HYVÄN SÄÄN AIKANA

Keskiviikko 13.7.2011. Meissen - Dresden - Bundesautobahn 4 - Dreieck Dresden West - Bundesautobahn 17 - Pirna - Königstein - Bad Schandau - (CZ) Děčín - Česká Kamenice - Kamenický Šenov - Nový Bor - Rynoltice - Chrastava - Liberec - Mníšek - Frýdlant - Raspenava - Hejnice - Bílý Potok - Kořenov - Jablonec nad Jizerou - Vrchlabí - Herlíkovice. 259 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Muuten asiallinen huoneemme (58 €) oli yöllä varsin kuuma ja kylppärin poistoilmanimuri hurisi äänekkäästi aina, kun sytytti vessan valon. Aamupala oli monipuolinen ja sisälsi kaikenlaisen muun hyvän lisäksi yllätykseksemme myös munavoita. Karjalanpiirakoita ei sentään ollut tarjolla.

Varasimme aamulla huoneen Tšekin pohjoisosan Krkonoše-vuoristosta Vrchlabín pikkukaupungin Herlíkovice-nimiseltä syrjäkylältä. Ennen matkaan lähtöä etsiskelimme kotvan aikaa turhaan internetin antaman osoitteen perusteella Garmin-jälleenmyyjä MediMax-kodinkoneliikettä, josta olisimme yrittäneet hankkia navigaattorin pätkivän latausjohdon tilalle uuden. Emme kuitenkaan saaneet latauspiuhaa, koska putiikki oli suljettu ja muuttamassa lähitulevaisuudessa valmistuvaan uuteen rakennukseen.

Nyt loppui urakkaluonteinen kilometrien nieleminen ja alkoi naatiskelu. Meissenin ja Dresdenin välinen Elbe-joen rantaa seurailevan tien seutu näytti melko mukavalta. Viiniviljelmiä ja hyvinvoivan näköisiä kyliä sekä runsaasti turisti-infraa. Dresdenin ohitimme liki huomaamatta viilettämällä uutta moottoritietä myöten vilkkaaseen matkailukaupunkiin Pirnaan, jossa köröttelimme tovin autoletkassa. Pirnan seutuvilla huomiota herättivät valtaisat kirsikkaplantaasit. Itsepoiminta olisi ollut plakaattien mukaan mahdollista, mutta osasta puista hedelmät oli lehtien puuttumisesta päätellen poimittu koneellisesti. Kaupungin jälkeen saimme kurvailla mukavaa maantietä verrattain vähäisessä liikenteessä ja kohta pyöräytimme retken ensimmäiset serpentiinit.

Königsteinin linnoitus oli vaikuttava näky maiseman ylle kohoavan jyrkkäseinämäisen pöytävuoren laella. Königsteinin pikkukaupunki Elben rannalla on aika viehko ja näemmä matkailijain suosiossa, kuten myös lähempänä Tšekin rajaa sijaitseva Bad Schandau. Elben rantapenkat ovat tuolla seuduin paikoin kohtalaisen korkeat ja erikoista jyrkkäseinämäistä kalliota.

Keli oli hiostavan kuuma, kun saavuimme ikään kuin vaivihkaa Tšekin tasavallan kamaralle. Harvakseltaan sijaitsevat talot muuttuivat hiukan naapurimaan vastaavia huonokuntoisemmiksi. Night Clubeja eli bordelleja näytti rajan läheisyydessä olevan edelleen useita. Tienposkessa päivystäviä "kansallispukuisia" neitokaisia ei sentään näkynyt enää kuten edellisen kerran seudulla vieraillessamme vuonna 2001.

Elben laaksossa kaarteleva varjoinen maantie kuljetti meidät Děčíniin, josta kurvasimme itään vievälle isohkolle, mutta osin mukavan mutkaiselle maantie nro 13:lle. Tunsimme totisesti olevamme ulkomailla, kun emme osaa maan kieltä pätkääkään. Rahan arvokin euroon tottuneelle oli jälleen kummallisen vieras. Eräällä huoltoasemalla haukkasimme sämpylät ja pyysimme myyjää opettamaan meille kuinka tšekiksi sanotaan hyvää päivää ja kiitos. Bensiinin hinnan perusteella yritimme päätellä korunan kurssia.

Nopeahkoa maantiejotostamista hidastivat useat kyläset ja pikkukaupungit. Chrastavasta ratsastimme Liberecin liepeille ja sitten äkisti pohjoista kohti Frýdlantiin tietä, joka oli hyväkuntoinen ja virkeän kurvikas. Frýdlantista Jizerské hory -vuorten yli kaakkoon vievän tien löytäminen vei aikaa ja voimia, koska tietöiden takia jouduimme käyttämään ala-arvoisesti opastettuja osittain kehnolaatuisia kiertoteitä. Bílý Potokin jälkeen väylä muuttui hyväkuntoiseksi kapeaksi vuoristopoluksi. Mahtavia neulansilmiä ja nopeaa mutkikkoa, alueen 40 km/h -nopeusrajoitusta tuli sovellettua varsin vapaamielisesti, kun muuta liikennettä ei juuri ollut. Päivän paras pätkä kiemurteli alempana mielikuvituksellisessa peikkometsässä, vuoren laella vilpoisassa kuusikossa. Loppuosuus Kořenovista Vrchlabíin oli mutkaisa ja maisemiltaan mukava, kyliä tosin jonkin verran hidasteina.

Pohjois-Tšekissä piisaisi ajettavaa useammaksikin päiväksi. Haittapuolena on tosin Slovakian tapaan se, että pikkutiet saattavat olla hyvinkin vaihtelevankuntoisia, usein roudan runtelemia, vaikka alue olisikin matkailuseutua. Selkeä ja looginen tienviitoitus ei vaikuta olevan vieläkään Tšekin ydinosaamista. Nykyään ei onneksi ole niin pahaa sekalaisten, liikennemerkkejä muistuttavien kaupallisten opasteiden ja mainostaulujen viidakkoa tienristeyksissä kuten vielä 2000-luvun alussa, mutta onpa niitä jonkin verran edelleen.

Pohjoisen Tšekin syrjäseutujen kylissä on yllättävän paljon - näppituntumalta enemmän kuin naapurissa Slovakiassa - isohkoja teollisuuskomplekseja. Esimerkiksi Frydlantin lähistön pikkukylissä oli lukuisia vanhoja tehdaskiinteistöjä. Mitä niissäkin lienee aikoinaan tuotettu tai mahdollisesti tuotetaan edelleen? Ainakin ilmeisesti paperia ja kaivannaisteollisuuden jalosteita värkkääviä laitoksia äkkäsimme. Tšekkoslovakian aikaan teollisuutta keskitettiin tietoisesti Tšekin alueelle ja Slovakian osana oli jäädä pitkälti maatalousvaltaiseksi pikkuveljeksi.

Yöpuumme nimi oli Hotel a Pension Albis. Se sijaitsee Špindleruv Mlýnin hiihtokeskukseen vievän tien sivussa pienessä Herlikovicen taloryppäässä. Huoneemme oli äskettäin remontoitu ja tilava, hinta aamiaisineen mukiinmenevä 39 euroa. Alakerran ravintolasta noutamiamme Pilsner Urquell -oluita hörpimme suihkun ja pyykkäyksen lomassa samalla, kun silmäilimme naisten jalkapallon MM-kisojen välieräottelua USA-Ranska (kerrottakoon, että USA meni finaaliin ja sai vastaansa Japanin, joka löi omassa välierämatsissaan Ruotsin; loppuottelun voitti Japani rangaistuspotkukilpailulla).

Söimme hotellin omassa ravintolassa. Tuulevi alkupaloitteli camembert-juustoa puolukkahillon kera ja Jukka lusikoi valkosipulikeittoa. Pääruokana molemmille paistettua kuhafileetä, Tuuleville sekasalaatin kanssa ja Jukalle sobska-salaatin kera. Jukka joi palan painikkeeksi ison tuopin paikallista olutta, mistä muodostui tapa tällä retkellä. Tuulevi siemaili lasillisen portugalilaista punaviiniä kaadettuaan ensin yhden lasillisen ruoka-annoksensa päälle ja rinnuksilleen. Läikkäpyykkäyksen jälkeen väsymyksestä huolimatta hotellihuoneen nettiyhteys houkutti tiirailemaan sääennusteita siellä ja täällä, tarkastelemaan UNESCOn maailmanperintökohteita sekä päivittelemään Facebook-statusta.

Torstai 14.7.2011. Herlíkovice - Špindlerův Mlýn - Herlíkovice - Vrchlabi - Černý Důl - Janské Lázně - Svoboda nad Úpou - Mladé Buky - Leopold - Hostinné - Nové Zámky - Čistá u Horek - Nová Paka - Jičín - Jičíneves - Kopidlno - Senice - Velký Osek - Kolin - Kutná Hora. 167 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Yöllä ukkosti ja satoi vettä. Aamu valkeni pilvisenä ja viileänä. Huoneessamme tarkeni yöllä varsin hyvin, semminkin kun vuoteissa oli paksut talvipeitteet. WC:tä "vedettäessä" pöntön muovisen vesisäiliön kansi ja huuhtelumekanismi lähtivät jotenkin irti, ja näytti tuokion siltä, että monimutkaisen insinööritaidon mallikappaleen saa joku asiaan vihkiytynyt korjata. Muutaman hetken pähkäilyn jälkeen heppoinen systeemi saatiin kuitenkin koottua entiselleen.

Albisin aamiaisbuffetin valikoima oli suhteellisen riittävä, vaikka leipä olikin omituisen mautonta, savujuusto turhan mietoa ja tuoremehu muistutti hiilihapotonta appelsiinilimonaatia. Kahvi oli sen sijaan hyvää ja leikkeleet asiallisia.

Tämän reissun päivä kerrallaan -matkailumetodistamme huolimatta pohdimme jo nyt, mistä etsisimme sijan majatalosta viikonloppuna, jolloin tuntuu yleensä olevan vaikeampi löytää asunto. Vaihtoehtoina esiintyivät mm. Bratislava, Brno ja Krems an der Donau kaupunkikohteista ja maaseutulomailuakin mietimme. Kenties yksi ajamaton päiväkin olisi jossain vaiheessa ekskursiota tarpeen. Seuraavaksi yöksi olimme kuitenkin varanneet hotellihuoneen keskellä Tšekinmaata sijaitsevasta Kutná Horasta.

Hotellin mittarin mukaan lämpötila oli +18 Celsius-astetta, kun karautimme pilvien peittämää Špindleruv Mlýn -vuoren huippua kohti. Špindleruv Mlýn oli pettymys. Arkkitehtoninen sekamelska vaikkapa Nilsiän Tahkovuoren tapaan. Majoitusta todella runsaasti tasokkaista kylpylähotelleista yksityismajoitukseen. Talvella keskuksessa mahtaa olla paljon porukkaa, nyt melko hillitysti patikoijia ja pyöräilijöitä. Meistä paikka ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta lomailukohteelta, tosin sama saattaa päteä osaltamme useimpien laskettelukeskusten suhteen. Näköalat rajoittuivat metsikköön, pilvinen sää ei varmaan muutenkaan olisi suosinut kauaskatselua. Moottoripyöräilymielessäkään nousu Špindleruv Mlýnin laelle ei ollut kovin kummoinen, vain maltillisesti mutkitteleva, kylläkin hyväkuntoinen asfalttibaana. Mielenkiintoisena seikkana voisi mainita, että mahtijoki Elbe saa alkunsa nimenomaan Špindleruv Mlýnin tienoilla.

Laskeuduimme vähitellen alavammille maille. Alkumatkasta ohitimme toisenkin talviurheilualueen, nimeltään Janské Lázne, joka oli eräänlainen köyhän miehen versio Špindleruv Mlýnista hiihtohisseineen sekä muutamine majataloineen ja ruokapaikkoineen. Jälleen ihmetystä herätti, että Janské Láznelle lännen puolelta satumetsän halki nouseva tie oli luvattoman surkeapintainen paikattu tilkkutäkki, mutta mäen toisella puolella uusi ja hyväkuntoinen.

Krkonoše-vuoristo on kaunista seutua. Vuoret eivät pärjää mahtavuudessaan Alpeille, mutta ovat vuoria kuitenkin. Kylät sijaitsevat useimmiten komeissa ja järkevissä paikoissa. Rakennuskannassa näkyy vuosikymmenten suunnitelmatalouden vaikutus, mutta ränsistynyttä kunnostetaan monin paikoin ahkerasti. Aina ei tyylitaju ole ollut kirkkaimpana johtotähtenä. Eräässä kylässä maalikauppias oli tehnyt hyvän tilin: kolme naapurusta lienee ryhtynyt kilpasille värien räikeydessä, tuloksena kirkuvan keltaisella, räikeän oranssilla ja järisyttävän purppuralla maalatut talot. Toisessa kylässä sen sijaan tyynen vaalean talon seiniin oli tavoiteltu itävaltalaista tunnelmaa krumeluurattuine seinämaalauksineen.

Nová Pakaan saakka lasetimme hauskan kurvikkaita hyviä teitä. Sitten tie oikeni ja lämpötilakin kohosi. Kolinin kaupungissa vallitsi paikan kokoon nähden liioitellun mittainen ruuhka. Kaistapujottelun avulla matka joutui, mutta hommassa tuli silti hikikuuma. Etelää kohti matkatessamme tien molemmin puolin alkoi olla yhä rutkemmin liki rannattomia viljavainioita ja komeita auringonkukkapeltoja. Vesimeloneja, aprikooseja, kirsikoita ja mustikoita olisi voinut ostaa teiden varsilla päivystäviltä myyjiltä. Tuulevi osti eräältä huoltoasemalta kaikkien aikojen laihinta espressoa. Mukin pohja paistoi irvikuvaliemen läpi. Joko espressokone kiukutteli tai sitten tšekkiläiskäsitys espressosta poikkeaa omastamme. Maha meni herkusta sekaisin.

Tšekkiläisten autoilijoiden ajotyyli on melko hermostunutta. Ei se sentään vedä vertoja puolalaisten "herran haltuun" -hasardihurjastelulle, mutta rasittavan tavallista on, että roikutaan kiinni peräkontissa ja ohitse pyritään aina, kun mahdollista. Saldoa tosin tasapainottavat vanhoilla kärryillään alinopeutta köröttelevät leppoistajat.

48 euron hintainen siisti ja puhtoinen huoneemme vastikään restauroidussa Hotel U Katassa oli tilava ja rustiikkisesti sisustettu. Sijainti vanhankaupungin kyljessä oli kaupunkitutkailua ajatellen otollinen eikä liikenteen melukaan häirinnyt. Huoneitten välinen äänieristys ei kuitenkaan ollut luksusluokkaa, vaan lapsen itku kuului naapurista kiusallisen selkeästi ja kanssaeläjien WC-käynneistä olisi voinut pitää kirjaa äänen perusteella. Alakerran ravintolan terassilla nauttimiemme neuvoa-antaneiden tšekkioluiden tuella päätimme viettää ajamatonta päivää perjantaina Kutná Horassa. Hotellimme on sen verran uusi ja itse asiassa aika kiva sekä Kutná Horassa sen verran paljon näkemistä, joten päätimme viipyä paikassa kaksi yötä. Päätökseen vaikutti myös se, että hotellissa on suomalaistyylinen sauna.

Sauna oli positiivinen yllätys. Taisimme olla yksin koko wellness-osastolla. Keskityimme saunomiseen ja jätimme porealtaat sun muut turhuudet kokeilematta. Saunasta puuttuivat löylynheittovälineet, mutta onneksi meillä oli vesipullo mukana. Ylälaudekin oli suomalaisittain katsottuna melko matalalla, mutta ihan kelvolliset löylyt saimme uudenvaaleassa, tilavassa hikihuoneessa. Avarassa pesuhuoneessa vilvoitteleminen luonnistui sadesuihkun alla tai narusta vetäen kippaamalla niskaansa puusankollisen kylmää vettä. Lisäksi tiloissa oli meille lieväksi mysteeriksi jäänyt kokokaakeloitu pikkuhuone, jossa saattoi käsisuihkulla kastella itsensä kylmällä vedellä. Pukuhuone oli myös laaja varustettuna puisilla leposohvilla. Saunominen kuului huoneen hintaan.

Saunapuhtaina ruokailimme talon ravintolassa ylisuuret annokset tomaatti-mozzarella-, sobska- ja kreikkalaista salaattia, grillattua sianlihaa, pinaatti-juustokuorrutettua kananrintaa oluen sekä portugalilaisen punaviinin kera. Lopuksi sipaisimme Jägermeisterit ruuansulatuksen avuksi.

Perjantai 15.7.2011. Kutná Hora.


Päivän kuvat

U Katan huoneessa tarkeni liiankin hyvin, mutta sänky oli positiivisen napakka. Hotellin aamiainen ei sen sijaan ollut kovin mainittava. Muka-espresso liruteltiin automaatista ja mehu oli laimennettua. Munakokkeli ja nakit olivat kylmiä. Vastapainona leikkeleet ja juustot seisoivat huoneenlämmössä. Astioista oli pulaa eikä pöytien siivouskaan kiinnostanut henkilökuntaa kovin palavasti.

Vastaanotosta saamamme, meille vähäinformatiivisen, tšekinkielisen kaupunginkartan perusteella suunnistimme parin kilometrin päässä sijaitsevaan päivän ensimmäiseen kohteeseemme, Sedlecin luukirkkoon. Erikoista, ettei esimerkiksi englanninkielistä karttaa ollut tarjolla, vaikka olimme matkailupitäjässä. Ehkä ne olivat päässeet loppumaan.

Sedlecin luukirkko on Suomessakin suhteellisen tunnettu. Tunnetumpi kuin esimerkiksi vuoden 2008 reissulla vierailemamme, samantapaisella idealla toteutettu Kaplica Czaszekin kappeli Kudowa-Zdrójssa, Puolassa, ei kovin kaukana Kutná Horasta. Katolisen kirkon kellarikerroksessa sijaitseva kappeli on koristeltu tuhansien vainajien luilla, mikä on tietysti meikäläisittäin ajatellen aika omituinen ratkaisu, mutta sinänsä tutustumisen arvoinen ilmiö. Luista on sommiteltu mm. useanlaisia seinäkoristeita, vaakunoita ja kattokruunuja. Pääkalloja on esillä vitriineissä ja sekalaisia luita on myös varastoitu läjäpäin röykkiöihin. Sisutusmetodi on kieltämättä omaperäinen, mutta on se kyllä loppujen lopuksi aika groteski ellei peräti makaaberi. Kappelin seinämien läikät ja tummentumat kielivät ei-toivotusta kosteudesta rakenteissa ja ummehtunut haju kertoi jonkin sortin homeongelmista. Allergisella Tuulevilla alkoi silmiä kutittaa, nenä vuotaa ja hengitystä ahdistaa siinä määrin, että hän joutui poistumaan paikasta pikaisen yleissilmäyksen luotuaan.

Kirkkovisiitin jälkeen käveleksimme Kutná Horan vanhaankaupunkiin, jonka ansiosta kaupunki on UNESCOn maailmanperintölistalla. Vanhassakaupungissa näytti aluksi, ettei tämä nyt kovin kummoinen ole, mutta kun etenimme riittävästi, totesimme, että sosialismin kotkotukset sitkeästi kestänyt, pieteetillä säilytetty ja edelleen korjauksen kohteena oleva yläkaupunki on laaja ja arkkitehtonisesti vaikuttava. Tietysti paikkakunnalle on pitänyt pykätä monta isoa kirkkoa, joista huomiota herättävimmän Pyhän Barbaran katedraalin koko ja koristeiden määrä lähentelevät järkevyyden rajoja. Entinen jesuiittakoulukin on valtaisa, nyt siellä sijaitsee Kutná Horan taidekeskus. Mäelle kaavoitetun kaupungin kaduissa löytyi paikoitellen melkoista kaltevuutta ja maisemat kaakon suuntaan olivat antoisat. Kaupungin alla maan uumenissa on harjoitettu muinoin kaivostoimintaa. Aamun patikkamarssi luukirkolle ja muutaman tunnin vaeltelu vanhankaupungin kaduilla kävivät puolivakavasta kuntolenkistä.

Vanhan keskustan aukion laidalla lounastimme Scharlota-caféssa omintakeisiksi osoittautuneet kreikkalaiset salaatit, jotka eivät sisältäneet feta-juustoa lainkaan. No, tšekkiläinen Gambrinus-olut oli sentään erinomaista. Postimerkkien ostaminen postitoimistossa oli mielenkiintoisen kankeaa. Jännittävää, että vieraiden kielten osaaminen ei näytä kuuluvan missään maassa postivirkailijan perustaitoihin. Albert-nimisestä supermarketista ostimme saunakaljaksi edullisehkoa tšekkiolutta hintaan 0,48 euroa/tölkki.

Perjantain saunakokemus oli erilainen kuin torstaina. Hotellin alakerran kylpyläosastolle tuli lisäksemme nuorehko pariskunta ja kolmihenkinen lapsiperhe. Saimme onneksemme nauttia saunomisesta omassa porukassa. Välttääksemme aiheuttamasta kokemattomammille saunojille suurempia järkytyksiä, löylyttelimme varmuuden vuoksi kietoutuneina meille jaettuihin lakanoihin, mikä tuntui perin kummalliselta. Täytyy ihan kehaista saunan löylyjä, jotka olivat asiallisen kipakat, kun vain malttoi kaadella riittävästi vettä kiukaalle.

Söimme illallisen U Katan omassa ravintolassa, jossa oli runsaasti asiakkaita. Alkuun valkosipulikeittoa kera öljyisen leivän. Pääruuaksi Tuulevi tilasi grillattua possua ynnä riisiä ja Jukka juustokuorrutteista sianlihaa ja perunaröstejä. Sapuska oli hyvää, mutta annoskoot olivat jälleen rekkamiesluokkaa.

Lauantai 16.7.2011. Kutná Hora - Čáslav - Havlíčkův Brod - Jihlava - Želetava - Knínice - Jemnice - Dešná - Mešovice - Vratěnín - (A) Drosendorf Stadt - Zissersdorf - Geras - Hötzelsdorf - Mödring - Horn - Rosenburg - Gars am Kamp - Langenlois - Krems an der Donau - Dürnstein - Aggsbach Markt - Melk - Pöchlarn. 263 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Aamiaistarjoilu oli lauantainakin U Katan heikoin lenkki. Puhvetti ei ollut edes valmis luvattuun aloitusaikaan kello kahdeksan. Ihmekös tuo, kun henkilökunta seisoskeli pihalla tupakoimassa ja juoruamassa vähän ennen aamiaisen alkua. Valikoima oli sama kuin edellisenäkin aamuna ja täydennystä tuli laiskasti pienissä erissä, vaikka nälkäisiä hotellivieraita oli ruuhkaksi asti. Juttelimme samassa pöydässä aamiaistaneen, autolla Slovakiaan ja Puolaan menossa olleen, puheliaan kokkolalaispariskunnan kanssa pitkät tovit.

Vaikka U Kata on varteenotettava majapaikka Kutná Horassa, oli palvelussa vierailumme aikana parantamisen varaa. Aamiaistarjoilun tökkimisen lisäksi laskua maksaessamme osoittautui, ettei perjantaina saunominen kuulunutkaan huoneen hintaan, kielitaidoton vastaanottovirkailija ei vain ollut tiennyt sitä. No, reilun 10 euron lisähinta ei hirvittänyt. Lisäksi jonkinasteisesta huolimattomuudesta kertoi se, ettei huonettamme ollut siivottu perjantaina, WC-paperia ja uudet pyyhkeet jouduimme itse anelemaan respasta.

Reissun jatko oli edelleen avoin. Itävaltalainen Wetter.at-sääsivusto lupaili Keski-Itävallan vuoristoseuduille aiempia ennusteita kuivempaa keliä. Jospa sittenkin suuntaisimme Grossglockner Hochalpenstrasselle. Ainakin ensi alkuun päätimme lauantaina jättää Tšekin ja siirtyä Koillis-Itävaltaan nauttimaan parempikuntoisista ja etenkin mutkaisemmista teistä. Vaikka hintataso on takavuosista noussut, on Tšekinmaa edelleen edullinen käyntikohde. Etenkin ruokailu on selvästi halvempaa kuin ns. länsimaissa ja edullista majoitustakin on tarjolla sitä halajaville. Teiden kunto ja muukin infrastruktuuri paranevat jatkuvasti, mutta viitteitä entisajan maailmasta on vielä helposti löydettävissä Tšekissä kuten muissakin entisen itäblokin maissa. Rahanvaihto ja outo valuuttakurssi tuovat vanhan maailmanjärjestyksen eksotiikkaa euroon tottuneelle euroopankiertäjälle.

Kutná Horasta hurautimme nopsasti Želetavaan suorahkoa, hyväkuntoista maantietä, Havlíckuv Brodin vaiheilla maasto alkoi kumpuilla hillitysti. Želetavan ja Jemnicen välinen osuus oli pääosin kelvollinen hauskan mutkaisa pikkutie, jolla oli tuskin lainkaan liikennettä. Jemnicestä Itävallan rajalle ajelimme mukavanpuoleista maalaistietä, mutta paikoin tien päällyste oli halkeamilla ja kuoppainen. Itävallan puolella asfaltti oli käytännössä ensiluokkaista eikä rajan ja Hornin pikkukaupungin välillä kaarteitakaan ollut unohdettu. Reipas mutkapätkä Hornista Langenloisiin seuraili Kamp-joen polveilua, söötit kyläset kaunistivat jokilaaksomaisemaa, mutta hidastivat lievästi kurvailua. Jokilaaksossa näytti olevan tarjolla kulttuuririentoja, Rosenburgin renessanssilinnassa näyteltiin Otelloa Shakespeare-festivaaleilla ja Gars am Kampin linnanraunioissa pauhasi Carmen-ooppera.

Krems an der Donausta Pöchlarniin kruisailimme Tonavan rantaa nuolevaa mutkaisehkoa väylää, jolla kylläkin oli runsaasti turistiliikennettä. Kuuluisan matkailualueen Wachaun maisemat olivat kieltämättä komeita, kivannäköinen viinikylä seurasi toistaan. Suotuisan ilmaston ansiosta viiniköynnösrivistöjä, aprikoosiviljelmiä ja muita hedelmätarhoja oli Tonavan laakso pullollaan. Kremsissä oli ahdistavan paljon turisteja, joten kauniiksi kehuttu kaupunki jäi selaamatta. Melkissä taivastelimme tovin paikkakunnan ylpeyttä ja UNESCOn maailmanperintökohdetta benediktiiniläisluostaria, jonka julkisivun suunnittelussa (yli 360 metriä) on aikoinaan menty lievästi liiallisuuksiin eikä luostarin kirkon kaksoistornien rakentamisessakaan ole turhia nuukailtu.

Wachaussa oli aika haasteellista löytää kohtuuhintaista majoitusta viikonloppuna. Olimme hinnan perusteella varanneet kämpän Nibelungenmotelista ihmeen mitäänsanomattomasta, tosin ihan sievästä Pöchlarnin pikkukaupungista. Huone saatiin Booking.comin kautta 59 eurolla, vastaanotto ja aamiainen olivat naapurissa sijaitsevassa Gasthaus Gramelissa, jossa näytti olevan lauantaiehtoona railakkaankuuloiset häät.

Pesimme tavalliseen tapaan pyykkiä, joka kuivui helteessä ja virkeässä tuulessa ennätyksellisen nopeasti pihamaalle viritetyllä narulla. Huoltotoimien jälkeen lampsimme Tonavan ja rautatien välissä uinuvan 4400 asukkaan Pöchlarnin ytimeen. Ravintolatarjonnan rajallisuuden vuoksi päädyimme Salve-pizzeriaan, jossa meille leivottiin merenhedelmä- ja parmankinkku-parmesaani-pizzat. Alkuun haarukoimme eräänlaiset sekasalaatit. Ruokajuomina olut, punaviini ja vesi. Ruuan päälle jaloittelimme vielä hetken Tonavan tulvavallin päällä ja hipihiljaisen kylän raitilla.

Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle