Reittikartta

Kaikelle on aikansa. Ja nyt oli aika lähteä kotia kohti. Pääsimme liikkeelle sunnuntaiaamuna puoli kymmenen maissa. Ensi alkuun ajoimme Paavien Provenceksi (Provence-des-Papes) kutsutun Valreasin alueen halki. Saimme taittaa taivalta verrattain rauhassa.

Alkupätkä oli tasaista maalaismaisemaa Dieulefitiin asti, josta siirryimme mukavan taipuisalle pikkutielle D538. Bourdeaux'n kaupungintapaisessa kaikkosimme tältä reitiltä verrattoman mutkaiselle tervapolulle D156. Col de la Chaudiere -solan laen seutuvilla silmään sattui kyltti, joka ilmoitti paikalla sijaitsevan St-Tropez'n kaupungin omistama lomapaikka. Tulevatko st-tropez'laiset meren rannalta vuorille, keskelle ei mitään, loman viettoon? Toisaalta se vaikuttaa ihan täyspäiseltä ajatukselta, koska St-Tropez on kuulemma kuumimman lomasesongin aikaan sietämättömän ylikansoitettu.

Saillansista laskettelimme Drome-joen kyljessä kulkevaa D93 -tietä Dien kaupunkiin saakka saksalaista Yamaha FJR -kuskia ja hänen omintakeista ajonaikaista jumppaansa seuraten. Tankkasimme pyörän ja olisimme renkaiden happimäärätkin tarkistaneet, mutta saimme pienen huoltoaseman pitäjältä kuulla, että ilmanpaineita ei voi Ranskassa tarkistaa sunnuntaina missään. Ehkä näin on maaseudulla, tosin ranskalaiseen tyyliin mitään järkevää syytä sille on vaikea keksiä, mikäli huoltoasema on muutoin auki.

Dien jälkeen alkoi Grenoblesta lounaaseen sijaitseva Vercorsin luonnonpuisto, joka jäi tällä reissulla valitettavan vähälle huomiolle ja vaatisi ehdottomasti uuden vierailun. D518-tien pinta oli saanut hiljattain uuden päällysteen, joten oli mahtavaa siksakata ylöspäin kohti Col de Roussetin solaa. Rousset-solan huipulla tie sujahti vuoren läpi. Sää oli tunnelin pohjoispuolella huomattavasti vuoren eteläistä rinnettä viileämpää, joten pysähdyimme lämmittelemään ja lounaalle paikalla olevan laskettelukeskuksen ravintolaan.

Lounastauon jälkeen koukkasimme tielle nro D76, joka vei meidät Col de St-Alexisin, Col de Lachaun ja Col de la Machinen yli Combe Laval -rotkon seinämälle jostain syystä jo 1800-luvun lopulla jyrsitylle järkyttävän hurjalle ja kapealle tielle, jonka erotti satojen metrien pudotuksesta vain matala betonikoroke. Onneksi juuri ketään ei tullut vastaan. Mitään pelottavampaa ja samalla kiehtovampaa tieosuutta tämän kirjoittajat eivät ole aiemmin kokeneet. Verdonin rotkotiet olivatkin vasta esimakua kunnon pelkokertoimella varustetuista väylistä! Oikeasti korkean paikan kammoisille Combe Lavalin reittiä ei voi suositella.

Jossain matkustavaisten oppaassa todettiin jotenkin siihen tapaan, että rotkomaisemien voimakas vaikutus ihmismieleen johtuu siitä, että kauneuskokemukseen sekoittuu kunnioitusta ja pelkoa, mikä tehostaa tunne-elämystä.

Alun perin kuljettajan suunnitelmissa oli ajaa vielä Gorges de la Bournen rotkotie, mutta Combe Lavalin aiheuttama adrenaliiniyliannos ja illan lähestyminen pakottivat siirtymään nopeammille reiteille. Ennen iltaa piti vielä löytää majatalo Bourget-järven lähettyviltä. Näin oli suunniteltu ja suunnitelmilla on tunnetusti ihmeellinen kyky toteutua. Tuulevi soitti muutaman puhelun ja sai varattua hotellihuoneen Aix-les-Bainsista.

St-Nazaire-en-Royansista tykitimme suosiolla isompia teitä (N532, N92) Voironiin ja edelleen N6-tietä Chamberyyn, jossa tienviitoitus oli - edelliskesänä havaitulla tavalla - siinä määrin sekava, että jouduimme taaskin yllättäen ja pyytämättä moottoritielle, joka tosin oli ko. alueella maksuton. Sinänsä OK, pääsimme moottori- ja moottoriliikenneteitä suosittuun Aix-les-Bainsin matkailukaupunkiin hyvinkin vikkelästi. Sunnuntai-illan vastaantuleva paluuliikenne Aixista näytti vilkkaalta.

Hotel Touring osoittautui hintaansa (2 hengen huone aamiaisineen 43 €) nähden vähintäänkin mainioksi ja Triumph sai suojaisan säilytyspaikan hotellin puutarhasta. Oikeasti hotellilla oli sulkupäivä, mutta ystävällinen omistajatar saapui paikalle vapaapäivänään antamaan meille pikkuruisen huoneemme sekä takorautaportin avaimen.

Viehättävältä tuntunutta Aix-les-Bainsin kaupunkia emme juuri ennättäneet tarkemmin tarkastella, koska pyykkiä oli pestävä ja nälkäkin jo vaivasi. Ruokailimme läheisessä pienravintolassa, jonka tarjoilijalla tuntui olevan huono päivä. Taisimme tosin olla viimeiset asiakkaat, saavuimmehan ruokalaan vasta kello 21.

Ruoka oli toki asiallista; koko päivän menu tuli taas hampsittua suihinsa. Tuulevi valitsi alkupalaksi melonia portviinissä ja Jukka savoijilaisen salaatin, jollaisen Tuulevi oli syönyt jo lounaaksi Col de Roussetin vilpoisuudessa (missä Jukka lounasti makkaraperunat eli kummalliset kirkkaanpunakuoriset nakit!). Pääeineeksi saimme entrecotet, koska lammaspaisti oli loppunut. Johonkin koloon upposi vielä lajitelma juustoja ja jälkiruuaksi Jukalle jäätelöä ja Tuuleville omenapiirasta. Ei tällä reissulla ainakaan huonosti syöty!

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska