Kartta

Asiallisen aamiaisen jälkeen starttasimme Tigerin ja tutustuimme aluksi lähiseudulle tyypillisiin vanhoihin pieniin puukirkkoihin, joita Itä-Slovakiassa on runsaslukuisasti, Bardejovin ympäristössäkin yhdeksän kappaletta. Ensimmäinen kohteemme oli Hervartovin roomalaiskatolinen kirkko 1400-luvulta. Jollain ilveellä vuosisadat tulipaloilta välttynyt puurakennus on ulkoa suhteellisen synkeä, mutta sisältä maltillisin seinämalauksin ja veistoksin koristeltu pyhimys Franciscus Assisilaiselle omistettu sympaattisenoloinen pieni pyhäkkö. Pientä sisäänpääsymaksua vastaan herranhuoneen sisätiloissa sai valokuvata. Vähäväkisessä uinuvassa kylässä sijaitseva kirkko oli jostain syystä houkutellut paikalle myös muutamia ranskalaisia turisteja.

Seuraavaksi seisahduimme tarkastelemaan vastikään ainakin pintalaudoituksensa osalta uusittua, alunperin 1700-luvulla rakennettua, Kožanyn ortodoksista puukirkkosta. Tyydyimme ulkopuoliseen tutkailuun, sillä kirkko oli lukittu.

Muitakin alueen puukirkkoja bongasimme, mutta tutustuminen kahteen pyhäkköön sai piisata. Seurasi siirtyminen Slovakian koilliskolkkaan Medzilaborcen kaupunkiin. Tarkoitus oli ajella karttaan merkittyjä "valkoisia" pikkuteitä, kuten alkumatkasta teimmekin, mutta Kožanyn kylän jälkeen teimme täyskäännöksen ja etsiydyimme isommille poluille. Valkoisella merkityt tiet osoittautuivat kyllä melko mutkikkaiksi ja lähes autioiksi muusta liikenteestä, mutta kunnoltaan   vaihteleviksi. Osa pätkistä oli oikein mainioita, mutta Kožanyn ja Okrúhlen välinen joskus päällystetty tiepahanen oli kuin tykkikeskityksen jäljiltä, mikä aiheutti sen, ettei edes matkaendurolla tehnyt mieli jatkaa eteenpäin. Jatkossa osoittautuikin, että moottoripyöräilyn kannalta Jana seta -kustantamon Slovakia-karttaan keltaisella piirretyt väylät olivat varmimpia valintoja ainakin Koillis-Slovakiassa.

Emme kurvailleet Medzilaborceen tutkimaan sosialistisen realismin arkkitehtonisia aikaansaannoksia,vaikka runsaan 6000 asukkaan kaupungin rakennuskanta antoikin viitteitä lähihistorian aatesuuntauksesta, vaan tutustuaksemme paikalliseen erikoisuuteen, Andy Warhol -museoon. Yhdysvalloissa syntyneen Andy Warholin sukujuuret juontavat Medzilaborcen seudulle, joten museon sijaintipaikka on siinä mielessä oikeutettu.

Warhol-museo oli mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen, ja siellä soi tyylipuhtaasti asiayhteyteen sovelias 1960-luvun rock-musiikki. Pop-taiteilijan töiden lisäksi esillä oli hänestä kertovaa aineistoa ja miehelle kuulunutta esineistöä sekä parin muun taiteilijan töitä. Museon myymälän flegmaattinen virkailija ei ilmeisesti ollut panostanut vieraitten kielten opintoihin, koska ilmoitti tuotteiden hinnat taskulaskimella näyttämällä.

Itä-Slovakia on maan köyhintä aluetta, ja sen kyllä huomasimme jo Medzilaborceen saapuessamme. Kylien, talojen ja pihojen yleissiisteys antoi selkeitä merkkejä seudun taloudellisesta tilasta. Silti seudussa oli oma aidontuntuinen viehätyksensä. Medzilaborcessa mustalaisväestön suuri osuus pisti silmään. Museon pihalla lauma romanilapsia kerjäsi ärsyttävän sinnikkäästi agressiivisella ja tungeksivalla tavalla. Muutenkin suomalaista motoristipariskuntaa tuijotettiin jopa häiritsevän paljon huoltoasemilla ja muulloinkin pysähtyessämme. Lapset vilkuttivat teiden varsilla kuten muuallakin, mutta jotkut uteliaat aikuiset tulivat jopa tsekkaamaan rekisterikilvestä, mistä kaukaa ulkomaailmanelävät tulivat. Eipä seutukunnalla juuri muita ulkomaalaisia näkynytkään.

Päivä oli ollut kuuma, varmaankin noin +30 Celsius-astetta. Ajelun aikana paita oli hiestä märkänä koko ajan, moottorin lämmön kuumentamat pohkeet tuntuivat olevan tulessa ja kypärän alla vallitsi tukalan hautova ilmapiiri. Lähtiessämme paluumatkalle näytti pohjoinen taivaanranta kovin synkältä ennustaen ukonilmaa, joten etukäteissuunnitelmasta poiketen ajelimme Bardejoviin pitkälti menomatkan jälkiä eteläkautta koukaten, emmekä lyhyempää reittiä Svidnikin kautta. Vältyimme täten ukkos- ja sadekuuroilta, joista kielivät loppumatkan märät tiet.

Bardejovin seutu oli vähemmän vuorista kuin odotimme. Mäkiä ja loivia isoja kukkuloita toki riittää, mutta suuremmat vuoret näyttävät keskittyvän lännessä kohoavan Korkean Tatran alueelle. Koillis-Slovakiaa hallitsevat kauniisti kumpuilevat maaseutu- ja metsämaisemat.

Slovakiassakin paikalliset autoilijat ajavat kovaa oli tien kunto mikä tahansa. Välittömästi pyörän takana roikkuminen on tavallista ja ohitus seuraa yleensä heti, kun siihen on vähänkin tilaisuus. Toisaalta tarvittaessa myös prätkällä ohittaminen onnistuu vaivattomasti.

Iltaruokaa saimme Bardejovin keskusaukion reunalla olevassa viihtyisässä Roland-kellariravintolassa. Saksan, englannin, slovakian ja viittomakielen sekamelskalla saimme tilattua oluet ja salaatit molemmille, Tuuleville broileria sienten ja viinikastikkeen kera sekä Jukalle slovakialaista perinneruokaa bryndzové haluškya eli lampaanjuustolla maustettuja perunamykyjä. Annokset olivat siinä määrin reiluja, jotta jälkiruokaa emme enää katsoneet tarpeelliseksi.

Keskiviikko 25.7.2007. Bardejov - Bardejovské Kúpele - Bardejov (bussilla). Ajoa moottoripyörällä 0 km.

Vietimme ns. ajamattoman päivän, joita olemme matkoillamme tottuneet aina silloin tällöin pitämään. Matkustimme paikallisliikenteen bussilla läheiselle kylpyläalueelle, Bardejovské Kúpeleen, jossa on tarjolla mineraalivettä sen parantavaan voimaan uskoville, saatavilla monenmoisia hoitoja ja majoitusta sekä mahdollisuus erilaisten urheilumuotojen harrastamiseen. Meitä kiinnosti lähinnä alueella oleva ulkomuseo Skanzen, johon on kerätty vanhoja asuin- ja talousrakennuksia sekä puukirkkoja lähiseuduilta.

Päivä oli edellisiä huomattavasti viileämpi, lämpötila oli ehkä +20 asteen tienoissa. Keskipäivän tienoissa sateli tovin vettä, käytimme kostean hetkisen lounastamiseen ja postikorttien kirjailuun. Iltapäivä vierähti Skanzenin rakennuksia tarkastellen, silmää miellyttivät etenkin monet puusepäntaidon mestarinäytteet.

Kylpyläkeskus oli erikoinen sekoitus eri aikakausia. Alueella oli komeita hotelli- ja hoitolaitosrakennuksia kylpyläkulttuurin kulta-ajalta, osa hyvässä ja osa huonossa kunnossa, näiden naapurissa 1960-70-lukujen tyypillisiä betonikolosseja sekä vahvana kontrastina ulkomuseon vanhoja maanläheisiä puurakennuksia.

Mineraalivettä sai hoitolaitosten lisäksi myös niin kutsutusta kansanlähteestä, josta paikallinen väki näytti valuttavan juotavaa mukaansa pullotolkulla. Maistoimme tietenkin parista hanasta tulleita nesteitä. Ilmeisen terveellisiä mineraalijuomat ovat, ainakin maku oli suomalaisista vähintään eksoottinen. Runsaasti suoloja ja mitälie rautayhdisteitä. Otimme myös vettä pulloon. Pulloon otettu vesi oli illalla kuin harmaata kuravettä ja aamuun mennessä pullonpohjalle oli saostunut parin-kolmen sentin paksuinen ruosteenruskea sakka. Neste jäi kyllä juomatta. Muutenkin slovakialaiset pullovedet - kaupasta ostettavatkin - ovat omituisen suolaisia, lähdeveden tyyppistä nestettä ei tuntunut löytyvän millään.

Päivällä nautituista pizzoista jäi evästä riittävästi iltapalaksi, joten illalla kuljeksimme vanhan Bardejovin raiteilla lähinnä näkymiä katsastellen ja valokuvia näppäillen. Aika hiljaista kaupungin kaduilla oli jo ennen hämärää. Slovakiassa tuntuvat erikoiskaupat ja kumma kyllä myös kioskit menevän kiinni ihmeen aikaisin, useasti jo klo 17. Ruokamarketit ovat auki sentään iltayhdeksään.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska