Lauantai 8.8.2009. Vuorela - Kuopio - Suonenjoki - Pieksämäki - Kangasniemi - Joutsa - Hartola - Heinola - Helsinki - (EST) Tallinna.  394 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Sadetta, sadetta ja sadetta lupailivat sääennusteet tulevalle viikolle Norjaan. Lomailu kosteassa ilmanalassa ei innostanut, joten taas siirtyi Norjan retkemme tulevaisuuteen, ja päätimme pistäytyä Baltiassa, koska sinne oli ennakoitu parempia kelejä. Kauemmas ei tällä kertaa aika riittänyt, yhteinen kesäloma-aika kutistui viikkoon.

Lauantaina tasan kello 10.17 suoriuduimme matkaan. Kulkuvälineemme Triumph Tigerin ilmanpaineiden pikaisen tarkistuksen teimme Kuopiossa. Jolkottelimme perin tuttua reittiä Suonenjoen kautta Pieksämäelle ja edelleen Kangasniemelle sekä nelostien varteen Joutsaan.

Lounaaksi haukkasimme kebabit paikalliseen malliin Joutsan ihmisvilkkaan keskustan Marmara-ruokalassa. Makoisa ja rapea (itse leivottu?) leipä oli täytetty reippaalla annoksella lihaa ja vähemmällä määrällä salaattia. Alkupaloiksi haarukoitu lisäkesalaatti ei saanut kovin korkeaa arvosanaa.

Paljon oli 4-tie Hartolasta etelään muuttunut sitten viime ajaman. Parissa vuodessa tietä oli remontoitu suoremmaksi, sinne tänne oli laadittu ohituskaistoja ja osittain väylä oli muutettu nelikaistaiseksi. Lahden tienoilla Renkomäessä uusia laatikkohalleja oli noussut tien varteen.

Jos Ruotsin läpiajo on tylsä, ei Suomen halkaisukaan ole mikään vaihtelevuuden riemuvoitto. Lämmin, suorastaan kuuma sää myötäili matkaamistamme ja järvimaisemat esittäytyivät ihanteellisen sileäpintaisina, vallitsi lomakeli parhaasta päästä. Länsisatamaan saavuimme varsin sopivaisesti hiukan kello kuudentoista jälkeen, satamassahan oli oltava viimeistään puoli viisi. Odottelu sujui hikeentyneitä vaatteita kuivatellen.

Laivassa henkilökunta meinasi jälleen ankkuroida moottoripyörämme autokanteen liinan satulan ylitse kiristämällä, mutta lyhyen neuvottelun jälkeen saimme sitoa Tiikerin omien mieltymystemme mukaisesti. Laivalla oli väljähköä, joten business loungen nahkasohvilta löysimme tilaa istua. Jukka kävi ostamassa Mirinda-limut suun kostukkeiksi ja Herbert-yrttilikööriä matkalääkkeeksi sekä pieniä makkaroita eri maista: virolaisia õllesigareita, itävaltalaista vuoristojääkärimakkaraa ja saksalaisia pikkumakkaroita; kaikki huoneenlämmössä säilyviä vararuokia. Tuulevikin shoppaili: kolmensorttista vettä ja Kreikasta tuotettuja seesamigrissinejä. Tehdään matkasta kansainvälinen keinolla millä hyvänsä?

Jonkin verran moottoritieajo kävi Tuulevin vähitellen parantuvaan olkapäähän, muttei lähellekään sillä tavalla kuin edellisenä kesänä. Silti on hyvä, ettei tällä reissulla ole tiedossa kiiretahtista ajopuurtamista vaan lomailuhenkistä ajeleskelua.

Majoituimme Tallinnassa hieman tunkkaiseen ja kulahtaneeseen, mutta muuten siistiin Dorell külalistemajaan, jonka respassa oli ystävällinen suomea riittävästi osaava venäläisrouva. Huoneemme oli oikeastaan pieni huoneisto: makuuhuoneen lisäksi kombinaatissamme oli minikokoinen sohvahuone ja kylppäri. Huoneen ja aamiaisen hinta 600 EEK eli 36 euroa ei hirvittänyt, mutta kokolattiamatto, höyhentyynyt ja tupakanhajuiset pyyhkeet verottivat asumisnautintoa.

Kävelimme vanhaankaupunkiin ihmetellen matkalla Tallinnan uuden rakennuskannan rumuutta verrattuna vuosisatojen ikäisen vanhan keskustan harmoniaan. Ruokimme itsemme italialaisessa Osteria di Bacco -viinibaarissa. Pastat söimme, Jukka herkkusieniä ja Tuulevi parmankinkkua sisältävän tomaattiyrttiparmanjuustokastikkeen kera. Hyvää Chianti-punaviiniä hörpimme palan painikkeeksi. Paikan vanha isäntä tarjosi meille ekstrana lasilliset limoncelloa . Mukava pikku kapakka. Kumma, ettei ollut muita asiakkaita lisäksemme, ehkä kaikki muut halusivat syödä kivenheiton päässä sijaitsevan raatihuoneenaukion terassilla nappisään takia.

Sunnuntai 9.8.2009. Tallinna - Rannamõisa - Türisalu - Laulasmaa - Kloogaranna -  Lehola - Niitvälja - Rummu - Munalaskme - Laitse - Haapsalu - Rohuküla - Heltermaa - Suuremõisa - Putkaste - Tubala - Kärdla. 207 km.

Reittikartta (Tallinna - Niitvälja)
Reittikartta (Niitvälja - Kärdla)

Päivän kuvat

Irtautuminen Tallinnasta sujui vaivatta, sunnuntaiaamun liikenne oli vähäistä. Rannamõisan suorahko tie oli kuitenkin varsin suosittu, kenties rannoille menijöitä oli liikkeellä paljon. Hienoja uusia asuntoalueita on noussut merenrannan tuntumaan.

Türisalun pank, parhaimmillaan suunnilleen kolmenkymmenen metrin korkuinen kalkkikivijyrkänne eli klintti tarkastettiin pikaisesti ja pintapuolisesti törmän päältä. Jyrkkä oli penkka ja alueella haisi inhalle, olikohan se mätänevän merilevän odööriä? Pitkät santabiisit näkyivät olevan Türisalun seudulla. Alueella kulkeva asfalttitie sisälsi hiukan mäkeä ja mutkaa. Liikennettä vain oli liikaa, joten reipashenkisempi kurvailu ei tullut kyseeseen.

Kloogarannan kohdilla kuljettaja sekoili navigoinnissa kartan taitekohdan vuoksi siinä määrin, että ajoimme epähuomiossa hyvän matkaa kohti Paldiskia. Oikea reitti löytyi juuri ennen reissua hankitun Garmin nüvi -gps-laitteen opastuksella. Tiellä 17 Rummun jälkeen tuli eteen 4,3 km pituinen tietyö, jonka pingispallon kokoisella sepelillä ajo ei kiinnostanut. Gps neuvoi kiertotien, jonka valitseminen lisäkilometreistä huolimatta oli hyvä ratkaisu.

Virolaiset autoilijat – montakaan moottoripyöräilijää ei Tallinnan jälkeen näkynyt – kuljettelivat menopelejään varsin maltillisesti. Päivän yllätysmomentista vastasi raskaan liikenteen edustaja. Juuri, kun valmistauduimme ohittamaan edessämme hidastellutta henkilöautoa, takaamme tullut rekka ohitti meidät ja edeltäjämme fiksusti risteysalueella. Kyllä ammattiautoilijat sentään osaavat!

Viron luoteisosan maisemat vaikuttivat aika tasapaksuilta ja tasaisilta kuten jo etukäteen odotimme. Pellot olivat monesti heinien vallassa ja pusikoituneita kuten muuallakin maassa, ei taida maanviljely olla kovin pop etelänaapurimme maaperällä. Komeita kivikartanoita maassa näytti olevan tiheässä. Paria moisiota - Vasalemman ja Laitsen - silmäilimme äkisti siten itseämme yleissivistäen. Sympaattisen näköisessä Haapsalussa huomiomme herätti kaunis puinen juna-asema, jossa pitää nykyisin majaansa rautatiemuseo.

Rohukülan lauttasatamaan saavuimme ajoissa. Kuuma tuli laivaa odotellessa, kesäkeli jatkui siis oivallisena. Sataman lautalle vievien kaistojen opastus oli vironkielinen ja meille käsittämätön. Menimme summamutikassa yhden jonon keulille, sattumalta valitsimme oikean kaistan eli lipun etukäteen varanneille tarkoitetun. Olimme varmuuden vuoksi ostaneet lauttalipun Internetin ylitse jo etukäteen. Paatin lähtöajan lähestyessä palveluhengetön henkilökunta tarkasti liput ja viittasi ajamaan alukseen. St. Ola -lautan autokannella ei näkynyt minkäänlaisia sidontaliinoja tai muutakaan kiinnitysmateriaalia, joten pyörä sai pärjätä sivutuella itsekseen. Sää oli tyyni, joten eipä asia mitenkään huolettanut. Laiva seilasi aika hitaasti eli äkkinäisiä liikkeitäkään ei ollut odotettavissa. Mutta miten lienee asia, kun tuulee riuskasti ja keikutus on keskimääräistä isompaa?

Merimatka Hiidenmaan itärannalle Heltermaan satamaan kesti 90 minuuttia. Lautalla ennätimme syödä välipalaa ja hyödyntää laivan langatonta Internet-yhteyttä mukanamme kulkeneella miniläppärillä. Virossa ilmaisia langattomia nettiyhteyksiä tuntui löytyvän todella runsaasti, niitä mainostettiin ainakin laivoilla, hotelleissa ja useissa ravintoloissa. Suomi taitaa olla takapajula tässä suhteessa. Huima autojono odotti Hiidenmaalla pääsyä mantereelle vievälle lautalle, me sen sijaan saimme matkustaa ilman ahtautta. Sunnuntaina suositumpi suunta oli selkeästi pois saarelta.

Suuremõisan komeaa kartanoa kävimme tähtäilemässä kameralla. Kartanoalue oli vaikuttava useine ainakin päällisin puolin melko hyväkuntoisine rakennuksineen. Ymmärtääksemme kartanon tiloissa toimii nykyään koulu tai kaksi. Rehevällä pihamaalla ylvästeli lukuisasti vanhoja, jyhkeitä jalopuita.

Hiiden- eli viroksi Hiiumaan keskiosissa on vähän asutusta ja paljon metsää. Tubalan pellolla seisoi kaksi tuulimyllyä erillään toisistaan. Myllyt eivät olleet kovin vaikuttavia, mutta kiva kuitenkin, kun ovat säästyneet. Hiidenmaan tiet on linjattu kuin viivaimella piirtäen, maastonmuodot eivät paljon kohoile, täten saari lienee soveliasta polkupyöräilyyn ja fillaroitsijoita näkyikin aika runsaasti. Moottoripyöräilijälle mutkia ei kovin rutkasti ole tarjolla, joten mp-loman ohjelman laadinnassa kannattaa painottaa muita kuin kurvailu- ja kanttailuodotuksia.

Hiidenmaan suurimmassa taajamassa Kärdlassa sijaitseva Hotell Sõnajala, josta olimme buukanneet huoneen jo ennalta, löytyi Garminin avulla helposti. Hotelli on äskettäin renoveerattu ja viihtyisä, rauhaisalla paikalla kaupungin laidalla. Siisti omalla kylppärillä varustettu kahden hengen huone ynnä aamupala rokottivat budjettiamme 750 kruunulla. Lisäksemme hotelliin oli majoittunut muutamia muita retkikuntia, esimerkiksi saksalainen nuorehko pariskunta, jonka kulkimena toimi maastokäyttöön tuunattu VW Transporter sekä Norjaan matkalla ollut polkupyöräilijä.

Illastimme Kärdlan vähäisestä ravintolatarjonnasta vastaavista yrityksistä yhdessä eli rantapuistossa yleisen uimarannan äärellä sijaitsevassa Rannapaargu-nimisessä ruokalassa. Alkusalaatit olivat muka-kreikkalaiset (eivät kyllä olleet aitoja sellaisia nähneetkään), yrttivoilla maustettu kirjolohi oli menettelevää, jälkiruokina asialliset vadelmasorbetti ja jäätelöannos. Merenranta vaikutti matalalta, vedessä kahlaili ja polski porukkaa vielä auringon painuessa horisonttiin.

