Tiistai 15.7.2014. Vuorela - Kuopio - Suonenjoki - Rautalampi - Konnevesi - Tankolampi - Äijälä - Kuusaa - Laukaa - Vihtasilta - Järvilinna - Leppävesi - Vaajakoski - Jyväskylä - Kuohu - Petäjävesi - Kukkaro - Koskenpää - Jämsänkoski - Jämsä - Länkipohja - Västilä - Eräjärvi - Kuhmalahden kk - Sahalahti - Kangasala - Tampere. 374 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Ei kesäloma toki vielä Kainuusta kotiutumiseen päättynyt. Kesäreissun kakkososa alkoi tavanomaisesta tuunatussa muodossa. Jukka otti tutusti alleen Triumph Tigerin, ja Tuulevi ryhtyi matkailemaan rautateitse, koska rouvan keho ei tuntunut kestävän moottoripyöräilyä. Majapaikat olivat toki yhteiset.

Lomasäät tuntuivat vain jatkuvan: Jukan lähtiessä matkaan ennen puolta päivää lämpömittarin elohopeapilari oli kivunnut +25 asteen kohdalle, matkan varrella mittarilukema oli jopa +27 Celsius-astetta. Jyväskylän jälkeen pilvistyi, lähempänä Tamperetta ukkoskuurot viilensivät keliä +20 asteeseen. Jukka onnistui välttelemään vesisateet, mutta paikoin tie oli kastunut Jämsän jälkeen. Rekkojen, tai pitäisi varmaan sanoa ajoneuvoyhdistelmien, nostamassa vesisumussa oli ikävän märkää. Jukka pyrki pitämään pääteillä ajelun minimissään, joten ei kosteudesta sen suurempaa haittaa ollut.

Jukan reitti vei kotikonnuilta tuttuja polkuja Suonenjoen, Rautalammin ja Konneveden kautta Keiteleen kanavan maisemiin Kuusaankoskelle. Mesiangervot olivat ryhtyneet toden teolla kukkimaan ja levittämään voimakasta tuoksuaan motoristien iloksi. Vuosi vuodelta laajemmalle levinneet lupiinit olivat jo kukintansa loppuvaiheessa. Kukkivat horsmat punasivat kesän 2010 Asta-myrskyn niittämiä aukkoja Rautalammin ja Konneveden välillä. Laukaalta Tiikeri ravasi vähemmän koettuja, mutta osittain kivan kurvisia sivuteitä Vaajakoskelle. Kohta myös Jyväskylä jäi taakse, ja maaseutumatkailu saattoi jatkua. Tuulevin reitti raiteita pitkin kulki suoraviivaisemmin.

Petäjäveden vanha kirkko, joka on hyväksytty UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle, on ainakin ulkoa komea ilmestys. Sisäpuolisia näkymiä Jukka ei jaksanut mennä tutkimaan, kun Triumph jäi pihalle epäsovinnaiseen paikkaan parkkiin ja vieläpä vartioimatta, avaimet virtalukossa. Tokkopa kukaan pyörästä tai sen irtaimistosta olisi piitannut, mutta kuitenkin. Nykyinen Petäjävesi oli keskiajan lopulla hämäläisten eränkäyntialuetta. Paikan ensimmäiset asukkaat tulivat Hämeestä 1400-luvun lopulla, savolaista väkeä virtasi idästä 1550-1560 luvuilla. Petäjäveden, tuolloin Jämsän emäpitäjään kuuluneen Kuivasmäen, talonpojat rakensivat vuonna 1724 ensimmäisen kirkkotuvan. Asukasluvun kasvettua yli seitsemän sadan ryhdyttiin touhuamaan uutta herranhuonetta. Nykyinen vanha kirkko rakennettiin vuosina 1763-65, ja siitä saakka sen pääasiassa maalaamattomat ulkoseinät ovat menestyksellisesti uhmanneet maailman tuulia ja tuiverruksia. Historiakotvasen vastapainoksi Triumphisti hotkaisi Kyläseppä-huoltoaseman Sibyllasta nykyaikaan palauttavat kuuman koiran ja kolajuoman.

Petäjävesi-Jämsänkoski oli jokseenkin viihdyttävä etappi, jolle juuri kukaan muu ei ollut erehtynyt. Jämsän ja Länkipohjan välillä 9-tiellä sen sijaan liikennettä oli stressaavan paljon, ja tiekin oli sateen jäljiltä märkä. Ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä siirtyä sivummalle. Länkipohjasta Kuhmalahden kirkonkylälle Jukka sai nauttia kurveista ja kaarteista ylhäisessä yksinäisyydessään, joskin nautintoa vaimensivat tienpinnoitteen paikoittaiset vauriokohdat.

Jukka oli perillä Tampereella Hotelli Victorian pihalla varttitunnin ennen junalla saapunutta Tuulevia. Aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta Victoriasta oli varattu huone pariksi yöksi hintaan 99 euroa/yö. Plussan Victoria ansaitsee ilmaisesta pysäköinnistään, mikä ei ole itsestään selvää isommilla paikkakunnilla. Parkettilattiainen huone oli siisti ja muuten mukava, mutta ilmastointi puski viileää happea turhan kovalla teholla, ja ainoa keino säätää sitä oli peittää ikkunanlaudan ilmastointiaukot päiväpeitoilla, minkä teimme yöksi.

Iltasella yritimme ruokailemaan Kulttuuritalo Telakan ravintolaan, mutta siellä oli jokin keikka ja siten tupa tupaten täynnä. Katselimme sitten Hämeenkadun alkupään tarjontaa ja päädyimme Scandic-hotellin Piazzaan/Food Factoryyn. Kala – Jukalle lohta, Tuuleville siikaa – tuli grillistä pienellä paistinpannulla parsakaalin, kesäkurpitsan ja paprikan kera ja sivuruoka – Jukalle marinoituja kirsikkatomaatteja parmesan-lastujen ja Tuuleville fetaa rucolan kera – lasipurkissa. Jukan ranskalaiset perunat lime-aiolin kanssa tarjoiltiin peltipäälärissä. Astiat oli sijoitettu laudalle, joka oli peitetty Honolulu Tribune -lehteä esittävällä paperilla. Kikkailua taikka ei, ruoka oli hyvää ja tarjoilu ystävällistä. Palanpainikkeina toimivat punaviini ja vesi.

Keskiviikko 16.7.2014. Tampere.

Illalla vuorossa oli Tampereen visiittimme pääagenda, brittiläisen The Skints -yhtyeen keikka Tullikamarin Klubissa osana juuri alkanutta Tammerfest-kaupunkifestivaalia. Itälontoolaista nuorta nousevaa bändiä lämmittelivät kotimaiset Funky Kingston ft. Jo'Buddy ja Voimaryhmä. The Skints paukutti reggae-ska-punkiaan reilun tunnin ajan. Hurjat, täyteläiset ja selkeät soundit plus orkesterin vankka yhteissoitto olivat vakuuttava kokemus. Yleisöä Klubiin olisi mahtunut hiukan enemmänkin. Senegalilaisen maailmanmusiikkisuuruuden Yossou N'Dourin ja Le Super Etoile De Dakar -yhtyeen samanaikainen esiintyminen seinän takana Tullikamarin Pakkahuoneella taisi syödä Skintsin yleisömäärää.

Torstai 17.7.2014. Tampere - Ranta-Koivisto - Kuohenmaa - Paino - Valkeakoski - Kasuri - Harhala - Hauho - Hauhontaka - Rahkoila - Pekola - Aulanko - Hämeenlinna. 117 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Pohdiskelimme reissun jatkoa. Vaasa ja länsirannikko Vaasan pohjoispuolella olivat tavoitteinamme, mutta Vaasasta emme saaneet järkevää majoitusta pariksi yöksi ennen kuin perjantaista lähtien. Miksipä emme piipahtaisi Hämeenlinnassa, jonka ohitse on monet kerrat ajettu, mutta koskaan ei ole siellä stopattu. Ja olisihan siellä linnakin katsastettavaksi. Siispä entisen Etelä-Suomen läänin pääkirkolle, mars!

Jukan torstainen ajomatka oli lyhyt mutta virkistävä. Kunhan ensin pääsi pois Tampereelta. Navigaattori kakisteli Mansessa alkutaipaleella ja ohjeisti konepyöräilijän umpikujille ja väärille teille. Lyhyen harhailun jälkeen oikea väylä löytyi. Kangasalan ja Valkeakosken välinen tie 310 on kivasti kaarteille väännelty kruisailupätkä. Tie kulkee Roineen ja Mallasveden rantamaisemissa, mutta vesistöt pysyttelevät pitkälti piilossa maantiellä liikkuvalta. Hauhontaka-Rahkoila oli päivän paras pikataival: mutkien, mäkien ja notkojen jatkumo, vain vähän muuta liikennettä ja tien kuntokin etupäässä ihan kelvollinen. Juuri ennen Hämeenlinnaa oleva Aulanko vehreine lehtimetsineen ja suojaisine lehmuskujineen on yltäkylläisen rehevä läiskä maaseudun ja kaupungin rajamailla.

Hotelli oli jälleen valittu aseman välittömästä läheisyydestä, joten Tuulevin lyhyt ja tapahtumaköyhä raidematka jatkui Hämeenlinnassa jalan alle parillasadalla metrillä Sokos Hotel Vaakunaan, josta tällä kertaa puolisoaan aiemmin paikalle ennättänyt rouva sai onneksi huoneen saman tien. Huone (80 eura/yö) oli juuri remontoitu ja tilava.

Jukan saavuttua söimme pienen välipalan eli kauraleipää ja satsumia ennen kuin läksimme jalkaisin kohti Hämeen linnaa. Perille päästyämme söimme ensin jäätelöt ja osallistuimme sitten puolen tunnin opastetulle kierrokselle, jonka jälkeen tutkailimme linnaa tovin vielä omin päin. Totesimme linnan komeaksi mutta pienehköksi. Alunperin leirilinnaksi 1200-luvulla perustettu keskiaikainen harmaakivilinna muokattiin sittemmin tiililinnaksi ja korotettiin myöhemmillä vuosisadoilla kolmikerroksiseksi. Linna ja sitä ympäröivät punatiiliset kehämuurirakennukset toimivat varsinaisesti vankilana vuosina 1837-1972, vaikka linnassa toki pidettiin vankeja keskiajalta saakka. Helteestä huolimatta hytisimme ajatellessamme niin vapaaehtoisten kuin vastahakoistenkin asukkaiden talvisia oloja kivisten muurien kylmyyden ympäröiminä. Alkeellisella uunijärjestelmällä sisätiloja tuskin saatiin kovin tehokkaasti lämmitettyä. Päälinna restauroitiin vuosina 1956-1972, kehämuurit ja Suomessa ainutlaatuiset vallit vesihautoineen vuoteen 1988 mennessä.

Nälkä alkoi jo vaivata, joten käppäilimme keskustaan Raatihuoneenkadulle Popino-nimiseen italialaistyyppiseen ravintolaan, jonka pikkuruisella terassilla Jukka söi nieriää ja kantarellikastiketta, Tuulevi lohta smetanan kera. Lisukkeina kuumaa kesäkurpitsaa ja paprikaa sekä uuniperunaa, palanpainikkeena vettä ja punaviiniä. Sorruttuamme vielä jälkiruokaan – vaniljajäätelöön ja vadelmasorbettiin – jaksoimme kävellä takaisin hotelliin.

Suomen matkailun etuja on sauna! Tampereen Victoriassa kävimme saunassa molempina iltoina. Myös Hämeenlinnan Vaakunassa käytimme saunapalveluja hyväksemme. Hotellin yläkerrassa sijaitsevista saunoista on kiitettävät näkymät ilta-auringossa kimaltelevalle Vanajaveden Linnansalmelle, jossa lukuisat hupiveneet menivät ja tulivat. Miesten saunassa oli aika paljon sakkia. Lauteilla järvimaisemien myötä virisi keskustelu veneilystä ja edeten veneilystä kalastukseen. Yksi joutokalastelija tuomitsi ammattikalastajat ahneiksi, kun tukkivat meret ja järvet verkoillaan. Reissuverkkoa ylläpitävä moottoripyöräilevä ex-ammattikalastaja ei viitsinyt ruveta väittelemään, vaikka jonkinmoista tarkennusta faktoihin olisi ollut syytä julkituoda. Hotellissa olivat kunnostustyöt käynnissä, mutta naisten kulahtaneenoloinen sauna ei ollut vielä ollut korjuun alaisena. Naisten sauna oli silti siisti, vaikka viemäri vetikin huonosti. Parvekkeelle pääsi katselemaan maisemia viidennestä kerroksesta mutta lasituksen vuoksi siellä ei juuri vilvoittunut.

Linnansalmen ylittävä Viipurintien silta on metka tapaus. Jalkakäytävän pinnoite on jotenkin kupruileva ja ainakin lämpimällä säällä pehmeästi joustava tehden jalankulusta oudontuntuista koikkelehtimista. Vai kuvittelimmeko vain kaiken?

On sitä järviä Hämeessäkin. Moni maakunnan eteläisen osan altaista näyttää olevan samea- tai ainakin tummavetinen, kai maakunnassa on kirkkaitakin? Liikennemerkit tuntuivat siellä täällä varoittavan talouskeskuksista. Talouskeskus tarkoittanee Hämeessä koko maatalon pihapiiriä?

Perjantai 18.7.2014. Hämeenlinna - Eteläinen - Kokkila - Sulastenkulma - Juttila - Mustila - Holja - Sappee - Sahalahti - Kangasala - Ruutana - Kämmenniemi - Terälahti - Kapee - Murole - Muroleen kanava - Kuru - Luode - Itä-Aure - Kihniö - Korhoskylä - Kalakoski - Jalasjärvi - Kurikka - Jurva - Pyörni - Kylänpää - Laihia - Vaasa. 390 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Kyllä käy kateeksi hämäläiset ja pirkanmaalaiset mutkatiet, joita piisaa ja joiden kuntokin tuntuu olevan useimmiten mainio ainakin katuenduroille ja muille vähemmän ronkeleille menopeleille. Hämeenlinnasta Jukka livahti hetken 10-tietä koilliseen, ja napsautti kohta vilkun vasempaan. Tie 305 ja siltä erkaneva Kokkilantie (3055) olivat hauska herättely runsaan kurvailun päivään. Valtatie 12:lta Juttilasta Luopioiseen luikerteleva 3222 tarjosi rattoisaa kroonista kanttailua kurvista seuraavaan. Eikä Luopioisten ja Sahalahden liittävä 3230 hävinnyt 3222:lle pätkän vertaa. Näsijärven itärannalle sommiteltuja Terälahden ja Muroleen välisiä Kapeentietä ja Pohjankapeentietä voisi molempia määritellä yksinkertaisesti termillä mutkikas. Ja tuskin monikaan motoristi panee pahakseen ajamista Muroleesta Kuruun kivasti kaarteista tietä 3382. Myös Luoteesta Kihniöön vievä 3350 on hauska, eikä hupsumpi ole Kihniöstä pohjoiseen johtava 2790-tiekään.

Muroleen kanavalla Jukka vietti lounashetken puraisemalla kahvilaravintolassa tataarien perinneleipomuksen peremecin. Sellainenhan se oli rasvainen lättänä lihapiirakka, jossa oli hieman normilihatsua enemmän mausteita. Muroleen kanavalle oli kokoontunut matkailijoita monella eri liikkumavälineellä. Oli motoristeja, runsain mitoin autoilijoita, mutta toki myös veneilijöitä. Kanavan ja etenkin läheisen Murolekosken ympäristössä on perin pittoreskeja vanhojen kauniiden talojen pihapiirejä.

Mutkatiet loppuivat melkein kuin veitsellä leikaten, kun Pirkanmaa päättyi ja Etelä-Pohjanmaa alkoi. Maastokin toki tasaantui radikaalisti. Pyöräkuski pyrki välttelemään tylsimpiä pääväyliä ja onnistuikin melko hyvin. Päivän aiempaan tarjontaan verrattuna pohjalaiset väylät olivat vähän liioitellen sanottuna luotisuoria, mutta oma viehätyksensä eteläisen Pohjanmaan halkaisussakin oli. Sitä paitsi Pyörnin ja Kylänpään välinen 687 on varsin lystikäs nopeaa kallistelua tarjoava hyväpintainen baana metsän keskellä.

Hienoja ovat perinteiset suuret punamullalla värjätyt pohjalaistalot, jotka muodostavat yhdessä talousrakennusten kanssa suojaisia sisäpihoja. Klassisimmat peltoaukeat ja latomeret jäivät näkemättä, kun reitti ei vienyt Kyrönjokilaakson kautta. Vaikka peltoja on rutkasti, piisaa Pohjanmaallakin yllättävän paljon on metsiä. Reissun teemakasvia mesiangervoa oli perjantaistenkin teiden varsilla "joka paikassa". Myös päivänkakkara ja horsma esittelivät väriloistoaan. Rypsi keltasi peltoja Etelä-Pohjanmaalla, ja vilja viheriöi.

Sää suosi ajamista, vaikka taivaanrannan tummat pilvet uhkailivatkin pitkin iltapäivää. Lämpötila oli reippaasti helteen puolella. Vasta Laihian ja Vaasan välisellä osuudella sadepilven reunalta valunut vesi kasteli tien ja viilensi ilmaa.

Junamatkalla Hämeenlinnasta kohti Vaasaa Tuulevi mietti, miksi allergiahytin viereisellä paikalla istuva nainen vaikutti niin tutulta. Hetken päästä tämä ihmettelikin jo ääneen Tuulevin tuttuutta ennen kuin kumpikin tunnisti lapsuusajan naapurinsa! Nähty oli viimeksi 1980-luvulla, mutta juttu olisi luistanut pidempäänkin kuin Tampereelle, jossa toinen vaihtoi Porin junaan. Tuulevin junanvaihto oli vasta Seinäjoella. Raidematkailijaa hämmästytti enenevästi se, ettei käsipyyhepaperia ole junan vessan sisäpuolella vaan ulkopuolella. Liekö tarkoitus estää tai vähentää muun kuin wc-paperin joutumista pönttöön? Kokemus opetti nopeasti nappaamaan pyyhepaperit mukaan jo vessaan mennessä.

Majoituimme jälleen Sokos Hotel Vaakunaan (96 euroa/yö) pohdiskellen, miksi ketjulla on niin paljon samannimisiä hotelleja. Kahdeksannen kerroksen huoneemme oli pienehkö ja 140 cm:n sänky leveämpään tottuneille kapeahko. Ärsyttävinä suunnittelun kukkasina pidimme a) wc-suihkuhuoneen maitolasinurkkaa, josta öisen vessakäynnin aiheuttama valo turhaan kajastaa huoneeseen, b) pesualtaan tasoa, jonka reunalta vesi valahteli alapuoliselle säilytyshyllylle, c) pyyhetangon sijoitusta niin alas, että sille ripustettu pyyhe osuu wc-paperiin, d) wc-paperitelinettä, jossa täysi rulla ei mahdu pyörimään, ja e) vetolaatikon sijoittamista seinän viereen siten, että se ulosvedettynä osuu pistorasiaan. Luksusongelmia. Rauhallista yläkerroksissa oli; ei kuulunut ääniä terasseilta tai torilta, jonka laidalla osana ison ostoskeskuksen rakennusta hotelli sijaitsee.

Saunominen kuului totta kai illan ohjelmaan. Miesten saunassa oli Jukan lisäksi isä ja pikkupoika sekä pari motoristia Somerolta. Tuulevi sai tuttuun tapaan kylpeä yksin, vasta lopetellessaan kapusi lauteille äiti pienen tyttärensä kera.

Illallispaikaksi valikoitui onnistuneesti mainoksensa mukainen "pala Italiaa keskellä Vaasaa" eli Il Banco, jossa Tuulevi söi härkä-carpaccion ja jälkiruuaksi mustikkasorbettia, Jukka ricotta-tortellineja ja jälkiruuaksi vaniljajäätelöä. Kaikki oli todella herkullista ja palvelu asiantuntevan ystävällismielistä.

Lauantai 19.7.2014. Vaasa.

Päivän kuvat

Aamiaisella oli niin sanotusti ryhmää eli melkoinen hulabaloo lähinnä perheitä. Saimme kuitenkin hyvät paikat läheltä noutopöytiä, joiden monipuolista valikoimaa henkilökunta täydensi kiitettävään tahtiin, mutta hygieniasta suuremmin piittaamatta - ainakin yksi nainen nosteli täydennyksiä ruoka-astioihin samoilla hanskoilla, jotka kädessä pyyhki rätillä pöytiä ja keräili likaisia astioita - ja hieman ärtyisällä asenteella. Jukka jäi kaipaamaan mansikoita ja Tuulevi moitti kahvia pahanmakuiseksi.

Päivä sujui leppoisasti kävellen ja valokuvaillen - ilman aikataulua tai agendaa. Meren rannan Laituri-baarissa eloisa ja iloinen nuori nainen myi meille elämämme ensimmäiset mate-juomat. Espressoa kyselimme, mutta tuon helsinkiläistytön mukaan olimme siihen nähden väärässä kaupungissa. Mate virkisti hyvin helteellä. Strampen-nimisen ravintolan terassilla istuimme jo pöydässä lounas mielessämme, mutta päätimme sitten poistua, kun alkoi vaikuttaa siltä, ettei meitä (ilmeisesti vääränkielisinä ja/tai purjehduskengättöminä) oikein huomioitu. Paikkakunnasta jäi leveine katuineen ja korkeine taloineen hieman pompöösi, jopa turhanaikaisesti uhoava ja vähän koppava kuva.

Söimmekin sitten huoneessa torilta ja kaupasta hankittua välipalaa: Jukka mansikoita ja Tuulevi banaania. Varhaiselle päivälliselle menimme Kaffehuset Augustiin, joka ruokki Jukan maukkailla siialla, kantarellikastikkeella ja perunamuusilla ja Tuulevin herkullisilla grillatuilla kampasimpukoilla ja pinaattirisotolla. Myöhemmin saunoimme ja ennen nukkumaan menoa kävimme vielä pienellä kävelyllä. Kaupungin keskusta vaikutti parhaana kesäsesonkina jotenkin uinahtaneelta; moni ravintola oli suljettu tai avoinna vähemmän aikaa kuin talvella. Ilmeisesti lapsiperheet viettivät aikaa Vaskiluodon landioissa, veneilyväki merellä ja paikalliset kenties kesämökeillään, mutta ihmetytti väen vähyys silti, kun suuri hotelli oli aivan täynnä. Vaasa on kuitenkin isohko kaupunki suomalaisittain, noin 67 000 asukasta.

Sunnuntai 20.7.2014. Vaasa - Mustasaari - Kuni - Vassor - Maksamaa - Särkimo - Västerö - Sjöberg - Österö - Västerö - Särkimo - Djupsund - Oxkangar - Kaitsor - Oravainen - Pensala - Jussila - Munsala - Uusikaarlepyy - Pietarsaari - Holm - Bosund - Öja - Kokkola. 196 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Vaasasta pohjoiseen johtavalla 8-tiellä Jukan ensikilometrejä rikastivat tietyömaat. Hyvä oli madella helteessä jonomuodostelmassa 40 km/h-vauhdilla, eikä kotilokaravaania pystynyt ohittamaankaan. Onneksi hiostavalta valtatieltä pääsi pian poistumaan väljemmille väylille Itämeren suuntaan. UNESCOn maailmanperintökohteessa Merenkurkun saaristossa Raippaluodossa ja Björkön saarella olimme käyneet kesän 2007 reissulla ihmettelemässä Norra gloppetin vesiä, nyt Jukka päätti käydä vilkaisemassa, miltä näyttää Östra gloppetin aava ulappa Österön saaren pohjoisrannalta nähtynä. Vassorin kautta kulkeva tiepahanen oli mutkaisa ja kapea, mutta päällysteremonttia kaipaisi se. Maksamaan jälkeen tie oikeni rahtusen ja kuntokin koheni. Autio tie puikkelehti saarelta toiselle melkein ulkomeren ääreen.

Mukavan näköisiä perinnetaloja on ripoteltu taiten merenlahtien rantamaisemiin. Punamulta on ehdoton valtamaali ja ikkunanpuitteet kuuluu tietysti sivellä valkoisiksi. Länsirannikon rakennuskannasta paistoi hyvinvointi ja yleisesti vallitsevina johtotähtinä näyttivät olevan siisteys ja järjestys. Eräällä pihamaalla pappa soitteli haitaria.

Österön Sjöberg-nimisessä kylässä sijaitseva kalasatama oli hiirenhiljainen ja tyhjä ihmisistä, kioskikin availi oviaan vasta Jukan lähtiessä jatkamaan matkaa. Sataman laiturissa seisoi parhaat päivänsä nähnyt "peltimopo" eli pieni troolari. Liekö enää aktiivikäytössä. Useita verkkokalastajien suomuilla kuorrutettuja avoveneitä oli myös pysäköityinä satamaan, mikä kielii siitä, että ilmeisesti kalaa vielä pyydetään. Eipä tuolla seudulla varmaan muita tulonlähteitä liikaa liene, joten kalastushommat pitänevät vielä jossain määrin leivänsyrjässä.

Maksamaan saaristo näytti miltei yhtä rikkonaiselta kuin Björkön luotoiset lähivedet, mutta samanlaisia pyykkilautamoreenimuodostumia ei sieltä taida löytyä. Kivisiä ovat rannikkovedet näillä perillä, saattavat olla mielenkiintoisia veneilyseutuja.

Saaristokeikan jälkeen Jukka palasi hetkeksi 8-tielle. Oravaisissa hetken pysähdys Oravaisfjärdenin rannalla antoi aiheen olettaa, että lahti on epäilemättä hyvä paikka vesilintujen lepuuttaa muuttomatkallaan. Silmäys pohjoisen suuntaan taivaalle sai Tiger-kuskin harkitsemaan lepotauon mahdollisuutta. Salamat leimusivat näyttävästi etumaastossa ja pisaroita ryhtyi kohta iskeytymään kypärän visiiriin.  Tiikeri kaarsi pakkopaussin pitoon juuri kohdalle osuneen Oravaisten ABC:n pihalle. Noin tunnin verran meni kuskilla sisätiloissa kelin korjaantumista odotellessa osuuskaupan väen tarjoileman välipalan ja paikallisen lehden lueskelun merkeissä.

Vaasan ja Uusikaarlepyyn välillä sattui silmään huomiota herättävän paljon turkistarhoja. Niiden liepeillä leijaili erikoinen tunnistamaton haju, joka lienee tarhaelukoiden rehun ja jätösten hajujen kombinaatio. Österbottens Tidningista Jukka luki, että esimerkiksi Teerijärvellä on isoja lokkiongelmia johtuen turkistarhojen tarjoamasta ravinnosta. Lokkeja luemma parveilee tarhausalueella ja lähijärvillä kymmenin tuhansin! Toinen voimakas, edellistä miellyttävämpi matkantekoa siivittänyt aromi lähti tutusti mesiangervoista, joiden tuoksu oli paikoin todella intensiivinen ja sankat kukinnot kaunista katseltavaa.

Kokkolaan – Seinäjoella taas junan vaihto, ei muuta mainittavaa – ennättäneeltä Tuulevilta Jukka sai tiedon, että siellä jo aurinko paahtoi kirkkaalta sinitaivaalta. Siispä matkaan pienestä vesisateesta ja synkän pilvisestä taivaankannesta huolimatta. Sade ei juuri haitannut, mutta märällä ja vilkkaalla valtatie 8:lla ei huvittanut edetä rekkojen seassa. Ratkaisuksi muodostui koukkaus hiljaista Jepuantietä Pensalaan ja edelleen Jussilantietä aina Munsalaan ja sieltä Uusikaarlepyyhyn. Uusikaarlepyyn keskusta näytti persoonattomalta maalaiskirkonkylältä, mutta vanha omakotitaloalue sen sijaan oikein kodikkaalta. Pietarsaaressa olisi voinut seurata kuinka FF Jaro rökitti FC Hongan 5-0 jalkapallon veikkausliigaottelussa. Näkemättä jäi kuten Pietarsaaren kaupunkikin, koska ohitustie vei eteenpäin 7 Sillan Saaristoon.

7 Sillan Saaristotie ei ollut moottoripyöräilyä ajatellen kummoinen kokemus, mutta tarjoili ihan mukiinmeneviä näkymiä etenkin silloilta. Luodon kunnassa Bosundin kylässä olevaan Bosundin vene-, kalastus- ja metsästysmuseoon Jukka pysähtyi muutamaksi tuokioksi. Pienessä sympaattisessa museossa on esillä kymmeniä veneitä, venemoottoreita, kalastus- ja metsästysvälineitä ja valokuvia sekä aiheeseen liittyviä vanhoja rakennuksia kuten kalastajan asuinmökki, venevajoja ja kala-aittoja. Kiinnostava kulttuurikohde eikä sisäänpääsy maksanut paljon mitään (2 euroa). Opastus museoon voisi olla päätieltä parempikin.

Bosundin saaristolaismaisemista Jukka huristeli lopuksi teollisuusalueitten halki parin seuraavan yön ajaksi valikoituneeseen tukikohtaamme Kokkolaan.

Tuulevi ennätti ennen Jukan entréeta kävellä rautatieasemalta keskustan toiselle laidalle ja majoittua erittäin ystävällisesti vastaanotettuna Hotelli Kaarlen (70 euroa/yö) tilavaan mutta ilmastoimattomaan ja hieman pölyiseen huoneeseen sekä tutustua ennestään tuiki tuntemattoman kaupungin uudempaan osaan pikaisesti kahden jäätelön voimin. Koko viikon kaupungissa viipyneen eurooppalaisen ruokatorin matkailijatar näki harmikseen juuri purku- ja sulkemisvaiheessa ehtimättä hankkia makupaloja välieineeksi ja haki sitten marketista minitomaatteja, banaaneja ja kivennäisvettä.

Jukan saavuttua maistui saunominen. Miesten saunassa Jukalla oli seurana turkulainen kiinteistönvälittäjä, mutta Tuulevi sai taas nostaa jalat seinälle ilman saunaseuraa.

Illallispaikaksi valikoitui hotellin ravintolana palveleva Amarillo, jonka lohiannos bataattien kera oli kelvollinen muttei mitenkään erityinen. Jukka söi lisukkeena mangososetta ja Tuulevi paholaisenkastiketta, sekä molemmat salaattia. Odotteluruokana toimivat ravintolan teeman mukaisesti maissilastut ja tomaattisalsa. Tarjoilija oli ystävällinen, mutta harvinaisen tietämätön tarjoilemistaan tuotteista.

Maanantai 21.7.2014. Kokkola.

Päivän kuvat

Aamiainen oli melko mainio; kahvi tähänastisista parasta ja hedelmävalikoima laajin.

Pian viehätyimme Kokkolan vanhasta kaupungista eli Neristanista, jota olimme lähteneet katsastamaan oikein esitteen turvin. Lisäinfoa tarjosivat monien talojen seiniin kiinnitetyt kyltit. Alakaupunki Neristan on yksi Suomen yhtenäisimmistä ja laajimmista puukaupungeista. 1600- ja 1700-luvuilla alue oli meren rannassa - altis niin veden kuin tulenkin voimille. 1800-luvulle tultaessa maan kohoaminen pakotti siirtämään sataman kauemmaksi, jolloin kaupunkikeskustaan jäi vain kapea Sunti, kaupunginsalmi, joka ainakin helteisen kesän keskellä näytti pahaiselta ojalta. Kerrostaloalueeksi kaavoittamiselta onneksi ajoissa jo 1970-luvulla suojeltu Neristan on elävä perinnekaupunki, jossa niin asutaan ja käydään kauppaa kuin pidetään avoinna museoita ja näyttelyitä.

Täystuhoisan tulipalon jälkeen vuonna 1665 renessanssin ihanteiden mukaan kaavoitetussa ja mittasuhteiltaan muutenkin kultaista leikkausta noudattavassa entisessä käsityöläisten ja merimiesten kaupunginosassa pääsee aikamatkalle Suomen historiaan tavallisten eläjien asumusten kautta, ihmisen kokoisesti. Nykyinen rakennuskanta on pääosin 1800-luvulta; 1600-luvulta säilyneitä rakennuksia tai niiden osia on muutamia. Tervakaupan historiasta emme päässeet eroon täälläkään: 1800-luvun alussa vaurainta kauttaan elänyt Kokkola kuului Suomen tärkeimpiin tervakaupan ja kauppamerenkulun keskuksiin.

Havainnoimme tuntikausien kävelyretkellämme talojen olevan pääosin hyvässä jamassa. Alkumatkasta joimme kahvit Pormestarinkadun kahvilan kukkaisalla sisäpihalla, Jukka pullan ja Tuulevi jäätelön kera. Lounasaikaan vahvistimme itseämme jaetulla katkarapusalaatilla museokorttelissa sijaitsevassa Vohvelikahvilassa. Kortteliin kuuluvat Pedagogio (1696) eli entinen koulutalo, tiettävästi Suomen vanhin säilynyt ei-kirkollinen puinen kaupunkitalo, ja Lassanderin kauppiastalo (1748) jäivät ulkopuolisen tarkastelun varaan museoiden yleismaailmallisen maanantaisulkupäivän tähden. Sää oli niin lämmin, että Jukkakin tarkeni shortseissa ja aurinko tarjosi runsaat annokset D-vitamiinia, vaikka ainakin Tuulevi pyrkikin kulkemaan mieluummin varjoissa.

Pian olikin taas sauna-aika. Tuulevi sai taas saunoa yksin ja kunnollisessa 80 asteen lämpötilassa, mutta Jukka joutui riehumaan löylyjen eteen vain kuusikymmenasteiseksi lämminneessä miesten saunassa.

Illallisella kävimme Wanhassa lyhdyssä, jossa on iso, talvella varmasti viihtyisän tunnelmallinen, kellariholvisto, karuhko terassi ja katutason ravintolatila, jossa ruokailimme. Sekä palvelu että ruoka osoittautuivat hyviksi. Jukka söi alkuruuaksi etanoita, Tuulevi savulohi-katkarapusalaatin. Pääruokana maistui molemmille paistettu siika uusien perunoiden kera. Jukka hörppi Budějovický-oluen ja Tuulevi siemaili lasillisen eteläafrikkalaista punaviiniä. Jälkiruuaksi Jukka osti hotelliinpaluumatkalla jäätelön.

Tiistai 22.7.2014. Kokkola - Ruotsalo - Karhi - Lohtaja - Ohtakari - Lohtaja - Himanka - Pöntiö - Pahkala - Torvenkylä - Roukala - Keskuskari - Kalajoki - Mehtäkylä - Merijärvi - Oulainen - Kilpua - Korvenkylä - Alpua - Rankinen - Luohua - Paavola - Ruukki - Lahtiranta - Siikajoki - Alapää - Turpeenperä - Karinkanta - Lumijoki - Liminka - Oulu. 316 km.