Loma lähestyi vastustamattomasti loppuaan. Hurautimme Pohjois-Saksan
läpi itäsaksalaiseen hansakaupunki Wismar Asustelimme Wismarin vanhankaupungin ytimessä yksityismajoituksessa, joka 38 euron hintoineen oli varsin OK, tukeva aamiainenkin kuului kuvioon. Prätkä saatiin taiteiltua suljettujen ovien taakse isäntäperheen eräänlaiseen verstaaseen. Wismarin vanhakaupunki tuli tutuksi parin päivän spatseerailun perusteella. EU-rahoille on löytynyt hienon vanhan kaupungin kunnostuksessa järkevää käyttöä, toki DDR:n aikaisiakin muistomerkkejä löytyy paikkakunnalta, joka on kuulunut aikoinaan myös Ruotsille. Historiallinen rakennuskanta on samantapaista kuin muissakin hansakaupungeissa. Vanhassakaupungissa on myös silmiinpistävän runsaasti isoja kirkkoja, aivan kuten esimerkiksi toisessa läheisessä hansakaupungissa Lyypekissä. Päivällä Wismarin satamassa herkuttelimme uivasta kalamyymälästä ostamallamme Stremellachsilla (savulohifileepala). Sivistimme itseämme maistelemalla myös Schillerlockenia eli savustettua hain vatsalievettä, makunautinnoksi tätä erikoisuutta ei mielestämme voi varsinaisesti kehua. Koska olimme meren rannalla, myös iltaruoka oli kalavoittoista. Tuulevi tilasi alkuruuaksi katkarapukeittoa ja pääevääksi paistettua lohiperhosta, parsaa, parsakaalia ja röstiä. Jukan alkupala oli kalaseljanka ja pääruokana kalalautanen, joka sisälsi paistettua pallasta, lohta ja Butterfisch-nimistä kalaa (Butterfisch on suomeksi teisti, mutta Butterfisch-nimellä markkinoidaan eräitä muitakin kalalajeja, ota nyt näistä selvää!) sekä herkkusienikastiketta ja perunakroketteja. Tuulevi maistoi myös perinteistä pohjoissaksalaista jälkiruokaa Rote Grützeä, suomeksi sanottuna marjakiisseliä vaniljakastikkeella. Olipahan täysipainoinen ateria! Kyllä saksalaisetkin osaavat tehdä ruokaa. Pelmahdimme Wismarista moottoriteitse Rostockiin, jossa olimme niin varhain, että jouduimme kuluttamaan aikaa ostoskeskuksessa. Iltapäivällä siirryimme satamaan, jossa odottelimme sisäänpääsyä Finnjetiin. Laivaan pääsy oli kummallisen takkuavaa. Lippuluukulla kului aikaa totuttua kauemmin, passitkin tarkastettiin. Toiminta ei ollut saksalaisen järjestelmällistä. Epäkäytännöllinen puuhastelu jatkui laivalla; Finnjet oli muuttunut Sovjetiksi. Venäläisomistuksen myötä laivan palvelutaso oli romahtanut entiseen verrattuna. Aiemmin hintaan kuuluneesta aamusaunasta oli tullut maksullista, omituiset hyttitarkastukset hämmensivät, tarjoilijutoiminnassa oli sanottavaa, eikä taxfreestä saanut ostaa alkoholia ennen kuin Tallinna ja Pietarin välillä. Positiivisena seikkana on mainittava, että hanasta sai Holstenia, kirpeää hampurilaispanimon olutta. Vaikka nukuimme aamulla pitkään, oli laivaoleilu yhtä puuduttavaa kuin aiemminkin. Muutos entiseen oli se, että Finnjet ei enää seilannut Helsinkiin, vaan Tallinnan kautta Pietariin. Jäimme siis kyydistä Tallinnassa. Tallinnan satamassa huonosti opastettu neuvostohenkinen kaksinkertainen passin- ja rekisteriotteiden tarkastusrumba tuntui naurettavalta. Viron pääkaupungista kiisimme SuperSeaCatilla Helsinkiin, josta suoriuduimme kiireen vilkkaa iltahämärässä Tuulevin siskon tykö Vantaalle yöpymään. Kiireettömän myöhäisen aamiaisen jälkeen kello yhden maissa alkoi reissun viimeinen etappi. Ajelimme lyhintä tietä Savoon. Hartolassa maltoimme sentään pysähtyä savumuikkuja syömään. Kotiuduimme Siilinjärvelle illansuussa. Nautinto oli valtaisa, kun pääsi kylpemään reissun hiet ja pölyt kotisaunassa! Neljän viikon lomamatkan saldona oli 6701 kilometriä. Bensaa kului yhteensä 341,61 litraa eli keskikulutus oli matkan aikana 5,1 l/100 km. Reissua tuli kuvattua nelisensadan digikuvan verran ja luottokorteista höyläytyi asianmukainen rahasumma. Hyvä reissu, mutta tulipahan tehtyä. |
 
|
  
|
© Kuvat ja teksti: |