Muutaman kilometrin ravintolamatkan varrella saimme hyvän kuvan väljästi rakennetun, mukavanoloisen, noin neljän tuhannen asukkaan pikkukaupungin asemakaavasta ja rakennuskannasta sekä paikallisista pihatrendeistä. Taajama koostui lähes pelkästään omakotitaloista, seassa jokunen ruma pienkerrostalo (jotkut niistä tosin remontoituja). Omakotitalot hauskasti erilaisia, vaikka yhteisiäkin piirteitä havainnoitavissa. Isot pihat yleensä hyvin hoidettuja, talotkin kohtalaisen hyvässä kunnossa. Hiljainen oli Kärdlan kylätieverkosto sunnuntaiehtoona. Hyttysiä härräsi tienoillamme, muutamat ennättivät piikittää meitä yllättäen ja pyytämättä. Hydrokortisonivoiteelle löytyi käyttöä kutiavien paukamien hoidossa.

Yöllä kämpässämme oli himpun verran turhan lämmintä, koska suljimme ikkunat hyttysvaaran vuoksi. Rauhaa ja hiljaisuutta oli sitten senkin edestä.

Maanantai 10.8.2009. Kärdla - Lehtma - Tahkuna - Reigi - Kõrgessaare - Luidja - Kõpu - Ristna - Kõpu - Õngu - Nurste - Emmaste - Harju - Jausa - Orjaku - Kassari - Sääre tirp - Kassari - Putkaste - Jausa - Emmaste - Sõru - Triigi - Angla - Haeska - Kiratsi - Kuressaare. 248 km.

Reittikartta (Kärdla - Kassari)
Reittikartta (Kassari - Kuressaare)

Päivän kuvat

Hotellin aamiainen oli kelvollinen, vaikkei puuroa tai ruisleipää ollutkaan. Tummaa makeaa saaristolaisleipää sen sijaan tarjottiin ja sämpylät olivat uunikuumia. Rouva tykkäsi kahvista, herra ei kehunut esanssinmakuista mansikkajogurttia. Kurkku- ja tomaattiviipaleet olivat tuoreita ja raikkaita.

Meillä oli suurin piirtein koko päivä aikaa tutustua Hiidenmaahan ennen lautan lähtöä Saarenmaalle. Triumph sammahteli sunnuntaina mystisesti muutamaan otteeseen, tankkasimme maanantaiaamuna totutun 95E:n asemesta 98-oktaanista menovettä, jospa se auttaisi. Johtui mistä johtui, mutta sammahtelu ei enää toistunut.

Hiidenmaan pohjoisimmassa ulokkeessa olevan Lehtman autiolla kalasatamalla ei ollut paljon tarjottavaa. Kaiken lisäksi merimaisematkin jäivät vähiin, sillä satama-alueelle ajo oli kielletty. Tahkunanniemen itärannan pitkällä, upealla ja kuumalla hiekkarannalla oli vain muutamia auringonpalvojia. Rannalla on myös telttailualue metsän siimeksessä sekä tulentekopaikkoja, joilta nousi leirinuotioiden savuja. Tahkunan niemennokassakaan emme käyneet tietyömaan vuoksi. Kiva metsätie vei pohjoiseen, mutta väylän loppuosan tietyömaan pehmeällä isorakeisella soralla ei taaskaan huvittanut ryttyyttää. Saman tien varrella sijaitsevan Mihkli talumuuseumin maastoon sopivaisia rakennuksia kuitenkin tutkimme aidan takaa, maatilakokonaisuutta esittelevä talonpoikaismuseo näytti olevan säpissä maanantaisin.

Aino Kallaksen kirjasta Reigin pappi tunnettua Reigin kylän rappeutunutta pappilaa piipahdimme mittailemassa katseilla. Komea talo, mutta lievästi ilmaisten pientä laittoa rakennus ja pihapiiri kaipaisivat.

Kõrgessaaressa seisahduimme satamassa, johon juuri rantautui pieni kalastuspaatti, emme iljenneet tunkeilla ja tutkia tuliko saalista. Kõrgessaaren kivisestä kartanosta oli tehty komea, ellei jopa ainakin ulkoapäin pramea, majoitus- ja majapaikka. Lounastarjous lupasi: Syö niin paljon kuin jaksat hintaan 150 kruunua, siis ei kovin kallista kuitenkaan. Tähtikoristeltuja Stalinin ajan rakennuksia vuodelta 1955 oli kylässä vielä nippu jäljellä, lienevätkö entisiä armeijan kasarmeja tai asuntoja. Eivät sinänsä rumia, mutta olivat kyllä huonossa tai vielä huonommassa kunnossa, osa asuttuja.

Ihmeen hyvin Virossa kuitenkin ovat vanhat rakennukset yleisesti ottaen säilyneet Neuvostoliiton miehitysajan. Ymmärtäähän sen toisaalta, ei kommunistienkaan kannattanut purkaa hyviä ja toimivia rakennuksia. Näimme jopa nykyaikaistettuja suunnitelmatalouden ajan konstruktioita.,

Meri haisee edelleen kummalliselta sisämaan elävän nenään, merileväkö se siellä?. Aika kivikkoisia rannat ovat paikoin, hiekkarantoja täplittävät monin paikoin isohkot kivet.

Kõpun majakka on suuri, vanha kuin mikä. Taitaa olla maailman kolmanneksi vanhin yhä toimiva tuletorn. Kasvislihapallisopat söimme paikan kahvilassa. Käväisimme kuvaamassa myös Ristnan modernin majakan, itse niemeen emme viitsineet tallustaa helteessä. Hauska tie vei Ristnaan, kurveja ja mutkia. Kõpun/Ristnan tien varressa tien penkkaan oli tehty ekograffiteja: nimiä ja sydämiä ym. oli laadittu hiekkapenkkaan kivistä latomalla.

Tiet Emmasteen ja Käinaan olivat tylsän suoria. Kassarin kierros sitä vastoin hauskutti mutkaisuudellaan. Sääre tirpiä meinasimme mennä tietämään, mutta emme jaksaneet rymistellä loppupätkän kivistä kärrypolkua. Mukava paikka oli Kassarin saaressa lymyävä Aino ja Oskar Kallaksen kesämökkimuseo, jonne oli vapaa pääsy. Pieni torppa Kallaksille kuuluneine tavaroineen - huonekaluja, kirjoja, lehtileikkeitä jne. - oli pitkälti alkuperäisessä kunnossa. Tuulevi on nyt sitten käynyt myös Aino Kallaksen ulkohuussissa. Rouva tuumasi, että täytyykin lukea jotain Kallakselta, jahka kotiin pääsemme.

Hotell Sõnajalan resepsuunin täti sanoi, ettei Hiidenmaalla ole rosvoja. Niin se taitaa olla. Poliiseja siellä kuitenkin oli: vahtivat ylinopeuksia tutkan kanssa laivalta tullessamme sekä Ristnasta poispäin ajaessamme. Ja oli poliisiauto myös haastattamassa autoilijaa paikalla, jossa piti tietyömaan vuoksi odottaa aika pitkään liikennevaloissa tyhjällä tiellä. Mutta huligaaneja ei taida saarella juuri olla. Miten muuten pysyisivät nätteinä ja kunnossa hienot, pientä kesämökkiä tai isoa leikkimökkiä muistuttavat bussipysäkkikatokset lasi-ikkunoineen, kaksoisovineen, kukkaistutuksineen. Tai olisi mahdollista, että Aino ja Oskar Kallaksen kesäasuntomuseo olisi avoinna maksutta ja siellä pysyisi koskemattomana niin esineistö kuin lukitsematon remonttirahalipaskin.

Opastus ei taida olla saaristovirolaisten ydinosaamista. Esimerkiksi nähtävyyksien viitoitus on joskus suurpiirteistä, puutteellista tai olematonta.

Hiidenmaa-ajelu oli saaren koon huomioon ottaen varsin täysipainoinen, työpäivän mittainen turismirupeama hellesäässä. Sõrussa, josta lautta Saarenmaalle lähtisi, olimme tuntia ennen laivan lähtöä. Söimme banaaneja, grissineitä ja suolakeksejä veden kera välipalaksi. Sõrun satama oli saatettu viihtyisämpään tilaan kuin Rohukülan; samoin oli Triigin sataman laita Saarenmaalla.

Sen verran mukavuudenhaluisia olemme minireissumme suhteen olleet, että varasimme etukäteen kotoa käsin Tallinnan, Hiidenmaan ja Saarenmaan majoitukset sekä ostimme ennakkoon lauttapiletit Hiidenmaalle ja sieltä Saarenmaalle. Hyvä ratkaisu, kun lyhyellä retkellä ei tarvitse käyttää vähää aikaa majapaikan haentaan tai jännittää, mahtuuko lautalle.

Asetuimme Kuressaaressa ystävällismieliseen Linnahotell-nimiseen varsin moderniin majoitusliikkeeseen, jonka sijainti on hyvinkin keskeinen, mutta silti rauhaisa. Parvekkeella varustetun tilavan huoneen hinta oli yllättävän maltillinen 799 kruunua, pyörämme lepäili katseilta suojassa portilla suljettavan pihan katoksessa.

La Perla oli nimeltään ravintola, jossa aterioimme Kuressaaressa maanantaiehtoona. Se oli ensimmäinen ravintola, joka tuli hotellista poistuttuamme vastaan. Antipastoksi Tuuleville prosciutto con melone ja Jukalle insalata caprese. Primona tagliatelle con carciofi e "kodujuust" ja tagliatelle con funghi porcini, juomavalintoina punaviiniä ja olutta. Italialaisravintolassakin tarjottu saaristolaisleipä oli muuten hauskan makuista oliiviöljyyn kostutettuna ja maustettuna ripauksella suolaa!

Tiistai 11.8.2009 Kuressaare.

Päivän kuvat

Lehtijutun mukaan vain joka kuudes virolainen uskoo jumalaan. Ilmankos tällä matkalla havaitsemamme paikalliset kirkot eivät ainakaan ulkopuolelta ole näyttäneet kovin hyväkuntoisilta. Pakanoilla ei taida olla hehkuvaa intoa herranhuoneiden kunnossapitoon. Tosin hotellimme naapurissa seisovaa ortodoksikirkkoa ympäröivät rakennustelineet kertoivat remontin olevan käynnissä.

Linnahotellin aamiainen oli sangen kattava, puuroakin oli saatavilla. Yllättäen Tuulevi maistoi tarjolla ollutta silliä ja savukilohailia, muttei kehunut, kun silli oli etikkaista ja suolaista kuten Suomessakin ja kilohaili liian voimakkaan makuista. Pyykinpeseskelyn, loppureissun majapaikkojen varailun ja suunnittelemattoman oleilun jälkeen olimme valmiit kohtaamaan Kuressaaren matkailullisen tarjonnan tai ainakin osan siitä. Saarenmaa on turistimielessä aivan toista maata kuin pohjoinen naapurisaari Hiidenmaa. Turistipalveluja on etenkin vilkkaassa Kuressaaressa runsaasti moneen lähtöön hiljaisen Hiidenmaan soveltuessa paremmin etupäässä rauhaa ja aidohkoa virolaista saaristotunnelmaa etsivän matkailijan päämääräksi.

Pääihmettelykohteemme Kuressaaressa oli 1200-luvun lopulla perustettu kolmekerroksinen  Piispanlinna, joka on restauroitu komeasti. Linnan avaralla pihalla, sokkeloisissa käytävissä, estottomia näköaloja tarjoavissa torneissa ja lukuisissa museoissa vierähti montakin tovia. Minkälaista mahtoi olla asuminen muinoin moisessa kivitalossa. Jyhkeän linnan lämmitys lienee ollut ammoisina aikoina aikamoinen tehtävä, ja isot takat ovat nielaisseet polttoainetta mottitolkulla. Sisävessat ovat näemmä olleet käytössä Piispanlinnassakin hieman kotoisen Olavinlinnan tyyliin. Linnakombinaatin piharakennuksissa oli käsityöläisputiikkeja. Vierailimme lasitaiteilijan verstaassa ja sepän pajassa, josta ostimme muistoksi mustasta raudasta taotun, huonosti toimivan kruunukorkinavaajan. Myös kahvilapalvelujen tarjoajaa tuimme palkitsemalla itsemme päiväkahveilla linnantorniin rakennetussa caféssa.

Piispanlinnassa oleva virolaisvastarintaa esittelevä näyttely ei lisännyt sympatioitamme Viron miehittäjiä kohtaan. Ei ollut helppoa Eestin rahvaalla menneellä vuosisadalla puhumattakaan siitä, että vuosisatojen vieriessä sukulaiskansaamme on kohdeltu muutenkin kaltoin.

Linnareissun jälkeen jaloittelimme Kuressaaren viehättävässä historiallisessa keskustassa. Torikauppaan tutustuimme silmämääräisellä katselmuksella ja ostamalla virkistävän makuisia karhunvatukoita. Vanhaan vaakahuoneeseen perustetun ravintolan terassilla siemailimme oluet samalla, kun kirjoittelimme turistityyppisesti kotimaahan tarkoitettuja postikortteja.

Virolaisten kanssa kommunikointi sujui hauskasti siten, että puhuimme suomea joillakin vironkielisillä sanoilla höystäen ja paikalliset taas posmittivat omaa kieltään muutamilla suomenkielen ilmaisuilla värittäen. Aika hyvin tulimme juttuun.

Iltaeinestä söimme monien suomalaistenkin tuntemassa ravintola Veskissä, joka on rakennettu vanhaan tuulimyllyyn ja sen kylkeen ynnä pihamaalle. Kalakeiton, kanttarelliperunasalaatin, villisianlihan ja karitsankyljysten sekä juustolajitelman ja metsämansikkaliköörin nautinnan jälkeen olotilaa voi kutsua lähinnä täydeksi. Trahter Veski osoittautui maineensa veroiseksi viihtyisäksi ravintolaksi, jossa selvällä suomenkielellä saatu palvelukin oli ensiluokkaista.

Keskiviikko 12.8.2009. Kuressaare - Pihtla - Kaali - Laimjala - Orissaare - Koguva. 87 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Aamuyöstä satoi vettä jotakuinkin kaatamalla. Aamun mittaan vedentulo rauhoittui, eikä matkaan lähtiessämme enää satanut. Myöhemmin Muhun saarelle kohdistuneen lyhyen siirtymätaipaleemme aikana sateli vain kuuroluonteisesti. Vaikkei kummoisesti satanutkaan, ärsytti vilvoittavan raikkaan veden tunkeutuminen kaula-aukosta takin alle. Onneksi ajomatka ei ollut pitempi.

Vierailimme yhdessä Saarenmaan tunnetuimmista turistikohteista, Kaalin meteoriittijärvellä, jonka avaruudesta pudonnut taivaankappale muotoili 4000 vuotta sitten (erään toisen lähteen mukaan 2400-2800 vuotta siten). Yhden tulkinnan mukaan Kalevalassa on maininta kyseisen meteoriitin maahantulosta. Halkaisijaltaan satametrinen pyöreä kuoppa ja yhtä pyöreä lammikko kuopan pohjalla olivat erikoinen ilmestys. Mutta miksi montussa ei ole enempää vettä? Aikamoinen jysäys on mahtanut tuolloin kuulua ja tannerkin tömistä kiven pudotessa metsikköön. Jonkinasteinen turistipyydys lammen ääreen on syntynyt houkuttiminaan pari kauppaa, museo, ravintolapalveluja ja hotelli.

Saarenmaa oli näkemiltämme osin rehevämpi kasvistoltaan kuin odotimme. Toki näimme joitakin katajakasvustoja, mutta paljon myös sakeita lehtimetsiä. Katajikot lienevät vaarassa kasvaa tukkoon kotieläinten laidunnuksen vähennyttyä. Saarenmaan laaja-alaisempi katsastelu jäi kuitenkin tekemättä kostean kelin ja osittain myös loman lyhyyden takia.

Muhun saaren länsirannalla piileksivään Koguvan kylään saavuimme ihmisten aikaan iltapäivällä. Kylän vanhimman maatilan rakennuksiin laaditusta matkailutila Vanatoasta olimme varanneet huoneen yhdeksi yöksi. Pieni, siisti huoneemme sijaitsi maatilakompleksin päärakennuksessa. Huoneen sisustus oli sekoitus vanhaa ja ei ihan modernia: vanhanaikaiset tapetit, mustavalkoiset valokuvat seinillä ja yksinkertaiset mäntysängyt riitelivät hillitysti parhaat päivänsä nähneen muovimattolattian ja kallellaan seisovan melamiinivaatekaapin kanssa. Kylmällä kelillä huoneen lämmönlähteenä toimii uuninpuolikas, jonka toinen kylki ulottuu naapurihuoneeseen, ja jota lämmitetään käytävälle avautuvasta luukusta. Sama saksalainen pyöräilevien noin 60-vuotiaitten herrojen ja rouvien muodostama viisikko, johon olemme törmänneet jo Kärdlassa, Emmastessa, lautalla Hiiumaalta Saarenmaalle, Kuressaaressa sekä matkan varrella Kuressaaresta Koguvaan, yöpyi samassa paikassa kuin mekin.

Nykyäänkin asuttu Muhun saaren arkkitehtuuria esittelevä museokylä käsittää satakunta valokuvauksellista asuin- ja talousrakennusta, joista osa on katettu olki-/ruokokatoin. Sammaleiset kiviaidat polttopuupinoineen ja alassuin käännettyine veneenraatoineen rajaavat reheviä tontteja, joiden omenapuut notkuivat hedelmistä ja ruoho viheriöi intensiivisesti. Koguva on vierailun arvoinen, hienosti säilytetty alkuperäisarvokas talonpoikaiskylä, jonka suojelu aloitettiin ihme kyllä jo neuvostokomennon aikaan. 

Majatalon juuri remontoidussa, isommallekin porukalle sopivassa saunassa viettämästämme tunnista kannatti maksaa 350 kruunua. Saunarakennuksen löylyhuone on tilava, kiuas suuri ja sen kivimäärä vaikuttava, seinät ja katto on laadittu karkeasti sahatuista leveistä leppälaudoista. Hikoiluhuoneen ulkopuolelta lämmitettävä kiuas antoi makoisat löylyt, joista nautimme ajan kanssa. Pieni tyylivirhe on saunan valaistuksesta huolehtiva lauteitten alla kiertävä punainen valoköysi, jonka aikaansaama väritys tuntui jotenkin kummalliselta. Noh, maassa maan tavalla. Peseytymistilana on kolmepaikkainen kivilattiainen suihkuhuone, jossa suihkuhanat ja käsisuihkun pidikkeet on kiinnitetty järeisiin koivutukin puolikkaisiin. Lepäillä sopii isossa takkahuoneessa. Paras kokeilemamme sauna Suomen ulkopuolella.

Opimme Viron TV:stä, että ainakin Etelä-Virossa kasvatetaan viinirypäleitä. Jostakin lukemamme tieto, että Latviassa olisi Euroopan pohjoisin viiniviljelmä näyttikin olevan vanhentunut, liioiteltu ja etenkin virheellinen.

Syöntipaikan etsintään ei tarvinnut tuhlata voimia, koska niitä ei kyläsessä tainnut Vanatoan lisäksi olla. Siispä ruokailimme majatalon omassa ravintolassa. Päärakennuksen laajaa ruokasalia koristivat täytetyt eläimet, vanhat kalastus- ja maatalousesineet sekä kalastajia arkisen työnsä parissa esittelevät valokuvat ja oivaltavat luonto-otokset. Alkuruuaksi tarjoiltujen hyvien kreikkalaistyyppisten salaattien perään popsimme kelvollista savulohta, parsaa ja keitettyjä pottuja oluen ja pinot noir -punaviinin kera jälkiruokalistan paahtovanukkaita unohtamatta. Tarjoilijapoika ei liioitellut ylitsevuotavalla avuliaisuudella, mutta menihän se noinkin.

Viron saaristo vaikutti kaiken kaikkiaan mukavalta seudulta. Maisemat tietysti olivat erilaisia kuin mantereella. Myös tunnelma oli toisenlainen kuin vaikkapa Tallinnassa tai Tartossa, muttei toisaalta kuitenkaan samanlainen kuin Ahvenanmaalla vaan omanlaisensa. Jos Hiidenmaa oli rauhaisa ja Saarenmaa matkailuorientoitunut, tuntui Muhussa ainakin Koguvan kylä elävän omaa sammaloitunutta aikaansa. Ahvenanmaasta poiketen emme juuri saaneet tilaisuutta maistella paikallisten vesien viljaa, tosin Kuressaaren Veskissä kalasoppa oli luultavasti kokattu Itämeren lohesta. Ehkäpä kalastajat kauppaavat saaliinsa suurille tukuille, jotka kuskaavat kalat vaikkapa Tallinnan isoille markkinoille.

Seuraava sivu
Pääsivulle

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska