Kesäkuun viimeisen päivän ohjelmassamme oli junamatka läheiseen Varennan vanhaan kalastajakylään. Matkakirjat ylistävät kyseisen kylän kauneutta, ja kieltämättä paikka oli pittoreski. Amerikkalaisia turisteja oli läjäpäin ihastelemassa äänekkäästi tuota vuorten ja järven väliselle kapealle kaistaleelle kohonnutta taajamaa.

Comon kirkkaassa, nopeasti syvenevässä rantavedessä hyökkäili valikoima kookkaita, särkikaloja muistuttavia otuksia pikkukalaparvien kimppuun. Vaikka Jukka jotain kaloista luulee tietävänsä, jäi lajinmääritys vajavaiseksi. Lieneeköhän kyseessä ollut barbi? Mutta missä olivat onkijat? Onko kalastus kielletty kukaties?

Jottei moottoripyöräily olisi tyystin päässyt unohtumaan, hurautimme Varennan visiitiltä palattuamme hutmalla läheiselle uimarannalle heittämään talviturkit tältä kesältä, jolloin ajoa kertyi peräti parisen kilometriä. Järven vesi oli sopivan lämmintä, rannan hiekka jalkapohjille mieluista, kunhan vesirajan mukulakivikosta pääsi yli. Järvenpohjasta löytyi matkamuistoksi Colicon kaupungille soveliaasti 100 liiran kolikko.

Sivumennen sanoen on kummallista, että Colicosta ruokakaupat ovat löytyneet aiempaa helpommin. Taannoin Dolomiiteillahan kauppoja sai etsiä urakkaluonteisesti. Onko kauppasilmä kouliintunut?

Hotellihuoneen TV:stä tuli iltaisin havaittua sekin paikallinen erikoisuus, että italialaiskanavalla meteorologina toimi virallisen jäykkä univormuherra. Olikohan se jokin tsoukki vai uskovatko italialaiset mieluummin paraatipukuista ilmatieteilijää?

Aamiaista, tai muutakaan, emme älynneet majatalossamme (jossa siis toimii myös ravintola) syödä ennen kuin viimeisenä vuorokautena: illalla herkullisen kolmen ruokalajin (mm. eturuuaksi meille ennalta tuntematonta pastaa nimeltä pizzoccheri) aterian juomineen sekä aamulla teen kera paitsi tuoretta leipää, myös italialaisittain harvinaisesti kahta eri juustoa, salamia, jota itse veistelimme suurella puukolla ynnä jukurttia ja mustikkahilloa.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska