Perjantai 6.4.2007.

Uusi huoneemme oli vielä karumpi kuin alkuperäinen. Tällä kertaa WC ja suihku sijaitsivat käytävällä. Hankalaa oli se, ettei edellistä rahtusen tilavammassa asuinkopperossa ollut lavuaaria, vaan hampaiden- ja käsienpesullekin piti mennä kylppäriin. Kaappi- ja naulakkotarjonta oli entistäkin heikompi. Vaikka Hostal Felipe II:n sijainti on oikein hyvä ja hintakin barcelonalaiseksi kohtuullinen (n. 53 €/yö), ei sitä oikein arvaa kenellekään suositella.

Vakioaamiaisen jälkeen töllistelimme tovin Gaudin aikaansaannosta Casa Milaa eli La Pedreraa. Taloon ja sen katolle jonottavia turisteja oli kuin vähävaraisia kotimaisessa leipäjonossa, joten jälleen kohteeseen tutustumisemme jäi pintapuoliseksi.

Seuraavaksi matkasimme uudestaan Montjuicin mäelle ja siellä edelleen Joan Miro -museoon. Näytteillä oli Miron maalauksia, piirroksia, veistoksia ja tekstiilejä koko uran ajalta, lapsuuden piirustuksista alkaen. Osasta teoksista pidimme, osa oli jopa riemastuttavan hauskoja, mutta kaikki teokset eivät saaneet ymmärtämystämme osakseen.

Koska sää oli poutainen, maisema Montjuicin kumpareelta avautui oivallisesti. Terassikuppilassa intouduimme nautiskelemaan peräti oluet auringon näyttäytymisen kunniaksi.

Montjuicilta siirryimme julkisin kulkuneuvoin meren rantamille Barcelonetan kaupunginosaan, entiseen kalastajakylään, tapasten syönti mielessämme. Varsinainen tapastelu oli jäänyt syystä tai toisesta alkuviikosta aloittamatta muiden houkutusten vuoksi. Olipahan vaikea löytää tavallisen kansan suosima tapas-ravintola, johon olisi mahtunut. Pitkäperjantai ja kaunis keli olivat saaneet paikallisväenkin liikkeelle. Lopulta päädyimme kalliinpuoleiseen ja turistiorientoituneeseen paikkaan. Pitkältä listalta päätyi lautasillemme mm. sellaisia herkkuja kuten patatas bravas, manchego-juusto, marinoidut herkkusienet ja sardiinit, keitetty latva-artisokka, tomaatilla ja valkosipulilla maustettu leipä. Melko hyvää!

Välimeren rannassa oli lujasti kansaa. Seurailimme katseilla hetken muutamia uimariuskalikkoja sekä lainelautailijoita, jotka tuntuivat lähinnä kelluskelevan aalloissa. Cafe solot hörpimme cocktail-baarin terassilla. Kyltin mukaan paparazzeilta oli pääsy kielletty sisätiloihin!

Aikamme merellistä Barcelonaa aistittuamme matkasimme Eixampleen tarkoituksenamme aterioida illemmalla "kotikulmillamme" Mira Jalomiehen kirjoittamassa Barcelona-kirjassa kehutussa simpukkaravintola La Muscleriassa. Ruokala oli kuitenkin umpitäynnä ja varattu koko loppuillan, joten varasimme pöydän lauantai-illaksi.

Palasimme keskustaan ruokapaikan etsintään. Paella oli uuden suunnitelman mukaisella toivomuslistallamme, mutta sekin oli kiven alla. Barri Goticin, Ravalin ja El Bornin kaupunginosien ravintolat olivat tupaten täynnä asiakkaita. Lopulta löysimme pienen ruokabaarin, jossa saatoimme uupuneina haukata iltapalaa, Jukka tonnikalaa ja Tuulevi kasvissosekeittoa.

Lauantai 7.4.2007.

Aamurutiineista suoriuduttuamme kävimme tarkastamassa Casa Batllón, joka erikoisine parvekkeineen ja kaikkea muuta kuin tavanomaisine kattoratkaisuineen on hyvinkin tunnusomainen suunnittelijalleen Antoni Gaudille. Kuvista päätellen talo on sisältäkin aikamoisen äkkiväärä. Loputtoman jonon vuoksi sisätilat ja katto-osasto jäivät katsastamatta Batllóstakin. Casa Batllón viereinen Josep Puig i Cadafalchin piirtämä Amatller-talokin oli keskivertoa koristeellisempi.

Valtaosan lauantaista kulutimme Park Güellissä, Barcelonan yltäkylläisen rakennustaidetarjonnan yhdessä suurimmista kokonaisuuksista. Arkkitehti Gaudin alun perin asuntoalueeksi visioima laaja puisto oli monen muunkin kulkijan lauantain vierailukohde. Metroasemalta Güellin puistoon tarvoimme parisataa metriä jyrkkää ylämäkeä, osittain katua, osittain rappusia ja osittain liukuportaita. Huonojalkaisten tai laiskojen kannattanee ottaa taksi perille. Puolimatkan krouvissa, iloisen värikkäässä Cafe Maigotissa, hengähdimme hetken kahvin ja virvoitusjuoman ääressä.

Kaikki barcelonalaiset eivät näemmä pidä turistilaumoista. Puiston naapurissa seisovan talon katolle viritetyssä banderollissa ihmeteltiin isoin kirjaimin "Why call it tourist season if we can't shoot them?". Moisesta välittämättä tai sen takia Tuulevi hankki puistosta omintakeisen tuliaisen, rautalangasta taivutellun kirjanmerkin, jonka taitava käsityöläinen pyöräytti käden käänteessä.

Puistosta levittäytyi mainioita panoraamoja eri puolille laajaa Barcelonaa ja vähän kauemmaskin. Gaudimaisen kirjavat ja kiemuraiset puistonpenkit olivat ihmisiä mustanaan, väkeä oli koolla rutkasti myös puiston isolla keskusaukiolla, mielikuvituksellisilla suihkulähteillä ja hupsusti kallistetuissa holvikäytävissä.

Aikamme puistoa ja ihmishyörinää ihmeteltyämme puraisimme paellat oluiden kera Güellin puiston läheisyydessä olleessa ruokailijoiden täyttämässä pikkuravintolassa, jossa oli kolmikulmainen WC.

Ruumiit ravittuina suuntasimme Ramblalle ja siltä erkaneville kujille Barri Goticiin katselemaan katujen vilskettä tai vilinää. Kansaa tulvi kävelykaduilla, ihmispatsaat ja taulukauppiaat päivystivät Ramblalla, jonglöörit ja akrobaatit temppuilivat Plaça Reialilla ja torikauppiaat kojuineen olivat vallanneet pikkuaukiot. Kansanpaljouteen kyllästyttyämme ajoimme metrolla hostelliin pakkailemaan kamojamme huomista kotimatkaa silmällä pitäen sekä siistiytymään illan simpukka-ateriointia varten.

Simpukkaruokiin erikoistuneen La Musclerian ilmapiiri oli rento ja suosio ilmeisen ansaittu, merenelävistä loihditut antimet olivat suorastaan upeita. Tuulevi herkutteli sinisimpukoita roquefort-kastikkeessa ja Jukan annoksessa samat eläimet oli keitetty klassisesti valkoviinissä. Annokset olivat runsaat, lisukkeina rouskuttelimme ranskalaisia perunoita, salaattia, tomaattivalkosipulileipää sekä asiaankuuluvasti palanpainikkeeksi hörpimme lähiseudulla tuotettua Rutilan-cavaa.

Sunnuntai 8.4.2007.

Heräsimme hyvissä ajoin sunnuntaiaamuna ja olimme äkkiä lähtövalmiit, koska olimme pakanneet valtaosan tavaroistamme jo edellisiltana. Joku oli riemuksemme jättänyt talon antiikkisen ja lievästi epäilyttävänoloisen hissin oven sulkematta kunnolla ja hissi oli alakerrassa, joten liikuntaa saimme portaiden ravaamisen muodossa ennen kuin olimme laukkuinemme katutasossa.

Huomasimme jossain vaiheessa oleskeluamme, että Felipe II:n pikkuruisten huoneitten siivous toteutettiin nostamalla sänky tai sängyt pystyyn seinää vasten, jolloin pääsy sänkyjenkin alle helpottui. Ei pöljempi idea. Loppuviikon huoneeseemme ei putsaushenkilökunta jostain syystä kajonnut, mistä syystä tippiäkään emme jättäneet. Ensimmäistä huonettamme siivooja kyllä järjesteli päivittäin.

Metro ja S-juna kuljettivat meidät lentoasemalle, jossa saimme lämpimiksemme tarpoa aikamoisesti ennen kuin pääsimme jonottamaan lähtöselvitykseen. Lentokone lähti suhteellisen ajallaan kohti kotimaata. Sää suosi maisemien tiirailua, Alpit sattuivat reitin varrelle ja näkyivät mainiosti. Vieressämme ja edessämme istui espanjalaisia koululaisia opettajineen matkalla Nokialle ystävyysluokkansa luokse viikoksi. Matka meni rattoisasti keskustellen parin hyvällä yleistiedolla ja sujuvalla englannin taidolla varustetun opettajan kanssa. Ennätimme jopa laatia lyhyen suomenkielisen sanaston suosittelemistamme suomalaisista ruokalajeista innokkaille Suomen vieraille.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla odottelimme raastavan kauan toista matkalaukkuamme. Liukuhihna ennätti jo pysähtyä ja muut matkustajat kaikota ennen kuin huomasimme, että joku oli nostanut laukkumme hihnalta ja asettanut sen lattialle meiltä näkymättömiin. Onneksi laukku löytyi, sillä auton avaimet olimme sijoittaneet nerokkaasti laukun sivutaskuun.

Auto löytyi parkkipaikalta, jonne se jätettiin. Kotimatka sujui rutiinilla mukavassa vaikkakin koleassa kevätsäässä. Reissumme oli sateista ja sairastelusta huolimatta mukava ja virkistävä, toki Barcelonassa olisi vilahtanut toinenkin viikko varsin vaivattomasti.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska