Sunnuntai 17.7.2011. Pöchlarn - Ybbs an der Donau - Wieselburg - Purgstall an der Erlauf - Neubruck - Sankt Anton an der Jessnitz - Puchenstuben - Wastl am Wald (1110 m) - Josefsberg Pass (1012 m) - Sankt Sebastian - Mariazell - Gusswerk - Fallenstein - Gusswerk - Wildalpen - Gams bei Hieflau - Hieflau - Eisenerz - Präbichl (1227 m) - Vordernberg - Traboch - Sankt Michael in Obersteiermark - Kobenz - Knittelfeld - Zeltweg - Judenburg . 243 km.
Maisemat Nibelungenmotelin pihalta olivat lievästi ilmaistuna vaihtelevat. Horisontissa Tonavaa kehystävää uljasta vuoristomaisemaa, lähistöllä avaraa peltomaata ja rujoa teollisuusaluetta sekä kaiken kruununa pihan ohitse kulkeva massiivinen voimajohtolinja. Huone oli sinänsä okei ja siisti plus ilmainen nettiyhteyskin toimi, mutta WC/kylpyhuone oli aika älytön, sillä se oli oven yläpuolelta avoin eli suorassa yhteydessä huonetilaan sallien vapaan ilmanvaihdon vessan ja huoneen välillä. Kylpyhuoneen valo ja poistopuhallin toimivat nerokkaasti liiketunnistimella eli jos vain käväisi WC:ssä, pärähti äänekäs puhallin toimimaan. Huone oli myös säälimättömän kuuma ja uimahallimaisen kostea, kun ulkona lämpötila oli noin +27 Celsius-astetta. Ehkä jotkut tykkäävät moisesta, sillä Booking.comin asiakkaiden antama arvosana Nibelungenmotelille oli keskimäärin niinkin korkea kuin 8,2. Motellin mainostettu pyykinpesumahdollisuus oli mielikuvituksellisen byrokraattinen: Jos halusi pestä pyykkiä, oli aamulla täytettävä asianmukainen lomake sekä liitettävä mukaan 2 euroa; siivooja antaisi pesuaineen, minkä jälkeen voisi pestä pyykkiä motellin oleskelusopessa olevalla koneella. Ei kovin kätevä yhden yön vieraille. Naapurigasthausissa nautittu aamiaisbuffet oli sen sijaan hyvä.
Motellin teollisuusalueelle tyypillinen laatikkomainen olemus ei helposti tuo mieleen keskiaikaista sankarieeposta Nibelungein laulua (Nibelungenlied). 1100-luvun alussa kirjoitettu eepos sijoittuu 400-luvulle ja koostuu 39 seikkailusta, joissa yhdistyvät historialliset tapahtumat ja myytit sekä todelliset henkilöt ja taruhahmot. Yksi heistä, joiden historiallisuudesta ei ole varmuutta, on markiisi Rüdiger von Bechelaren (Pöchlarn). Pöchlarnissa on vuonna 1987 pystytetty Heinz Knappin suunnittelema Nibelungen-muistomerkki, joka kuvaa eepoksen tapahtumapaikkojen vaakunoita mosaiikein. Pöchlarnissa järjestetään myös joka toinen vuosi Nibelungen-symposium. Nibelungein laulu on innoittanut monia taiteilijoita. Tunnetuin teos lienee Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperasarja.
Tonavan laaksosta käännyimme kohti etelää, ja miltei heti olimme karussa vuoristossa. Tiet olivat Purgstall an der Erlaufin tienoilta lähtien lähes jatkuvaa uljautta aina Sankt Michael in Obersteiermarkiin asti. Pääsimme kieputtelemaan jo oikeita solateitäkin, ensimmäisinä ylitimme Wastl am Waldin ja Josefsberg Passin. Oli suuri ilo ajaa leuhkakuntoisia kurvipolkuja tuntitolkulla. Vain harvakseltaan oli vähäisiä routavaurioita tilkkutäkkipaikkauksineen. Prätkiä oli yhtäkkiä liikkeellä niin paljon, että meinasi moikkauskäsi puutua. Osa paikallisista ajoi meihin verrattuna todella lujaa, osaavien kiihdyttelyä ja kanttailua oli hauska seurata. Miellyttävän vähän oli autoja tai asuntovaunuja teidentukkoina, joten saimme koukkailla kantilta toiselle sydämen kyllyydestä. Havaitsimme, että kylien kohdilla oli syytä noudattaa nopeusrajoituksia, sillä useassakin taajamassa poliiseja väijyi tutkineen sunnuntaita viettämässä. Ja monessa kylässä motoristeja oli päässyt määrittämään huviveron suuruutta virkavallan kanssa.
Sää suoraan sanoen suosi matkaamistamme kuten oli tehnyt käytännössä koko alkumatkamme ajan. Toki laaksoissa oli kuuma, mutta nousut viileään ja tuuliseen vuoristoon tasapainottivat keskilämpötilaa. Pysähdyimme Wildalpenin kylässä kerrankin Bikerstop-paikassa kevyt lounas ajatuksissamme. Cafe-Restaurant Grabnerin runsaalla jauhelihalla täytettyjä paprikoita ja keitettyjä perunoita ei ihan kevyenä ateriana voi pitää, mutta makoisaa se silti oli kivennäisveden kera. Ruokalassa oli lukuisia muitakin moottoripyöräilijöitä, ja asiakkaiden kohtelu huomiota herättävän miellyttävää.
Eisenerzin kaupungissa stoppasimme tuokioksi äimistelemään maisemaa hallitsevaa pyramidinomaista Erzberg-vuorta, josta on louhittu malmia satojen vuosien saatossa symmetrisen porrasmaisesti. Vuoren rinteillä järjestetään monen prätkäilijän tietämä offroad-kisa Erzberg Rodeo, jota ainakin paikalliset mainostavat maailman kovimpana endurokisana.
Majoittauduimme retkeilymaja JUFA (= Jugend- und Familiengasthaus) Judenburgiin. Ero edelliseen majapaikkaamme oli joltinenkin. Retkeilymaja on perustettu vanhaan, upeaan ja suureen renessanssi-/barokkikivitaloon, joka on toiminut augustiinilaisluostarina vuosina 1364 - 1620, jesuiittaluostarina 1620 - 1773 ja kasarmina 1808 - 1945. Historiasta muistuttavat mm. portaikon ikivanhat stukkokoristeet ja freskot sekä barokkiaikainen kaunis sisäpiha. Rauhallinen ja tilava, eteisellä varustettu, huoneemme oli yläkerrassa, kattoikkunoista aukeni hulppea näköala kaupungin ylitse aina läheisille vuorille saakka. Sisutus ei ollut sentään barokkinen, vaan pelkistetyn nykyaikainen, huonekalut massiivista mäntyä ja lattia puuta. Retkeilymajan huoneet sijaitsivat pitkien käytävien varrella, ja ne oli nimetty tähtikuvioiden mukaan (meidän huoneemme oli Jousimies) eikä numeroitu, kuten yleensä, mistä johtuen oman huoneen löytäminen tuntui aina vaivalloiselta.
Ruokailimme rauhaisan Judenburgin keskustassa kodikkaassa italialaisravintolassa. Antipastoina pistelimme ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, tomaattia, rucolaa sekä grillattua paprikaa ja kesäkurpitsaa. Lämpimiksi ruuiksi tilasimme reilun annoksen spagettia tomaatti-persilja-valkosipuli-peperoncino-kastikkeessa rouvalle ja penne-pastaa pestokastikkeessa herralle. Merlot-punaviini, Römerquelle-kivennäisvesi sekä Puntigamer-olut huuhtoivat suumme. Ristoranten ainoa tarjoilijatar hoiti sekä terassin e ttä sisätilojen asiakassuhteet ihailtavalla tehokkuudella. Kiireissään hän kyllä unohti laskustamme Jukan toisen oluen ja kiitteli iloisesti, kun sen silti maksoimme.
Maanantai 18.7.2011. Judenburg - Sankt Georgen ob Judenburg - Scheifling - Murau - Predlitz - Turrach - Turracher Höhe (1783 m) - Nockalmstrasse - Schiestelscharte (2015 m) - Eisentalhöhe (2042 m) - Innerkrems - Kremsbrücke - Spittal an der Drau - Lendorf - Mühldorf - Obervellach - Flattach - Rangersdorf - Winklern - Heiligenblut. 247 km.
Sääprognoosien mukaisesti aamu aukeni sateisena. Ainakin sadekuuroja tai tihkusadetta oli luvassa pitkin päivää. Aamiaista aloitellessamme keittiöhenkilökuntaan kuulunut nuori mies kysyi meiltä jotain niin paksulla itävallanmurteisella saksalla, ettemme saaneet miehen asiasta mitään tolkkua. Loppujen lopuksi selvisi, että hän vain uteli, voisiko olla jotenkin avuksi. Aamiainen oli aika monipuolinen sisältäen ruisleiväntapaistakin, mutta termoskannun kahvi oli seisonutta. Majatalossa ei ollut kovin runsaasti muita vieraita eli aamiaistarjoomusten kuten kahvin kiertonopeus ei liene ollut suuren suuri.
