Reittikartta

Turistimaisen laiskottelun - tosin hikistä hommaa oli kaupunkipasteerauskin - perään oli taas mukava päästä kallistelemaan konepyörällä läpi metsien ja yli kukkuloitten. Colmarista poistuimme Ingersheimin kautta D10 -tielle, jonka poskessa oleva muurin ympäröimä keskiaikainen Riquewihrin kylä olisi ollut kiinnostava tutustumiskohde, mutta matkan oli jatkuttava. Tulevaisuudessa tsekattavien paikkojen listalle kuuluu myös lähistöllä törröttävä, ymmärtääksemme komea Haut-Koenigsbourgin linna.

Ribeauvillesta pyyhälsimme vallattoman kivaa mutkapolkua (D416) pitkin Ste-Marie-aux-Minesiin. Pätkä suorempaa N59:ä itään ja Liepvrestä kurvasimme jälleen äkkivääremmille urille. Vähäliikenteisen mutkakimaratien varrella olevia maamerkkejä olivat mm. Col de Fouchy, Col de Steige, Col de la Charbonniere ja Champ du Feun omituinen ylännetasanko. Sainte-Odile -vuoren laellakin kävimme toteamassa sen bussituristiruuhkan ja jatkoimme matkaa Klingenthalin, Lutzelhousen, Nieder- ja Oberhaslachin sekä Wangenbourgin läpi Wasselonneen. D25, D7 ja D28 luki teiden numerokylteissä lähestyessämme Saksan rajaa ja Pfälzer Waldia. Rattoisia teitä olivat nekin. Eivät tiet tietenkään ihan yhtäjaksoista loistoa olleet - lähimenneisyyden vinkkeliväyliin verraten - mutta "ihan kiva" -arvosanan ne toki ylittivät kirkkaasti.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun mieleen hiipi kysymys: "Missäpä vietämme ensi yön?" Jostain kummasta syystä emme olleet etsineet paluumatkaamme varten juuri ollenkaan mahdollisten yöpymispaikkojen yhteystietoja. Kuskin muistiin oli jostain jäänyt mainioksi mestaksi ylistetty pfalzilaiskylä St. Martin. Sinne siis!

Hirschtalissa putkahdimme Saksan puolelle ja jatkoimme metsätiekikkailua Fischbach bei Dahnin kautta Hinterweidenthaliin, josta pyyhkäisimme 10-tietä itään Annweilerin ohi Landauhun. Landausta painelimme kyläpitoisuuden kasvun takia moottoriteitse Edenkobeniin, josta pyrähdimme lopuksi viininviljelmien keskelle sijoitettuun St. Martinin kylään.

Majoituksen löytäminen St. Martinissa oli tehty kaikkien aikojen helpoimmaksi. Keskelle kylää oli pystytetty karttataulu, johon oli merkitty kylän majoitusta tarjoavat yritykset ja yksityiset. Taulun yhteydessä olevalla ilmaispuhelimella voi soittaa valitsemaansa kortteeripaikkaan ja sillä selvä! Saimme huoneen yhdestä paikkakunnan lukuisista aamiaismajoitustoimintaa ja/tai oman rypäletarhan antimista valmistetun viinin myyntiä harjoittavista perhepuulaakeista. Yöpymisen hinta oli 50 euroa, asiallinen tyypillinen saksalainen aamiainen sisältyi hintaan.

Joimme ennen ravintolaan menoa neuvoa-antavan pullollisen talon valkoviiniä, Grauer Burgunderia 2003, varsin kohtuulliseen 2,90 euron hintaan. Juoman maksu hoitui lähtiessä huonemaksun yhteydessä.

Ruokailu olikin taas aivan uusi kokemus, sillä päädyimme hämmästyttävää kyllä itsepalveluravintolaan. Tilasimme ja maksoimme baaritiskillä, kannoimme juomamme itse ulos pöytään, jonne tarjoilija toi ruuat. Astiat piti lopuksi itse palauttaa tiskille. Ruoka oli edullista ja hyvää: alkuruuaksi Jukka söi maksaknöödelikeittoa ja Tuulevi perunasoppaa (olisi hyvin riittänyt pelkästään se!) ja pääruuaksi otimme molemmat porsaanlihaa, röstiperunoita, pippurikastiketta ja salaattia. Kesken ruokailun äkillinen ukkossadekuuro yllätti terassilla istuskelijat, mutta me olimme onneksi valinneet pöydän katoksen alta. Saimmekin pöytäseuraksemme toviksi sadetta pitelemään saksalaispariskunnan, jonka meitäkin tuhdimman ulkomuodon katseleminen viimeistään muistutti mieliimme, ettei kannata ihan joka päivä syödä tällaisia annoksia. Eipä heidän kanssaan tullut mitään juteltua, tervehdimme vain.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska