Maanantai 21.7.2008. Solina - Polańczyk - Terka - Dołżyca - Cisna - Wisłok Wielki - Barwinek - (SK) Svidník - Prešov - Košice - Seňa - (H) - Hidasnémeti - Miskolc - Lillafüred - Felsőtárkány - Eger. 362 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Jukka heräsi aamuyöstä säätiedotuksen mukaisen sateen ja tuulen ääniin. Toivottavasti keli kuivahtaisi aamuksi. Toive ei toteutunut, sade vain jatkui herättyämme. Päivän esityslistalla oli siirtymätaival Slovakian läpi Unkarin Tokajiin joltisenkin suoraviivaisesti. Jospa sukulaiskansan maassa olisi parempi sää. Jos keliolot vaatisivat, voisimme pysähtyä jo Slovakiaan. Toisaalta Länsi-Puolassa näyttäisi sääkarttojen mukaan olevan selkeämpää, mutta jotenkin mieli tekisi jatkaa vielä etelän suuntaan ja sitä paitsi Etelä-Puolassa itä-länsi-siirtyminen oli ainakin edellisenä kesänä hidasta.

Aamiaisen ja kamojen verkkaisen pakkailun aikanakaan säätilassa ei tapahtunut muutosta. Television sääennusteiden perusteella muutimme suunnitelmaa siten, että suuntaisimmekin Tokajin asemesta Egeriin. Vielä talvella suunnitelmissa mukana olleen Romanian olimme tiputtaneet kohdelistalta jo ennen reissua lyhentääksemme ajomatkoja.

Siirsimme pyörän pihassa olevan terassikatoksen alle kuormaamisen ajaksi, joten selvisimme melko kuivina lähtövalmisteluista. Lähtöhetken koittaessa sade yllättäen loppui. Emme kritisoineet tapahtunutta, vaan lähdimme hyvillä mielin matkaan. Alkumatka Cisnaan asti oli yhtä juhlaa, loistava kiemuratie ja kiitettävä asfalttipinta naurattivat matkaajia. Ainoastaan märkä tie hillitsi kanttailua ja kaasuvaijerin kiristelyä.

Cisnan kylässä olivat jonkinlaiset markkinat menossa, mutta emme olleet kiinnostuneita moisesta. Jostain syystä Cisnasta lähtien lähes rajanylityspaikalle saakka tie 897 jatkui harmillisen ryppyisenä ja jouduimme pudottamaan matkavauhdin rasittavan alhaiseksi. Bieszczadeille tullaan ilmeisimmin jotain muuta reittiä kuin maan etelärajaa myöten.

Rajalla Puolan puolella tankkasimme huoltoasemalla, jonka käsittämättömän kuoppaiselle pihalle autot oli pysäköity kaaosmaisesti. Vaihdoimme yllemme kuivan kelin varusteet, koska aurinkokin pilkisteli pilvien välistä.

Slovakiassa painalsimme kesän 2007 reissultamme tuttua tietä Svidnikiin. Svidnikin ja Giraltovcen välinen edelliskesänä testaamatta jäänyt maantie sisälsi hauskan neulansilmäosuuden. Kapušanyn jälkeen olimmekin jo itsellemme uusilla urilla.

Prešovissa pääsimme äkkinäisen sadekuuron alta Slovnaftin bensiiniaseman katokseen kosteudelta suojaan. Lounastimme kolmioleivät Mirinda-limonadin ja jääteen kera. Hellimme vatsojamme lisäksi laihalla espressolla ja sitruunateellä.

Kuuro väistyi, emmekä pukeneet vedenkestäviä vermeitä, vaan luotimme kesän kuivaavaan voimaan. Väärin luotettu: Prešovin ja Košicen välisellä moottoritiellä sade alkoi uudestaan, joten sadekamppeet oli kaivettava esiin tällä kertaa Agip-huoltiksen pihalla. Unkaria lähestyessämme aurinko pyrki taas näkyviin, siispä pidimme rajan tuntumassa pienimuotoiset rättisulkeiset Shellin tontilla.

Unkarin tiet tuntuivat olevan mahtikunnossa, joten marssinopeus kohosi välistä toiselle sadalle ja maisemat vaihtuivat. Kylät olivat huolitellun siistejä. Auringonkukka- ja maissipeltoja puhkovalla tiellä alkoi lopulta tulla kuuma, minkä johdosta vähensimme tien reunassa vaatetusta. Ohiajaneiden autoilijoiden päät kääntyivät, kun näkivät kalpeitten sukulaistensa strippaavan tienpenkereellä. 

Jos tähänastisten kauttakulkumaiden paikannimet tienviitoissa olivat olleet vaikeaselkoisia, olivat unkarilaiset aivan omaa luokkaansa. Sen lisäksi, että kirjainyhdistelmät näyttivät oudoilta, nimet olivat häkellyttävän pitkiä. Lue niitä nyt sitten vauhdissa!

Miskolciin saavuimme odottamattoman ripeästi. Enää olisi pikkuruinen tuikkaus Bükk-kukkuloiden ylitse Egeriin. Pikkuruinen tuikkaus osoittautui ennakoitua isommaksi. Jo laajan Miskolcin läpiajo nieli aikaa, mutta kartalla lyhyeltä näyttänyt metsätaival veikin useamman tovin. Sinänsä ne olivat hauskoja toveja, sillä Bükk-vuorten sankan metsän peitossa olevilla rinteillä luikertelevan noin 35 kilometrin kurvireitin ajaminen oli yhtäjaksoista vasen-oikea-kallistelua. Tienpäällyste oli etupäässä OK ja ajorata käytännössä omassa käytössä paria muuta motoilijaa lukuun ottamatta. Tälläkin kapoisalla tiellä pysähtyminen oli hankalaa levikekohtien puuttuessa. Mutta siitä huolimatta yksi upeimmista koskaan ajamistamme mutkapätkistä!

Majapaikan saimme kolmannella kysymällä Dobó Vendégház -nimisestä pensionaatista n. 47 eurolla per yö keskeltä Egerin vanhaakaupunkia. Prätkä parkkeerattiin lukitun portin taakse takapihalle.

Taloksiasettautumisrutiinien jälkeen kello olikin jo iltayhdeksän, siispä riensimme likeisten ruokapatojen ääreen. Aloittelimme gulassikeitolla ja runsaalla vihersalaatilla. Jukka oli päässyt paistetun kuhafileen makuun, joten se piti testata Unkarissakin - erinomaista, parasta tähän mennessä! Tuulevi popsi paistettua kirjolohifileetä. Olut maistui ruokajuomana Jukalle, Tuulevi valitsi tietenkin paikallista Egri Bikavér -punaviiniä. Lopuksi herralle jäätelöannos ja rouvalle sitruunasorbettia.

Tiistai 22.7.2008. Eger.

Päivän kuvat

Pensionaatin parvekkeella nautitun miltei kaikenkattavan aamupalan jälkeen pyykkäsimme kuten oli tapanamme lähes päivittäin. Onneksi muuten otimme yleismallisen pesuallastulpan mukaan, tulppa helpotti pikkupyykin pesuoperaatioita oleellisesti, vaikka Unkarissa emme sitä tarvinneetkaan. Virittelimme pyykit narulle kuivumaan tilavaan kylpyhuoneeseen, jonka piti turhankin lämpimänä suuri kaasutoiminen lämminvesivaraaja.

Vietimme ajovapaan kaupunkipäivän. Haahuilimme vanhankaupungin viehkoja ja vilkkaita kävelykatuja ja haistelimme Egerin vahvasti keskieurooppalaista ilmapiiriä. Barokkityylisiä rakennuksia keskimääräistä enemmän. Unkarin toiseksi suurin kirkko, jossa Unkarin suurimmat urut. Kauppahallissa tavaraa värikkäästi tarjolla kahdessa kerroksessa. Arkkipiispa Eszterházyn perustamassa lyseossa jäljitimme turhaan kirjaston kauniita puukaiverruksia.

Reipas patikointi aiheutti ravinnontarpeen tuntemuksen. Sitä rauhoittaaksemme lounastimme Dorner Étterem -krouvissa Hortobágyi palacsinta -annokset eli jauhelihalla täytetyt ohukaiset sekä sekasalaattia. Aikamoisen maukasta.

Ruokatauon jälkeen taivaalta alkoi tipahdella vesipisaroita harvakseen, mutta emme antaneet sen häiritä. Kiipesimme ihan naapurissa olevan Egerin linnan raunioille. Valittavana olisi ollut ase-, vaha- ja taide- sekä linnan historiaa valottava museo, mutta tyydyimme katselemaan linnanmuureilta esittäytyviä panoraamoja, jotka olivat kieltämättä mojovia.

Egerissä törmäsimme sekä hyvään että tökerömpään palveluun. Pienestä marketista ja valokuvausliikkeestä  poistuimme aikamme turhaan huomiota odoteltuamme. Erään lehtikioskin rouva töykeili meille udeltuamme hänen englannintaitoaan. Toisaalta ravintoloissa saimme loistavaa palvelua, vaikka yhteisen kielen löytymisessä välillä olikin vaikeuksia.

Kortteerissamme hahmottelimme matkan jatkoa unkarilaisen kuivan kuohuviinin ja unkarilaisen oluen toimiessa neuvonantajina. Kokouksen lopputuleman mukaan siirtyisimme tulevana päivänä Slovakian läpi Tsekin tasavallan puolelle Kroměřížin kaupunkiin katsastamaan UNESCO-rankattua palatsia ja sen puistoa, mikäli ounasteltu sade ei haittaa matkaamista liikaa.

Tarvinneeko mainitakaan, että illallisella Offi Ház -ravintolassa haarukoimme jälleen paistettua kuhaa lisukkeiden kera, olutta ja Egri Bikavéria hörppien. Alkupaloiksi maistelimme sentään ohutta kinkkua ja tokaijimarinoitua hunajamelonia sekä savustettua kirjolohta. Unijuomiksi kippasimme lopuksi Unkarin kunniaksi Unicum-lasilliset.

Ravintolassa seurasimme huvittuneina, kun naapuripöydässä 6-henkisen ranskalaisseurueen äiti vaienteli jatkuvasti shh-shh-suhauttelullaan perheensä teini-ikäisen väen innokasta keskustelua. Tuskin moinen vilkas sanailu olisi häirinnyt sen paremmin meitä kuin toisen naapuripöydän belgialaispariskuntaakaan tai muitakaan asiakkaita. Keskustelimme tuokion belgialaisten kanssa paikallisen kielen vaikeudesta (heistä paikannimet vaikuttivat täysin mahdottomilta lukea) sekä unkarin ja suomen kielten sukulaisuudesta.

Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska