Schwarzwaldista vaelluksemme edistyi kohti Sveitsiä ja Ranskan Alppeja. Ennen Sveitsin maaperälle siirtymistämme ajoimme kuin varta vasten motoristeille suunniteltua väylää, joka kulki Todtnaun, Bernaun ja St. Blasienin kautta Albtal-laaksoa myötäillen Albbruckiin. Kireätä kurvia ja nopeaa mutkaa pukkasi toisensa perään, reitin loppupäässä tie kaarteli mahtavasti ahtaan rotkon pohjalla. Tien poskessa seisoi liiasta hurjastelusta varoittavia kylttejä, ilmeisesti haavereilta ei ole vältytty. Matkan varrella sijaitsevan pienen St. Blasienin kaupunkikuvaa hallitsee kylän kokoon nähden suhteettoman massiivinen tuomiokirkon kupoli, joka on Rooman ja Firenzen jälkeen kolmanneksi suurin Euroopassa. Hermostuttavan vilkkaasti liikennöidyn E 54 -tien varrella Bad Säckingenin Essolla hotkaisimme surkeat hampurilaiset kola-juomain kera, taisi olla reissun huonoin lounas! Sveitsin rajalla tullimies tiedusteli yllättäen tullattavia tavaroita ja alkoholia, mutta viinavarasto oli suppea ja virkailija jäi ilman maistiaisia. Heti Sveitsiin saavuttuamme silmiin pisti bensa-asemien suuri määrä ja polttoaineen halpuus. Päivämatkan kohteena oli Geneve-järven etelärannan ranskalainen Thonon-les-Bains, joten Sveitsiin tutustuminen jäi tällä kertaa pintapuoliseksi. Alkumatkan kurvikimaran lisäksi toinen kohokohta oli Jura-vuoristoon kuuluvan vuorijonon ylittäminen tuskin kärrypolkua leveämpää Col de Chasseralin solatietä mutkittelemalla. Solan tuulisella laella perittiin pieni tietulli, jonka maksoi nurisematta, olihan karjanlaidunten läpi polveileva taival kivaa vaihtelua Länsi-Sveitsin yllättävänkin tasaisiin seutuihin verrattuna. Kultaista ruusua ei Montreuxssä näkynyt, mutta kylmäksi kaupunki ei matkaseuruettamme jättänyt, osuimmehan paikalle iltaruuhkan aikaan. Lukuisten järvenrantakylien lävitse madeltuamme saavuimme Thononin kylpyläkaupunkiin ennen iltahämärää ja hotellikin (Hotel lEcho des Montaignes, 2 hengen huone & ranskalainen aamiainen 34 ) löytyi lähes ajallaan. Illanviettoa siivitti kansankarnevaali nimeltä musiikkijuhla (fete de la musique). Kyseistä katujuhlaa vietetään ympäri Ranskan jotakuinkin kotoisen juhannuksemme aikoihin. Kesäkuun 21. yönä lukemattomat amatööri- ja ammattimusikantit esiintyvät ilmaiskonserteissa kaupunkien kaduilla, puistoissa ja kuppiloissa. Thononissakin kansaa oli liikkeellä ruuhkaksi asti. Mitä moninaisimpia esityksiä oli vireillä katujen varsilla, tunnelma oli kuin Ruotsin laivoilla tai rokkifestareilla ja kansa näytti viihtyvän. Söimme pizzat eräässä paikkakunnan monista pizzerioista, samalla jouduimme kuuntelemaan ruokapaikan ulkopuolella esiintyneen rouvan chanson-esityksiä, jotka saivat paikalliset tanssitaitoiset pyörähtelemään kadulla. 22.6.2004 Thonon-les-Bains - Bioge - Le Fion - Col du Grand Taillet (1035 m) - Col de Trechauffe (1264 m) - Col du Grand Taillet - Bonnevaux - Col du Corbier (1237 m) - Le Biot - La Baume - La Vernaz - Vailly - Lullin - Col du Feu (1121 m) - Lullin - Col de Terramont (1092 m) - Habere-Poche - Col du Cou (1113 m) - Macheron - Lyaud - Thonon-les-Bains. 125 km. Kaupungille kohdistuneen kävelyn jälkeen Tuulevi jäi lepäilemään hotellihuoneeseen lievää kuumetta potien ja Jukka lähti ajelemaan läheisille vuorille. Hienoja mäkipolkuja löytyi heti kaupungin ulkopuolelta. Col du Grand Taillet oli hauska serpentiinipätkä, jolla muista tiellä kulkevista ei ollut haittaa. Col de Trechauffe taas oli haastavampi taival, koska tienpinta oli sepelin peitossa äskettäisten korjausten johdosta. Maisemat Geneve-järvelle olivat jo kulunutta fraasia käyttäen mahtavat. Col du Cou -solan pohjoisrinteen kurvisto oli niin mainio, että se piti sik-sakata kahteen kertaan! Ajelulta palattuaan Jukka havaitsi, että jo toisen kerran reissu aikana Triumphin Givi-takalaukku ei auennut ilman lievää väkivaltaa. Ilmeisesti ilmanpaineen ja/tai lämpötilan vaihtelut vuoriston ja laaksojen välillä aiheuttivat sen, että laukkuun muodostui alipaine, joka esti laukun normaalin avautumisen. Illalla ravitsimme itsemme Savoyarde-fondyyllä, joka oli hyvää ja täyttävää. Ainakaan Saksaan verrattuna Ranskassa ulkona syönti ei taida olla niin edullista lystiä: oluineen ja jälkiruokakonjakkeineen päivällinen teki 48 euron loven matkabudjettiimme. |
|
© Kuvat ja teksti: |