Perjantai 1.7.2016. Kuopio - Puutossalmi - Konnuslahti - Heinävesi - Kerma - Vihtari - Säimen - Savonranta - Kerimäki - Kulennoinen - Punkaharju - Putikko - Vuoriniemi - Särkilahti - Pohja-Lankila - Virmutjoki - Ruokolahti -  Imatra. 305 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Kello kiiruhti näyttämään jo varttia vaille kaksi heinäkuisena perjantai-iltapäivänä ennen kuin Triumph Tiger -kuski Jukka sai polkaistua ykkösvaihteen päälle ja kulttuurimatka pääkaupunkiin saattoi alkaa. Parilta edelliseltä vuodelta tuttuun tapaan Tuulevi matkustaisi kohteeseen junalla, tosin vasta lauantaina.

Olimme hankkineet jo kevättalvella liput Helsingin Hartwall Arenalla esiintyvän Neil Youngin ja Promise Of The Real -yhtyeensä konserttiin. Kun tuoreiden omakotitalollisten kesä tuntui vierähtävän pihatöiden ja muun ihmettelyn parissa sai retki pääkirkolle toimia vuoden moottoripyöräreissuna.

Konepyöräilijän kahdelle päivälle jaettu matka Helsinkiin alkoi jotakuinkin täydellisessä motoilusäässä: poutaa ja lämpötila 22–24 °C plussalla. Suunnitelmana oli edetä mahdollisimman paljon valtaväyliä vältellen ja mieluusti myös maisemareittejä suosien.

Ensimmäinen pakollinen jaloittelupaussi tuli eteen kohta lähdön jälkeen. Etelä-Kallaveden ja Sotkanselän yhdistävän Puutossalmen lossia odotellessa ja lossimatkan aikana oli mainio mahdollisuus katsastella sinänsä tuttuja mutta kieltämättä kesäisen kauniita eteläkuopiolaisia järvinäkymiä. Puutossalmen ja Leppävirran Konnuslahden välinen vähäliikenteinen tie mutkittelee muikeasti harvakseen asutussa kumpuisessa metsämaisemassa. Sama meno jatkui Konnuslahdelta Varkaudesta Joensuun liepeille vievällä 23-tiellä. Hieman routavaurioita, joiden kanssa joutuu ja pystyy kuitenkin elämään. Tosin tien suuntaiset pikipaikkaukset saattavat sateella yllättää liukkaudellaan.

Joensuun tieltä käännös Heinäveden suuntaan. Tie 476 on nopeakulkuinen, edelleen rauhaisa maantie. Heinäveden Kermankoskella kioskista välipalaksi juustorinkeli colajuoman kera. Samalla oli hyvä oikoa hetkinen raajoja ja ruotoa viehättävän vesielementin ääressä. Koski kohisi totutun vuolaana. Pari oivallista onkimiestä kahlaili perhovapoineen kalaisan kosken alakuohuissa.

Matka jatkui runsaasti korkeuseroja, kivoja kaarteita, loputtomasti metsää ja tämän tästä järvinäköaloja tarjoilevassa maisemassa. Vihtarissa käännös oikealle kohti Savonlinnan kaukotaajamaa Savonrantaa. Paikoin routa oli rutistellut tien pintaa täälläkin, liikennettä oli todella vähän. Tienviitoissa vilisti hauskoja paikannimiä kuten Rönkönvaara, Sönkkä ja Säimen. Savonrannan jälkeen Vuokalanvirran sillalla oli syytä hiljentää vauhtia ja luoda pitkä silmäys idän suuntaan meteoriittikraatterista muodostuneelle aavalle Paasselälle.

Kerimäellä yksi Itä-Suomen suurimmista puukirkoista seisoi uljaana paikallaan ja Puruvesi kimmelsi kutsuvana Kirkkorannan venevajojen takana. Kerimäeltä Kulennoisiin johtava 4794-tie oli vallan mainio mutkanippu niin kuin ennenkin. Punkaharjulla oli totta maar ajettava harjuketjun harjalla keikkuvaa tietä ohitustien asemesta. Harjutie on yksi Suomen tunnetuimmista maisemareiteistä ja aiheellisesti voitti Suomen tieyhdistyksen järjestämän Vuosisadan tie -äänestyksen vuonna 2017.

Punkaharjulta pieneen Putikon kylään pääsee kivaa pikkutietä. Putikko on idyllinen vanha taajama, joka nousi 1700-luvulla heränneen sahateollisuuden ympärille. Sahalaitosten toiminta päättyi lopulta 2000-luvun alkupuolella, nykyisin uinuvalla kylällä on pienimuotoista käsityöläisteollisuutta.

Ruhvanan, Vuoriniemen, Särkilahden ja Pohja-Lankilan kautta Ruokolahdelle johtava, rennosti eteenpäin kannustava 4063-tie oli mikäli mahdollista edeltäjiään vieläkin autiompi. Hyvä reitti, jos haluaa välttää vilkkaan 6-tien autokolonnat ja vain muutaman kilometrin päätievaihtoehtoa pidempi. Jokunen talo peltoineen siellä täällä rikkoi metsävoittoisen maiseman tien varrella. Ruhvanan tienoilla pienenpieni ketunpoika puuhasteli omiaan tien pientareen heinikossa.

Imatralla rajavartiostossa varusmiespalveluksensa ryynännyt Jukka fiilisteli monilta metsäkeikoilta tuttuja paikannimiä Pohja-Lankilan seudulla. Ruokolahden jälkeen oli enää jäljellä moottoritiesiirtymäpätkä Imatralle. Jukan majapaikka oli eteläisen Saimaan rannalla sijaitseva komeasti nimetty Imatra Spa Sport Camp, joka sijaitsee Imatran kylpylän yhteydessä.

Hostellityyppisen majapaikan kahden hengen huone oli siisti, tilava ja karu kalustuksenaan kaksi sänkyä, kolme jakkaraa ja vaatekaappi sekä lavuaari. WC:t ja suihkut yhteiskäytössä käytävällä. Huoneen arkkitehtoninen napakymppi olivat ikkunat. Ulkoikkunat ovat kahdessa rivissä päällekkäin siten varustettuina, että alemmat voi sälekaihtimin "pimentää", yläikkunoita ei, mikä ei liene Suomen valoisina kesäöinä paras ratkaisu. Kuningasidea on yhteisaulan ja huoneen välisessä seinässä, katonrajassa, olevat matalat ikkunat. Aulan automaattisesti liiketunnistimella syttyvät valaisimet räpsyttelevät herkkäunista häiritsevää kirkasta kajoaan huoneeseen, kun joku liikehtii aulassa. Positiivisena seikkana on toki mainittava, että huoneen 70 euron hintaan kuului kylpylän käyttöoikeus ja hyvä aamiainen kombinaatin ravintolassa.

Konepyöräturisti käytti kylpyläoikeuttaan pesemällä pois matkapäivän rasitukset saunassa. Saunapuhtaana oli hyvä käydä ruokailemassa sekasalaattia ja lohisoppaa tsekkioluen keralla kylpylän ravintolassa. Kylpylässä näytti olevan rutkasti venäläisiä matkailijoita. Ravintolassa kiinnitti huomion se, että eräs hyvinkin keski-ikäinen tarjoilija hoiti kommunikoinnin itänaapurista saapuneiden asiakkaiden kanssa eräänlaisella rallienglannillaan. Luulisi, että Imatran tyyppisillä paikkakunnilla asiakaspalvelualoilla työskenteleväin kannattaisi opiskella ainakin jonkinasteisesti venäjää.

Lauantai 2.7.2016. Imatra - Lappeenranta - Taavetti - Muurola - Miehikkälä - Virojoki - Klamila - Hamina - Kotka - Siltakylä - Vastila - Pyhtää - Loviisa - Sarvilahti - Pernaja - Koskenkylä - Isnäs - Jakari - Ylike - Voolahti - Porvoo - Hinthaara - Sipoo - Helsinki. 387 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Aamu alkoi moottoritiejutauksella Imatralta ohi Lappeenrannan aina Luumäen kunnan keskustaajamaan Taavettiin. Valtatie 6 oli kokenut melkoisia muutoksia sitten viime näkemän, ja ennen Taavettia tietyöt olivat vielä kesken. Taavetissa Kuutostiestä erkani oikein mukava ja kurvikas paikallistie 384 etelään Miehikkälän suuntaan. Miehikkälä-Virolahti-väli on piirun verran suorempi, mutta hyvä kallistelupätkä sekin.

Pari kilometriä ennen Miehikkälää on talvisodan jälkeen itärajaa turvaamaan rakennettua linnoitusasemaketjua esittelevä Salpalinja-museo. Jukka ei malttanut muuta kuin pikaisesti stopata vilkaisemaan tienposkessa seisovaa panssarivaunua ja kivenlohkareista sommiteltuja panssarivaunuesteitä. Jos aikaa ja kiinnostusta sotahistoriaan olisi ollut enemmän, museoalueella olisi löytynyt ihmeteltävää ainakin yhden käynnin tarpeiksi.

Virolahdelta Haminaan vie laudaturin arvoinen mutkasta seuraavaan ja nyppylältä toiselle johtava yleisesti tunnustettu moottoripyöräväylä 3513. Alkumatkasta oli jokunen karmea, leveä pikipaikkaus, johon oli kenties näön vuoksi siroteltu sepeliä. Onneksi petollisia liukunauhoja oli vain muutaman kilometrin matkalla, ja varsinaiseen ajonautiskeluun pystyi keskittymään asianmukaisesti. Mukavaa, kun tie on museotiestatuksen suojaama eli alkuperäisiä tielinjauksia on kunnioitettu eikä mutkia ole suoristeltu nykyajan tehokkuusajattelun nimissä kuten useasti monilla tavallisilla teillä valitettavasti on tapahtunut.

Vaikka 3513-tie kuljeksiikin melko lähellä Suomenlahden rantoja, merta ei juuri tielle näy ennen kuin Haminan liepeillä. Toisaalta ei kurvitiellä pyörää ohjastaessaan ennättäisi Suomenlahden reheviä ruovikkorantamaisemia tuijotellakaan. Kummallista kyllä tien varrella ei ollut oikein levähdyspaikkojakaan.

Haminasta Kotkaan matka jatkui pääasiassa vanhaa 170-tietä, myös uutta 7-tietä tuli testattua. Kotkan jälkeen Siltakylästä sisämaahan päin tietä nro 3562 vuonna 2013 ilmestyneen Renkaat kohti rannikkoa -esitteen opastuksella. Teoksessa on runsaasti oivia vinkkejä ja linkkejä motoristeille Sipoosta Virolahdelle ja Miehikkälään ulottuvalta alueelta.

Valkmusan kansallispuistoon johtava tie koukkaili viihdyttävästi. Kansallispuistossa olisi ollut mahdollista tutustua kymenlaaksolaiseen suoluontoon, mutta pitkospuilla jotostaminenkin jäi tällä reissulla kokematta. Valkmusan jälkeen tien venkoilu väheni. Vastilassa lyhyt pysähdys Kymijoen Pyhtäänhaarassa kuohuvan Hirvikosken sillalla. Ei näkynyt kanootteja ilmeisen hyvin melontaan sopivalla jokiosuudella. Pyhtäällä paluu isolle tielle ja Loviisassa taas poikkeaminen pois vilkkaamman liikenteen seasta Kuninkaantielle, jota reitti etelärannikolla myötäili varsin taajaan.

Loviisasta Pernajan kautta Koskenkylään tuikkaileva tie oli puhdasta ajonautintoa. Koskenkylässä oli aika pitää pieni paussi Koskenkylänjoen ylittävän sillan pielessä sijaitsevalla huoltoasemalla sämpylän ja colajuoman sekä jaloittelun ja jäähdyttelyn merkeissä. Sää oli edelleen kohtalaisen lämmin ellei jopa kuuma. Neste Oilin kahvilassa oli hieman sellainen menneen maailman tunnelma. Positiivisessa mielessä.

Vanhakylästä Tiikeri loikki eteläkaakkoon aina Isnäsiin saakka. Kiva maatiaistie taiteili metsiköstä peltojen keskelle ja takaisin motoristia miellyttävällä tavalla. Tien varrella on viihtyisän näköisiä vanhoja punamultataloja ja maalauksellisia siistejä pihapiirejä. Matka jatkui Pitkäniityn ja Jakarin kylänpoikasten kautta luoteeseen kunnes reitti kääntyi kohti Pellinkiä. Pellinkiin saakka ei Jukka kuitenkaan ajanut, vaan Gäddragissa suuntavilkku oikeaan ja nokka kohti Vålaxia eli Voolahtea. Vålaxissa oli mukava pysähtyä meren rantaan ihastelemaan laiturissa olevaa Alexandra-jahtia, jonka talonpoikaispurjehdusperinnettä vaaliva Skutbyggarna-Jaalanrakentajat-yhdistys on rakentanut. Vuonna 1997 reilut 32 metriä pitkää jahtia alettiin nikkaroida ja vuonna 2002 se vihdoin laskettiin vesille. Tahmealla ruotsillaan Triumph-kuski vaihtoi muutaman sanan laivan kimpussa olleen kunnossapitomiehen kanssa.

Porvoossa oli väkeä runsaanlaisesti nauttimassa kesästä terasseilla ja kaupungin kaduilla. Jukan reitti eteni Kuninkaantien kivoja kurveja koikkelehtien hauskasti nimetyn Hinthaaran kautta Sipooseen sekä edelleen Jokivarrentietä 4-tielle ja motaria Helsinkiin. Helsingissä Garmin opasti nöyrästi päivän päätepisteeseen eli Ava-hotelliin.

Junantuoma Tuulevi käppäili iltapäivällä rautatieasemalta nyt jo edesmenneeseen ja Amos Rexin korvaamaan Amos Andersonin taidemuseoon hengenravintoa nauttimaan. Helsinki Noir -näyttelyssä oli moderni konsepti, jossa museokävijä pääsi osaksi esillä olevaa "Kosijan kuolema" -rikostarinaan. Näyttelyssä oli fiktiivinen, mutta rikoshistoriaan perustuva dramaturgia. Sen tapahtumat sijoittuivat 1930-luvun Helsinkiin ja katsoja voi halutessaan osallistua rikoksen ratkaisemiseen. Näyttelyn teokset olivat 1900-luvun alun kotimaista modernismia sekä nykytaiteellinen tilateos. Näyttelyn käsikirjoitus oli pienoisdekkari, jonka mukaan näyttelyvieras kulki kokonaisuuden läpi aina murhan ratkaisuun saakka.

Taide-elämysten jälkeen rouva ajeli raitiovaunulla Vallilaan ja kirjautui Hotelli Avaan hieman ennen Jukan saapumista. Ava on edullinen, erittäin pelkistetty majatalo. Yöpymisen hinta oli verrattain maltillinen 70 euroa yöltä sisältäen aamiaisen sekä iltasaunomisen hiljattain uusitulla saunaosastolla. Pysäköinti oli ilmainen. Rauhallisella sivukadulla piileksivän Avan sijainti on hyvä, raitiovaunupysäkki on lähellä. Pienenä miinuksena voisi mainita, että melkoisen kuuma oli hotellihuoneemme ensimmäisenä yönä.

Lauantai-iltana kävimme laiskuuttamme syömässä läheisessä Musta Härkä -ravintolassa, joka osoittautui verrattain erikoiseksi intialais-suomalaiseksi ravintola-yökerhoksi. Eipä hotellin liepeillä kovin paljon ruokatarjontaa ollutkaan. Alkupaloiksi vihersalaatit molemmille. Pääruuaksi Tuulevi valitsi kanaleikkeen curry-kermakastikkeella ja Jukka söi lampaanlihaa mausteisen tomaattikermakastikkeen ja riisin kera. Punaviiniä ja olutta palanpainikkeiksi. Ei ollut mikään järisyttävä kulinaarinen kokemus, mutta nälkä siirtyi seuraavaan päivään.

Sunnuntai 3.7.2016. Helsinki.

Päivän kuvat

Sunnuntaina heräilimme kiireettömästi ja hoppuilematta kulkeuduimme Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Useampi tunti vierähti leppoisasti puutarhassa kuljeskellen ja alueen sekä tuttuja että oudompia kasvikunnan edustajia tutkien. Kasvitieteellinen puutarha on rauhaisa ja kiinnostava keidas keskellä pääkaupunkia.

Myöhäislounasta tai varhaispäivällistä nautimme perinteisessä kruununhakalaisravintolassa Kolmessa kruunussa. Jukalle valikoitui listalta Mannerheimin kuhaa, Tuulevi päätyi ottamaan lohimedaljonki-annoksen itselleen sopivaksi muokattuna. Ruuat olivat jokseenkin asiallisia ja palvelu myös, yltiöpositiivisesta kokemuksesta ei voine kuitenkaan puhua.

Hyvissä ajoin ennen Neil Youngin konsertin alkua lähdimme valumaan kohti Hartwall Arenaa. Kuten tavallista, olimme tapahtumapaikalla turhan aikaisin. Monien televisiosta tuttujen naamojen lisäksi jäähallin käytävillä käyskenteli reilunpuoleisesti myös suurelle yleisölle tuntemattomampaa väkeä. Ihmispaljouden seasta löytyi myös Jukan isoveli, jonka kanssa ennätettiin vaihtaa vähintään viimeisimmät kuulumiset.

Pitkältä ja pitkästyttävältä tuntuneen odottelun päätteeksi kanadalaissyntyinen Neil Young ilmestyi lavalle pienen sivushown varjolla melkein kuin huomaamatta, istahti pianon ääreen ja aloitti After the Gold Rush -klassikkonsa. Neil Young & Promise Of The Real -keikka jakautui kolmeen osaan: Alussa maestron akustinen soolo-osuus itseään pianolla, huuliharpulla, urkuharmonilla ja kitaralla säestäen, jonka jälkeen folk & country -tyyppiset palat bändin kera sekä loppupuolen enemmän tahi vähemmän säröisä sähköinen bändiosuus. Yllättäen ainakin Jukkaa maanläheinen country-materiaali miellytti eniten. Yli kolmituntisen esityksen loppua kohti kitarasoolot pitenivät, eivätkä biisit meinanneet millään loppua, mikä aiheutti vähitellen jopa turhautumisen tunteita seisomakatsomossa sääret särkien päivystäneissä kuopiolaisreissaajissa. Viimeisen encoren soidessa oli jo hyvä aika sonnustautua paluumatkalle hotelliin. Kokonaisvaltaisesta kulttuurielämyksestä hieman pölähtäneinä, yhtä kokemusta rikkaampina.

Maanantai 4.7.2016. Helsinki - Sipoo - Nikkilä - Linnanpelto - Kotojärvi - Pornainen - Monninkylä - Vahijärvi - Riihipelto - Puhar-Onkimaa - Korttia - Pukkila - Savijoki - Terriniemi - Orimattila - Montari - Koskunen - Kuivanto - Uusikylä - Arrajoki - Katinhäntä - Vierumäki - Heinola - Lusi - Mikkeli - Haukivuori - Pieksämäki - Suonenjoki - Kuopio. 422 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Kotimatka käynnistyi Jukan osalta pilvipoutaisessa säässä. Aluksi lauantailta tuttua reittiä Sipooseen, koska motoristilla oli hinku ehtiä hieman kallistella pikkuteillä ennen sääennusteiden lupailemaa vesisadetta. Ei sade kaukanakaan ollut, mutta tiet olivat vielä kuivia.

Nikkilän jälkeen vähäliikenteinen maantie koukkaili virkeästi puolelta toiselle ja takaisin. Pornaisten Laukkoskella Jukka piti lyhyen paussin maisemakuvauksen merkeissä Mustijoen näkymiä makustellen. Muutama vesipisara putosi kasvoille, mikä tarkoitti sitä, että sadevarusteet oli nyt syytä pukea ylle.

Pornaisista Monninkylään vei astetta isompi maantie nro 151. SEO-bensiksellä pikainen tankkaus, ja matka jatkui Pukkilaan kivaa 1635-tietä Korttian kautta. Korttian kylän liepeillä olevat Askolan hiidenkirnut - joita on peräti parikymmentä kappaletta - jäivät näkemättä, kun ajatus sadekamppeissa maastossa könyämisestä oli erityisen vähän kiehtova. Tie nro 1635 Pukkilasta edelleen Orimattilaan oli aika asiallinen. Orimattilasta ajo eteni mallikasta 1701-tietä Kuivannon ohitse 1711-tielle ja aina Nastolan Uusikylään sekä edelleen Arrajoen ja Metsäkylän kautta Vierumäelle, josta Tiger laskeutui 5-tielle.

Sade alkoi vähä vähältä muuttua jatkuvammaksi. Viitostiellä oli runsaahkosti liikennettä, joten autokolonnoja joutui ohittelemaan ohituskaistoilla ja muutenkin. Kotilojonojen nostattamassa vesisumussa oli tympeää ajella. Siispä Mikkelin jälkeen navigointi verrattain autiolle 72-tielle. Vauhtia saattoi pitää vähintään lakisääteisesti, mutta kelin kosteuden ja viileydenkin takia ajaminen ei ollut kovin juhlallista. Haukivuorella Harjun Helmessä oli pysähdyttävä lämmittävälle kaakaolle ja sämpylälle.

Vesisadetta riitti Suonenjoen hoodeille saakka. Kotipihalla Jukka oli hieman ennen kuin Tuulevi saapui omalta paluureissultaan. Jukan moottoripyöräilysaldo oli tällä kertaa 1114 kilometriä, joista useat olivat varsin viihdyttäviä. Ilman vesisadetta paluumatkan loppuosallekin olisi tullut etsittyä mutkaisempia osuuksia.

Tuulevi matkusti kotikaupunkiin raitiovaunu-juna-bussi-yhdistelmällä eli raitsikalla rautatieasemalle, junalla Kuopioon ja siellä paikallisbussilla melkein kotiovelle. Leppoisaa ja kätevää, myös sadesäällä.

Pääsivulle