Matkustamisessa on kaikkein vaikeinta harhailun taidon oppiminen. Täydellinen matkailija ei tiedä, mistä hän tulee tai minne hän menee. (Lin Jutang 1895-1976)
Torstai 25.7.2002. Stara Fužina - Ribčev Laz - Bohinjska Bistrica - Bled - Jesenice - Kranjska Gora - Podkoren - (A) Wurzenpass (1073 m) - Hart - Villach - Gmünd - Katschberghöhe (1641 m) - Mauterndorf - Twenger Talpass (1381 m) - Tauernpass (1739 m) - Radstadt - Eben im Pongau - Salzburg - Eugendorf - Seekirchen am Wallersee. 330 km.
Zlata-rouvan tarjoilemat aamiaiset olivat runsaita, maukkaita ja vaihtelevia sekä paikallisia erikoisuuksiakin sisältäviä. Lähtiessämme Repincin pariskunta hyvästeli meidät kädestä pitäen ja saimme vielä muistoksi rouvan kirjoman pienen pöytäliinan. Mukavaa.
Saimme tuhottua Slovenian käteisvaluutat miltei tyystin täyttäessämme bensatankin ennen Itävaltaan siirtymistämme. Ylitimme Karavanke-vuorijonon Wurzen-solaa pitkin. Solan laella Slovenian ja Itävallan rajalla sloveenirajavartijat eivät osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta meitä kohtaan, ja Itävallan puolellakin virkailijat vain vilkaisivat passiemme kansia. Näköjään Euroopassa voisi matkailla pelkkien passinkansien kanssa. Jos Sloveniassa menovesi oli ollut sangen edullista, oli 95E-bensa Itävallassa rajan lähellä vielä halvempaa (0,79 €/l).
Ajoimme moottoritietä aina Katschbergtunnelille asti, kunnes siirryimme mäkisemmille väylille. Katschberghöhe-solan jälkeen alkoi jatkuva vesisade, jota riitti melkein päivän pääteasemalle Seekircheniin saakka. Tällä reissulla Grossglockner Hochalpenstrasse jäi kokematta, joten onpahan syy palata alueelle vielä uudemman kerran. Sateisen sään takia ei olisi ollut juuri järkeä lähteä Grossglocknerin tielle, olisivat menneet kuuluisat kiekurat hukkaan. Puolen päivän jälkeen kurnimaan ruvenneet vatsat saivat täytettä vasta kolmen maissa Ebenissä, koska auki olevaa Imbissiä tai muuta ruokalaa ei vain sattunut näkökenttään aiemmin. Shellin gulassikeitot lämmittivät miellyttävästi sateessa ja viimassa viilentyneitä hahmojamme.
Ebenissä vaihdoimme jälleen autobaanalle ja etenimme varsin sukkelasti Salzburgin liepeille. Arvoimme hetken jäisimmekö Mozart-kaupunkiin yöksi, mutta koska siellä oli meneillään jokavuotiset musiikkifestivaalit, päätimme etsiä vähemmän tukkoista kohdetta. Eugendorfissa kuljettaja meinasi hiiltyä iltapäivä- ja tietyöruuhkassa, joten oli jo kenties korkea aika etsiä asentopaikka seuraavaksi yöksi. Läheiseen Seekirchenin vastikään (vuonna 2000) kaupunkioikeudet saaneeseen pikkukaupunkiin saavuttuamme löysimme helposti matkailuneuvonnan, jonka ystävällisellä avustuksella saimme varattua huoneen Pension Kriechhammerista kutakuinkin taajaman ytimestä. Rauhallinen talo, huoneessa oma kylpyhuone, parveke ja TV. Yöpymisen hinta aamiaisineen 42 euroa.
Virittelimme märät ajovarusteemme tilavaan huoneeseen kuivumaan ja suksimme kylille aterioimaan. Päädyimme Palast-nimiseen kiinalaisravintolaan, jossa pöytäämme kannettiin alkajaisiksi vihanneskeittoa, pääeineeksi kolmen sortin lihaa ja kalaa sekä jälkiruuaksi friteerattuja banaaneja. Juomavalintamme olivat olut, italialainen punaviini ja mineraalivesi sekä jälkiyllätyksenä lämmin makea viini. Hyvät olivat muonat ja makuelämykset aika erilaiset verrattuna viime aikoina totuttuihin.
Emme olleet tällä ekskursiolla juuri televisiota vahdanneet, mutta nyt yritimme etsiskellä katsottavaa. Suurin piirtein kaikilta kanavilta tuntui tulevan vain saksaksi dubattuja ulkomaisia ohjelmia, joten luovutimme suosiolla.
Perjantai 26.7.2002. Seekirchen am Wallersee - Obertrum am See - Mattsee - Mattighofen - Braunau am Inn - (D) Simbach am Inn - Pocking - Regensburg. 233 km.
Kriechhammerin aamupala oli vain kalpea aavistus siitä, mihin olimme Sloveniassa tottuneet, sitruunaviipaleetkin taisivat olla jo kerran käytettyjä. Maksettuamme majoituslaskun lähdimme matkaan käväisemällä ensin kuitenkin "kirkolla" etsimässä jossain Alpeilla matkamuistomyymälässä näkemäämme Alppi-panoraamakarttaa sitä kuitenkaan kirjakaupoista löytämättä.
Karistimme Seekirchenin pölyt jaloistamme ja jotostimme halki tylsien peltomaisemien Saksaa kohti. Perjantaitaipaleen varrelta ei jäänyt paljon muistikuvia. Mattighofenissa loimme nopean silmäyksen tien varrella sijainneeseen KTM-tehtaaseen, mutta jatkoimme matkaa nähtävyyttä sen enempää kurkkimatta. Saksaan luiskahdimme samalla, kun ylitimme Inn-joen. Vähän ennen Passauta nousimme moottoritielle, joka vei meidät yhdessä hujauksessa Tonavan lävistämään ikiaikaiseen Regensburgiin, jonka vanhakaupunki kuuluu aiheellisesti UNESCOn maailmanperintökohteiden luetteloon. Kymmenisen kilometriä ennen Regensburgia pysähdyimme moottoritien levähdysalueella, jossa vähensimme vaatetusta ja kiskaisimme korvatulpat pois tulevaa kaupunkikruisailua silmällä pitäen. Parkkipaikalla erään pysäköidyn auton takana nukkui vilttiin kääriytynyt pariskunta päiväuniaan päät rotvallin reunalla. Joillakin on hyvät unenlahjat!
Tuulevi oli sopinut enonsa kanssa, että tulemme heidän kotiovelleen klo 17.15, joten meillä oli tovi aikaa ihmettelyyn. Söimme bratwurstiannokset maailman vanhimmassa pikaruokapaikassa eli Historische Wurstkuchlissä, jossa jo keskiajalla ruokittiin läheisen Kivisillan rakentajia ja satamatyöläisiä. Kieltämättä aidossa puugrillissä kypsennetyt pikkubratwurstit omatekoisen hapankaalin ja talon sinapin kera sekä makoisalla saksalaisella oluella alas huuhdeltuina olivat makuelämys ja ehdottomasti kokemisen väärti.
Jonkin verran jouduimme hapuilemaan Regensburgin vanhan keskustan kapoisilla kujilla ennen kuin osuimme oikeaan osoitteeseen, mutta lopulta kohde löytyi. Isäntämme saapui sovittuun aikaan, ja pääsimme majoittumaan nelisensataa vuotta vanhaan kivitaloon. Tervetuliaisoluet, suihkut ja pyykinpesua. Olipa hauska puhua pitkästä aikaa suomea muutenkin kuin keskenämme, ja vielä imatralaisittain. Kotimainen rukiinen jälkiuunileipä maistui myös makoisalta. Isäntämme lähti businessvieraittensa kanssa illastamaan, joten me piipahdimme vielä kaupungilla. Tuomiokirkon edustalla kuuntelimme tuokion Mozart-konserttia, mutta painuimme pian pehkuihin, sillä uni vei voiton jälleen varsin varhain.
Lauantai 27.7.2002. Regensburg.
Triumph sai lepäillä sokkeloisella vanhankaupungin sisäpihalla, kun me pistäydyimme isäntämme opastuksella katsastelemassa Saksan suurinta kaksipyöräkauppaa (moottoripyöriä, mopoja, skoottereita, polkupyöriä sekä asiaankuuluvia varusteita) ja paikallisessa Louis-liikkeessä, jossa Jukka sovitteli GoreTex-saappaita. Teimme myös tuliaishankintoja ja hotkaisimme spagettiateriat italialaiskapakassa.
Runsaan 130 000 asukkaan Regensburg on hieno kaupunki. Etenkin vanhakaupunki, joka säilyi II maailmansodan pommituksilta, on erityisen komea ja aika laaja. Vanhassakaupungissa on rutkasti viihtyisän näköisiä pikkuravintoloita, vilkkaita kuppiloita ja shoppailuintoisellekin löytyy työnsarkaa: kirjakauppoja, hattuputiikkeja, perinneasuliikkeitä, keräily- ja antiikkikauppoja, kenkäpuoteja sekä muotimyymälöitä. Matkaväsymys tuntui painavan, sillä emme jaksaneet juuri muuta kuin katsella ihmisvilinää ja paistatella päivää kauniissa kesäkelissä, mutta käyhän sekin lomanvietosta.
Illalla ajauduimme keskelle Tonavaa kasvaneilla Wöhr-nimisillä saarilla järjestetyille kaupunkifestareille. Kuuntelimme pari tuntia reipasta reggae-/ska-bändiä, söimme lihasämpylät ja myöhemmin vielä girokset ja joimme tarpeettomankin paljon olutta. Viihdyimme hyväntuulisessa ihmispaljoudessa ja markkinakentän tunnelmallisessa valaistuksessa. Hipsimme majaamme puolen yön tietämissä.
Sunnuntai 28.7.2002. Regensburg - Weiden in der Oberpfalz - Hof - Berg - Pretzsch - Haideburg - Dessau - Rosslau. 412 km.
Aamutoimien jälkeen kiitimme ja ylistimme kortteerintarjoajaa, joka joutui kiirehtimään vieraittensa kanssa luostarikierrokselle. Me suuntasimme kulkumme jälleen kotimaata kohti. Paahdoimme lähes koko päivän autobahnia ja helle paahtoi meitä. Hofissa sentään ajelimme jokusen kilometrin maantietä käydessämme tankilla ja lounastaessamme wrapit Burger Kingissä. Maisemain vaihtelu ei kirvoittanut kovin suuriin kehuryöppyihin, mutta kilometrit sentään juoksivat mittarissa. Tietöitäkin oli, muttei pahoja ruuhkia. Dessaun tienoilla alkoi mitta olla täysi suoraa posottamista, joten kävimme katsastelemassa, olisiko Dessausta seuraavaksi yöpuuksemme. Kaupunkia lähestyessämme kolossaaliset DDR-aikaiset asuinkasarmit aiheuttivat sen sortin hylkimisreaktion, että jatkoimme vielä eteenpäin.
Elbe-joen rannalla nuokkuvasta ankeanoloisesta Rosslausta hankimme katon päittemme päälle Pension zum Stadtwaldista hintaan 57 euroa. Huone oli iso, varustettu omalla kylpyhuoneella ja teeveellä. Majatalo oli itse asiassa kiinni, mutta tavoitimme puhelimitse paikan emännän, joka tuli meidät majoittamaan. Siistin pensionaatin sisutusta voisi luonnehtia krumeluuripitoiseksi. Nurkat ja seinät olivat täynnä jos jonkinlaista kitschiä, koriste-esinettä, pöytäliinaa, kankaansuikaletta sekä itkeviä lapsia esittäviä tauluja. Majatalon pihapiiriä oli pyritty tekemään viihtyisämmäksi monenlaisin kasvi-istutuksin ja aitaukseen oli teljetty mm. vuohia ja poneja ehkäpä lasten iloksi. Naapurustossa oli maauimala, johon päätimme olla menemättä painostavasta kuumuudesta huolimatta.
Matkailijat eivät ilmeisesti ole vielä löytäneet Rosslaun nupullaan olevaa DDR-idylliä. Olimmekohan ensimmäiset suomalaiset paikalla? Ainakin ihmiset tuijottivat meitä kuin lehmä uutta veräjää. Paikkakuntalaiset eivät kai ole vain tottuneet matkalaisiin. Ei kylällä kyllä juuri ollut reissuväelle palvelujakaan. Yhden hotellin havaitsimme pensionaattimme lisäksi harhaillessamme paikan tyhjiä ja kurjakuntoisia katuja. Ehkä Elben ranta-alueella olisi ollut viihtyisämpää ja vilkkaampaa, sinne saakka emme kuitenkaan jaksaneet vaeltaa. Söimme majapaikkamme emännän mukaan lähellä (oikeasti 2 km päässä) sijaitsevassa pizzeriassa iltapalaa: minestrone-keittoa, pastaa ja risottoa.
Maanantai 29.7.2002. Rosslau - Coswig - A9 - A10 - A24 - A19 - Rostock - Bentwisch. 361 km.
Taisimme olla majoitusliikkeen ainoat asiakkaat. Ainakaan kello kahdeksalta aamiaissalissa ei muita näkynyt. Ennen kymmentä olimme jälleen tiellä, moottoritie oli maanantainakin kuuma. Maisemat olivat lähinnä peltoa ja muuta tasamaata. Räväytimme aterioimalla levähdyspaikalla makkaraa ja cola-juomaa. Hurjimme myös siten, että hörpimme huoltoasemalla kahvia ja vettä.
Rostockissa hakeuduimme pienen suunnistussekoilun jälkeen yksityismajoitusta välittävään Zimmerbörse Rostock -firmaan, jonka kautta saimme huoneen kaupungin laitamilta Bentwischistä. Talon etsintä kysyi jälleen hermoja, mutta lopulta löysimme tavoitteeseemme. Ei ollut paha lukaalin hinta (31 euroa, ei aamiaista), mutta eipä ollut laadussakaan hurraamista, reissun huonotasoisin asumus. Kämppä oli karu, pölyinen ja tunkkainen, keittiö tahmea. Kylpyhuone, jonka piti olla vain meidän käytössämme, oli ihan siisti, mutta tuntui sitä talon väkikin käyttävän. Myös isäntäperhe Reimer vaikutti kummallisen jöröiltä tuijottelijoilta.
Pyyhälsimme onnikalla Rostockin keskustaan ilta-ape mielissämme. Välimerellisessä, lähinnä turkkilaisessa, ruokalassa Tuulevi tilasi salaattia sekä munakoisosta ja tomaatista valmistettua imam bayildia, Jukka taasen sai grillilautasen vaikka tilasi lampaankyljyksiä, molemmille Rostocker Pilseneriä kyytipojaksi. Bentwischiin paluu julkisilla kulkuvälineillä osoittautui pulmalliseksi, sillä kello 23:n jälkeen syrjäkylälle ei niillä keinoin päässyt, joten loppujen lopuksi otimme taksin, joka ei sitten kuitenkaan maksanut kuin 13 euroa.
Tiistai 30.7.2002. Rostock.
Nuhruisessa kamarissamme oli tukala nukkua kuumuuden vuoksi, ja helle jatkui päivännäölläkin. Nautimme kaupasta ostamistamme tarpeista loihditun tee-itse-aamiaisen: appelsiinimehua, täysjyvä- ja moniviljaleipiä, tilsit-juustoa, kinkkua, kananmunia, kurkkua ja tomaattia.
Loppupäivän kulutimme matkustamalla junalla ja S-Bahn-junalla Itämeren rantaan Warnemündeen, tramppaamalla Warnemünden katuja, palvomalla aurinkoa Warnemünden laajalla ja kansoitetulla FKK-rannalla sekä matkustamalla Bentwischiin bussilla, S-Bahnilla, bussilla jos toisellakin ja lopuksi junalla. Liikennevälineissä oli pääasiassa tukahduttavan kuuma ja väkeäkin aikamoisesti, mikä pullisti otsasuonia ja juoksutti hikikarpaloita pitkin selkää. Rannalla oli mukavaa, kunhan sinne vihdoin pääsimme. Mereltä tuuli keveästi, mikä vilvoitti samoin kuin Itämeressä pulahtaminen. Suihkujen puuttuminen rannalta oli harmillista, koska iho jäi suolavedestä ja aurinkorasvasta tahmeaksi.
Söimme päivän päätteeksi täyttäväiset Gyros-annokset bentwishiläisen An der Hasenheide -hotellin ravintolassa. Paljon salaattia, tsatsikia, lihaa ja hyvää Holsten-olutta sekä päällimmäiseksi ouzot. Herkullista, mutta annosten koot olivat liioiteltuja. Aamuksi teimme vielä ennen urvahtamista aamiaisleivät, jotta ennättäisimme kiirehtimättä kello 10.30 mennessä satamaan.
Keskiviikko 31.7.2002. Bentwisch - Rostock Überseehafen. 13 km.
Lähtörutiinit hoidettuamme sujuttelimme satamaan, jossa kannattikin olla ajoissa, sillä saimme varaamamme budget-hytin asemesta 5. kannelta D-luokan hytin, jossa oli oma suihku/WC ja tilaakin enemmän kuin halpiskopperossa. Ilmeisesti budget-hyttien kysyntä oli niin kova ja parempien hyttien vähäinen, että meidät kannatti laittaa 5. kannelle. Hyvä niin, emme purnanneet. Rostockin satamassa odotimme laivaan pääsyä eri paikassa kuin aiemmin. Prätkät pysäköitiin epämukavasti peräkkäin ahtaasti autojen (joiden ovet rojottivat lähes poikkeuksetta apposen auki) ja verkkoaidan väliin. Laivajonossa oli muutamia muitakin motoristeja, joista osa varsin puheliaita.
Laivatoimet olivat tälläkin kertaa totutunlaiset: peseytyminen, pakolliset lähtökuvat laivan kannelta ja laivan irrottua laiturista lounas seisovasta pöydästä kohtuulliseen 14,50 € hintaan. Ruokailunkin toteutimme entiseen tapaan eli ahdoimme itsemme ähkyiksi. Milloin sitä ihminen oppisi? Olutta ja viiniä oli tietenkin haettava koko rahan edestä, eikä jälkiruokaakaan saanut väheksyä. Aterioinnin jälkeen ettonet olivat suorastaan välttämättömyys.
Kauneusunien jälkeen yritimme kuluttaa aikaa haahuilemella laivassa. Rostocker-oluet siemaisimme Bacchus-pubissa ja myöhemmin puraisimme karvalakkibaarissa ruisleivät teekupillisten kera iltapalaksi. Yökerhonkin meiningin kävimme vilkaisemassa. Sekä pubissa että yökerhossa tuntui olevan samat tylsät esiintyjät kuin aiemmillakin reissuilla. Olimme kypsiä unten maille.
Torstai 1.8.2002. Helsinki - Lahti - Heinola - Mikkeli - Varkaus - Kuopio - Siilinjärvi/Vuorela. 410 km.
Nousimme punkista kello kahdeksalta ja kävimme heräämässä aamusaunassa. Yöllä oli ollut välillä aika kuuma, mutta onneksi saunassa oli vielä kuumempi. Saunabaarin televisiosta katsoimme säätiedotuksen, joka lupaili Suomeen +25-27 Celsiuksen lämpötiloja ja ukkoskuuroja. Pääsisimmeköhän kuivina kotiin.
Riittävästi merielämästä nautittuamme ajoimme laivasta kotomaan kamaralle ja reissun viimeinen ajotaival alkoi. Pääkaupunkiseudun jälkeen ryhtyi pitkä sadekuuro kaatamaan vettä päällemme. Sadetta riitti aina Heinolan pohjoispuolelle. Kurakamppeet saatoimme riisua vihdoin Mikkelissä. Loppumatka meni lämpimässä, iltaa kohti viilenevässä poutasäässä, kotipihalle kaarsimme iltakahdeksalta. Lomamme aikana nurmikko oli kasvanut vähintään lajin verran ja muutkin pihakasvit näyttivät hyvinvoivilta.
Vajaassa neljässä viikossa kahmimme kilometrejä varsin hillitysti 5137, mikä johtui useista kävelypäivistä ja ihan tarkoituksellisesta liiallisen virstatehtailun välttämisestä sekä Suomi-Saksa-Suomi -laivamatkoista. Työasiat pääsivät jälleen unohtumaan aika tehokkaasti mielistä sopivan konepyöräkurvailun ja perinteisen lomalaiskottelun yhdistelmällä. Reissussa emme edes rähjääntyneet pahasti, mitä se sitten tarkoittaakaan. Matkan onnistumista voisi arvioida lyhyesti sanalla oivallinen.