Syvällä ihmisrinnassa asuu kiihko jahdata jotakin. (Charles Dickens 1812-70)
Sunnuntai 14.7.2002. Walchsee - Niederndorf - (D) Oberaudorf - Bayrischzell - Oberes Sudelfeld - Rosengasse - Oberaudorf - Kiefersfelden - (A) Thiersee - Kufstein - Ebbs - Niederndorf - (D) Aschach - (A) Niederndorf - Walchsee. 125 km.
Emäntämme tarjoili aamupalaksemme sämpylää, kinkkua, leikkelemakkaraa, juustoa, hilloa, täytekakkua, aprikoositorttua sekä teetä. Eiköhän noilla eväillä pärjäisi aamupäivän. Tallustelimme aamiaisen jälkeen kylän raitteja ja teimme juomahankintoja. Järven rannalla silmiimme osui kyltissä maininta Bade- und Liegegebühr eli uimisesta ja rannalla makoilusta tuli kyseisellä paikalla kaivaa kuvetta parin euron edestä.
Sunnuntaiajelumme kohdistui lähikunnaille. Vaikka kilometrejä kertyi mittariin vain 125, olimme silti viitisen tuntia tien päällä. Mukavaa kurvailua, maisemien ihailua ja valokuvailua. Näkymät erilaisia kuin kotona. Pistäydyimme pariin otteeseen Saksan puolella. Ensin kallistelimme pieneen Bayrischzellin kuntaan, johon on iät ajat keräydytty hoitamaan terveyttä terveellisellä vuoristoilmalla. Lähdimme etsimään lisää happea läheisiltä serpentiineiltä. Bayrischzellin Sudelfeldin kylässä olevassa Cafe Kotzissa lämmittelimme ensin syömällä gulassikeittoa ja sämpylää.
Baijerilaisissa hiihtokeskuksissa Oberes Sudelfelsissa ja Rosengassessa ajoimme mäkiä ylös, kunnes kiemuraiset päällystetiet päättyivät. Mykistävän uljaat luonnonmaisemat ympäröivät meidät, muita ihmisiä havaitsimme tuskin lainkaan. Oberes Sudelfeldin kapeata pikipolkua kavutessamme ihmettelimme kylläkin hauskaa kulttuurien yhteentörmäystä: huivi- ja huntupäiset musliminaiset olivat piknikillä alppiniityn rinteellä. Ehkä yhtä yllättävää olisi nähdä Pikku-Heidi hiekka-aavikolla. Oberes Sudelfeldin Waller Alm -vuoristomajatalossa hörppäsimme kahvikupposet ja Rosengasse -majatalon pihalla kävimme toteamassa maiseman vaikuttavuuden.
Thierseehen mennessä Kurvenreiche Strecken -kyltti varoitti kurvikkaista pätkistä, ja meillehän se vain sopi. Kotimatkalla huomasimme kuinka Saksan rekisterissä olevia autoja matkasi jonotolkulla Walchseen suunnasta takaisin Germaniaan viikonlopun vietosta. Ennen paluutamme Walchseehen pistäydyimme vielä Saksan puolella mukavasti mutkailevaa maantietä seuraillen. Koko päivän olimme saaneet kaasutella mukiinmenevässä säässä: parisenkymmentä astetta ja pilvipoutaa, vain Bayrischzellin vuorilla ripotteli hiukan vettä.
Ilta-ateriamme katettiin jälleen Kirchenwirt-ravintolan
pöytään. Tuuleville juustospätzleä,
Jukalle grillattua kalkkunaa ja salaattia. Puhelias tarjoilijatar
osoittautui unkarilaiseksi ja kätteli meidät heti sukulaisina saatuaan
tietää meidän olevan suomalaisia.
Maanantai 15.7.2002. Walchsee - Kössen - (D) Reit im Winkl - Unterwössen
- Raiten - Schleching - (A) Kössen - Erpfendorf - St. Johann in Tirol -
Kitzbühel - Jochberg - Pass Thurn (1274 m) - Mittersill - Uttendorf - Fürth
- Kaprun - Zell am See - Saalfelden - Leogang - Hochfilzen - Sankt Ulrich am
Pillersee - Waidring - Erpfendorf - Kössen - Walchsee. 240 km.
Yöllä oli jälleen sadellut vettä, mutta maanantaipäivän ajokeli oli hyvä, lämmintä ja puolipilvistä. Huolimattomasta, ellei peräti olemattomasta reittisuunnittelusta johtuen ajelumme suuntautui edellispäivää suuremmille ja suoremmille teille. Maisemat kyllä miellyttivät silmää edelleen, mutta turistirysiä osui taipaleemme varrelle turhankin usein: matkanteko oli välillä hidasta. Vierailimme jälleen Saksassa, mutta hiihtokisoistaan tunnetussa Reit im Winklissä ja muissakin alueen Luftkurorteissa eli vanhahtaen suomennetusti ilmaparantoloissa kaduilla parveilleiden eläkeläisten määrät olivat sitä luokkaa, että pakenimme väljemmille väylille Itävaltaan. Peribaijerilaiset lämpimät Leberkäseannokset maltoimme sentään puraista välipalaksi rajan pohjoispuolella.
Kitzbühelin lähellä Kitzbüheler Horn -mäen seutu olisi tarjonnut maksullista kurvitietä ja todennäköisesti avarat näkymät. Emme tyhmyyksissämme kuitenkaan poikenneet isommalta maantieltä. Pass Thurn -solan tie ei vähämutkaisena juuri lohduttanut, vaikka näkymät mäeltä olivatkin mainiot. Lounastimme tienvarsikuppilassa valkosipulikeitot ja annoimme katseen harhailla alas laaksoon ravintolan terassilta. Ennen Zell am Seetä teimme piston mäkimaastoon tekojärvestään tunnetun Kaprunin kylään, jossa ei sinänsä ollut paljon nähtävää vesivoimalaitoksen lisäksi. Ylös järvelle emme viitsineet kavuta.
Makealla paikalla majailevassa Zell am Seen matkailijapyydyksessä vallitsi jonkinasteinen hulabaloo, millaistakohan on kovimman sesongin aikaan? Marketista hankitut jääkahvit ja tirolilaista vuoristolaisjuustoa nautittuamme piipahdimme Zeller See -järven vastarannalla. Järven rannalta saattoi luoda merkitseviä katseita Itävallan korkeimman vuoren Grossglocknerin suuntaan. Paluumatka ei tarjonnut kummempia ajoteknisiä makupaloja sekään.
Walchseehen saavuttuamme ravitsimme itseämme Mpreis-marketista ostetulla tavanomaisesta poikkeavalla välipalalla: italialaisella Landjäger-makkaralla, pensasmustikoilla ja oluella. Vakiopaikaksemme muodostuneessa Kirhenwirtissä Tuulevi valitsi Jukan edellispäivän ruokalajin ja päinvastoin, mikä kertonee tyytyväisyydestämme ravintolan ruokiin. Reipas unkarilaistarjoilijatar toivotti lähtiessämme hyvää matkan jatkoa kädestä pitäen. Itävallassa kaiken kaikkiaan ihmisten ystävällisyys oli erityismaininnan arvoista.
Tiistai 16.7.2002. Walchsee - Ebbs - Kufstein - Wörgl - Innsbruck - (I) Brennero - Colle Isarco - Vipiteno - Fortezza - Rio di Pusteria - Rodengo - San Paolo - Rio di Pusteria - Maranza - Rio di Pusteria - San Paolo. 215 km.
Reittikartta
(Walchsee - San Paolo)
Reittikartta (San Paolo - Maranza - San Paolo)
Kuvagalleria 4
Ajelimme aluksi moottoritien suuntaisesti lukuisten kylien kautta kulkevaa maantietä, mutta tuskaannuimme pian jonomuodostelmassa mateluun. Ostimme huoltoasemalta moottoritiemaksutarran (Vignette), joka oikeutti käyttämään itävaltalaisia autobaanoja kymmenen päivän ajan. 4,30 euron sijoitus oli kannattava, matkaaminen muuttui oitis joutuisaksi. Ennen konepolulle siirtymistämme pysähdyimme Wörglissä prätkäliikkeeseen, josta hankimme simahtaneen ajovalon tilalle toimivan polttimon sekä ketjurasvaa.
Brennerin solan pohjoispuolella stoppasimme Raststätte Europabrückellä hyödyntämässä WC-palveluja ja kummallisella tavaravalikoimalla varustettua kauppaa. Brennerin sola tuli niin äkkiarvaamatta, että ylitimme sen lähes epähuomiossa maksullista ja kallista (7 €) moottoritieyhteyttä myöten. Tietenkin vanha solatie olisi ollut mukavampi, mutta kokeilemme sitä joskus toiste. Italian puolella siirryimme tavalliselle maantielle, joka kaarteli mukavasti alas laaksoon.
Jostain syystä menimme etsimään yöpuuta pienen, reilun tuhannen asukkaan Rodengon kuntaan. Oikeastaan kunnan nimi on Rodeneck, koska seudun väestö on lähes sataprosenttisesti saksankielinen johtuen siitä, että Etelä-Tiroli oli osa Itävalta-Unkaria vuoteen 1919 saakka. Hauskan pujottelun päätteeksi olimme mäellä, muutamasta kyläsestä muodostuneessa Rodengossa. Turisti-info kuten muutkin palvelut olivat siestan vietossa. Kävimme tsekkaamassa läheisen Naudersin kylän majatalon, mutta se oli lapsiryhmän kansoittama, joten palasimme kunnan kyläkeskukseen Villaan (saksaksi Vill). Turistineuvonnasta saimme ajallaan vinkkejä majapaikoista ja päädyimme Pension Steigerhofiin.
Pension Steigerhof on maatilan yhteydessä toimiva majoitusyritys rauhallisessa San Paolon eli Sankt Paulsin pikkukylässä. Navetta on laadittu paikalliseen tapaan asuintilojen kanssa samaan rakennukseen, ja ehkä siitä johtuen kärpäsiä riitti jokunen huoneeseemmekin. Huoneemme oli varsin OK: oma suihku ja WC, asialliset sängyt, höyhenettömät peitteet saimme pyynnöstämme, puulattia ja mahtava parveke, jolta avautui komea näkymä Pusterian laaksoon (saksaksi Pustertal) ja jolta näimme mm. niityllä astelevan kauriin illankoitteessa. Ei ollut huoneen hinta hirvittävä tässäkään majatalossa, peräti 24 euroa/yö, hintaan sisältyi myös italialaiseksi vallan mainio aamiainen. Aamiaistarjoilusta vastannut rouva olisi ollut mahdottoman innokas vaihtamaan meiltä suomalaisia euro- ja senttikolikoita kokoelmiinsa, mutta harmiksemme olimme jo ennättäneet laittaa kotimaiset lanttimme kiertoon.
Pyykkäilyn ja puhdistautumisen jälkeen hurautimme
läheiseen Rio di Pusteriaan eli Mühlbachiin ruokailemaan ja eväitä
hankkimaan. Sinnikkäästä katuristeilystä huolimatta emme kuitenkaan
löytäneet elintarvikemyymälää. Kuinka italialaiset osaavatkaan piilottaa
kauppansa! Keplottelimme ylös laakson toiselle puolelle 1400 metrin
korkeuteen Maranzan vuoristokylään, jossa DeSpar oli näkyvällä paikalla.
Putiikin yli-innokas nuori kauppa-apulainen tuputti meille juomaa jos
toistakin ja maistatti grappaa kokeneen ammattilaisen elkein. Olut-, vesi-,
juusto,- maustekurkku- ja banaaniostokset maksettuamme palasimme Rio di
Pusteriaan, jonka keskeisesti sijaitsevassa pizzeriassa pistelimme
kinkku-sieni- ja parsa-pinaatti-pizzat poskiimme.
Edellinen sivu
Seuraava sivu
Pääsivulle