KAINUUN KIERROS

Tiistai 8.7.2014. Vuorela - Siilinjärvi - Varpaisjärvi - Juminen - Paisua - Madesalmi - Matalalahti - Sonkajärvi - Sonkakoski - Jyrkkä - Laakajärvi - Kalmomäki - Parkua - Kontinjoki - Kajaani. 221 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Kesällä 2014 päätimme jälleen kokeilla kahden hengen moottoripyöräilyä Tuulevin jossain määrin toivuttua lääketieteellisistä operaatioistaan. Emme yrittäneet haaveillakaan ulkomaanreissusta, vaan harrastimme lähimatkailua vanhalla tutulla, pian kymmenvuotiaalla Triumph Tiger 955i:llä meille kummallisen tuntemattomassa Kainuussa.

Matkan aloitus viirautui iltapäivän puolelle, sillä Jukan pakkaamiset jäivät edellispäivän Jämsään suuntautuneen pitkäksi venähtäneen pyöränhuoltoreissun takia lähtöaamuun. Oli sinällään erityisen järkevää huollattaa pyörä merkkihuollossa ennen kesän pidempiä ajoretkiä, sillä määräaikaistarkastuksessa löytyi bensaletkun paluupuolen liittimen murtuma, ja oli vain ajan kysymys, milloin se olisi rikkoutunut lopullisesti pysäyttäen matkanteon takuuvarmasti. Plussat Huolto-Kaksikon asiantuntevalle mekaanikolle!

Sääennusteet lupailivat yltiökesäistä keliä. Lähdön hetkellä klo 13.30 lämpötila oli +27 °C, illansuussa Kajaanissa tavaratalon mittari näytti +33 Celsiusta. Alkumatkan viiletimme moottoriteitse Siilinjärven kirkonkylälle. Kuopion kehyskunnan pohjoispuolella vilkku oikealle, ja siirsimme itsemme lomamatkatyyppisesti leppoisasti kaartelevaa maaseutuväylää Varpaisjärvelle. Nykyisin Lapinlahden kuntaan kuuluvalla Varpaisjärvellä nautimme osuuskaupan kepeät salaattiannokset Osuuspankin pihalla Ruuna Reippaan patsasta katseillamme mittaillen. Ja totta kai meitä kävi paikallinen motoristimies hetken jututtamassa aitosavolaisen ujostelemattomaan tyyliin.

Ravitsemustauon jälkeen lupsakka kallistelu jatkui Jumisen ja Paisuan kautta Iisalmen kieppeille Matalalahdelle. Siilinjärveltä lähtien allamme vilisi kiva ja varsin hyväkuntoinen tie, eikä Madesalmella ollut siltatyömaakaan juuri haitannut. Sonkajärven uudehko kirjasto miellytti ulkopuolisesti tarkasteltuna takapenkillä vaikuttaneen alan asiantuntijan silmää: moderni ja valoisan näköinen sivistyslaitos.

Emme pahoittaneet mieltämme Sonkajärveltä Sonkakosken kautta Jyrkkäkoskelle vievän tien hyvästä tienpinnoitteesta. Varsinkin, kun mutkiakin oli matkassa mukavanlaisesti. Jyrkkäkosken ruukkimiljööseen tutustuimme Ruukintupa kahvila-pubista lunastettujen jäätelön ja suklaan merkeissä. Vuolaan kosken partaalle vuonna 1831 perustettu takki- ja kankirautaa sekä nauloja ja valutavaroita valmistanut ruukki toimi vuoteen 1919 asti. Museoviraston restauroima ruukkikokonaisuus lienee asianharrastajille ja miksei tavismatkaajillekin kiintoisa pysähdyspaikka. Viehättävä ja raikas koskimiljöö jäsenten verryttelyyn ja mielenravinnoksi ruukin menneisyyteen paneutuva museo, johon on vapaa sisäänpääsy.

Ryhdyimme vähitellen vaihtamaan maakuntaa eli saavuimme pian ruukkivierailun jälkeen Kainuuseen. Jyrkän ja Laakajärven välillä tie oli paikoin roudan kurittama, mutta muuten sinänsä asiallinen maltillisine mutkineen. Laakajärveltä Kajaanin vievä tie on toista maata: pääosin kuin viivaimella piirretty, soiden ja metsien autiuden halkova pikataival. Tien varrelle jääneen, sinänsä näkemisen arvoisen, Talvivaaran tilannetta emme viitsineet tarkastaa, koska siellä homma tunnetusti oli kontrollissa. Illalla katselimme hotellihuoneemme TV:stä aiheeseen sopivaisesti ajankohtaisohjelmaa Talvivaaran suunnitelmista johtaa kaivoksen käsiteltyjä vesiä Oulujoen vesistöön Nuasjärveen, mitä paikalliset vastustavat ankarasti purkuvesien sisältämän sulfaattikuormituksen vuoksi.

Matkamme ensimmäinen majapaikka oli Hotelli Kajaani, josta vuokrasimme huoneen aamiaisineen 78 eurolla. Heti sisään kirjautumisemme jälkeen saunoimme pahimmat rähjääntymiset pois, Tuulevi naisille varatussa Ärjä- ja Jukka miesten Rehja-saunassa. Löylyt kaunisnimisten järvien mukaan nimikoiduissa saunoissa olivat makoisat eikä tungosta ollut. Uima-allasta emme testanneet. Illastimme hotellin Kuukkeli-ravintolassa miedosti savustettua lohta katkarapukastikkeen, lohkoperunoiden ja vihannesten sekä vesimeloniviipaleiden (!) kera. Ruoka oli ok, talon punaviini diplomaattisesti sanottuna erittäin helposti lähestyttävää. Tarjoilijain asenne vaihteli leipiintyneestä asialliseen ja ystävälliseen.

Jalkapallon MM-kisojen ohjelmassa oli välieräottelu Saksa-Brasilia, jossa brassit ottivat lopulta selkäänsä historiallisesti numeroin 7-1. Jaksoimme seurata teurastusta aktiivisesti televisiosta ensimmäisen puoliajan, jonka päätteeksi numerot olivat jo 5-0.

Keskiviikko 9.7.2014. Kajaani - Paltaniemi - Kuluntalahti - Vuokatti - Sotkamo - Ontojoki - Kuhmo - Lentiira - Saarivaara - Kuivajärvi. 225 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Rauhallisella paikalla sijaitsevan Hotelli Kajaanin huoneemme oli asiallinen: sänky varsin napakka ja laminaattilattia siisti, mutta verhot olisivat saaneet olla paremmin varjostavat. Ikkunasta näkyi metsää, ravintolan ikkunoista ja terassilta saattoi tiirailla Kajaaninjoen luusuan yläpuolisen Sipisenselän näkymiä. Hotellin aamiainen oli tyypillinen kotimainen eli varsin monipuolinen, mutta kahvi oli tyrmäävän laihaa.

Hotellin pihalla Tigerin laukkuja pakatessaan Jukka vaihtoi muutaman sanan parin samassa majatalossa yöpyneen saksalaismotoristin kanssa. Rekisterikilpien SL-tunnusten perusteella Saksan pohjoisimmasta kolkasta kotoisin olevat miehet ovat käyneet Suomessa aiemminkin, tykkäävät eritoten metsistä ja järvistä. Utelivat syystä tai toisesta Suomen työllisyydestä ja kansalaisten pärjäämisestä. Ehkä ukot ovat jostain saaneet perin negatiivisen kuvan Suomen nykytilasta.

Ennen matkan päälle asettautumista kävimme tovin ihmettelemässä Hotelli Kajaanin pihapiirissä sijaitsevaa Lönnrotin majaa ja sen yrttimaata. Kalevalan ja Kantelettaren kokoajana sekä kansanrunouden kerääjänä tunnettu Elias Lönnrot (1802-1884) oli myös lääkäri ja kansanvalistaja, kirjailija ja lehtimies, kääntäjä ja kielen tutkija, sanaston luoja ja sanakirjan laatija sekä tutkimusmatkailija ja kasvien tuntija. Monitaitoinen mies kokosi Flora Fennican eli Suomen kasviston, ensimmäisen suomenkielisen luonnontieteellisen teoksen, jonka sataviisikymmenvuotisjuhlaksi vuodeksi 2010 kunnostettiin Lönnrotin yrttimaa ja Hauholan maja, ainoa jäljellä oleva Lönnrotin Kajaanissa piirilääkärinä ollessaan (1833-53) omistamista lukuisista rakennuksista. Maja maapalstoineen palveli piirilääkäriä luultavasti eräänlaisena kesämökkinä. Nyt yrttimaalla kasvaa 24 erilaista yrttiä ja sitä hoidetaan talkoovoimin. Yrttimaan esitteessä kerrotaan, mitä kansanlääkintäänkin perehtynyt kaik'niekka on kertonut kunkin kasvin käytöstä ihmisten ja eläinten terveydenhoidossa.

Ennen Kajaanin jättämistä pysähdyimme Kajaanin kaupungin syntysijoille Ämmäkosken äpräälle nähtävyyskeskittymään.

Kajaanin linna rakennettiin kuningas Kaarle IX:n käskystä Ämmäkosken saareen vuosina1604-19 turvaamaan Ruotsin valtakunnan koillisosaa. Ennen linnan rakentamista jokilaakso oli luonnontilainen. Joki muodosti luontaisen vesiesteen, vaikka olikin kuivina aikoina liian matala. Rakennustöiden johtajat ja alkuaikojen muurarimestarit tulivat Ruotsista ja rakentamiseen osallistuivat linnan varusväki ja paikalliset talonpojat. Linnan myötä paikalle syntyi pieni kyläyhteisö, joukko vaatimattomia hirsitupia. Pietari Brahe julisti Kajaanin kaupungiksi vuonna 1651, vaikka taloja oli vain muutaman sata, ja uudistutti seuraavalla vuosikymmenellä linnan kokonaan: sisäpihan puutalojen tilalle rakennettiin kivitalot ja linnan puolustuskykyä parannettiin. Linnasta taisteltiin ainoastaan kerran. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1716 venäläiset piirittivät linnaa viisi viikkoa kunnes valtasivat ja räjäyttivät sen. Muurit ja maavallit romahtivat. Rauniota restauroitiin ensimmäisen kerran jo vuosina 1890-1892, mutta vuonna 1936 raunion päälle alettiin rakentaa betonista maantiesiltaa puusillan tilalle. Raunion keskelle kaivetusta sillan perustuskuopasta löytynyt Brahen lahjoittama marmoritaulu herätti maanlaajuista huomiota ja vaatimuksen kaivaa raunio esiin. Seuraavana vuonna raunio tyhjennettiin maasta ja muureja korjattiin. Linnanraunion viimeisimmät restaurointityöt on tehty vuosina 2001-2008.

Linnan likellä sijaitseva tervakanava kertoo kauppareittien historiaa. Suomesta vietiin tervaa jo 1500-luvulla, ja kun 1800-luvulla Oulusta tuli maailman johtava tervakaupunki, yksi tervareiteistä kulki läpi Kajaanin, jossa kaupunki palkkasi ajajat auttamaan tervaveneitä pääsemään koskien ohi. Kuljetusta suuresti helpottavat kanavat rakennettiin vuosina 1838-1847. Kilpailevaa väylää ei ollut ja tervareitti oli ahkerassa käytössä vuosisadan vaihteeseen saakka. Keski-Euroopassa tervaa tarvittiin erityisesti puisiin purjelaivoihin. Enimmillään tervatynnyreitä kuljetettiin 24 000 tynnyriä vuodessa, kaikkiaan satojatuhansia tynnyreitä. Tervakauppa loppui aikanaan tarjonnan, ei kysynnän, puutteeseen. Huonoon kuntoon päässeet kanavat suljettiin vuonna 1915. Kanava rakennettiin uudelleen vuosina 1982-1984 ja on nyt maailman ainoa tervakanava.

Suluille tarvittiin vartijat. Ämmänkosken viereen rakennettiin vuonna 1880 sulunvartijalle asunto, Lussitupa. Ensimmäisen maailmansodan aikana tupa toimi jääkärien etappipaikkana. Jääkäriliike oli alunperin ylioppilaspiireissä vuonna 1914 käynnistynyt aloite sotilaskoulutuksen hankkimiseksi Saksasta Suomen Venäjästä irtautumisen edistämiseksi. Saksaan lähtevien oli poistuttava maasta salaa Ruotsin kautta. Rajan ylittäminen oli vaarallista ja vaati monesti pitkää vaellusta jalan tai hiihtäen. Jääkäreiksi lähteviä varten perustettiin niin sanottuja etappeja. Jälkeenpäin laaditussa etappiteiden kartassa on Suomen ja Ruotsin puolella yhteensä 52 etappikohdetta.

Kajaanin keskustan nähtävyyksistä suoriuduttuamme suuntasimme Oulujärven rantaan Paltaniemelle, joka oli aikoinaan laajan Paltamon emäpitäjän hallinnollinen ja hengellinen keskus. Ajoimme hauskaa museotietä Paltaniemen kärkeen Kirkkoniemeen, jossa sijainnut ensimmäinen, Paltamon perustamisvuonna 1599 rakennettu, kirkko tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1626 ja toinen vuonna 1716 venäläisten polttamana. Kolmas pyhäkkö, Paltaniemen kuvakirkko valmistui vuonna 1726 ja on nykyisin suosittu hääkirkko. Hämmästelimme niskat kenossa Emanuel Granbergin vuosina 1754-87 tekemiä värikkäitä katto- ja holvimaalauksia, sekä vuonna 1727 valmistunutta alttarimaalausta, jonka on tehnyt on Suomen ensimmäinen naismaalari Margareta Capsia. Kirkon länsipuolella sijaitsee vuonna 1769 valmistunut erillinen barokkityylinen kellotapuli. Historiaa havisevan kokonaisuuden kruunaa vainajien varvikoksikin nimitetty vanha hautausmaa, jolla on muun muassa Eino Leinon vanhempien ja kolmen sisaren hauta.

Kuvakirkolta siirryimme kivenheiton päähän Eino Leino -taloa katsomaan. Runoilija Eino Leino (1878-1926) syntyi ja asui lapsuutensa Paltaniemellä Hövelön talossa, joka sijaitsi Hövelönlahden rannalla noin kolmen kilometrin päässä nykyisestä Eino Leino -talosta. Alkuperäinen Hövelö purettiin 1970-luvun alussa ja  Eino Leino -talo on rakennettu vanhan Hövelön piirustusten mukaan ja otettu käyttöön vuonna 1978. Talossa vaalitaan paitsi Leinon myös Elias Lönnrotin elämäntyötä. Lönnrot, joka ei viihtynyt viheliäisyyden pesäksi nimittämässään Kajaanissa, omisti Hövelön vuosina 1834-35.

Runsaan kulttuurikattauksen jälkeen ryhdyimme etenemään Kuhmon suuntaan itää kohti. Vesistöjen välistä kohoavat Vuokatin vaarat näyttivät mukavan vaikuttavilta alkureissun maltillisesti kumpuileviin maastoihin verrattuna. Reissumme kirjallisuusteemaan sopivasti sihtailimme tovin Sotkamon kirkonkylän kupeessa Hirvensaaressa Nina Ternon muotoilemaa sotkamolaiselle kirjailijalle Veikko Huoviselle omistettua Havukka-ahon ajattelija -veistosta. Opastus suomalaisten suosikkikirjailijan patsaalle on puutteellinen, jos sitä on lainkaan. Kynäniekan Niemelässä sijaitsevaa työhuonetta, työ- ja elinympäristöä sekä tuotantoa esittelevää Huovishuonetta emme joutaneet tällä kertaa katsastamaan. Samoin jäi näkemättä kunnan pohjoisosaan Hallavaaran rinteelle Metsähallituksen perustama Huovisen nimikkometsä. Vaikka emme olekaan mitään pesäpallointoilijoita, tankkasimme Sotkamon Jymyn pesäpallostadionin viereisellä huoltamolla.

Ajelimme Ontojärven eteläpuolitse, mutta järvestä saimme näköhavaintoja tielle yllättävän harvaan. Reitti Sotkamosta Kuhmoon oli maisemiltaan ja tien osalta harmillisen tylsä. Kuhmossa pyrimme ruokailemaan paikallisherkkuja keskustan ulkopuolella sijaitsevaan eräänlaiseen Kalevala-kylään eli Kokko-linnun muotoon rakennetun Hotelli Kalevalan ravintolaan Lammasjärven rannalle, mutta osuimme paikalle kainuulaisen siestan aikaan eli lounastarjoilun (klo 11-14) ja á la carte -ajan (klo 16 alkaen) välissä. Ruokailimme keskustan Eskobarin nuivan salaattipöydän antimia ja mitättömän makuiset ahvenfileeannokset.

Outoa kyllä, Kuhmossa piti lisätä vaatetusta, sillä lämpötila romahti hetkellisesti helteestä +16 Celsius-asteeseen. Kuhmosta pohjoiseen johtava tie nro 912 oli piirun verran kiinnostavampi ja hauskempi ajettava kuin Kuhmoa edeltävä etappi, silti varsin suoraviivainen. Maiseman autius oli hämmentävä, kovin monta savua ei enää ole asuttuna Kainuun itäisen valtaväylän varrella. Eräskin melko moderni valkotiilinen omakotitalo pusikoksi villiintyneine pihoineen lojui hylätynnäköisenä lisäten Nälkämaan lauluun uusia säkeitä nyky-Suomen riimein.

Kainuun kairoilla kulttuurinähtävyydet ovat aika harvinaisia, mutta luontoaiheista katseltavaa on sitäkin enemmän tarjolla. Veikko Huovisen tuotannosta tunnetun Lentiiran selät jäivät tieltä katseltuna pääasiassa metsiköiden taakse, joten avarien ulapoiden synnyttämien sinisten ajatusten tavoittaminen oli hankalaa. Lentuankoskea emme nähneet, kun emme jaksaneet lähteä hoipertelemaan sivuteille, mutta Kalliokosken kuohujen äärellä vietimme hetken sankan itikkalauman syötävinä.

Saarivaarasta laskettelimme Kuhmo-Suomussalmi-pikitieltä parikymmentä kilometriä hyväkuntoista sorapolkua majoittumaan Venäjän rajan pintaan Kuivajärvelle, yhteen harvoista Suomen puolella säilyneistä vienankarjalaiskylistä. Vienan lomat järjestää elämysmatkailua Kainuun korpimailla ja majoittaa matkaajia Kuivajärven entisestä rajavartiostosta muokatussa kortteerissa. Luontomatkailijalle seutu tarjoaa paljon: karhujen (ja muidenkin eläinten) kuvausta ja metsästystä, kalastusta, marjastusta, melontaa ym. maastohommaa. Rauhaisa paikka, jonka hiljaisuutta eivät rekkojen jyrinä tai mopopoikien päristely häiritse. Rajavartiosto lopetti Kuivajärvellä vuonna 2009. Nykyisin lähin rajaviranomainen löytyy Vartiuksen rajavartioasemalta, joka sijaitsee linnuntietä noin 12 km etelään.

Asetuimme taloksi pieneen siistiin huoneeseen paikan omistajan puhelimitse antamien ohjeiden mukaisesti. Isäntä oli käskenyt meidän tehdä olomme kotoisaksi, joten lämmitimme rantasaunan, jossa nautiskelimme kesämökkitunnelmista pitkän kaavan mukaan. Ilta oli komea, mutta järven yli puhaltava tuuli oli peräti ilkeän kolea, joten uiminen Kuivajärven viileässä humusruskeassa vedessä ei houkutellut. Saunomisen päälle paistoimme takan hiilloksella Kuhmosta evääksi ostamamme grillimakkarat.

Vienan lomien isäntä apulaisineen saapui illemmalla turisteille järjestämältään kalastusreissulta. Puheliaan hämäläisen majatalonpitäjän ja hiljaisen assistentin seurassa istuimme iltaa oleskeluhuoneessa ja tuijottelimme TV:stä jalkapallon MM-ottelua puolille öin. Hollanti hävisi Argentiinalle rankkarikisassa.

Torstai 10.7.2014. Kuivajärvi - Hietajärvi - Kuivajärvi - Saarivaara - Ala-Vuokki - Järvelänranta - Ala-Vuokki - Raatteen Portti - Haukiperä - Ämmänsaari. 87 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Vienan lomien aamiainen oli suorastaan täysipainoinen ja osittain varsin eksoottinen: vastapaistettua Vuokkijärven kuha- ja haukifileetä, hirvenlihapullia, paistettuja kananmunia, leikkeleitä ja juustoa, erilaisia leipiä, kaurapuuroa, tomaattia ja kurkkua sekä vahvaa kahvia ja teetä. Mainio majoituksemme maksoi yhteensä 80 euroa aamiaisineen ja saunoineen. Suosittelemme!

Ex-rajavartiosta ajelimme Hietajärventietä Venäjälle päin oikeastaan niin pitkälle kuin pääsimme eli Hietajärven kylään. Matkan varrella havaitsimme olevamme poronhoito- ja metsäpeuran esiintymisalueiden rajalla. Tiessä oli nimittäin metsässä seisovan aidan jatkeena porojen ja peurojen kulun ja sekoittumisen estävä metalliputkista tehty ritilä, ns. karjasilta, jollaisia olimme nähneet mm. Sveitsin Alpeilla (toimivat siellä lehmien kulkuesteinä).

Hietajärvellä huokui samantapainen miellyttävä verkkaisuus ja rauha kuin sinänsä kovin erilaisessa Slovakian Vlkolinecissa (ks. Reissu 2008) tai vaikkapa Ranskan Vogeeseilla sijaitsevassa Auburessa (ks. Reissu 2006). Ujosti kurkistelimme säällisen matkan päästä kylän ainoan asukkaan, runonlaulaja Jussi Huovisen taloa ja muutamia muita Hietajärven rakennuksia. Kahden kylän nykyisen yhteisenkään asukasmäärän laskemiseen ei kovin monta sormea enää tarvita, taitaa Huovis-Jussi olla Hietajärven ainoa vakituinen eläjä. Eikä mikään nuorukainen hänkään.

Hietajärveltä köröttelimme takaisin Kuivajärvelle, jossa käväisimme kahvilla Domnan pirtissä. Kahvilamajatalon isäntä osoittautui itsekin moottoripyörämieheksi, Harrikka-sellaiseksi, joten turisimme aikamme motoilujuttuja. Pääasiassa isäntä kertoili meille vuolaasti Kuivajärven ja Hietajärven historiasta ja etenkin sota-ajoista. Hietajärven keskellä sijaitsevassa rajasaaressa itkuvirsien taitajat viestivät terveisensä rajan toisella puolella jääneille suomalaisille laulamalla itkuvirsiä, jota he käyttivät salakielenään. Itänaapurin rajanvartijat luulivat laulajien kutsuvan lehmiään, eivätkä ymmärtäneet tapahtunutta rajaloukkaukseksi. Kuivajärven ja Hietajärven kylistä ei ole tallella vanhaa rakennuskantaa, koska viime sotien evakuointivaiheessa kylät poltettiin, jotta vihulaiselle ei olisi jäänyt tukikohdiksi sopivia taloja. Täytyi jälleen todeta nykyihmisten murheet aika mitättömiksi sodan hirveydet kokeneiden kohtaloihin verrattuna.

Palasimme asfaltoidulle kulku-uralle ja pyyhälsimme pohjoista kohti useita vaaroja ylittäen ja loputtomia metsiköitä halkoen aina Raatteen Portin Talvisotamuseoon saakka. Talvisotanäyttely on kiinnostavasti ja huolella toteutettu. Ajatuksia herättävää katseltavaa on sekä ulkona että sisätiloissa. Esillä on vitriinitolkulla alkuperäistä esineistöä ja monta seinällistä kuvia talvisodan ajoilta sekä mm. aidonnäköiseksi lavastettu konekivääripesäke talviöisine metsämaastomaisemineen. Isolle piha-alueelle levittyvä Talvisodan monumentti on vaikuttava: lukuisat kivenlohkareet  kuvaavat sodan melskeissä kaatuneita ja tuulenvireessä kilisevät 105 vaskikelloa talvisodan 105 vuorokauden kestoa. Museon pirtaan kuuluvat myös talvisota-aiheiset multimediaesitykset, kahvilan tarjoomukset sekä matkamuistomyymälän monipuolinen valikoima.

Kysymyksiä herätti, miksei Suomussalmelta evakuoitu väkeä samalla tapaa kuin Karjalan Kannakselta. Syynä lienee ollut ainakin se, että Suomussalmen nimismies noudatti orjallisesti käskyä olla evakuoimatta esimerkiksi Juntusrannan asukkaita, jottei Neuvostoliitto saisi aihetta syyttää Suomea provokaatiosta ja sodanlietsonnasta. Myös tapahtumien nopea eteneminen ilmeisesti esti evakuointeja syrjäisemmistä kylistä.

Museoreissun tuloksena arvostuksemme rauhaa rakastavaa itänaapuriamme kohtaan ei päässyt lisääntymään. Ryssän ylimielisyys oli Suomen valtaussuunnitelmien suhteen melkoinen. Voisipa oikeastaan sanoa, että onneksi. Mielenkiintoista on, että venäläinen trollitehdas toimi talvisodassakin pitkälti nykyisin metodein. Totuuden vääristely toimi ohjenuorana talvisodan aikaisessakin propagandassa. Historia tuntuu vain toistavan itseään muutenkin. Neuvostoliiton sodanjohto uhrasi urakalla ukrainalaisia sotureita myös Suomussalmella.

Pohjoisempaan päin Kainuun maisemat alkavat muistuttaa eteläisen Lapin näkymiä. Tuntureita ei tietenkään ole, mutta järvien ja lampien rannat ovat samantapaista soista niittyä tai pensaikkoa. Vedet ovat tosin melko ruskeavetisiä. Asutusta on vähän, eikä liikennekään pääse ruuhkautumaan. Kestopäällystetyt tiet ovat pääosin harmillisen suoria, mutta teiden kunto näyttäisi olevan ainakin pohjoissavolaisia parempi. Ihmeen vähän joutuu routamuhkuroita väistelemään. Mieltä kiinnittävää Kainuun rajaseuduilla on todella vanhan rakennuskannan puuttuminen. Evakkovaiheessa tuli teki tehtävänsä suurella tehokkuudella.

Raatteen tieltä prätkäilimme Suomussalmen ytimeen Ämmänsaareen. Matkan varrella olisi ollut aikamoinen valikoima erilaisia talvisodan muistomerkkejä, jotka kuitenkin jätimme tarkemmin syynäämättä talvisotakiintiömme jo täytyttyä Raatteen tiellä.

Yöpuunamme toimi taajaman laidalla seisova vaatimaton Ämmän hotelli (70 euroa, ei aamiaista). Huoneen siivoukseen ei ollut panostettu ihan viiden tähden hotellin tyyliin. Villakoirat vartioivat nurkkia, ja astiat oli tiskattu mitenkuten. Isohkossa huoneessa oli kitsaasti säilytystilaa, mutta sisustus ansaitsee kunniamaininnan: tietynlaista tyylisuuntaa edustavat pitsiverhot, omalaatuinen naivistinen maisemamaalaus sekä kirsikkana kakun päällä karmeat hologrammitehosteiset susitaulut loivat kummallista tunnelmaa motellityyppiseen asuntoon.

Ämmänsaaren keskusta lähes kumisi autiuttaan, ei ollut monta lajikumppania lisäksemme liikkeellä. Asemakaava on silmiinpistävän avara, vaikkei aivan Kuhmon keskustalle pärjääkään. Kävelypelissä liikkuminen vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä kummassakin. Kuitenkin kävellen siirryimme iltaruuan ääreen Kiannon Kuohut -kylpylähotellin ravintolaan. Jukalle maistuivat paistetut muikut, Tuuleville poronkäristys, molemmille vihersalaatti. Viiniäkin joimme. Parissa muussa pöydässä oli ruokailijoita, mutta olisi suuri sali enemmänkin väkeä vetänyt.

Perjantai 11.7.2014. Ämmänsaari - Suomussalmen kk - Kylänmäki - Hiljainen kansa - Pesiönlahti - Ämmänsaari - Lemetinvaara - Rasinkylä - Hepoköngäs - Puolanka - Puokio - Oterma - Vaala - Säräisniemi. 210 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Huoneen valoisuudesta huolimatta normaalisti herkkäunisempi Jukka nukkui ihmeen hyvin, Tuulevia varhainen auringonpaiste häiritsi. Päivän ajomatkan alkajaisiksi yritimme etsiä Ämmänsaaren Jalonniemestä kirjailija Ilmari Kiannon patsasta, sitä kuitenkaan löytämättä. Alueella olevan ostoskeskusmuseokombinaatin pihalla oli sentään jonkinlainen formula-auto tolpan nokassa tekemässä kunniaa Suomussalmen nopeimmalle formulakuskille Heikki Kovalaiselle.

Hurautimme Ämmänsaarta vieläkin hiljaisemman Suomussalmen vanhan kirkonkylän kautta pikkutiepätkän kohti pohjoista ihmettelemään Reijo Kelan ideoimaa, vuonna 1994 perustettua Hiljainen kansa -tilataideteosta. Noin tuhatpäinen Hiljainen kansa on yksi suomalaisen nykytaiteen hienoimpia ja varmasti omaperäisimpiä teoksia. Päät saadaan suoraan pellosta, vaatteet keräyksillä. Hiljaisen kansan Niittykahvilassa joimme lettukahveet ja seurailimme kaikessa rauhassa ihmisvilinäksi luonnehdittavaa yleisön parveilua paikalla.

Viitostietä palasimme takaisin Ämmänsaareen ja navigoimme Puolangan koordinaatteja kohti. Yleisestä tietilanteesta poiketen tien 892 asfalttipinnoite oli rasittavan säännöllisesti poikki eli tien yli johtavaa halkeamaa seurasi tämän tästä uusi samanmoinen. Takapenkkiläisen keho ei iloinnut jatkuvista tärähdyksistä. Kahdeksaakymppiä ajellen meno oli jollain lailla siedettävää. Tie johti vaaralta toiselle, kummun laen tarjotessa aina mukavat näkymät seuraavalle sinertävälle kohoumalle. Ei ollut liikennemäärissä havaittavissa hälyttävää hyppäystä tälläkään reitillä. Pari kourallista autoja ja jokunen motoristi oli meidän lisäksemme päätynyt samalle väylälle.

Puolangan kunnan ykkösnähtävyys Hepoköngäs oli totta maar todennettava. Parkkipaikalta vesiputoukselle johtavalla 600 metrin pitkospuujotoksella, joka oli paikoin lievästi lahovaurioitunut, verryttelimme ajon jäykistämiä jäseniämme. Putouksen näköalaterassille pääsee näemmä vaikka pyörätuolilla. Hepokönkäässä ryöppysi vettä asiallisessa määrin näin keskikesälläkin, talitiaiset lauloivat aitoa titityytä metsän siimeksessä, puolukat kukkivat sammalmättäillä ja yksinäinen metsäorvokki kurotteli aurinkoa kohden. Hepoköngäs on komea luontokohde ainakin Suomen mittapuulla. Eikä liian kaukana pysäköintipaikalta edes ajokamppeissa tarpovalle. Kovin monta turistia ei lisäksemme ollut paikalla, mutta hyttysiä oli senkin edestä. Puolet retkikunnastamme eli Tuulevi älysi laittaa hyönteiskarkotetta ennen vesiputoukselle tallaamista.

Oulujärveä lähestyessämme maisema muuttui metsäisestä vaara-Suomesta tasaisemmaksi agraari-Suomeksi. Kainuu on aina ollut vähäväkistä seutua eikä asukasmäärä ole viime aikoina ainakaan lisääntynyt. Kainuun kierroksemme aikana valitettavan tutuiksi ovat tulleet tyhjät talot, käyttämättöminä ränsistyneet navetat ja vesakoituneet pellot. Maalikylissä suljetut liikehuoneistot eivät ole harvinaisia. Millähän Vaalassakin eletään? Vaala on perustettu 1954, kun silloiseen Säräisniemen pitäjään lohkaistiin Niskan kylä Utajärven kunnasta, samalla keskustaajama siirtyi Säräisniemeltä Oulujoen luusuan äärelle Vaalaan. Musiikin monitoimimies Kassu Halonen lienee tunnetuimpia säräisniemeläisiä. Kaikkea sitä oppii, kun poistuu kotoaan.

Säräisniemellä sijaitseva entisen vanhainkodin tiloihin perustettu Ruununkartanon matkailu- ja pitopalvelu oli Kainuun reissumme viimeinen yöpysäkki, jossa kahden hengen karu huone oman tunkkaisen wc:n kera maksoi aamiaisineen 76 euroa. Ruununkartanon hiljattain remontoidun saunan makoisissa löylyissä hikoilimme maanteiden pölyt kehoistamme. Miesten saunassa oli yllättävän runsaasti populaa. Joukko Ruununkartanon caravan-alueen vakioasukkaita oli tullut saunomaan. Jukalla meni reipas tovi lauteilla puheliaiden karavaanareiden juttuja kuunnellessa. Tuulevi saunoi yksin, joskin tapasi pukuhuoneessa pari juuri kylpenyttä rouvaa.

Hotellin melko suuri majoituskapasiteetti ei tainnut olla läheskään täysin käytössä, mutta ravintolassa oli perjantaiehtoona jonkinasteinen sesonki. Iltaruoaksi oli tarjolla pizzaa ja kahden lajin á la carte. Tonnikalasalaatin jäätyä arvonnassa kakkossijalle popsimme eräänlaiset lehtipihvit lohkoperunoiden ja lisäkesalaatin kera. Ruokajuomana toimi yllättäen olut, koska C-oikeuksin ei viiniä myydä.

Lauantai 12.7.2014. Säräisniemi - Kestilä - Pyhäntä - Vieremä - Kumpumäki - Valkeiskylä - Iisalmi - Lapinlahti - Väisälänmäki - Lapinlahti - Siilinjärvi - Vuorela. 247 km.

Reittikartta


Päivän kuvat

Aamiainen osoittautui paremmaksi kuin illallislista antoi aihetta arvella: sekä lämpimiä että kylmiä aamiaisruokalajeja oli monipuolisesti tarjolla. Laskun maksu osoittautui kaksivaiheiseksi. Rouva omistaja ja ilmeisesti ainoa työntekijä laskutti Tuulevilta vain huoneen ja aamiaisen hinnan, vaikka itse oli illalla ehdottanut, että laitetaan biffit ja bisset huoneen laskulle. Jukka sitten kävi erikseen maksamassa myös illallisen.

Kotiinpaluupäivän matkaamisen aloitimme lyhyellä sightseeingillä Säräisniemeen. Jatkoimme kaartelemalla Siikajoen rannalle Kestilään ja Jukan edelliskesän reittiä takaperoisesti Pyhäntään. Tienpinnan epätasaisuuksien aiheuttama tärinä piinasi takapenkkiläistä siinä mitassa, että ryhdyimme jotostamaan isompia ja parempikuntoisia maanteitä myöten. Pyhännästä ratsastimme kurvitonta 88-tietä Pohjois-Savoon Vieremälle, jonka keskustassa visiteerasimme lyhyesti, koska Tuulevi ei ollut siellä konsanaan käynyt. Vieremältä poistuimme oivallista mutkatietä nro 5910 Valkeiskylän kautta takaisin Oulu-Iisalmi-tielle.

Yllätyksettömän maantieajon jälkeen Iisalmessa hoksasimme ykskaks vierailla Juhani Ahon museossa, mikä sopi kirjallisuusteemaamme kuin hauki rantaan. Brofeldtien perhe asui Iisalmen Mansikkaniemen pikkupappilassa yksitoista vuotta 1865-1876. Lapinlahdella vuonna 1861 Johannes Brofeldtina syntynyt kirjailijanalku oli perheen vanhin lapsi ja jätti Mansikkaniemen 11-vuotiaana päästyään Kuopion lyseoon. Suomen ensimmäisen ammattikirjailijan lapsuuskotia esitteli meille innokas ja tietäväinen opas. Jo vuonna 1959 avatun museon esineistöä on koottu paitsi pikkupappilasta myös isosta pappilasta, jossa perhe asui 1883-1914 Theodor Brofeldtin ollessa Iisalmen emäseurakunnan rovastina. Sisustus ei täysin vastaa Ahon lapsuudenkotia, mutta kuvastaa aikaa ja kertoo perheestä - esimerkiksi Theodor-isän valmistamia huone- ja tarvekaluja on paljon - tai on ollut kirjailijan käytössä - esimerkiksi papin työhuoneessa on intohimoisesti perhokalastusta harrastaneen Ahon kalastusvälineitä sekä kirjoituspöytä, -tuoli ja -kone ja eteisessä kirjailijan sukset.

Kulttuuriannoksen jälkeen vuorossa oli pienen maantieajon jälkeen luontokohde, kansallismaisema Väisälänmäki Lapinlahden kunnassa. Väisälänmäen korkein kohta, Linnanmäki, kohoaa 220 metrin korkeuteen meren pinnasta. Huristelimme Tigerillä hiekkapolkua 4H-kerholaisten ylläpitämälle karjamajakahvilalle, jossa lipaisimme Tiikeri-jäätelötuutit. Vaelsimme kolmisensataa metriä mäen laella seisovalle näkötornille, jonka yllättävän korkealla sijaitsevalle huojuvalle huipulle nouseminen oli vähintään loivasti korkeanpaikankammoiselle Jukalle lievästi tärisyttävä kokemus, muutenkin kuin runsaslukuisen porrasmäärän vuoksi. Mutta kyllä kannatti kiivetä, näkymät Pohjois-Savon horisonttiin ja lähemmäs olivat komeat kirkkaassa kesäkelissä. Eikä ylhäällä kuskiakaan enää juuri jännittänyt.

Paluumatkalla pyöräparkkiin itikat olivat kiusallisen kiinnostuneita liikunnan hikistämistä maakuntamatkailijoista. Äkkiä kamppeet päälle ja kotia kohti! Loppumatkalla emme enää jarrutelleet, vaan polkaisimme Vuorelaan suorinta tietä via Viitostie.

Viiden päivän lähireissussa Tikrun mittariin kertyi maltilliset 990 uutta kilometriä. Kainuun mutkatiet jäivät löytymättä, jos niitä edes onkaan. Ehkä Kainuussa prätkäkiksit pitää hakea sorateiltä, joita siellä riittää. Tällä kertaa - katurenkailla ja toipilaan kanssa kaksi päällä ajaen - se ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan. Kurvailuvaihtoehdon sijaan valitsimme kenties viisaasti kulttuuri- ja maisemakohteisiin suuntautuneet täsmäiskut. Yleensä reissuillamme tärkeää osaa esittäneet kulinaariset kohokohdat jäivät tällä matkalla kokematta. Tosin Kuivajärven majapaikan aamiainen oli huippusellainen, mutta muuten osuimme aterioimaan varsin vähän kulmakarvoja kohottaviin ravitsemusliikkeisiin.

Ainakin kuljettaja on aiemmin pitänyt Pohjois-Savoa, Pohjois-Karjalaa ja Kainuuta suhteellisen identtisinä. Lyhyen reissumme jälkeen on todettava, että Kainuu kyllä eroaa etenkin Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalan keski- ja eteläosista melkoisesti jo sen takia, että Kainuu on isolta osaltaan todella väljästi asuttu. Kesäretken jälkeen Kuopion seutu tuntui suorastaan tiheään kansoitetulta. Välimatkat tuntuvat Kainuussa huomattavan pitkiltä Savoon ja Karjalaan verraten. Maaseutuelinkeinoista karjankasvatus on näppituntumalta merkittävästi yleisempää Pohjois-Savossa kuin Kainuun selkosilla.

Seuraava sivu
Pääsivulle