Alkumatkan polskuttelimme ns. läänäsateessa ja myöhemminkin saimme sadekuuroja niskaamme tämän tästä pitkin päivää, vaikka vähitellen pilvipeite ryhtyi repeilemään. Turrachissa oli jo suhteellisen kuivaa, mutta Turracher Höhellä pitämämme kahvipaussin jälkeen saimme päällemme silmänräpäyksessä alkaneen sadekuuron. Nockalmstrassen tietullin maksukojulla hieman arvelutti kyseisen tien ajamisen järkevyys, sillä vettä kaatoi taivaalta pidäkkeettä. Päätimme kumminkin tunkeutua sateen sekaan ja ostimme 24 euron hintaisen kolmen maksullisen tien Tour-Ticketin, jolla pääsee ajamaan sekä Nockalmstrassen, Grossglockner Hochalpenstrassen ja Gerlos Alpenstrassen.
Suuri osa Nockalmstrassen maisemista ja hienojen serpentiinien kallistelusta meni harakoille märän sään takia. Matkan varrella näimme motoristeja erilaisissa katoksissa sadetta pitämässä, mutta me emme arvanneet jäädä paikoilleen, kun ei ollut tietoa, katkeaako sade ja kuinka pitkäksi aikaa. Vetisellä asfaltilla, visiirit huurussa numeroitujen neulansilmien (paikallisella murteella Reidn) pujottelu oli välillä työlästä. Vesi alkoi ennen pitkää tihkua hihansuista hanskoihin ja valua raollaan olleesta visiiristä naamalle. Siellä täällä tien ylittävät Wieserostit, karjan kulkua estävät kalterimaiset rautaritilät, olivat turkasen liukkaita. Yhden sellaisen kohdalla kuski käänsi kaasukahvaa turhan huolettomasti ja takapyörä sutaisi ahnaasti tyhjää. Tuurilla mopo ei karannut lapasesta, vaan tapaus palautti jälleen mieleen maltin ja valtin välisen yhteyden.
Onneksi sentään Nockalmstrassen korkeimmalle kohdalle Eisentalhöhelle saapuessamme sade taukosi yhtäkkisesti, pilviverho raottui ja saimme mahdollisuuden ihailla ympärillä avautuvia loisteliaita näkymiä. Pysäköintipaikalla tohelo ja ilmeisen näkörajoitteinen autoilija ajoi eteemme, mutta vältyimme yhteentörmäykseltä. Kuurosateet alkoivat hiljalleen hiipua. Zechneralmin parkkipaikalla jaloittelimme pikaisesti ihmetellen matkamuistomyymälän kärnteniläistä puunveistotaidetta. 52 neulansilmää loppuivat aikanaan, ja laskettelimme kelpo kurvitietä Kremsbrückeen. Moottoritien alla joen kulkua noudattava pikkutie kaarteli Spittaliin, jossa lounastimme Agip-huoltoasemalla pikaisesti gulassikeitot. Loppumatka meni perusmaantietä jotakuinkin Grosskirchheimin kulmille, josta tie alkoi vähä vähältä kohota kohti Heiligenblutia.
Heiligenblut sijaitsee täydellisellä paikalla vuoren rinteessä. Kylältä näkee kauas alas Möll-joen laaksoon ja Grossglocknerkin lymyilee melko lähietäisyydellä länsiluoteessa. Olimme onnistuneet saamaan huoneen Heiligenblutin yläkylästä, aivan Grossglockner Hochalpenstrassen tietullipuomin vieressä sijaitsevasta Gasthaus Tauernalmista. Asumuksemme oli tilava neljän hengen huone ja totta kai kylpyhuonekin oli laaja. Parvekkeelta oli uskomattomat näkymät ympäristöön. Olimme ihastuttavan korkealla, sillä jo kylän keskusta on 1288 metrin korkeudella merenpinnasta.
Majatalon sydämellinen isäntä tarjoili meille talon ravintolassa ensiksi hyvää ja täyttävän ruokaisaa lihalientä, jossa oli maksa-, perunapekoni- ja juustoknöödeleitä. Pääruuaksi söimme lämpimillä kalkkunafileen paloilla kruunatun salaattilautasen. Jukka joi Villacher Märzen -olutta ja Tuulevi mainiota itävaltalaista punaviiniä sekä kivennäisvettä. Jälkiruokaa ei mahtunut mahoihimme.
Ruokaa sulatellessamme pohdimme matkan jatkoa. Tiistaille oli ennustettu poutaista, tosin viileää säätä, mutta seuraavina päivinä oli odotettavissa jatkuvia sateita. Teimme Saksan läpiajoa koskevan kevennysratkaisun. Varasimme itsellemme ja Tigerille paikat autojunaan välille München-Berliini hintaan 203,20 euroa. Tuleepahan sekin kokeiltua, sillä idea lähemmäs tuhannen kilometrin sadeajosta halki Saksan ei saanut kovin paljon kannatusta.
Tiistai 19.7.2011. Heiligenblut - Kaiser-Franz-Josefs-Höhe (2369 m) - Hochtor (2504 m) - Fuscher Törl (2428 m) - Edelweiss-Spitze (2571 m) - Ferleiten - Fusch an der Grossglocknerstrasse - Bruck an der Grossglocknerstrasse - Piesendorf - Mittersill - Neukirchen am Großvenediger - Krimml - Filzsteinalpe (1628 m) - Gerlospass (1507 m) - Gerlos - Gmünd - Hainzenberg - Fügen. 178 km.
Hyvin nukutti Tauernalmin sopivan viileän huoneen hiirenhiljaisuudessa, vaikka patja olikin turhan notkea ja tyyni liian suuri. Aamumaisemat olivat tyrmäävän upeat. Obere Mölltalia ympäröivät vuoret alkoivat auringon lämmön avittamina riisuuntua sumuvaipasta, ja aurinko ryhtyi paistamaan lopulta lähes kirkkaalta taivaalta. Tauernalm on yksi hienoimmalla paikalla sijainneista yöpaikoista, joissa olemme olleet. Majatalon aamiainen oli mallia perus, ei mitenkään erikoinen, mutta riittävä. Junaliput saimme vielä printattua ystävällismielisen isännän koneella.
Tulipahan vihdoin ajettua motoristin must-listalle kuuluva Hohe Tauernin kansallispuistossa luikerteleva Grossglockner Hochalpenstrasse sivujuonteineen. Tie noudattaa muinaisia reittejä, joita keltit, romaanit ja sen sellaiset ovat kulkeneet esinelöytöjen perusteella jo 2000 vuotta eaa. Alppitien suunnittelun aloitti insinööri Franz Wallack vuonna 1924, mutta vasta syksyllä 1929 Salzburgin hallitus päätti yksimielisesti rakennuttaa tien. Työ alkoi elokuussa 1930. Ensimmäisen kerran tiellä ajettiin 22.9.1934 ja virallisesti se avattiin liikenteelle 3.8.1935. Rakentaminen maksoi nykyrahaksi muutettuna 53,5 miljoonaa euroa. Ennen toista maailmansotaa tiellä vieraili jopa 375 000 turistia vuodessa. Sodan jälkeen tie oli tankkien jäljiltä huonossa kunnossa ja sitä paikkailtiin. 1950-luvulla tie modernisoitiin ja levennettiin. Uudistuksen jälkeen se avattiin taas liikenteelle joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1962. Nykyisin kävijöitä on lähes 900 000 vuosittain - ja tie on sentään talvisin suljettu!
Toden totta Grossglocknerin tie on hieno ja hyväkuntoinen, maisemat ovat vertaansa vailla ja palvelut motoristeillekin suorastaan ylenpalttiset. Tiemaksut taitavat oikeasti mennä reitin ylläpitoon ja kehittämiseen. Meidän seuranamme tiellä surrasi runsaslukuinen sakki sekalaisia kulkijoita polkupyöräilijöistä asuntoautoihin. Eteneminen ei ollut alati juohevaa, paikoin vauhdinpito takkusi etenkin etanavauhtisten autoilijoiden takia. Kyllähän konepyörällä pääsee matelevien autojen ohitse, mutta kun vastakkaiseenkin suuntaan oli paljolti liikennettä. Millainen ruuhka lienee viikonloppuisin lomasesongin aikaan. Vaikka matkailukauden ulkopuolella Grossglockner-tie olisi varmasti mahtava pujotella prätkällä vaikka edestakaisin, jäi reitistä tällä kertaa jotenkin turistituotteen maku. Pidämme enemmän hiljaisemmista mutkaväylistä.
Sää oli aurinkoinen, mutta kohtalaisen viileä. Ensimmäiseksi kallistelimme verrattain ripeätä marssivauhtia Kaiser-Franz-Josephs-Höhen opastuskeskukseen, johon on järjestetty ensiluokkaiset matkailijapalvelut ravitsemusliikkeineen, näyttelytiloineen, motoristien varusteille tarkoitettuine säilytyskaappeineen, moottoripyörien parkkipaikkoineen, viisikerroksisesta pysäköintitalosta puhumattakaan. Ilmeisen tarpeellinen keskus on, sillä porukkaa oli läsnä liki tolkuttomasti, eikä sellaista ryhmää ihan pienelle levikkeelle saa asettumaan. Näköalapaikalta katseltuna Pasterze-jäätikkö oli vaikuttava ilmestys moiseen tottumattomalle. Vaikea ymmärtää, että kyseinen giganttinen likaisenharmaa jäämassa valuu jatkuvasti alamäkeen. Tosin opastuskeskuksen kohdilla näytti auringon lämpö vihdoin selättävän jäävirran ja jäässä oli havaittavissa suuria sulamisaukkoja.
Fusher Törlin jälkeen keplottelimme Grossglockner-tien korkeimmalle kohdalle Edelweiss-Spitzen Bikers' Pointiin kapeata ja jyrkkää mukulakivistä serpentiinipolkua myöten. Mäen harjalla prätkiä oli parkissa pitkät rivistöt. Näköalatornista aukeaa muikeita näkymiä ympäristöön, ja Grossglockner-vuoren huippukin olisi ollut nähtävissä, mikäli pilvimuodostelmat eivät olisi juuri silloin olleet esteenä. Edelweiss-Spitzellä oli järkyttävän kylmä ja tuuli puhalsi kuin tuulipukutehtaan testilabrassa, liputkin liehuivat yläviistoon. Kuinkahan paikalla sijaitsevassa Edelweisshütten majatalossa tarkenee?
48 kilometrin mittaisen (plus sivupolut) Grossglockner Hochalpenstrassen kurvailu vei sinänsä miellyttävästi oman aikansa ja asetti riman varsin korkealle seuraavien teiden huvikertoimelle. Kuuluisan alppitien jälkeinen Bruckin ja Neukirchenin välinen laaksoetappi tuntui komeista maisemista huolimatta kovin tylsältä ja Bruckissa jouduimme maleksimaan hetken autojonossa. Pureksimme myöhäislounaiksi Weisswürstelit makean sinapin ja pullamaisen leivän kera tienposken Imbiss-mökin terassilla. Makkara oli hyvää, palvelu pikaruokalaksi hermostuttavan hidasta.
Gerlos-solan ylittävä Gerlos Alpenstrasse oli pettymys. Toki neulansilmäkurveja oli pätkän alussa ja lopussa, mutta mäen päällä se oli melko suora metsätie. Solan lakipisteen ohitimme lähes huomaamatta. Matkailupalveluja tien varrella näkyi ihmeen vähän lukuun ottamatta Krimmlin vesiputouksia, joiden äärellä majoitusta ja ruokapuolta oli tarjolla runsaskätisesti. Putoukset (putouskorkeus 380 m) olivat aika komeat, keväällä lienevät vielä näyttävämmät. Gerlos-tien alamäkiosuudella oli lehmiä tiellä melko yllättäen, eivätkä tuntuneet väistävän ketään, vaan ruokailivat kaikessa rauhassa liikenteenjakajan heinikkoa rouskutellen.
Tiistain loppumatkan kruunuksi suunnitellusta Zillertaler Höhenstrassen kruisailusta luovuimme väsymyksen ja ajanpuutteen vuoksi. Laaksossa kulkeva tie on 13 km mittainen, mutta vuoristossa kiemurteleva Zillertaler Höhenstrasse on 48 km pituinen, joten sen tsekkaus sai jäädä seuraavaan päivään tai toiseen kertaan. Tulevan majapaikkamme, Tiscover-matkailusivuston kautta varaamamme Landhaus Zellerin löytäminen oli keskimääräistä haasteellisempaa. Navigaattori ei tuntenut osoitetta, opastus oli minimaalinen, katujen viitoitus olematon eikä ajo-ohjeita voinut kysellä, koska talon puhelimeen ei kukaan vastannut (talon emäntä oli leikkaamassa nurmikkoa). Aikamme kylällä harhailtuamme eksyimme sattumalta oikealle tielle, äkkäsimme majatalon ja pääsimme leiriytymään.
Iltapalan perässä käppäilimme kylän keskustan reunamille ensimmäiseen kohdalle osuneeseen ravintolaan, joka sattui olemaan italialaistyylinen Alpina. Salaatin jälkeen einehdimme nahkoineen paistettua kuhafileetä wokkivihannesten ja riisin kera. Juomavalinnat eivät poikenneet totutusta.