Keskiviikko 4.4.2007.

Reittikartta Sant Cugat del Valles - Monistrol de Montserrat

Reittikartta Monistrol de Montserrat - Tibidabo

Reittikartta Tibidabo - Barcelona

Aamusella riensimme ajokamppeissa metrolla Diagonal-asemalle ja sieltä S-junalla Sant Cugat del Vallèsiin. Asemalta otimme taksin BMW Cano Catalunyan auto- ja moottoripyöräliikkeeseen, jossa BMW Moto Rentalin vuokrapyörät olivat säilössä. Aikamme odoteltuamme yhteyshenkilö Juan Pablo tuli luovuttamaan varaamamme BMW F650GS:n. Ennen kuin nimet laitettiin papereihin, pyörän naarmut ja kolhut syynättiin tarkasti ja merkittiin vuokrasopimuspaperiin. Prätkän vuokra oli 110 euroa/vrk eli järin halpaa puuhaa mp:n vuokraaminen ei ole Barcelonassa, jos se nyt missään päin Eurooppaa on suoranaisesti edullista.

Kylläpä yksipyttyinen Bemari tuntui alkuun oudolta. Pieni ja ketterähän se oli, mutta omaan pyörään (kolmisylinterinen ja 105-heppainen Triumph Tiger 955i) verrattuna kovin tehoton, mutta eipähän karannut käsistä. Eniten ärsytti se, että BMW oli ahdas kahdelle henkilölle. Oli vaikeaa löytää mukava ajoasento. Yhden hengen prätkä selkeästi. Pyörässä oli sivulaukut ja takalaukku, joten vähäiset kamamme mahtuivat siinä mielessä mukaan hienosti. Tankin päälle kiinnitimme vielä oman karttalaukkumme, jossa kartat ja GPS-laite kulkivat kätevästi.

Sää oli aamupäivällä mainio, joten oli oikein hauskaa lähteä pitkän talvitauon jälkeen päristelemään kaksipyöräisellä. Sant Cugatista köröttelimme lähinnä teollisuusalueitten läpi Sabadelliin, josta alkoi rauhallinen kehnopäällysteinen pikkutie, joka kiemurteli mäkisessä metsämaastossa. Tien vähäliikenteisyys yllätti, koska vasta äskenhän olimme miljoonakaupungin humussa ja sumussa. Barcelonan naapurikylissäkin oli vielä aikamoinen vilinä.

Tien varrella puusto oli kärsinyt tulipaloista, lohduttoman näköistä mustaa luurankometsää riitti silmänkantamattomiin. Kumpuileva, välillä suorastaan vuoristoinen Parc Natural de Sant Lorenc del Munt i de la Serra d'Obac -luonnonpuiston maisema oli suomalaisen silmään muutenkin aika eksoottinen kummallisine kalliomuodostumineen maaperän hohtaessa syvänpunaisena.

Tien kunto parani ajallaan ja mutkaisa pikipolku mahdollisti riemukkaan kurvailun aina Navarclesiin saakka. Navarclesista köröttelimme Manresaan jälleen sankemman liikenteen seassa. Manresan persoonatonta keskustaa ja teollisuusalueita tutkiskelimme kauemmin kuin oli tarkoitus, koska emme jostain syystä hoksanneet ulosajotietä. Pyöräytimme kaupungin ympäri altres direcions -kylttiä seuraillen. Lievän hermojen kiristelyn ja kehon lämpötilan nostatuksen jälkeen oikea reitti (isohko Barcelonaan vievä C 55) etelää kohti löytyi.

Sant Vicenc de Castelletin jälkeen jätimme vilkkaanpuoleisen maantien ja ryhdyimme kallistelupuuhiin oivallisella BP1101-kiemuratiellä, joka oli bongattu Tourenfahrer-lehdestä. Muiden ajoneuvojen häiritsemättä ratsastimme Marganellin kylään, jonka liepeillä päivän kohteemme Montserratin vuoriryppään omintakeiset sahalaitahuiput tulivat näkyviin.

Paikallinen laventeli näytti kukkivan ja paikoin unikkojakin olivat pellot punaisenaan. Toisaalla iirikset olivat täydessä kukassaan, kun taas ylempänä vuoristossa leskenlehdet vielä värittivät pientareita.

Päivän varsinainen huippupätkä oli San Jeronin ja Montserratin luostarialueen välinen osuus. Tie oli taivuteltu lukemattomille mutkille Montserrat-vuoren rinteille. Lienee turha mainitakaan, että maisemat komistuivat sitä mukaa kun korkeus merenpinnasta kasvoi. Tuntui, että tie jatkoi vuorten kiertämistä loputtomasti, hammasmaisia kalliomuodostumia sai ihailla joka puolelta.

Vaikka Bemarin käskeminen hyvällä tiellä hauskaa olikin, maltoimme sentään tarkastella ja kuvata Santa Cecilia de Montserrat -luostarin parkkipaikalta ja eräältä levähdyspaikalta avautuvia upeita näköaloja. Montserratin eli Santa María de Montserrat luostarin pihalla puhalsi hyytävä tuuli, joten puoli tuntia, jonka moottoripyörä sai seistä parkkipaikalla ilmaiseksi, riitti meille yleiskuvan saamiseksi. Eipä pidempiaikainenkaan pysäköinti olisi ollut kallista.

Arkipäivästä huolimatta vierailijoita näytti olevan alueella runsaasti. Lähes tuhatvuotinen benediktiiniläisluostari onkin yksi Katalonian tärkeimmistä nähtävyyksistä ja Santiago de Compostelan jälkeen Espanjan merkittävin pyhiinvaelluskohde.

Toden totta Montserratin luostarialue on rakennettu erinomaisen suojaiseen paikkaan. Lähiseutujen väki on piiloutunut vainoajia luostariin useaan otteeseen ja se toimi Francon vallan aikana katalonialaisen kulttuurin turvapaikkana.

Montserratilta laskettelimme Monistrol de Montserratiin ja edelleen kaakkoa kohti pienen pätkän C55-tietä, jonka varrella pysähdyimme välipalalle Bar de Sande -kuppilaan. Karun baarin ystävälliset vanhat rouvat tekaisivat meille alueelle tyypilliset bocadillo de jamonit eli yksinkertaisesti ilmakuivatulla kinkulla täytetyt patonginpätkät, jotka huuhtaisimme alas mineraalivedellä. Päälle hörppäsimme asiaankuuluvat cafe solot. Välipala ei ollut kovin eksoottinen, mutta lisäksemme parin papparaisen miehittämän baarin unelias ajan pysäyttänyt tunnelma oli jotain, mitä Suomessa harvoin tapaa.

Pilvien tummuminen alkoi näyttää uhkaavalta, joten lähdimme ajelemaan kohti länttä, jossa taivaanranta näytti kaikkein kirkkaimmalta. C55:ltä Colbatoon vievä tienpätkä oli varsin kurvikas, mutta lysti loppui pian ukkoskuuroon, joka räiski salamoita innokkaasti ja pudotti vettä niskaamme kuin kotona heinähelteillä. Pitelimme sadetta polkupyöräkatoksessa ja puimme itsemme sadevarusteisiin.

Sateen liennyttyä kuuroittaiseksi teimme täyskäännöksen ja etenimme itään, jospa siellä olisi kuivempi sää. Keli ei enää kuivunut kunnolliseksi, ja iltakin alkoi lähestyä, joten kurvailimme sivuteitä Terrasan kaupunkiin, Sant Cugatiin ja Barcelonaan. Tibidabo-vuoren yli venkoilevalla käärmeenpolulla sai vielä kurittaa pikku-Bemaria ennen saapumista Barcelonan ruuhkiin.

Aataminaikaisen Magellan-gps:mme avulla oma hostellimme löytyi yllättävänkin hyvin. BMW:n olisi vuokraajan mukaan voinut jättää yöpymään kadullekin, mutta varmuuden vuoksi pysäköimme sen majapaikkamme läheiseen parkkitaloon, mikä nakersi budjettiamme kahdenkymmenenneljän euron edestä.

Lähikorttelissa sijaitsevassa erikoisessa intialais-espanjalaisessa ravintolassa söimme illan menu-listalta kasvissosekeittoa ja sekasalaattia sekä lehtipihviä ja currykanaa oluen ja viinin kyyditseminä. Aluksi saimme naposteltaviksemme papadum-leipää ja oliivi-maustekurkku-porkkana-tapasta. Mielenkiintoisia makuyhdistelmiä.

Torstai 5.4.2007.

Reittikartta

Aamulla jouduimme vaihtamaan huonetta, mikä oli kyllä tiedossa, kun varasimme majapaikan. Hostellivirkailijan sekoilun vuoksi se oli mutkikkaampaa kuin odotimme. Setvimiseen ja kummasteluun tuhrautui kallista ajoaikaa.

Torstaina jatkunut vesisade ei tuntunut toivotuimmalta keliltä, mutta ei auttanut muu kuin mennä sekaan vain. Ilman navigaattoria ajelu Barcelonan sokkeloisissa, paljon yksisuuntaisia kujia sisältävissä kortteleissa olisi työlästä ja eksyminen todennäköistä. Kuljettaja oli laatinut gps-laitteeseen reitin ulos kaupungista. Jossain vaiheessa laite teki hetkellisen tenän ja putosimme reitiltä. Gps:n palattua taas järkiinsä pääsimme lukuisten kujapahasten läpi takaisin suunnitellulle reitille.

Collserolan mäkien rinteelle rakennetun Vallvidreran luksusasuntoalueen läpi kulkeva serpentiinitie löytyi jonkinmoisen liikenneympyröissä ja Barcelonan kehätiellä pyörimisen jälkeen. Kapoisella siksak-polulla saksalaisprätkä osoitti parhaat ominaisuutensa. Neulansilmätie vei mäenharjalle, jolta näkymät ympäröivään maailmaan olivat hyvinkin esteettömät, tosin jossain määrin tihkusateen rajoittamat. Isolla levähdyspaikalla lienee hellesäällä enemmän elämää kuin sateisena huhtikuun päivänä, jolloin lisäksemme paikalla oli ainoastaan pari henkilöautoa.

Molins de Roin kaupunkiin kaasuttelimme Collserolan puistometsän halki rennosti kaarteilevaa hyväpintaista väylää. Molinsissa tuli mieleen, että pyörän voisi tankata. Eipä tankkiin mahtunut kuin kymmenkunta litraa menovettä, vaikka matkaa oli tehty reippaat kaksisataa kilometriä.

Palasimme samaa reittiä Vallvidreraan, josta jatkoimme nousten Tibidabon vuorelle. Tibidabolla sijaitsevat Barcelonaan mainiosti näkyvät valtaisa linkkitorni sekä huvipuisto maailmanpyörineen ja Pyhän sydämen sovituskirkko, jonka katolla seisoo suuri Kristus-patsas kädet levällään. Eipä tuntunut kostea keli haittaavan huvipuiston vempeleistä nauttivia säänkestäviä tosiharrastajia. Kirkkaita suomenkielisiä lasten kiljahduksia kajahteli muutoin aika hiljaiselta mäeltä.

Parin obligatorisen valokuvan jälkeen karautimme edellispäivänä ajetun Tibidabon ylittävän mutkatien päinvastaiseen suuntaan sekä edelleen Sant Cugatin ja Rubin teollisuusalueille. Koska oli jo lounasaika eikä vesisadekaan tuntunut taukoavan, päätimme käydä haukkaamassa ravintoa. Valintamme osui autopajojen, sähkötukkuliikkeiden ja toimistorykelmien sekaan perustettuun texmex-ruokaa tyrkyttävään, ilmeisen suosittuun, lounaspaikkaan. Maittavien tortilla-annosten ääressä vierähti varmasti tunti, minkä jälkeen jaksoi taas jatkaa vaellusta.

Sabadellista keplottelimme Matadeperan kylään, jossa harhailimme hetken etsien BV1221-tien alkua. Löytyihän se aikanaan. Col d'Estenalles -solalle (870 m)  johtava metsätie lähti oitis kaartelemaan kohti ylempiä korkeuskäyriä. Ei ollut taaskaan muita tientukkona La Molan (1104 m) ja Montcaun (1056 m) vuorten rinteillä tiheässä metsikössä polveilevalla pikipolulla. Ehkä säällä oli osuutensa asiassa.

Col d'Estenallesin laella oli laaja pysäköintipaikka luonnonpuistossa samoaville, mutta nyt se oli autio. Maisemat olivat sateen ja pilvien sumentamat, kun etenimme edelleen pohjoiseen. Solan pohjoisrinne tarjosi rajoitettuja näköaloja erikoislaatuisten jyrkkäseinäisten kalliopaasien välitse laaksoon. Todisteet jäivät itsepintaisen vesisateen vuoksi tallentamatta kameran muistikortille.

Hieman ennen Talamancaa itään kääntyvä tie vei meidät mallikelpoisin kaarroksin Sant Llorenc Savallin kulahtaneen näköiseen pikkukaupunkiin, jossa huilasimme kotvasen. Pysähtyessämme Bemarin tangonpaino putosi maahan. Painomötikän ja käsisuojan kiinnitysruuvi oli näköjään löystynyt yksimukisen moottorin aiheuttamasta voimakkaanpuoleisesta tärinästä ja tipahtanut matkan varrelle.

Sant Llorenc Savallista puikkelehdimme vauhdikkaasti hienoa kiemurareittiä Sabadelliin, josta palasimme Sant Cugat del Vallesiin. Ennen pyörän palautusta pesimme sen pikaisesti itsepalvelupesulassa. Bemari kuitattiin sopivasti juuri ennen määräaikaa palautetuksi. BMW Moto Rentalin kanssa homma sujui mallikkaasti, yhteyshenkilöt Scott ja Juan Pablo olivat ystävällisiä ja asiat hoituivat sujuvasti englanniksi.

Kotiuduttuamme Barcelonaan ja vaihdettuamme siviilivaatteisiin lähdimme etsimään syötävää. Sitä löytyi lähikadun urugualaisesta grilliravintolasta. Tuulevi söi alkupalaksi espanjalaisen munakkaan, joka oli niin iso ja täyttävä, ettei muuta sapuskaa enää tarvinnutkaan. Jukka ahmi hyvällä ruokahalulla hiiligrillissä kypsennettyä naudanlihaa moninaisine lisukkeineen.

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska