Hotelli Monte Beiguan tyypillisen niukan italialaisaamiaisen tarjoili suomalaisille (muita asiakkaita ei suuressa salissa näkynytkään) aamuvuorossa oleva yrmeä pappa. Erikoinen paikka. Komeaa sijaintia ja ravintolan hyvää ruokaa tasapainotti hotellin ränsistynyt yleisilme ja osaa henkilökunnasta vaivannut palveluhaluttomuus. Melkoista ällistyneisyyttähän aiheutti jo saapuessamme se, että yleensä halusimme huoneen.
Retkikunta lähti Ranskaa kohti klo 9 aikaan aamukoleuden vallitessa. Rouva piteli sylissään pizzalaatikkoa. Yön yli pyörän takalaukun viileydessä säilyneet pizzantähteet nautimme heti Välimeren rantaan päästyämme, jotta saimme hylätä matkantekoa haitanneen loodan. Pizzalaatikkoa enemmän matkaamista haittasi kuitenkin se, että kaikki muutkin näyttivät olevan liikkeellä rantamoottoritiellä - olihan vapaapäivä. Rannoille vaiko shoppailemaan isompiin kaupunkeihin olivat matkalla? Liikkeellä oli myös esimerkiksi kourallinen huviajelijoita vanhoilla entistetyillä pikku-Fiateillaan.
Paikallisten prätkäkuskien ja skootteristien harjoittamaa huimapäistä jonojen välistä puikkelehtimista ei suomalaiskuski arvannut matkia kuin rajoitetusti edellisiä sivulaukkuineen selvästi leveämmän kulkuvälineensä vuoksi. Väkisin joutuivat viileän ilmanalan kasvatit vielä nauttimaan italialaisruuhkan lämpimästä syleilystä, jota Tiikerin jäähdytysflektin jaloille tuuppaama kuumuus korosti. Savonan tienoilla pahin suma lopulta hellitti. Raja tuli vastaan suhteellisen pian. Edellispäivää huomattavasti lyhyemmän autostrada-siirtymän hinnaksi muodostui 12,40 €. Itävallan motarimaksu on loppujen lopuksi huomattavasti halvempi kuin Italian vastaava.
Ranskan Mentonissa vilkku oikeaan ja prätkäileväiset Suomi-kuvan kirkastajat lähtivät viilettämään Route des Grandes Alpes -tietä pohjoiseen. Routen ensimmäinen sola Col de Castillon tuli epähuomiossa ohitettua tunnelia myöten, mutta ylöspäin mutkitteleva, hieman polkua leveämpi pikiura tarjosi jatkossa kallistelua yllin kyllin.
Monte Carlon rallin vakioerikoiskokeisiin kuuluvalla Col de Turinin kapealla solatiellä pyrki väkisinkin mieleen se, kuinka huikeitten jyrkänteiden rinteille louhittua tiepahasta pystyy yleensäkään rallimeiningillä ajamaan. Ei saa ajajan päätä pelko puristaa, jos meinaa pohja-aikoja hätyytellä. Turini-solan kruunu oli metsän siimeksessä eikä se tarjonnut kovin kummoisia näkymiä.
Lisätutkimuksiin houkuttelevia sivuteitä ja kallionkielekkeillä majailevia kyläsiä olisi matkan varrella ollut vaikka yhden loman aineksiksi, mutta tähtäimessämme oli Tuulevin edellisiltana varaama B & B -huone Saint-Andre-les-Alpesin kylässä, jonne oli matkaa vielä virstatolkulla. Siispä etenimme mutkatietä kohtalaista marssivauhtia.
Guillaumesissa erkanimme Suurten Alppien tieltä ja otimme allemme lounaaseen vievän tien nro D2202. Sattumoisin kyseinen reitti kulki merkillisten Gorges de Daluisin rotkojen läpi. Maisemalle tunnusomaista olivat violettiin häivähtävän tummanruskean ja vaaleanvihreän raidallisten kallioiden muodostamat kanjonit, joiden reunamia tie kiemurteli. Kuin olisi ajanut unelmakääretorttuvuorten välissä.
Tauonpoikasen jälkeen oli jaksettava vielä päivän loppupätkä. Kokonaisuudessaan reilun yhdeksän tunnin taivalluksen jälkeen uupuneet touristit päätyivät St-Andreen, ja majapaikkakin löytyi pienoisen etsiskelyn ja lopulta puhelinsoiton jälkeen.
Iltaruuaksi nautimme pasta-annokset punaviinin kera Chalvet-ravintolassa. Ruokaloita näytti kylässä olevan sen kokoon nähden aika monta. Jonkinmoinen turistipitäjä selkeästi tämä St. Andre.
Claire Lenternierin B & B "A la Claire Fontaine" sijaitsi aivan Saint Andren keskustassa vanhassa, kapeassa ja korkeassa talossa, joka oli sisustettu kauniisti provencelaisittain. Aamiaista Claire-rouva tarjoili katutason kadunpuolen mosaiikkilattiaisessa huoneessa, jonka takana oli pieni keittiö. Sieltä pääsi jyrkkiä takaportaita suoraan yhteen vierashuoneista, joita oli yhteensä neljä: kaksi kakkoskerroksessa ja kaksi kolmannessa. Vietimme ensimmäisen yömme kolmoskerroksen pikkuruisessa kammarissa ja loput sitten alempana hieman suuremmassa huoneessa, jossa oli myös huteranoloinen parveke; siellä kuivattelimme pyykkejämme kuin myös emäntämme talon lakanoita. Neljännessä kerroksessa asusti majatalon emäntä itse. Takaportaiden lisäksi myös kadulta veivät jyrkät ja kapeat portaat ylös, mutta ne olivat ilmeisesti yhteiset naapurin sekatavarakauppiaan kanssa; ainakin hänen varastonsa ovi sijaitsi portaikossa vastapäätä meidän huoneemme ovea. Sekavaako? Ei, vaan normaalia ranskalaista. Huoneen hinta per yö ranskalaiseksi runsaine aamiaisineen oli 40 euroa; tällä kertaa olimmekin varsin tyytyväisiä hinta-laatu-suhteeseen.
© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska