut olivat yleisiä, Blois'ssa taas kahden.

Jukan päivätorkkujen ja Tuulevin nettisession (langaton verkko ei huoneeseen asti ylettynyt, vaan nettailla piti käytävässä) jälkeen oli aika suunnistaa taas kaupungille ja pikkuhiljaa illalliselle. Löysimme sattumalta suositun, perinneruokaa tarjoilevan Le Châtelet -ravintolan, johon mahduimme tuurilla. Useita yli kahden hengen seurueita käännytettiin ovelta tai pyydettiin palaamaan myöhemmin. Söimme alkupaloiksi mahamakkaraa haudutettujen sipulien, paahdetun leivän ja salaatin kera; pääeineeksi punaviinissä haudutettua umpimureaa naudanlihaa ja uuniperunoita; jälkiruuaksi kolmen juuston valikoiman. Juomana maistuivat cabernet ja vesi. Kolme tuntia hurahti ruokaillessa ja maittavaa oli, mutta päätimme, ettei välttämättä ihan joka ilta tarvitse syödä kolmen ruokalajin menyitä. Ravintolassa naapuripöydän rouva kysäisi aikansa keskinäistä jutteluamme kuunneltuaan, mitä kieltä oikein puhumme.

Keskiviikko 11.7.2012. Blois - Saint-Gervais-la-Forêt - Vineuil - Chambord - Bracieux - Cheverny - Sambin - Montrichard - Chenonceaux - Amboise - Veuves - Blois. 134 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Päivän tehtävälistalla oli muutamien linnojen tarkastus lähiseudulla Loiren jokilaaksossa. Chambord, Cheverny, Chenonceau ja Amboise katsastettiin vähintään valokuvauspaussin arvoisesti. Loiren varrella monenlaisia linnoja olisi ollut rutkasti nähtävillä, mutta läheskään kaikkien ihmettelyyn ei riittänyt aikaa eikä intoakaan. Säätila oli otollinen suunnilleen +21-Celsiusasteen ja pilvipoutaisuuden ansiosta. Pieni sadekuuro Chenonceaussa ei juuri haitannut.

Chambordin linnaan kuljetaan laajan ja riistarikkaan metsäalueen läpi. Tien varrella liikennemerkit varoittelivat villisioista ja kauriista. Mittailimme isoa ja monitahoista linnaa katseillamme ulkoapäin sitä ympäröivältä avaralta pihamaalta. Sisältä olisi löytynyt varmasti kiinnostavaa katseltavaa kuten Leonardo da Vincin suunnittelema kaksoiskierreportaikko, jonka kahta spiraalia voi kulkea ylös ja alas kohtaamatta toisiaan. Chambordin linnalle tunnusomaista ovat suuri koko (440 huonetta), erilaiset porraskäytävät (84) ja lukuisat savupiiput (365) ja tornit, joita näytti olevan ylen määrin. Vaikka Chambordin linna ei edusta mitään erityistä tyylisuuntaa, sitä pidetään silti yhtenä upeimmista Ranskan linnoista. Ryhmää marssi sisään ja ulos ruuhkaksi asti, mutta me päätimme jatkaa risteilyämme toisaalle.

Seuraavaksi kurkimme aidan takaa ja portin tiheään verkkoon tehdyn reiän läpi Chevernyn kompaktin kokoista kivimajaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Chevernystä mainittakoon, että se toimi Hergén luomissa legendaarisissa Tintin sarjakuvaseikkailuissa kapteeni Haddockin sukukartano Moulinsartin linnan esikuvana.

Lounaspaikaksi löytyi Chevernyn kylästä kirkon välittömästä läheisyydestä Pinocchio-ravintolan kansoitettu terassi, jossa ajattelimme syödä kevyesti salaatit. Valitsimme liitutaulun listasta camembert-salaatit arvaamatta, että kuhunkin annokseen kuuluu koko 150-grammainen juustokiekko. Mutta siinä se nakotti pahvipaketissaan kuumennettuna vihreän salaatin, pekonin, lohkoperunoiden, keitetyn kananmunan ja aurinkokuivatun tomaatin päällä. Todella kevyttä! Ruokajuomana toimi vesi, jälkiruokana espresso, jonka mukana tuli palanen pähkinähalvaa.

Chateau de Chenonceau oli päivän linnavalikoiman erikoisin ja ehkä kuuluisin tapaus. Jalkauduimme varusteita kevennettyämme nähtävyyden lähempää tarkastelua varten, muuten linnaa ei olisi nähnytkään. Linnan omintakeinen ulkomuoto houkutti meidät maksamaan peräti 11 euron hintaiset pääsyliput päästäksemme kulkemaan metsämäisen puiston läpi satulinnaan, joka kuvista päätellen lähes kelluu Cher-joen yllä. Vaikuttava ilmestys tämä naisten linnaksi mainittu vanhan puolustuslinnan ja myllyn pohjarakenteille koottu rakennus onkin.

Kuningas Henrik II lahjoitti vuonna 1547 linnan Diane de Poitiersille, joka rakennutti siihen ainutlaatuisen sillan ja teetti modernit puutarhat, joista tuli kuuluisia. Katarina de Medici, samaisen Henrikin leski, lähetti Dianen pois, ja teetätti muutoksia puutarhoihin ja linnaan: sillasta tuli kaksikerroksinen galleria, jossa pidettiin hulppeita juhlia. Sen sijaan linnan viimeinen kuninkaallinen emäntä, Henrik III:n leski Lorrainen Louise vietti rauhallista elämää. 1700-luvun valistusaikana Louise Dupin nosti linnan uuteen loistoon filosofien (Montesquieu, Voltaire, Rousseau) kohtaamispaikkana, ja pelasti sen tuholta vallankumousaikana. 1800-luvulla Marguerite Pelouze yritti palauttaa linnan alkuperäisen loiston, mutta joutui myymään sen. Ensimmäisen maailmansodan aikana Simone Menier johti linnassa sotasairaalaa, ja toisen maailmansodan aikana hän auttoi siellä vastarintaliikettä miehityslinjan (joka kulki joessa eli siis linnassa) ylittämisessä.

Galleria on linnan vaikuttavin osa: 60 metriä pitkä, 6 metriä leveä, 18-ikkunainen valoisa sali. Muut osat ovat perinteisempiä linnan huoneita, mutta aikalaistyyleillä kalustettuina mielenkiintoisia ja täynnä kunkin epookin koreilevia yksityiskohtia. Ihan jokaiseen kamariin emme jaksaneet kurkistaa. Joen penkereillä sen sijaan kuvailimme linnan ulkokuorta lopulta kolmenkin kameran voimin. Puutarhoihin tutustuminen jäi hieman kesken, kun alkoi sataa ripotella, mutta pintapuolisesti silmäiltynäkin vaikutti ilmeiseltä, että eri talonrouvien puutarhasuunnitelmien toteutuksia hoidetaan edelleen huolella.

Matkan jatkuttua tutkailimme hetken joen ylitse aivan Loiren äyräälle, keskelle kaupunkia, laadittua Amboisen linnaa, vaikka todennäköisesti sielläkin olisi ollut ihmettelemistä vaikka kokonaiseksi päiväksi. Kalliojyrkänteelle rakennetun kolmionmuotoisen linnan jokinäkymää hallitsee goottilainen kuninkaan asunto ja suorassa kulmassa siihen nähden on renessanssityylinen Ludvig XII:n siipi. Merkittävimmät rakennustyöt on tehty 1400-luvun lopussa, mutta vanhimmat osat ovat 1000-luvulta, ja jo 400 vuotta eaa. paikalla on ollut puolustusrakennelmia. Linnan tunnetuimpia asukkaita ovat olleet kuninkaat Ludvig XII ja Frans I; tunnetuin vieras taas Leonardo da Vinci, joka asui ja työskenteli elämänsä loppuun asti lähellä sijaitsevassa Clos Lucén kartanossa. Henrik II ja Katariina de Medici (joka tuntuu liittyvän jotenkin kaikkiin Loiren laakson linnoihin!) kasvattivat lapsensa Amboisen linnassa. Uskonsotien jälkeen linnan lähes hylättiin kunnes siitä tehtiin aatelisten vankila. Suuren vallankumouksen aikana linna tuhoutui pahoin ja vielä enemmän, kun suurin osa siitä purettiin Napoleonin ollessa keisarina. Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig Filipin perilliset saivat vuonna 1873 linnan hallintaansa ja teettivät suuria korjaustöitä linnassa. Toisen maailmansodan aikaisten uusien suurten tuhojen korjaaminen aloitettiin vuonna 1952, mutta silti linnan suuruuden ajan rakennuksista on jäljellä vain noin viidesosa.

Hieman ennen Blois'aan paluuta loimme vielä vauhdissa katseen toisella puolen Loirea jokitörmällä seisovaan Chaumont-sur-Loiren linnaan.

Loiren linnalaakso oli tyystin erilainen kuin odotimme. Laakso on laaja ja matalatörmäinen ainakin katsastamallamme seudulla eli poikkesi vuorten reunustamista jokilaaksoista kuten Reinin kapoinen laakso Koblenzin ja Mainzin välillä tai Wachau Tonavan varrella Itävallassa. Linnat eivät sijainneet välttämättä joenpenkalla, vaan esimerkiksi metsän uumenissa tai peltojen keskellä. Ajamisen kannalta kokeilemamme osa laaksoa ei ole kovin ihmeellinen. Positiivista kyllä liikenne oli vähäistä. Maasto on tasaista, tiet suorahkoja. Kylä siellä, toinen täällä. Paljon peltoja, muutama vaatimaton metsikkö. Tuntuukin ihmeelliseltä, että ison osan Eurooppaa on muinoin peittänyt sankka aarniometsä. Jotain on ihmiskunta sentään saanut aikaiseksi.

Joidenkin virallisten camping-alueiden lisäksi näimme Loiren pohjoisrantaa kulkevan tien poskessa jättömaan niittykaistaleelle perustetun puoliepävirallisen mustalaisleirin. Kymmeniä asuntovaunuja ja -autoja sekä muutamia (hevosvetoisia?) vankkureita oli pysäköity sekalaiseksi joukko-osastoksi. Jätehuolto oli ratkaistu joustavasti kasaamalla roskat keoiksi leirin reunalle. Omituinen näky kaiken kaikkiaan.

Linnakierroksen jälkeen Jukka tsekkaili autotallissa öljyt ennen suihkuilua ja päivällisen metsästystä. Kuikuiltuamme ensin lähipuiston L'Orangerie de Chateaun hyvin tyyriiksi osoittautunutta annosluetteloa ja sitten linnanpihan ravintolan edullisempaa, mutta mielikuvituksetonta ruokalistaa päädyimme moderniin italialaispaikkaan, jossa valitsimme käytännön menyyn (menu pratique), johon kuuluivat aluksi tomaattisalaatti, sitten liha-vihannesvartaat ja lopuksi ohuenohuen grenadiinimarinoidut ananasviipaleet. Juomiksi valitsimme talon kesäviinin (Isatis) ja veden. Leipää söimme myös täydentämään etenkin Jukan mielestä pienenpuoleisia annoksia. Ruoka oli oikein hyvää ja edellisillan päätös olla syömättä itseään ähkyksi piti.

Ranskalaiset mansikat ovat kotoisiin makeisiin marjoihin verrattuna jotenkin valjuja maultaan. Pariin kertaan tämä tuli todettua Blois'ssa.

Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle