Perjantai 20.7.2007. Vuorela (Siilinjärvi) - Kuopio - Suonenjoki - Hankasalmen asema - Kangasniemi - Joutsa - Hartola - Heinola - Lahti - Helsinki. 402 km.
Kevään ja kesän mittaan olimme laatineet matkasuunnitelmaamme kahden vaihtoehdon pohjalta. Lähtisimme joko Norjaan tai Via Baltican kautta Itä-Eurooppaan. Vasta lähtöaamuna matkamme määränpää varmistui lopullisesti. Silmäilimme sekä Norjan että Baltian sääennusteita netistä. Koska Norjaan oli luvassa tulevaksi viikoksi jatkuvia sateita ja viileää keliä, päätimme suunnistaa hellesäiden sekaan kohti etelää.
Aamulla ystävämme Seija ja Arska piipahtivat kylässä matkallaan Pudasjärvelle antaen meille lainaan oman Magellan-gps-laitteensa, jossa oli maailman peruskartasto. Vaikka kyseinen ohjelma ei näytä kuin pääväylät, oli vehkeestä apua navigoinnissa itämailla. Toki olimme varustatuneet perinteisilläkin kartoilla. Baltian, Puolan ja Slovakian karttoina käytimme aiemmin Tallinnasta ostamiamme Jana seta -kustantamon painamia oivallisia tuotteita.
Lähtömme venyi suunniteltua myöhäisemmäksi, joten starttasimme vasta hiukan ennen klo seitsemäätoista ja olimme perillä Helsingissä iltakymmenen maissa. Aloituspäivän reitti ei ollut mielenkiinnoltaan mainittava, lähinnä etappi Hankasalmen asema-Kangasniemi-Joutsa oli viihdyttävää matkantekoa. Muuten matkustus oli sujuvaa puurtamista pääteitä pitkin.
Hankasalmen asemakylällä oli ilmeisen musiikkipitoiset Kihveli soikoon -kemmakat alkamaisillaan, kun köröttelimme läpi kylässä parveilevan ihmisvilinän. Kangasniemellä söimme edulliset kebab-annokset pikaisehkosti ja jatkoimme matkaa. Lahdessa tankkauksen yhteydessä varustelimme itsemme sateensietävin ajokamppein. Loppumatkaa värittänyt sade oli onneksi heikkoa eikä haitannut etenemistä juurikaan. Helsinki oli perjantaisena kesäiltana ihmeen hiljainen. Kirjakaupan ovella joukko noitahattuisia Harry Potter -faneja jonotti keskiyöllä myyntiin tulevaa uutuuskirjaa.
Majailimme yön Scandic Continentalissa Jukan työmatkoillaan keräämien bonuspisteiden turvin. Yllätykseksemme saimme sviitin, joten tilaa oli kerrankin yllin kyllin. Huoneistossa oli eteinen, työhuone fakseineen, makuuhuone sekä iso kylppäri erillisine kylpyammeineen ja suihkukoppeineen.
Ennen nukkumaanmenoa juhlistimme matkan alkamista matkaevääksi varatuilla minikokoisilla salamimakkaroilla ja baarikaapista kaivetuilla pulloilla nelosolutta.
Lauantai 21.7.2007. Helsinki - (EST) Tallinna - Pärnu -
(LV) Ainazi - Saulkrasti - Salaspils - Iecava - Bauska - (LT) Pasvalys - Panevež
Yöunet jäivät tynkätyyppisiksi, koska heräsimme jo viideltä. Yöpymisen hinnaksi tuli 17 euroa, jonka jouduimme maksamaan parkkipaikasta. Varsin hyvä hinnan ja laadun suhde.
Aamupala jäi nauttimatta, koska hotellin varhaisaamiainen alkoi kello kuusi, jolloin olimme jo pakkaamassa kassejamme Triumph Tigerin laukkuihin ennättääksemme klo 6.30 mennessä Länsisataman terminaaliin. Tallink Autoexpress irtosi laiturista aikataulun mukaisesti klo 7.30. Laivalla meillä oli aikaa nauttia ylihintaista purtavaa.
Vähätuulisessa säässä Autoexpress keinui muiden alusten aikaansaamissa aalloissa laiskasti, mutta yllättävän paljon. Totesimme, että pyörä kannattaa sitoa asianmukaisesti autokannella, kuten teimmekin. Laivan henkilökunta sitaisi viereisen prätkän riuskaotteisesti likaisilla liinoilla satulan ylitse omistajapariskunnan pähkäillessä turhan kauan kiinnitystaktiikkaansa.
Tallinnassa esittelimme viranomaisille passit ja pyörän rekisteriotteen, samoista dokumenteista olivat myös Liettuan rajavirkailijat kiinnostuneita. Viron ja Latvian rajalla meidän tarvitsi jostain syystä vilauttaa vain passejamme.
Tallinnan aamuruuhkasta päästyämme matkaaminen E67:llä eli Via Balticalla ryhtyi sujumaan aika sukkelasti. Liikennettä oli Viron kamaralla varsin niukasti. Vasta Latviassa aurinkorantaa tarkoittavan Saulkrastin nauhamaisen kylärykelmän kohdilla liikenteessä alkoi olla osanottajia enemmän. Ilmeisesti riikalaiset ja muut lähiseutujen väki olivat menossa uimaan. Sääkin oli muuttunut Tallinnan aamukoleudesta ja tihkusateesta paratiisimaiseksi auringonpaisteeksi.
Motoristipiireissä Etelä-Ruotsin halkaisevaa E4-tietä moititaan sinänsä aiheellisesti tylsäksi, mutta ei Via Balticaa voi kehua sen kiinnostavammaksi, oikeastaan Via Baltica on vielä tylsempi. Ihmekös tuo, kun Baltian maat ovat perin tasaisia pinnanmuodoiltaan. Tasapaksuuden lisäksi eteneminen on välillä melko hidasta vilkkaan liikenteen, kylien ja kaupunkien läpiajon sekä tien paikoittaisen huonokuntoisuuden vuoksi. Maisematkaan eivät tarjoa paljon vaihtelua. Houkuttimina Itämerta itäpuolitse kiertävän Via Baltican valitsemiseksi ovat edullisuus ja uusi kokemus. Toki itäiseen Eurooppaan suunnattaessa reitti on järkevä valinta.
Saulkrastin seudulla saimme myös esimakua Puolan liikennekulttuurista. Agressiivista ohittelua ja peräkontissa roikkumista, mutta toisaalta liikennöintiä helpottavaa pientareelle väistämistä harjoitettiin yhä taajempaan. Kaiken kaikkiaan Viron, Latvian ja Liettuan osalta Via Baltica oli pääasiassa hyvässä kunnossa. Pärnussa oli eräässä risteyksessä niin syvät urat, että pyörän seistessä sopivasti uran pohjalla niin sanotusti persjalkaisemmankin kuskin jalat olisivat yltäneet korkeahkon Tigerin seljästä käsin hyvin maahan.
Päivän vähistä poikkeavista näkymistä mainittakoon tien varrella sijainnut strutsifarmi, lukuisat haikarat ja jossain päin Liettuaa maisemaa hallinnut mahtavan kokoinen kuonavuori .
Kortteerin saimme illansuussa Kaunasin liepeillä sijaitsevasta
Noreikiš
Söimme majatalon yhteydessä olleessa ravintolassa salaattia, ravioli-lihalientä sekä elaskaksi päättelemäämme kalaa kanttarellien ja perunoiden kera juuri ennen kuin Piramide-yhtye aloitti musisoinnin. Ravintolan asiakaskunta vaikutti nuorehkolta, joten poistuimme paikasta vedoten muuhun yleisöön nähden korkeaan ikäämme.
Sunnuntai 22.7.2007. Noreikiš
Huoneemme ei ollut varsinaisesti siistein asumamme, mutta menetteli, vaikka yöpöydän hyllyltä löytyikin luultavasti edellisen asukkaan jättämä avattu kalasäilykepurkki. Sisustus oli karu, mutta niin oli myös motellin ympäristö. Moottoritie talon toisella puolella sekä huoltoasema (jossa rahanvaihtopiste) ja suuri rekkaparkki toisella puolella. Motellin pihaa oli koristeltu eriskummallisilla puuveistoksilla ja muutamalla ilmeisesti bussiryhmien ahkerasti käyttämällä grilli-/taukokatoksella.
Sunnuntaina vallitsikin jo oikea helle siirtyessämme Puolan maaperälle. Puolan liikenne ei ollut kovinkaan hurjaa, tosin valtaosa rekoista olikin huilaamassa sikäläisen tyylin mukaisesti. Vain elintarvikkeita saa kuljettaa Puolassa sunnuntaisin klo 7-22 kuorma-autoilla, mikä on hyvä pitää mielessä. Liettuassa Puolan vastaisella rajaseudulla rämäpäinen rekkakuski aiheutti suomalaisretkikunnalle sydämentykytystä. Yllätys oli aikamoinen, kun mäennyppylän takaa vastaan tulikin kaksi rekkaa rinnakkain. Sai siinä taiteilla, että pyörä mahtui kolmanneksi asfaltille, sillä väistäminen raskaan liikenteen perunapelloksi runtelemalle pientareelle ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.
Muita läheltä piti -tilanteita ei päivämme sisältänytkään, muutamia hätäisenpuoleisia ohituksia kyllä näimme. Tarkkavaisuudella, molemminpuolisella joustavuudella ja muun liikenteen mukana menemällä pärjää Puolan liikenteessä oikein hyvin. Puolan maanteiden yleisrajoitus 90 km/h tuntui olevan ohjeellinen, useimmat paikalliset näyttivät painelevan 100-110 km/h nopeutta, tosin lainkuuliaisiakin mahtui joukkoon. Kyllä-vastaantulija-väistää -mentaliteetti on vahvasti vallalla puolalaisten autoilijoitten mielissä, joten hereillä kannattaa olla jatkuvasti. Käyttämämme tiet olivat pääsääntöisesti hyvässä tai ainakin kohtalaisessa kunnossa, toki jonkin verran tapasimme uraisia ja paikattuja taipaleitakin. Pientareet olivat Puolassakin usein todella epätasaisia.
Via Baltican viihdyttävin ajamamme osuus sijoittui välille Liettuan/Puolan raja ja Suwalki. Tienpinta oli mainio ja reitti kiemurteli mukavasti mäennyppylöiden rinteillä. Kun liikennettä ei ollut juurikaan, oli ajaminen mukavaa. Arkisin saattaa meno olla toisenlaista, kun rekat ovat pelissä mukana. Bialystokissa erkanimme E67:ltä ja jatkoimme raatamista 19-tietä myöten kohti Etelä-Puolaa.
Sunnuntaiajelun lomassa jäi aikaa tarkkailla lukemattomia haikaroita pesissään (neljännes maailman kattohaikaroista pesii Puolassa!), koristeellisia puuaitoja, erikoisia vanhoja puutaloja, monen sortin kirkkoja, runsaasti kukitettuja hautausmaita sekä kylien pyhäpukuisia mummoja ja perheitä. Pohjois-Puolakin on tasamaata, mutta vaihtelua loputtomilta näyttäville peltoaukeille tuovat metsätilkut ja muutamat järviksi luokiteltavat vesialueet.
Ajopäivä tuntui pitkältä, vaikka matkasimme vain reilut 400 kilometriä. Toisiaan seuraavat kylät ja liikenteen paikoittainen jonoutuminen pitivät huolen siitä, ettei keskituntinopeus päässyt karkaamaan käsistä.
Bielsk Podlaskin jälkeen liikenne oli itse asiassa vähäistä. Autoliiton opusten varoittamat kaupunkien läpiajot sujuivat yllättävän juohevasti. Tienviitoitukset olivat melko mallikkaalla tolalla. Ainoastaan Bialystokissa harhauduimme opasteiden puuttumisen vuoksi hetkeksi reitiltämme, mutta löysimme oikealle tielle kuitenkin nopeasti.
Helteisenä päivänä etenemisemme päättyi hurjaan ukonilmaan Radzyn Podlaskissa. Entisen kioskirakennuksen lipan alla pitelimme sadetta pahimman myräkän ajan. Ex-kioskin läheltä löytyi pieni ja edullinen Hotel Niedzwiadek, joka majoitti meidät 75 zlotylla (n. 21 euroa), aamiainen ei kuulunut taksaan. Huone oli pienehkö ja lievästi tunkkainen, mutta hintaansa nähden suhteellisen asiallinen. Prätkä pysäköitiin pienestä lisämaksusta naapuritalon pihalle lukitun portin taakse.
Hotellin Englannissa asuneen ja englantia opiskelleen nuorehkon isännän kanssa kommunikointi sujui erinomaisesti. Ruokailukin järjestyi hotellissa sopuhintaan. Grilli-illan ansiosta saimme eteemme hiilloksella kypsennettyä lihaa, makkaraa ja kasviksia sekä kurkun kostukkeeksi erinomaista puolalaista Lech-olutta.
Kävimme ennen pimeää vielä iltalenkillä läheistä 1750-1795 rakennettua, aikanaan uljasta Potockin palatsia tiirailemassa. Palatsissa näytti olevan erilaisia toimistoja ja virastoja. Palatsin ympärillä parveili ällistyttävän sankkoja naakkaparvia Hitchcockin Linnut-elokuvan malliin.
Maanantai 23.7.2007. Radzyn Podlaski - Lublin - Kras
Aamiaistettuamme kävimme vielä verryttelemässä jäseniämme Potockin palatsin pihalla sekä kotvasen reilun 16 000 asukkaan Radzyn Podlaskin keskustassa.
Maanantainkin säätilaa voisi kuvailla helteiseksi. Moniaitten taajamien läpiajo ei ollut miellyttävintä moottoripyöräilyä, mutta kyllä se kuitenkin ajamisen kylmässä vesisateessa peittosi. Varasimme majapaikan Slovakian puolelta Bardejovin kaupungista, joten meillä oli selkeä tavoite, johon pyrkiä.
Maisemat olivat myös maanantaina varsin samanlaisia kuin edellisenä päivänä. Pelto oikealla, niitty vasemmalla, kylä takana, kaupunki edessä. Tasamaata, metsänpoikasia siellä täällä, välillä jokunen joki, sen sijaan järviä tai edes lampia ei nimeksikään. Monet kirkot näyttivät kylien kokoon verraten liian isoilta kuten pikkukuntien kirkot Suomessakin. Itä-Puolassa idän vaikutus näkyi ortodoksikirkkojen esiintymisenä.
Pari poliisin tutkaa havaitsimme Puolan halkiajon aikana, molemmat taajamissa. Myös hellyttävän kömpelö peltinen liikennettä valvova poliisiautonkuva sattui silmään ja tallentui kameran muistikortille Lublinin ja Rzeszow'n välimaastossa, olikohan paikkakunta nimeltään Nisko.
Rzeszow'ssa söimme huoltamon ravintolan terassilla lounaaksi puolalaista perinneruokaa bigosia, joka valmistetaan mm. hapankaalista, tomaatista, lihasta ja makkarasta pitkään hauduttamalla. Ruoka oli mielenkiintoisen makuista, oikeastaan ihan hyvää ja totisesti topakkaa tavaraa aiheuttaen illalla Jukalle ankaranpuoleisen närästyksen.
Vaikka topografisen kartan mukaan maasto alkaa muuttua mäkisemmäksi jo Lublinin kieppeillä, näkyi muutos silmällä katsoen radikaalimmin vasta Rzeszow'n eteläpuolella. Mäet eivät olleet kuitenkaan niin jyrkkiä, että tietä olisi tarvinnut taivuttaa serpentiineille. Usein mäet mentiin ylös ja alas suoraa tietä. Heräsi kysymys, lieneekö talvella liukasta. Vaikka väylä ja maisemat muuttuivat asteen mielenkiintoisemmiksi, oli kanssaliikennöitsijöitä yhtäkkiä taas jonoksi asti. Ja tietysti kylää kylän perästä. Slovakian rajaa lähestyttässä ja Slovakian puolella reittimme alkoi muistuttaa etäisesti jo jonkinmoista mutkatietä.
Jos ei ollut tullut otetuksi juurikaan valokuvia alkumatkan varrelta Baltiassa, ei kuvausta tullut harrastettua ajamisen tuoksinassa Puolassakaan. Kuumuuden ja aikataulun tiukkuuden vuoksi emme paljon viettäneet taukoja muutoin kuin tankkausten yhteydessä. Ajon aikana ilmavirta soi sentään lievää viilennystä. Aikataulu oli kireä, koska meidän oli määrä viipyä ulkomailla ainoastaan kymmenen päivää. Toisaalta eipä ajamiemme Puolan teiden varsilla juuri levähdyspaikkoja näkynytkään. Ja kun näköalantapaisia oli, tahtoi pysähtyminen olla hankalaa ahtaitten teiden takia.
Puolan läpi ajoimme kahdessa päivässä, yhdessä päivässä se lienee aika haastava temppu, etenkin helteessä. Onnistuu toki, jos lähtee matkaan riittävän ajoissa aamulla eikä pidä kuin minimaalisia taukoja eikä juutu autojonoihin.
Slovakiassa majailimme YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn maailmanperintölistalta löytyvässä Bardejovin pikkukaupungissa Penzion Semaforissa. Kahden hengen huoneen vuorokausihinta aamiaisineen oli 1080 korunaa eli n. 32 euroa eli ei vallan paha. Huoneemme oli juuri remontoitu, melko väljä ja varustettu omalla kylpyhuoneella. Ystävällinen isäntäväki puhui hyvinkin kelvollista englantia ja antoi vinkkejä paikallisista nähtävyyksistä.
Illalla ravitsimme ruumiimme Bardejovin hienosti säilyneiden värikkäiden talojen reunustamalle suurelle keskustorille pystytetyn Pizzeria La Fiestan terassilla pasta-annoksilla ja korkeilla kolpakollisilla olutta. Kahden hengen aterian hinta ei hirvittänyt: yhteensä noin 7,5 euroa! Terassille kokoontuneiden teinien melttoaminen ja ruokalan vaatimattomasta musiikkisoittimesta tulvinut aivoton rytmimusiikki kävivät matkaajien hermoille tietyssä määrin.
Bardejovin vanhankaupungin iltavalaistus oli toden totta komea. Mukavaa, että vanhakaupunki on säilynyt niin hyvässä kunnossa, eikä edes sosialismin aikana sitä ole saatu tuhottua.
Pääsivulle
©
Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska