Edellispäivän pakararääkistä toipuaksemme vietimme lauantaina vain 75 kilometriä ajelua käsittävän löysäilypäivän. Suuntasimme Vaison-la-Romainesta kaakkoon sijaitsevaan Malaucenen kylään. Malaucenen toimeliaisuus oli keskittynyt yhden kadunpätkän varrelle sisältäen totta kai muutamia ravintoloita, pari jäätelöbaaria, kaupan ja joitakin muita liikkeitä sekä erinäisiä matkamuistomyymälöitä.
Kuljeksimme ensi töiksemme tienviittojen opastamana orientoitumispöydällä varustetulle kylän näköalapaikalle, josta lähiseutujen maisemat tyrkyttäytyivät oivallisesti nähtäville.
Maisemain katselun jälkeen oli välipalan aika. Tietynlaisen vertailuepisodin päätteeksi yksi ravintoloista osoittautui syystä tai toisesta tarkoitukseemme sopivimmaksi. Jukan täytettyä vatsansa pizza margheritella ja Tuulevin nautittua salade catalanen vierähti jokunen tovi puistonpenkillä postikortteja kirjoitellen ja matkapäiväkirjaa täydentäen. Jostain syystä päiväkirja laahasi päivätolkulla jälkijunassa koko matkan ajan.
Mukavasti sattui Malaucenessa olemaan boules'n peluupäivä; säännöt ovat samantapaiset kuin petankissa, mutta provencelainen versio (jeu provencal) on kuulemma vaikeampi ja siten myös koukuttavampi. Aika kului rattoisasti useiden paikallisten joukkueiden mittelöä silmäillessä. Herrat ja rouvat osoittivat aikamoista tarkkakätisyyttä rautakuuliensa nakkelussa. Piristystä kylän iltapäivän uinahtaneisuuteen toivat karkuteille pillastuneen provencelaishevosen kiinniottomanööverit.
Paluumatkalla piipahdimme mm. Le Barroux'n, Suzetten ja La Roque Alricin kylissä. Ranskassa on ällistyttävän paljon pieniä kyliä. Itse asiassa isoja kaupunkeja maassa on yllättävän vähän. Sadan tuhannen asukkaan kaupungin voi lukea Ranskassa suurkaupungiksi.
Nautimme Berthetien terassilla paitsi aamiaiset myös kolme maittavaa illallista, olimmehan varanneet puolihoidon. Monen ruokalajin - alkusalaatti & esimerkiksi couscous tai jokin piiras kuten quiche lorraine, pääruoka eli yleensä lihaa & lisukkeita, juustotarjotin, jälkiruoka - herkullisia ateriointeja ryydittivät merkilliset monikieliset keskustelut.
Niissä joutui koetukselle niin talon pariisilais-italialaisen kotivävyn hiljalleen palautunut englannin taito kuin Tuulevin enimmäkseen hyvin unohdettu kouluranskakin; eikä ollut paljonkaan apua talon arkkitehtipojan tanskan kielen taidosta; hän kun oli asunut seitsemän vuotta juuttien keskuudessa. Vanhaisäntä ja talon naisväki puhuivat ainoastaan ranskaa, ja reilun vuoden vanha Leo sitäkin vain sanan "la balloon" (pallo). Välillä taisi käydä niin, että yksi puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä, mutta ruoka - milloin kanipaistia, milloin pastaa ja kanaa - ja paikallinen viini Villedieun oman osuuskunnan cavesta (Cave Coopérative Vinicole) maistuivat ja muistot noista aterioista säilyvät pitkään mielissä.
Pääsivulle
Edellinen päivä
Seuraava päivä
© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska