Raon lEtapen pikkukaupunki oli vain yöpymiseen käytetty
välietappi matkalla Saksan Trier Ajelimme huolimattomasta reittisuunnittelusta johtuen melko mitäänsanomattomien maalaismaisemien läpi. Ranskan ja Saksan rajalla Saarbrückenin tienoilla tuli seikkailtua siihen malliin, että Saksan maaperälle päästiin vasta toisella yrittämällä. Jossain vaiheessa tuli valittua väärä moottoritien ramppi, mistä johtuen karautimme hetkeksi takaisin Ranskan puolelle. Kuljettaja muisteli kuulleensa, että moottoriteiden liittymäviidakko on kyseisellä alueella hämmentävän sekava, mikä toden totta pitää paikkansa. Saksan vanhimpaan kaupunkiin Trieriin saavuimme illansuussa Saarin ja Moselin jokilaaksoja myötäileviä teitä. Muinaisten roomalaisten perustama kaupunki ja Hotel Kugel Trierin esikaupunkialueella Zevenissä toimivat tukikohtinamme muutaman päivän. Hotellihuoneemme suihku oli omaperäinen: ylhäältä avoin suihkukaappi sijaitsi huoneessa, siis ei erillisessä ilmanvaihdolla varustetussa tilassa, joten suihkuttelun aikaansaama kosteus pääsee täten esteettä huoneeseen. Kävimme käytävällä sijaitsevassa suihkussa, koska emme kaivanneet ilmankostuketta. Pitkästä aikaa vietimme päivän ilman prätkäilyä, aika kului tarpomalla UNESCOn maailmanperintökohteita pullollaan olevan kaupunkivanhuksen katuja. Historian lehtien havinaa olimme kuulevinamme mm. Trierin ikivanhassa keskustassa, roomalaisten rakentaman Porta Nigra -portin liepeillä, roomalaisen kylpylän raunioilla ja amfiteatterin jäänteissä. Vanhassa kaupungissa on myös paljon kirkollisia rakennuksia. Tutustuimme mahtavan kokoiseen tuomiokirkkoon (Dom), jossa kirkkoarkkitehtuuriannos tuli täyteen, joten mm. Domin viereinen Liebfrauenkirche ja antiikin aikainen massiivinen Basilika jäivät tarkastamatta. Trierin keskustassa on historia- ja rakennustaideorientoituneelle katseltavaa lähes loputtomasti. Edellä mainittujen lisäksi kaupungissa on maailman vanhin apteekki, vilkkaita aukioita suihkulähteineen, patsaineen ja katukahviloineen, lukuisia madonna ja lapsi -veistoksia sekä muita katolisen uskon merkkihenkilöitä kuvaavia patsaita talojen kulmissa, palanen roomalaisajan muuria siellä täällä, värikkäitä toreja, koristeellisia vanhoja rakennuksia ja häpeäpaalukin eräällä aukiolla. Emme sentään ihan täysin uppoutuneet pelkästään menneeseen aikaan, vaan hankimme matkantekovälineeseemme uuden takarenkaan ja apukuskille paikallisesta Louis-myymälästä heräteostona vedenpitävät Daytona-merkkiset ajosaappaat. |
|
© Kuvat ja teksti: |