Perjantai 18.7.2008. Białowieża - Hajnóvka - Kleszczele - Siemiatycze - Sarnaki - Biała Podlaska - Wisznice - Włodawa - Chełm - Rejowiec - Borowica - Łopiennik Grn. - Zamość. 336 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Agnieszkan äidin seitsemän vuotta vanhassa hirsitalossa ylläpitämä vierastalo Kalina oli hinnan ja laadun suhteeltaan erinomainen. Itse hirsirakennus on eteläpuolalaisten ammattimiesten tekemä ja jälki sen mukainen. Puiset yksityiskohdat on viimeistelty tarkasti, huonekalut jykevää tekoa ja sadeveden pitää loitolla Itä-Euroopassa näemmä yleinen paanukatto. Hauska yksityiskohta talossa ovat kysymysmerkein koristellut ikkunaluukut. Ainoastaan kylpyhuoneen laatoituksesta löysimme valittamista: nurkatkin on saumattu silikonin asemesta kovalla saumamassalla, joten ne olivat haljenneet. Myös tummat puujäljitelmäkaakelit olivat erikoinen valinta, koska nyt kylpyhuone oli synkeän pimeä.

Täysipainoisen aamuaterian (vain puuro puuttui!) vahvistamina lähdimme kello yhdeksän jälkeen taipaleelle määräasemanamme gps:n mukaan linnuntietä 224 kilometrin päässä oleva Zamość, jonka renessanssityylinen vanha kaupunki löytyy UNESCOn maailmanperintölistalta kuten Białowieżan aarniometsäkin.

Aikeenamme oli väistellä edelliskesän reissumme reittiä ja ajella itäisempiä pieniä teitä, mikäli niiden kunto ei olisi ihan mahdoton.

Alkumatkan Hajnóvkan kaupunkiin viiletimme hälytysajossa olleen paloauton imussa ja ihastelimme erään nuoren paikallisen wannabe-ralliautoilijan "näyttävää" käsijarrukäännöstä. Hajnóvkassa etsiskelimme tuokion oikeata tietä, joka lopulta löytyi puuttuvasta tienviitasta huolimatta.

Ajelimme koko päivän käytännössä autioita teitä, jotka olivat ihan kivoja vaikkakin suoria. Mukavaa matkaamista loistavassa pilvipoutaisessa säässä metsäin keskellä ilman rasittavaa rekkarallia ja herran haltuun -periaatteella ohittelevia autoilijoita. Tien laatu vaihteli upeasta heikkoon, mutta pääasiallisesti pinnoite oli kelpoinen. Ratsastimme etukäteissopimuksemme mukaisesti Tuulevin kipeän olkapään takia likimain pappavauhtia eli emme juuri ylitelleet sadan kilometrin tuntinopeutta.

Siemiatyczessä oli ihka uusi katolinen kirkko, jonka rakentamisessa vaatimattomuus ei ole ollut kirkkaimpana johtotähtenä. Ja heti perään kolossaalinen ortodoksinen palatsi. Puolalaisten uskonnollisuus on ihmeteltävää, kirkolle riittää rahaa, mutta mummon mökki pysyy juuri ja juuri pystyssä. Puolassa uskonnon iso rooli yhteiskunnassa on jotenkin arveluttava seikka, johon liittyy monia ikäviä sivujuonteita ehkäisykielteisyydestä naisten asemaan ja uskonnollisten yhteisöjen isoveli valvoo -mentaliteettiin.

Neljäsosa maailman kattohaikaroista pesii Puolassa, ja sen kyllä huomaa. Tuskin lienee kylää, jossa ei ainakin yksi haikaranpesä nököttäisi pylväännenässä tai savupiipun kantena. Linnuista puheen ollen: perjantain reitin varrella näimme myös giganttisen hanhiparven erään maatilan pihalla.

Lounaspaikkaa ei tahtonut löytyä millään. Bensa-asemat olivat pieniä koppeja, joista syötävää tuskin olisi löytynyt. Olisi ehkä pitänyt pysähtyä paistettua kalaa myyvään baariin, joita oli parikin erään järven rannalla, mutta emme jaksaneet tehdä U-käännöstä, kun matkanteko sujui niin liukkaasti. Lopulta ostimme kyläkaupasta purtavaa, minkä jälkeen alkoi oikea huoltamo-, kuppila- ja kauppasuma. Miksi juuri sitä ei löydy, mitä kulloinkin etsii? Joka reissulla sama ilmiö.

Reissu eteni melkein Chełmiin asti juohevasti, mutta sitten alkoivat tietyöt. Paikalliseen tapaan ajastetut liikennevalot aikaansaivat massiiviset jonot, joiden ohittaminen ei onnistunut tien kapeuden takia. Rejowiecissä viettämämme välipalatauon jälkeen etsiydyimme pois tietyömaalta ja koukkasimme vähäisiä kyläpolkuja myöten Zamośćiin vievälle tielle numero 17, jota myöten saavutimme määränpäämme sukkelasti.

Zamośćia lähestyessämme kummastelimme aivan uskomattomia mainoskylttikeskittymiä kaupungin laidalla. Kuka tuollaisen määrän kaupallisia tiedotteita ennättää lukea?

Yöpuun saimme 160 zlotylla Hotelik Arcadiasta, joka sijaitsee Zamośćin historiallisen keskustorin reunalla. Huone oli kapea ja ennätysmäisen korkea sekä varustettu portailla, jotka johtivat lukitulle ovelle jonnekin. Muuten asiallinen huone, mutta ripustuskoukkujen puute oli huutava, kylpyhuoneen amme epäkäytännöllinen ja sen antiikkiset hanat hankalat. Lisäksi huone oli hiukan allergiaepäystävällinen, koska sängyissä oli höyhentyynyt ja lattia peitetty kokolattiamatolla. Triumph vietti yönsä takapihalla.

Ruokailimme kuuluisan raatihuoneen naapurissa 1600-luvulla rakennetun ns. armenialaiskauppiaitten talon kellariin perustetussa Muzealna-ravintolassa. Tilauksemme sisälsi alkajaisiksi pierogi-lihalientä, makkaralla, juustolla ja kananmunalla terästettyä żurekia eli hapanjauhokeittoa, pääruuiksi pöytään kannettiin pierogeja sieni-kaalitäytteellä ja liha-linssitäytteellä, jotka haukkasimme sekalaisten salaattien ja isojen oluiden avituksella. Ruuansulatusta muistimme yrttivotkasnapseilla. Puolassa ei ravintola-asiakas jää nälkäiseksi.

Koska viivyimme Zamośćissa vain yhden yön, kävimme vielä ihastelemassa ja tallentamassa kameran muistikortille ja omiin mieliimme keskusaukion komeata ja tyylikästä iltavalaistusta. Emme voineet lakata päivittelemästä, kuinka keskelle ei mitään pystytetyn Zamośćin värikäs ja mielikuvituksellinen vanhankaupungin rakennuskanta on säilynyt vuosisatojen ja ideologioiden myllerrykset.

Lauantai 19.7.2008. Zamość - Tomaszów Lubelski - Bełżec - Jarosław - Przemyśl - Sanok - Lesko - Uherce Mineralne - Solina. 239 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Peruspuolalaisen aamiaisen päälle jaloittelimme vielä vanhankaupungin kaduilla. Vierailimme aikanaan varmasti hienossa, mutta nykyisin pahasti rappeutuneessa synagogassa, joka on alkuperäisen tarkoituksensa lisäksi toiminut ainakin kirjastona vuosina 1949 - 2005.

Aamutallailun yhteydessä piipahdimme myös kauppatorilla, jolloin selvisi miksi puolalaiset hautuumaat näyttävät lähes poikkeuksetta olevan yltäkylläisen kukkaloiston vallassa. Puolalaiset käyttävät muovikukkia! Torin kukkakauppiailla oli pitkät rivit "näyttäviä" tekokukkaseppeleitä. Ostimme eräältä eläkeikäiseltä kauppiaalta puolen litran purkillisen vadelmia, joista puolet olivat sellaisia, että hylkäsimme ne. Sattumalta kelvottomat marjat olivat hyväkuntoisten alla...

Zamośćin seudulla kasvatetaan näköjään humalaa. Emme nähneet ihan Tsekin Žatecin tai Saksan Baijerin alueilla havainnoimiemme veroisia hehtaariviljelmiä, mutta näyttäviä köynnöstarhoja kuitenkin. Mustikka- ja kanttarellisesonki oli ilmeisesti käsillä, sillä marjojen ja sienien kaupustelijoita oli tienposkessa taajaan, etenkin metsälöiden kohdilla. Kaupunkien ja taajamien liepeillä tien varressa näkyi myös maanviljelijöitä kasviksia, vihanneksia ja juureksia myymässä.

Tie vei meitä etelää kohti. Kaavailimme, että vietämme seuraavan yön Puolan kaakkoisnurkassa luuraavien Itä-Karpaattien vuoriin kuuluvien Bieszczadien helmassa, vaikkapa Leskon kaupungissa.

Alkumatka Przemyśliin oli jokseenkin suoraviivaista etenemistä läpi peltotasankojen ja metsänpoikasten. Maan maltillinen kumpuilu alkoi antaa viitteitä siitä, että lähestyimme mäkisempiä seutuja. Jarosławissa hotkaisimme eräänlaiset kreikkalaiset salaatit Statoil-huoltamolla, jonka myyjätär oli tyystin kielitaidoton eikä ymmärtänyt oikein elekieltäkään.

Pienissä kylissä meitä tuijotettiin merkillisen tarkkaavaisesti. Ei taida itäisessä Puolassa paljon ulkomaan pellet pyöriä, etenkään prätkillä. Toisaalta kansainvälisyyden rantautumisesta kieli erään syrjäisen kalanmyyntipaikan iskulause "Probably the best fish in Europe!"

Przemyślin ja Sanokin välisellä osuudella meno muuttui täysin. Tienpäällyste oli hyvä ja mikä tärkeintä kohtalaisen korkeiden kukkuloiden yli sommiteltu tie oli erinomaisen kurvikas sisältäen peräti serpentiinejä. Liikennettäkin oli hillitysti. Suosittelemme!

Jälleen ihmetystä herätti se, ettei potentiaalisilla näköalapaikoilla juuri ollut pientäkään levennystä, josta olisi voinut haravoida katseellaan avoinna olevia maisemakuvia. Pysähdyimme yhdellä mäellä Puolassa harvinaiselle levähdyspaikalle pitämään juomataukoa paikallisten ja ukrainalaisten matkaajien joukkoon. Taivas synkkeni nopeasti, joten Tuulevi antoi lyhyen aikavälin sääennusteen: Kohta sataa! Lähdimme jatkamaan matkaa, ja parin minuutin päästä taivaan hanat aukesivat. Vettä ja kohta myös herneen kokoisia rakeita tuli pidäkkeettä ukkosen säestyksellä. Sattumalta yhdytimme samanaikaisesti Puolan maaseudulla tyypillisen linja-autopysäkin, jonka suojiin saimme sekä itsemme että moottoripyörämme.

Sadevarusteet yllä lähdimme matkaan ukkoskuuron mentyä ohi. Tie kuivui pian, keli lämpeni uudestaan ja jouduimme kohta vähentämään vaatetusta. Ajallaan saavuimme Leskoon, joka ei ollutkaan odotuksiamme vastaava idyllinen pikkukaupunki eikä majoituksestakaan näkynyt mainoksia. Jatkoimme kohti Ukrainan rajaa, jospa tienviitassa ja mainostaulussa huomaamamme Solina olisi nimensä mukaisesti viehkeä kylänen veden äärellä ja vehreän luonnon sylissä.

Ainakaan ihan koskematonta Solinan luonto ei ollut, sillä kylään saapuessamme katseemme kiinnittyi massiiviseen patorakennelmaan, jonka päällä näytti marhaavan muurahaisten lailla sadoittain ihmisiä tai muita eliöitä.

Asettauduimme kahdeksi yöksi solinalaiseen hotelli Tarnicaan, jossa isohko parvekkeellinen huone maksoi 165 zlotya yöltä sisältäen aamiaisen. Tiger sai paikkansa pihalta parvekkeemme alta. Asunnonmetsästäjänä toiminutta Tuulevia ärsytti se, että muutama majatalo mainosti vapaita huoneita kyltillä, joka oli hirtetty rautalangalla hotellin nimikilpeen, mutta joista ei kysyttäessä kuitenkaan löytynyt varaamattomia sijoja.

Solina osoittautui pikkukyläksi, jonka välilukua moninkertaistavat useiden laatikkohotellien asukkaat, ja jonka turismi ainakin lomakaudella tuntuu muuttavan kummalliseksi markkinahullunmyllyksi. Paikan nähtävyys on maan suurin, 664 metrin pituinen pato, jolle rakennetulta kävelytieltä avautuu vaikuttava näkymä tekojärvelle ja Bieszczadien vuorille. Kirkkaassa vedessä padon juurella parveili läjäpäin isoja karppeja ja jotain muitakin kalalajeja.

Padolle vievä väylänpätkä oli ahdettu täyteen monenlaisia markkinatelttoja ja myyntikojuja. Jo tässä vaiheessa taivastelimme, että mitä ihmettä! Padon ylittävä kävelytie johti keskelle metsää nousseelle ilonpitoalueelle, jolta löytyi maailmanpyörästä ja huvipuistosta lähtien ilmeisesti kaikkea, mitä puolalaislomailija kaipaa. Jäätelö- ja vohvelikioskeja, rihkamakauppoja, olut- ja drinkkikojuja, pizzerioita, pubeja ja diskoja toisensa jälkeen. Muutama vuokrahuonekin alueella oli sekä tietenkin lukuisia ravintoloita. Merkille pantavaa oli se, että lähes kaikki paikat olivat nimenomaan kojuja tai ulkoilmaterasseja. Mitäpä jos sataa tai on muuten vain huono sää? Onkohan täällä toimintaa vain kesäaikaan?

Ryhmää oli viihdekeitaassa rentoutumassa kuin kotoisilla kesäfestareilla. Kotoinen tunnelma hiipi mieleen myös humalassa koheltavien puolalaisten pörrätessä riittävän alkoholitarjonnan voimalla kojulta toiselle.

Aikamme arvioituamme kalaruokapaikkoja, joita niitäkin oli runsaasti, päädyimme terassille, jossa syötiin sentään oikeilta lautasilta ja näköalakin oli ylväs. Lusikoimme alkuun laihahkoa żurekia ja pääsapuskaksi pistelimme paistettua kuhafileetä perunain, raasteiden ja oluen kera.

Sunnuntai 20.7.2008. Solina - Polańczyk - Chrewt - Polana - Lutowiska - Smolnik - Stuposiany - Ustrzyki Górne - Wołosate - Ustrzyki Górne - Wetlina - Cisna - Baligród -Hoczew - Myczków - Solina. 166 km.

Reittikartta
(Huom: Oikea reitti välillä Polana -  Lutowiska kulki oikopolkuja myöten, mitä Google Maps ei osannut reitittää)

Päivän kuvat

Ulkoa ajoittain kantautuneesta päihtyneitten lomanviettäjien melusta, jota kuului pitkälle aamuun asti, huolimatta Tarnicassa nukutti hyvin myös tähän saakka kehnohkosti uinunutta Jukkaa. Majoitusliikkeen emännän - joka ohimennen sanoen puhui erinomaista englantia kuten isäntäkin - mukaan olimme hotellin ensimmäiset suomalaisvieraat.

Aamupala oli monipuolinen. Sen voimin kelpasi lähteä löytöretkelle Puolan äärimmäiseen kaakkoiskolkkaan. Ennen lähtöä varustimme retkikuntamme naapurimarketista hankkimillamme eväillä, ajattelimme näet lounastaa piknik-tyyliin luonnon ääressä.

Sunnuntaina oli väki liikenteessä. Liekö porukan saanut tien päälle kirkkoreissu, koululaisten juuri alkanut loma, kaunis sää vaiko kaikki nämä yhdessä. Ilman hoppua kruisailimme kylästä kylään oikein makoisia kapeahkoja, mutta hyväkuntoisia teitä.

Polanassa katsastimme pikaisesti vanhan puisen entisen ortodoksi-, nykyisen uniaatti- eli kreikkalaiskatolisen kirkon. Polanan kyläsen jälkeen jouduimme tekemään U-käännöksen tietyömaan takia ja "oikaisemaan" Lutowiskaan karmeata kynnöspeltomaista tiepahasta myöten. Yhdeksän kilometrin pätkään monttujen ja kivien väistelyineen tuntui menevän iäisyys.

Päivän mittaan äimistelimme taasen puolalaista liikennekulttuuria, kun eräs autoilija keksi äkisti pysäköidä ajoneuvonsa kapealle sillalle seuraillakseen joella lilluvia polkuveneilijöitä. Toinen yrittäjä stoppasi autonsa kurviin valokuvaussession takia.

Wolosatessa tie päättyi rajaan ja kännykkä toivotti tervetulleeksi Ukrainaan. Emme kuitenkaan käyneet naapurissa, vaan ihmettelimme Zakopanen seudulla mieleen jääneiden koristeellisten ja taidokkaasti tehtyjen talojen puuttumista Bieszczadeilta. Seutukunnan talot eivät olleet suorastaan rumia, mutta eivät kyllä kauniitakaan. Majoitusta kaakonkulmalla oli esimerkillisen paljon tarjolla. Tienoota pidetään yhtenä Euroopan harvimmin asutuista alueista, mutta kyllä ainakin pussinperän teiden varsilla asutusta oli aika taajaan.

Pysäköintipaikkojen puutos häiritsi myös sunnuntaina maisemien ihailua ja valokuvaamista. Valtaosa vähistä parkkipaikoista esimerkiksi Ustrzyki Górnessa ja Wołosatessa oli maksullisia, ilmeisesti tarkoitettuja alueella suositun vaelluksen harrastajille. Perhokalastajia näimme myös, mikä tarkoittanee sitä, että seudun lukuisissa joissa ja puroissa on jotain pyydettävää.

Lähiseutujen moottoripyöräilijät näkyvät tuntevan Bieszczadien upeat mutkapolut, sillä saimme tervehtiä pitkästä aikaa useita, pääasiassa puolalaisia, kanssahutmailijoita.

Evästauon vietimme 897-tien varrella olleella maksuttomalla levähdyspaikalla, monen muun tavoin. Viereiseen pöytään ilmestyi lähimaastosta miehen ja kolmen noin 12-vuotiaan pojan vaellusseurue kantamustensa kera. Poikain kasvot punoittivat ponnistuksista, mutta mukisematta nuorukaiset jatkoivat lyhyen paussin päätteeksi matkaa. Taisivat nipin napin myöhästyä juuri menneestä bussista, sillä porukka makasi remorankana tien poskessa niityllä lähtiessämme ajelemaan eteenpäin.

Pysähdyimme vielä Średnia Wieśin mukavan näköisessä kylässä puista kirkkoa vilkaisemassa. Emme tutkineet katolista puupyhättöä tarkemmin, koska pihamaalla oli kirkonmenot käynnissä.

Solinassa näytti sama markkinahumu jatkuvan. Koska ateriointi tivoliympäristössä ei huvittanut, söimme illallista hotellimme naapurustossa olevassa Hotel Solinassa vaihteeksi żurek-keitot ja paistettua kuhaa.

Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska