Perjantai 26.7.2013. Siilinjärvi - Maaninka - Pielavesi - Kiuruvesi - Pyhäntä - Kestilä - Ahmas - Utajärvi - Muhos - Oulu - Ii - Kemi - Tornio - (S) Haaparanta - Kukkolaforsen - Karungi - Övertorneå - (FIN) Ylitornio - Aavasaksa. 537 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Reissun lähtökohta oli se, että Tuulevi toipui koko suven kesäkuun alussa tehdystä leikkauksestaan, joten moottoripyöräreissu ei tullut hänellä tällä kertaa kyseeseen. Autoillen kävimme sentään tutustumassa Kotkan ja Hangon välisiin maisemiin. Erään lehtijutun innoittamana Jukka pohti hetken puolileikillään Iron Butt -ajoa, mutta hylkäsi idean hetken pohdittuaan moottoripyöräilyn irvikuvana. Mutta lomaa oli vielä tovi jäljellä, miksei sitä voisi viidessä päivässä hurauttaa vaikkapa Koillis-Atlantin rantaan ja takaisin ilmeisimpiä valtaväyliä välttäen, kuitenkin asfalttiteillä pysytellen.

Jukka kertoo matkastaan:

Lapissa ei ollut tullut koskaan käydyksi prätkällä. Suuntasin Triumph Tigerin keulan pohjoista kohti aamupäivän jo lämmettyä kesäisiin lukemiin. Ensimmäisenä ajopäivänä oli tiedossa maisemallisesti ja ajoteknisesti varsin tasapaksua puksutusta Ylitornion Aavasaksalle, josta olin varannut Aavaloma-lomakylästä pienen leirintämökin hintaan 20 euroa. Tein reissun ensimmäinen pysähdyksen Pielavedellä, presidentti Urho Kekkosen synnyin- ja lapsuudenkodin Lepikon torpan pihalla. Kinttupolku-uskottavuuttaan ja kansanomaisuuttaan korostaakseen Kekkonen antoi ymmärtää kasvaneensa köyhän väen savupirtissä eli savupiiputtomassa talossa. Lepikon torppaa kuvanneesta vanhasta valokuvasta jopa retusoitiin savupiippu pois. Todellisuudessa alun perin savupirttinä toimineeseen torppaan oli jo ennen tulevan presidentin syntymää rakennettu uunitakka ja savupiippu.

Koska matkan äkkinäisesti kyhätty aikataulu oli jotakuinkin tiukka, tarkoitus ei ollut juuttua nähtävyyksiä palvomaan, joten Lepikon torpan näyttelyyn tutustuminen jäi tekemättä (toki vuosikausia sitten siellä on tullut vierailtua). Vaikka Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista heinäkuussa 2013 eniten satoi Pielavedellä, oli sää sielläkin nyt mukavan lämmin.

Alkumatka oli pitkälti suorahkoa, autiota maantietä pohjoissavolaisessa maalaismaisemassa, jota Petri Petterssonin tapaan katsoin ja ymmärsin. Heti, kun siirryin Pyhännän kuntaan Pohjois-Pohjanmaan kamaralle, tie muuttui mukavan mutkaiseksi, jollaisena se jatkui Kestilän tienoille saakka. Oulujoen laaksossa kulkeva valtatie 22 ja Perämeren rantaa hipova Nelostie olivat erityisen tasaiselle maaperälle laadittuina jotakuinkin puuduttavia kokemuksia ja melko vilkasliikenteisiä. Matkanteko sujui kuitenkin juohevasti, nälänkarkotusta harjoitin Muhoksen Kylmälän kylässä Satumaa-kaupasta lunastetulla kolmioleivällä ja Torniossa ossuuskaupan automarketista hankitulla kreikkalaisella salaatilla.

Iissä kävin pikaisesti vilkaisemassa sähköntuotantoon valjastetun Iijoen alajuoksun viehättävää maisemaa. Matkan strategian mukaisesti myös mukavan näköinen Iin Wanha Hamina kotiseutu-, Maa- ja kalatalous- sekä Uittomuseoineen jäi lähemmin tarkastelematta. Eipä tullut käytyä Ouluun vastikään liittyneellä Haukiputaallakaan kuulostelemassa vieläkö oululaiset pitävät Kelloa pilkkanaan.

Kesä näytti parhaita puoliaan Torniossa +24 Celsius-asteen voimin. Ruotsin puolelle siirryin ilman dramatiikkaa ja Haaparannassa nostin paikallisen Nordean seinästä kruunuja käyttörahaksi, tosin seteleiden käyttö jäi muutamaan kymppiin. Matka jatkui Tornionjoen Ruotsin puoleisella rannalla. Suomen Kukkolankosken kohdalla olevalla Kukkolaforsenilla seurailin hyvän aikaa vähätuloksista siian lippoamista. Saalistakin oli kuitenkin jossain vaiheessa tullut, sillä rökt sik eli savustettua siikaa mainosti kalapuoti, joka kuitenkin meni juuri kiinni paikalle saapuessani.

Pohjoinen taivaanranta enteili ukkosta, ja jouduinkin passailemaan jonkin aikaa Karungissa, että pahin salamointi meni ohi. Salamoiden mukana tulivat myös maltilliset sadekuurot, joita jouduin sietämään Karungin ja Ylitornion välillä. Sadehanskoja sivulaukusta etsiessäni totesin, että varasadekäsineiksi olin valinnut oman oikean käden (kokoa XL) ja Tuulevin oikean käden (M) hansikkaista koostuvan parin. Enpä varakäsineitä onneksi tarvinnut. Tietöistäkin sain makua kymmenisen kilometrin matkalla hieman Övertorneån eteläpuolella. Ylitorniossa huomioni herätti isohko lauma thaimaalaisia marjanpoimijoita, jotka hyttyshuppuineen ja paksuine pipoineen parveilivat vanhan pakettiautonsa ympärillä.

Yhden yön asuntonani toiminut mökki oli karu mutta alkeellinen noin kuuden neliömetrin lautamaja, joka vei aikamatkalle lapsuuteen. Varustuksena kerrossänky, pöytä ja pari istuinta sekä keittolevy. Sisustuksesta päätellen huvilaan ei ollut investoitu juuri mitään sitten 1970-luvun. Lomakylän isommat mökit sentään näyttivät moderneilta. Lomakylän mökit tuntuivat jokseenkin miehitetyiltä, paikalla oli myös asuntoautoja ja yksi telttakin. Lähistöllä järjestetyt metsästäjäin ampumakilpailut näkyivät majoitusliikkeiden varauskirjoissa.

Koska tarjoutui mahdollisuus vierailla lomakylän saunassa, kävin kylpäisemässä 15 euron edestä. Kylläpä teki gutaa. Illalliseksi paistoin nuotiolla lomakylän kioskista ostamani muutaman grillimakkaran, jotka söin yökerhohintaisen eteläsuomalaisen Lapin Kulta -kolmosoluen kera. Nuotiopaikalla mäkärät ja polttiaiset söivät minua. Naapurilomakylän ravintolassa (n. 100 m päässä) alkoi matalatasoinen karaoke, joka jatkui pitkälle yli puolen yön.

Lauantai 27.7.2013. Aavasaksa - Ylitornio - (S) Övertorneå - Alsån - Jockfall - Teurajärvi - Sattajärvi - Pajala - Junosuando - Masugnsbyn - Vittangi - Kiiruna - Bergfors - Abisko. 456 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Karaokemelusta ja lukaalin valoisuudesta huolimatta sain korvatulpat korvissa nukuttua kohtalaisesti. Mukanani ollut makuupussikin oli käytössä kyseisenä yönä retken ainoan kerran. Majoitusta voinee luonnehtia hintansa väärtiksi, vaikka lomakylän päärakennuksessa sijaitsevien saunan ja WC-tilojen siisteys ei ollut ihan leikkaussalitasoa ja kunnossapitokin kaipaisi hiukan terävöitymistä. Koska lomakylässä ei ollut aamiaistarjoilua, kuittasin aamupalan Ylitorniossa huoltoaseman kahvion ruisleivällä ja appelsiinilimonadilla.

Peilityynen Tornionjoen ylityksen yhteydessä valtakunnan vaihtumista ei ulkoisesti oikein huomannutkaan. Sillalta oli loisteliaat näkymät sekä ylä- että alavirtaan. Päivän ensimmäinen vierailukohde Jockfalletin vesiputous Jockfallissa oli ilo silmälle. Kalix- eli Kainuunjoen korkeimmassa koskessa (9 m putouskorkeus) vettä liikkui melkomoisesti ja pauhu oli sen mukainen. Kosken länsireunaan laadittua ilmeisen hyvin toimivaa kalaporrasta en harmikseni älynnyt käydä ihmettelemässä. Parkkipaikalla jutustelin hetkisen suomalaisen motoristipariskunnan kanssa, pari oli päiväajelulla Ylitorniosta käsin.

Jockfallista ryntäsin pohjoiskoilliseen. Tie oli kohtalaisen yksioikoinen pätkä, jännitystä elämään toi tielle loikannut poro, johon olisin ehkä törmännyt, jos olisin sattunut ajamaan hiukankin hitaammin. Matkan ensimmäisen poron olin bongannut Övertorneån ulkopuolella. Pysähdyin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -romaanista tunnettuun Pajalaan, joka sijaitsee Tornionjoen rannalla lähellä Suomen rajaa. Vaikka risteilin kotvasen Pajalan katukartalla, en pettymyksekseni löytänyt viitteitä Vittulan kaupunginosasta. Vahvistin huoltoasemalla itseäni Sibyllan hot dogilla ja cola-juomalla, joista sain runsaasti kehnoja hiilihydraatteja ja vähempiarvoisia rasvahappoja ilman mainittavaa kuitukuormitusta. Saman tyyppisen välipalan nautin vielä Kiirunassakin.

Sää oli jälleen lomailulle otollinen, lämpötila noin 22-24 °C ja tuuli heikkoa tai korkeintaan kohtalaista. Maisemat olivat Kiirunaan saakka Keski-Ruotsia muistuttavaa havumetsikköä ja etenkin suota, tiet jokseenkin vähämutkaisia. Ei näkynyt kovin paljon peltoja noilla selkosilla, tosin Junosuandossa tämäkin sääntö kumoutui. Näinköhän Norrbotten on vielä joskus Euroopan vilja-aitta, mikäli ilmastonmuutos etenee ennusteiden mukaisesti.

Kovin erikoisia tapahtumia ei pitkän päivän varrelle osunut. Maantien poskessa seisova erikoinen pallolatvainen mänty kiinnitti huomion alkumatkasta. Junosuandossa puolisen tusinaa tyyppiä harrasti uintia keskellä leveää Tornionjokea, mikä näytti omalla tavallaan hupsulta. Jukkasjärvelläkään ei tullut poikettua, vaikka opasteet mainostivat Ice Hotelia, joka kylläkin sulkeutuu eli sulaa huhtikuun puolivälin tienoilla. Kiirunan jälkeen havainnoin Norjan suuntaan matkaavia huiman pitkiä malmijunia todennäköisesti matkalla meren rantaan. Aika moneen hyönteiseen tuli törmättyä, mikä näkyi kypärän visiirin oleellisena samentumisena. Matkanteko oli sujuvaa, koska alkutaipaleen jälkeen ei tarvinnut porojakaan väistellä. Ei näkynyt poliiseja tutkineen, eikä kyllä juuri tutkailtaviakaan, joten 90 km/h ja 110 km/h-nopeusrajoituksia ei tullut tulkittua kovin orjallisesti.

En viitsinyt ajaa Norjan puolelle, sillä takapuoli alkoi olla niin sanotusti tulessa pitkästä istumisrupeamasta eikä sikäläisestä majoitustarjonnasta ollut tietoakaan. Torniojärven, Ruotsin seitsemänneksi suurimman järven, rantamilla Abiskossa kyselin ensiksi ystävälliseltä käsityökauppiaalta sijaa hänen piskuisesta majatalostaan: täyttä oli. Tiedustelin yöpuuta käsityökauppiaan suosittelemasta Abisko Mountain Lodgesta, jossa vastaanoton nuori nainen tarjosi majapaikkaa 1250 kruunulla. Nuukuuksissani päätin vielä käväistä testaamassa Abisko Turiststationin retkeilymajan tarjoukset, mutta paikan receptionissa vallitsi niin mahdoton matkailijahärdelli, että päädyin takaisin Mountain Lodgeen. Kun kyselin halvempaa vaihtoehtoa, löytyi oikein kelvollinen huone 990 kruunulla eli vähän yli 110 euron hintaan.

Mountain Lodgen ravintolassa söin vihdoin oikeaa ruokaa. Alkupaloiksi popsin hyvää, tosin makuuni turhan vähäsuolaista graavilohta, chilimarinoituja omenakuutioita ja tilliblinejä. Pääruuaksi söin broilerin koipipaloja tomaattikermakastikkeen, kasvisten ja riisin kera. Ruokajuomana Zeunerts Höga Kusten ale-lager 5.3 %, ei tuhmempi olut ollenkaan. Tarjoilija kysäisi ruokailun päätteeksi "Smakade det bra?", eihän noin koulussa pakkoruotsin tunnilla opetettu!

Aterioinnin jälkeen avasin WiFi-nettiyhteyden pikku läppärillä. Yhteys meni poikki heti, samoin katosivat kaikki muutkin havaitut verkot. Syykin selvisi, ukonilma katkaisi sähköt koko hotellista. Ukkonen toi myös lyhytkestoisen sadekuuron.

Abisko Mountain Lodgen ympäristö on vaikuttava. Nenän edessä kristallinkirkas Torniojärvi ja olan takaa kurkistelee useita osittain lumen peittämiä, pitkälti toista kilometriä korkeita tuntureita sekä Ruotsin korkein vuori Kebnekaisekin melko lähellä. Ei mikään ihme, että seutukunta on luontomatkaajien suosiossa.

Sunnuntai 28.7.2013. Abisko - Riksgränsen - (N) Bjørnfjell - Nygård - Bjerkvik - Fossbakken - Tennevoll - Sjøvegan - Brøstadbotn - Espenes - Bjørga -Skøelv - Sørreisa - Hemmingsjord - Finnfjorden - Finnfjordbotn - Karlstad - Olsborg - Heia - Nordkjosbotn - Oteren. 314 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Abisko Mountain Lodgen aamiainen oli peruskattaus, joskin valikoimaltaan aika rajattu: paria erilaista vaaleaa leipää, leikkeleitä, kurkkua, tomaattia, paprikaa, muroja, jukurttia, kummallista kivennäisvesimäistä omenamehua sekä kahvia tai teetä.

Matkalla Abiskosta Norjan rajalle maisema muuttui yhä karummaksi vuoristotundraksi. Perhokalastajia näkyi tunturipurojen houkuttelevan näköisissä pikkukoskissa kahlaamassa ja jalokaloja jahtaamassa. Vaeltajien ja/tai marjastajien autoja oli lukuisasti tienvarren pysäköintipaikoilla. Monin paikoin tunturikoivikot olivat pahasti tunturimittarin vioittamia, laajoilla alueilla koivikot olivat täysin lehdettömiä, ehkä tuhoutuneet lopullisesti. Yhtäkkiä keskellä erämaata, hieman ennen valtakunnan rajaa on Riksgränsenin kuulemma Abiskoa kalliimpi hyväosaisten matkailukeskus loma-asuntokylineen, ravitsemusliikkeineen ynnä muine palveluineen.

Norjan puolella Bjørnfjellin ylängöllä hämmästelin kesämökkien suurta määrää tunturien rinteillä ja muutamien onnekkaitten vapaa-ajanasumuksia pikkulampareiden rannoilla. Mökeille ei yleensä näyttänyt johtavan autokelpoista tietä, vaan autoja varten maantien vieressä oli pieniä parkkialueita, joilta kämpille oli kuntoa kohottavat kävelymatkat. Maassa maan tavalla kenties.

Kyllä eräskin Kukkos-Timo oli oikeassa lausuessaan, että "Norjassa on niin kaunista, että kävelyvauhtikin on liian kova". Norjaan saavuttuani tuntui, että yhtenään pitäisi pysähtyä maisemia maistelemaan. Vaikka Narvikin seutuvilla Koillis-Atlantin rantaan saavuttaessa näkymät eivät ehkä ole Norjan komeimpia, on turkoosina hehkuvan meren ja vedestä jyrkästi nousevien ylväitten vuorten kontrasti meikäläiselle tasamaan tallaajalle aina melkoista eksotiikkaa. Luonnonihmeitten lisäksi Norjan rajaseudulla ja meren rannalla näkyi sotamuistomerkkejä, jotka viitannevat Iso-Britannian ja Saksan välisiin Narvikin meritaisteluihin vuonna 1940. Koska en ole erityisen kiinnostunut sotahistoriasta, en malttanut perehtyä monumentteihin sen tarkemmin.

Sunnuntaiajeluun kuului isoa, mukavahkoa maantietä (A6), pienempiä vaihtelevakuntoisia maanteitä sekä kapeahkoja hyviä ja heikompikuntoisia paikallisteitä. Koska tiet pysyttelivät laaksoissa ja rannoilla, matkanteko ei ollut mitään serpentiinisirkusta, vaan lähinnä kävelyvauhtia reippaasti ripeämpää laajakurvista maisemakruisailua. Sää jatkui edelleen epäilyttävän suvisena, lämpötila tasapainotteli parinkymmenen asteen ympäristössä.

Espenesin jälkeen Solbergfjordenin rantaa nuoleskeleva tie sukelsi kiven sisään. Bjørgan tunneli on 1150 metrin mittainen hämärä ja kosteanviileä maanalainen pätkä. Ihmeen fiksusti älysin laskea aurinkolasit alemmas nenälle juuri ennen tunnelia, sillä ajovalojen teho oli käytävässä mitätön. Vastaantulijoita ei onneksi ollut kapeassa tunnelissa eikä oikein muutenkaan noilla sivuteillä. Yleensä suurin osa norjalaisista autoilijoista näytti ajelevan suhteellisen maltillisesti nopeusrajoitusten mukaisesti. Huomioni kiinnitti Norjan maatunnuksilla varustettujen asuntoautojen runsas määrä. Onko kaikilla norjalaisperheillä sellainen?

Aloitin majapaikan etsinnän iltapäivällä neljän jälkeen katselemalla Heian seudulla levähdyspaikan infotaulun majoituslistan tarjontaa. Merkkasin ylös parin paikan nimet ja ajelin kohti Skibotnia. Kävin ensiksi vilkaisemassa Hatteng Grill og Campingia, jossa piti olla mökkejä ja ravintola. Yritin selvittää, onko leirintäalueen respa grillin yhteydessä, mutta henkilökunta oli niin keskittynyt palvelemaan isolukuista grilliasiakaskuntaa, että päätin poistua. Mainostettu ruokailumahdollisuus näytti siis tarkoittavan ateriointia rasvankäryisessä grillikioskissa. Ei kiitos. Palasin päätien varteen ja menin Lyngskroa-hotelliin tiedustelemaan tilannetta. Ei ollut täyttä sunnuntai-iltana, joten tein ystävällisen henkilökunnan kannustamana kaupat yhden yön majailusta. Lyngskroan asiallinen kylpyhuoneen ja parvekkeen sisältävä asunto lohkaisi ilmeisesti norjalaisittain tyypillisen 1150 Norjan kruunun (n. 137 euroa) loven luottokorttiin. Ihan sama, ei huvittanut enää etsiskellä vaihtoehtoa eikä lähiseudulla majoituskapasiteettia edes ollut kovin ruhtinaallisesti. Leirintäalueita olisi ollut siellä täällä, mutta halusin syödä ravintolassa, jota leirintäalueilla ei näyttänyt olevan.

Ehtooruokailuun valmistautuessani katselin huoneessani TV:stä, kuinka Saksan naisjalkapalloilijat veivät kuudennen peräkkäiseen EM-tittelin voittamalla Norjan finaalissa lukemin 1-0. Norjalainen TV-selostaja ja -kommentaattori ottivat toden totta raskaasti, kun Norja hassasi tasaväkisessä pelissä peräti kaksi rankkaria.

Illastin hotellin Hermanns Bistro -ravintolassa. Norjassa olin selvinnyt päivän sosiaalisista tilanteista sönkkäämällä ruotsiani, mutta ravintolan toinen tarjoilijatar ehdotti, että puhuisimme englantia. Kävihän sekin päinsä, mutta ihmettelin hiukan asiaa itsekseni. Tytön aksentti viittasi siihen, että hän oli kenties Venäjältä tai muualta Itä-Euroopasta, joten hänpä ei ilmeisesti ymmärtänyt ruotsia kuten norjalaiset. Alkuravinnokseni tilasin kuningasravun koipia, jotka olivat perin maukkaita. Pääruuan virkaa toimitti tylsähkön makuinen rekkamiesannos paistettua turskaa mm. perunan, porkkanan, lantun ja sipulin kera, juomana Tromssassa pantu Mack-olut.

Maanantai 29.7.2013. Oteren - Skibotn - Rovijokfossen - (FIN) Kilpisjärvi - Muotkatakka (565 m) - Ropinsalmi - Kaaresuvanto - Palojoensuu - Hetta - Vuontisjärvi - Peltovuoma - Ketomella - Raattama - Jerisjärvi - Kemiönniemi - Rauhala - Muotkavaara - Äkäslompolo - Ylläsjärvi - Kurtakko - Kolari - Lappea - Väylänpää - Pello. 516 km.

Reittikartta

Päivän kuvat

Kylläpä nukutti hyvin! Olin käynyt illalla puoli kymmeneltä nukkumaan ja heräsin yön aikana ainoastaan kerran katkenneesta tukkiunesta klo 6.40. Lyngskroanin aamiainen muistutti Abiskon aamupalaa muuten paitsi, että tarjolla oli myös eräänlaisia pikkuruisia kala- ja lihapateesäilykepurnukoita, joista maistoin lohi- ja pippurimakrillivariantteja. Paikalliset erikoisuudet olivat ihan syötäviä, enpä ole moisiin Suomessa törmännyt.

Koillis-Atlantti oli nyt nähty ja lähdin kotimatkalle puoli kymmenen maissa (Norjan aikaa). Otti kuitenkin aikansa ennen kuin olin kotomaan kamaralla. Ihmeellisen turkoosina ja pläkätyynenä peilailevan Yykeänvuonon (norj. Lyngenfjorden) mahtavia maisemia oli totta maar valokuvattava. Tigerin bensavarastoakin täydensin ja yritin ottaa happea renkaisiin, mutta Statoilin vehje oli rikki. Kun olin tekemässä lähtöä ilmaletkun äärestä, norjalainen autoilija tuli paikalle samoin tarkoitusperin. Mainitsin hänelle "funkar inte", johon hän totesi norjaksi jotakuinkin, että "niinpä tietysti, olemmehan Norjassa". Jotain mätää Norjanmaallakin?

Skibotnista Kilpisjärvelle johtava E8 oli suhteellisen viihdyttävä, taajaan kaarteleva, nousujohteinen väylä merenrannan vehreydestä tunturin karuuteen. Skibotnelvaan laskevan Rovijoen 25 metriä korkean Rovijokkfossen-vesiputouksen partaalla lisäsin vaatetusta, sillä mäkeä noustessa sää pilvistyi ja lämpötila laski oleellisesti aurinkoisen rannikon reippaasta paristakymmenestä Celsius-asteesta. Joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten edellisen kerran paikalla käydessäni Rovijokkfossenissa vyöryi vaikuttavalla pauhulla kuutiosotalla vettä putouksesta alas, nyt vain vaatimaton noro lirisi kuivan uoman pohjalla. Vähäsateinen kesä oli vissiin kutistanut Rovijoenkin puropahaseksi.

Norjan ja Suomen autiolla rajaseudulla tietä ympäröivät näkymät olivat suomalaisiksi yllättävänkin jylhät. Kilpisjärvellä näkyi pitkästä aikaa ns. sivistyksen merkkejä. Sekalaisella arkkitehtuurilla toteutettuja matkailukeskuksia on asettautunut tien molemmin puolin ja turismi-infran rakentaminen on jättänyt hitaasti arpeutuvat jäljet arkaan tunturimaastoon. Moottorikelkkoja lojui eräänkin ohjelmapalvelujen tarjoajan pihalla epäjärjestelmällisesti valmiina kohtaamaan tulevan talven haasteet.

Helposti tunnistettava Saana jökötti entisellä paikallaan Kilpisjärven rannassa. Jatkoin matkaa antamatta erinomaisen vähäisten kanssamatkaajien häiritä kulkuani. Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla Muotkatakassa pysähdyin kuvaamaan todisteet vierailustani. Tie oikeni valtavan pitkien suorien kavalkadiksi, satasen rajoituksen lainkuuliainen noudattaminen tuntui tyhjällä tiellä varsin vaativalta. Onneksi ei näkynyt poroja paria lukuun ottamatta matkantekoa hidastamassa.

Kaaresuvannon Nesteellä vietin välipalapaussin. Taukoa päättäessäni bensa-asemalle pelmahti iso joukkio yläsavolaisia motoristeja matkalla pohjoisen suuntaan. Palojoensuun jälkeen jutaaminen oli mukavampaa, sillä maantie venkoili Käsivarrentiehen verrattuna välillä jopa kelvollisesti, eikä ruuhkaa ollut tälläkään uralla. Sen sijaan poroja oli Hetta-Kolari-välillä jo paikoin pieneksi riesaksi asti. Etenkin mäntykankaita halkovilla etapeilla saattoi yksittäinen poro seistä tiellä yllättävästi mutkan takana. Porot ovat kyllä aika pöljiä elukoita, arvaamattomia liikkeitä ne keksivät ensin ajoneuvon edessä pitkät matkat jolkoteltuaan. Onneksi näkyvyys oli pääosin hyvä, eikä vaarallisia tilanteita sattunut.

Muoniossa, Jerisjärven rannalla pidin jaloittelutauon. Kävin tarkastamassa Keimiöniemen kalapirtit, joka on hieno historiallinen kohde käsittäen toistakymmentä kalapirttiä aittoineen. Rakennuksista osa on peräisin 1700- ja 1800-luvulta, ja ne on ilahduttavasti säilytetty lähes alkuperäisessä asussaan. Paikalle vie hyväkuntoinen soratie eikä parkkipaikalta ole kuin kivenheitto pirteille. Itse tosin kikkailin juurakkoista polkua myöten lähes perille.

Välillä tuntui, että tunturit vallan loppuivat, ja tietä reunusti loputon jänkä. Pallaksen-Ylläksen seudulla kohoumat palasivat näkökenttään tasaisen suomaaston vastapainoksi. Ylläksen käkkyräkelojen lomassa pujotteleva uudehko maisematie on täydellisine asfalttipinnoitteineen ja komeine näköaloineen mukava pätkä, kunhan ei kurki Yllästunturin murjotuille rinteille. Laskettelu-urat raidoittavat irvokkaalla tavalla kiviset rinteet.

Ilta alkoi painaa päälle. Päätin, että päätän maanantain ajourakan Pelloon, mikäli saan paikkakunnalta majapaikan. Puhelimitse tiedusteltuani Motelli Jätkänkolo tarjoutui majoittamaan matkamiehen muistaakseni hintaan 48 euroa.

Päivän mittaan korvamatona soineen Jukka Takalon Miss Kollaja -kappaleen sanat "Jätä kotisi ja muuta kaupunkiin", konkretisoituivat Kolarin kirkonkylällä. Tyhjiä liikehuoneistoja oli surullisen runsaasti kylän halkaisevan raitin varrella. Kolari-Pello-välin ajoin ensin Muonion-, myöhemmin Tornionjokea myötäilevää Lappeantietä pitkin. Kypärän visiiriin liiskautui hyönteisiä hämmästyttävän paljon tuolla lyhyellä pätkällä. Hyttysten lisäksi Lappeantien varrelle näyttää keskittyneen myös useita kalastusmatkailuyrityksiä.

Päivän ajourakka tuntui jostain syystä pidemmältä kuin 516 kilometriltä, mutta lopulta olin Pellossa klo 19.40. SEO-huoltoaseman yläkerran hiljattain uusitun Motelli Jätkänkolon tilavassa huoneessa mahtui yksinäinen reissuaja levittelemään kamansa ja yöpymään oivallisesti. Iltakahdeksan jälkeen kirkonkylän etelälaidalla sijaitsevan motellin naapuritalon pizzeria sulki juuri oviaan, ja tien toisella puolen sijaitsevan Hotelli Pellonhovin ravintolakin oli jo mennyt umpeen, joten piti keksiä muu ateriointiratkaisu. En jaksanut enää lähteä kirkonkylän ytimeen etsimään avoinna olevaa ruokalaa, siispä hain läheisestä kaupasta cocktailpyöryköitä, jotka lämmitin asuntoni keittiösopukan mikroaaltouunilla ja nautiskelin broilerisalaatin, neliörieskan ja Carlsberg-oluen kera. Aika ankea kattaus päivän pääateriaksi, mutta nuokin eväät sentään selättivät nälän.

Tiistai 30.7.2013. Pello - Raanujärvi - Sinettä - Rovaniemi - Jokela - Vanttauskoski - Autti - Pernu - Posio - Kuloharju - Loukusa - Virkkunen - Taivalkoski - Kurtti - Vaaranniva - Joukokylä - Puolanka - Väyrylä - Paltamo - Kajaani- Sukeva - Iisalmi - Lapinlahti - Siilinjärvi. 677 km.