26.6.2004 Barcelonnette - Thuiles - Le Villaret - Les Terrasses - Les Celliers - Remollon - Valserres - Jarjayes - Gap - Col Bayard (1248 m) - Corps - Laffrey - Vizille - Les Corniers - Uriage-les-Bains - Grenoble - Le Sappey-en-Chartreuse - Col de Porte (1326 m) - St.-Pierre-de-Chartreuse. 212 km.

Hotellin kalliihko ja luultavasti niukka aamiainen ei kiinnostanut, joten hankimme lähimarketista eväitä, jotka nautimme puistossa. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen olimme valmiit aloittamaan kotimatkan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli käydä Välimeren rannalla, mutta tukahduttavan helteinen keli käännytti meidät takaisin pohjoista kohti. Etenkin, kun oli määrä olla jo reilun viikon kuluttua Pohjois-Saksassa.

Alppimatkailumme eteni länsi-luoteeseen Gorges du Bachelardin mahtavan rotkon kautta Euroopan suurimmaksi patojärveksi väitetyn Serre-Ponconin turkoosinvärisen tekojärven ohi ja hedelmä- ja viiniviljelmien halki (Route des Fruits et des Vins) Gapin kaupunkiin, jossa tankkaustauolla jättimäisen hypermarketin pihalla veden juonnin lomassa tarjoutui mahdollisuus tarkastella ranskalaisen temperamentin kiehahdusta. Nuoret naiset ottivat parkkipaikalla yhteen huudon, raavinnan, tukanrepimisen ja vapaapainin merkeissä.

Tappelijat jäivät vielä jälkipuimaan tapausta, kun suunnistimme helteisessä säässä hengähdystaukoja unohtamatta pääosin isohkoa mutta varsin viihdyttävää N 85 -maantietä myöten olympiakaupunki Grenobleen, josta lopulta löytyi tienviitoittajien eksytysyrityksistä huolimatta runsaasti kiemurteleva tie Col de Porten yli Massif de la Chartreuse -vuoren vilpoisiin metsiin ja St. Pierre-de-Chartreusen kylään. Kylästä löytyi myös Hotel Victoria, jonka asiallisesta huoneistosta (TV:llä varustettu olohuone + makuuhuone + kylpyhuone + pentteri) tuli meille asunto seuraavaksi yöksi. Majoitus maksoi 38 euroa ja aamiaisen hinta oli pulitettava ranskalaiseen tapaan erikseen (5,80 €/hlö).

27.6.2004 St.-Pierre-de-Chartreuse - Col du Cucheron (1139 m) - Col du Granier (1164 m) - Chambery - Le Bourget-du-Lac - Culoz - Col du Grand Colombier (1505 m) - Brenaz - Col de Richemond (1053 m) - Billiat - Bellegarde-sur-Valserine - Chezery-Forens - Mijoux - Les Rousses - St.-Laurent-en-Grandvaux - Mouthe - Malbuisson - Pontarlier. 293 km.

Yhden yön elpymisen jälkeen kaartelimme Chartreuse-vuorijonon viileitä metsäteitä Chamberyn kaupunkiin, jossa polkupyöräkilpailu viivästytti matkaa tovin. Jatkoimme matkaa Bourget-järven eteläpäähän, josta tuikkasimme tunnelia myöten Dent du Chat -vuoren läpi ja jotostimme järven pohjoispäähän Culoziin, jonka paahtavassa kuumuudessa jouduimme ajelemaan edestakaisin, kunnes lopulta hiukan ennen hermoromahdusta löytyi reitti Grand Colombier -solalle.

Kyseinen yksikaistainen polku oli kyllä yksi kaikkien aikojen serpentiiniteistä. Tie nousi äkkijyrkästi kohti korkeuksia ja neulansilmämutkat olivat niin teräviä, että kahvankääntäjä sai taiteilla tosissaan, jotta tuolloin matkustajalaivan kokoiselta vaikuttanut Trumppa suostui taipumaan toinen toistaan seuraavaan käännökseen. Parikin kertaa kävi mielessä, että mitä sitä tekee, jos auto tulee vastaan.

Ykkösvaihteella mäkeä ylöspäin ryömittäessä jäähdyttimen flekti intoutui hönkimään kuumaa ilmaa kuskin polville, mikä saattaisi talvella tuntua mukavalta, mutta helteellä oli vähemmän viehättävää.

Loputtomilta tuntuneiden siksakkien päätteeksi pääsimme metsän varjoon ja kohta vuoren laakealle huipulle, jonne oli kokoontunut iso joukko sunnuntaiajelulla olevia motoristeja. Mäeltä aukenivat makoisat näkymät: etelässä siinsi Bourget-järvi ja idässä vuoren juurella luikerteli Rhone-joki. Utuinen sää esti kauemmaksi kantavat maisemantarkasteluyritykset.

Grand Colombierin laelta viiletimme Brenazin ja Col de Richmondin kautta Bellegarde-sur-Valserineen sekä edelleen Jura-vuorten siimekseen mutkaisia teitä, jotka olivat kokeneet kolhuja enemmän tai vähemmän. Jälkikäteen ajatellen Bellegardessa olisi kannattanut lounastaa, mutta arvelimme ruokapaikkoja olevan riittämiin matkan varrella, olimmehan ruokakulttuurimaassa.

Jura-vuoriston maisemissa kohti pohjoista edettäessä asutusta oli yllättävän harvassa, sivistyksestä kielivät jokunen kesäksi suljettu talviurheilukeskus ja muutamat kyläpahaset. Vatsa ilmoitti yhä taajempaan tankkauksen tarpeesta, mutta lounasajan mentyä ohi avoinna olevaa ruokapaikkaa ei tuntunut löytyvän millään. Pienestä kyläkaupasta saimme sentään pientä suupalaa. Ranskassa kannattaa syödä silloin, kun se on mahdollista eli ruoka-aikoina.

Seuraava yösija oli Formule 1 -halpahotelliketjuun kuuluva futuristinen kestikievari Pontarlierin kaupungin teollisuusalueella. Uusi tuttavuus muistutti sisätiloiltaan vaatimatonta matkustajalauttaa. Askeettisesti kalustettu huone, minimaaliset pyyhkeet, muoviset seinät, kokolattiamatot, käytävällä sijaitsevat pelkistetyt WC:t ja suihkut (jotka puhdistuivat automaattisesti jokaisen kävijän jälkeen) sekä vähäiset palvelut eivät varsinaisesti luoneet kodikasta ilmapiiriä. Mutta halpa se oli (2 hengen huone 26,50 € + aamiainen 3,40 €/hlö) ja kokemus sinänsä.

Ruokapöytään pääsimme vihdoin iltasella noin kilometrin päässä sijaitsevassa Buffalo Grill -pihvipaikassa, jossa ahmimme itsemme täyteen naudanlihaa epäranskalaisesti oluen säestyksellä.

28.6.2004 Pontarlier - Morteau - Les Fins - Le Luhier - Maiche - St.-Hippolyte - Pont-de-Roide - Mandeure - Audincourt - Belfort - Roppe - Lachapelle-sous-Rougemont - Cernay - Uffholz - Col de Herrenfluh (835 m) - Le Grand Ballon (vuoren korkeus 1424 m) - Le Markstein - Col d’Hahnenbrunnen (1186 m) - Col de Bramont (956 m) - Xonrupt-Longemer - Col du Martimpre (726 m) - Col du Plafond (620 m) - Anould - Saint-Die-des-Voeges - Raon-l’Etape. 277 km.

Pontarlierista irtauduttuamme saavuimme eriskummalliseen rotkoon nimeltään Gorges de Doubs. Kanjonin pohjalla lorisevassa Doubs-joessa vilahteli runsaasti kaloja, ehkäpä barbeja. Muutakin faunaa bongasimme: kauriita, joutsenia ja harmaahaikaroita.

Maisemat tasoittuivat pohjoista kohti taivaltaessamme. Ranskan ja Sveitsin välistä rajaa myötäilevät maantiet olivat sujuvia, tosin ne eivät olleet mitään kurvikimppuja. Audincourtista Belfortiin huitaisimme maksutonta moottoritietä, kun kyliä alkoi olla turhan tiheään. Mulhousen luoteispuolella alkoivat jälleen motoristiystävälliset reitit, olimme saapuneet Vogeesien pehmeästi kumpuilevan vuoristoalueen eteläreunalle.

Suureksi yllätykseksemme juuri ennen kuin siirryimme Elsassiin ja Vogeesien metsiin, havaitsimme levähdyspaikalla saksalaistyyppisen makkarakojun, josta ostimme lounaaksi ranskalaiset ja hot dogit. Saksan läheisyys näkyi siis ruokavaliossakin.

Mäkimaastossa ajaminen muuttui hetkessä hauskuudeksi monenkaan kanssaliikkujan häiritsemättä kallistelua. Vogeesien korkein kohouma le Grand Ballon tuntui Alppien jälkeen aika miedolta, nyppylä on kuitenkin Suomen kumpareisiin verrattuna kelpo mäki, 1424 metrin korkuinen.

Reitti vei lähes Grand Ballonin huipulle, kävelemällä sinnekin olisi päässyt. Vuoren puuttomalla nummimaisella ”näköalatasanteella” kasvoi tuttuja kasveja: mm. vadelmaa, mustikkaa ja kanervaa. Vaikka Vogeeseilla ei muuten ihmisiä kovasti näkynyt, oli tällä mäellä verrattain paljon väkeä. Erään asuntoautoperheen isä lennätti taitavasti kauko-ohjattavaa lennokkia, ”pitäähän pojalla harrastuksia olla…”.

Grand Ballon -vuorelta tie polveili Col de la Schluchtiin saakka pinnoitteeltaan erinomaisena kulkien mäkien harjanteilla, josta tien nimikin: Route des Cretes. Schlucht-solalta laskettelimme viehkosti järven rannalla sijaitsevaan Xonrupt-Longemeriin ja jutasimme Saint-Die-des-Vosgesin kautta Raon-l’Etapen ei-nyt-niin-mahdottoman-kuvaukselliseen kaupunkiin, jossa majoittauduimme vanhaan ja edulliseen Terminus-hotelliin.

Vogeesien verrattomat kurvailutiet lienevät monelle suomalaismotoristille vielä tuntemattomia. Maisemien lisäksi Saksan naapureina olevat ja välillä osana Saksaa olleet Elsassin alue ja Vogeesien vuoristo tarjoavat paljon esimerkiksi sodankäynnistä muistuttavaa nähtävää. Seutukunnan levottomasta historiasta kielivät myös lukuisat saksaa ja ranskaa sisältävät paikannimien sekoitelmat kuten Col d’Hahnenbrunnen ja Rocher de Pfaffenlapp.

Pilotti vaihtoi takajarrupalat pyöräänsä ja kyytiläinen käväisi vedenostossa, minkä jälkeen yritimme löytää ruokapaikan. Se olikin hankalaa, koska maanantai näytti olevan lepopäivä paikkakunnan kaikissa ravintoloissa. Lopulta söimme kebapit turkkilaisgrillissä.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska