TÄÄLTÄ POHJANTÄHDEN ALTA

Sunnuntai 6.8.2006. Siilinjärvi/Vuorela - Suonenjoki - Haapakoski - Pieksämäki - Kangasniemi - Toivakka - Leivonmäki - Tammijärvi - Korpilahti - Jämsä. 299 km.

Kerrankin reissuun lähtö oli maltillista sorttia. Lähdimme matkaan sunnuntaina iltapäivällä, joten viikonloppuna ennätimme pakkailla kaikessa rauhassa ilman tavanomaiseksi muodostunutta kiirettä.

Ensimmäisen reissupäivän ohjelmassa oli rentoa kruisailua kesäisessä kelissä Siilinjärven Vuorelasta Jämsään. Ajelimme osan matkasta hiljaisia sivupolkuja. Suonenjoelta mutkittelimme Suonteelle vievää tietä Haapakoskelle. Puoli-idyllisen kylän läpi virtaava joenpoikanen oli normaaliakin vähäisempi ennätyskuivan kesän ansiosta. Haapakoskelta Pieksämäen kautta Kangasniemelle vievä reitti ei rehvastellut kurvikkuudellaan, mutta Kangasniemeltä Toivakkaan saimmekin kallistella senkin edestä. Leivonmäessä nautitun huoltamovälipalan jälkeen suuntasimme ensin etelään 4-tietä ja hetken päästä länteen tie numero 610:ä Korpilahdelle ja edelleen 9-tietä Jämsään.

Suuria nähtävyyksiä ei matkan varrelle sattunut, Luhangan tienoilla ohitimme sentään sympaattisen Peltolan mäkitupalaismuseon, jossa vierailimme vuonna 2001. Metsänäkymien vastapainoksi saimme nauttia mahtavasta näköalasta  juuri ennen kuin tie laskeutuu Päijänteen ylittävälle Kärkistensalmen sillalle.

Jämsässä heti majoittautumisen jälkeen veimme Triumph Tiger 955i -matkantekovälineemme Huoltokaksikon pajalle jäähtymään seuraavan päivän huoltoa varten. Kahdenkymmenen tuhannen kilometrin huolto sattui sopivasti retkemme alkuun.

Majapaikaksi olimme valinneet Jämsän suppeahkosta tarjonnasta edullisen Gasthaus Jämsän. Vuonna 1952 perustettu kestikievari oli vanha, mutta kulunut ja kuuma. Kohtalaisen siisti se oli kuitenkin ja suomalaisittain verrattain halpa, 46 euroa vaatimattomine aamiaisineen.

Juhlistimme matkamme alkamista pizzalla ja oluella paikallisessa italialaisravintolassa. Ruokailun jälkeen maltoimme istahtaa vielä yksille oluille kylän keskustan terassikafeteriaan. Elokuun alun lämpimästä sunnuntai-illasta oli nauttimassa lisäksemme useampikin kansalainen, kuka enemmän, kuka vähemmän liikuttuneessa tilassa.

Maanantai 7.8.2006. Jämsä - Tampere - Lempäälä - Loimaa - Turku. 267 km.

Yön viileys helpotti asuntomme kuumuutta hiukan, mutta nukkuminen oli silti lievästi levotonta. Läheiseltä rautatieltä kantautuneet äänetkin hieman häiritsivät.

Maanantain sää oli jälleen kuuma. Ennätimme Tigerin huollon aikana käveleksiä Jämsän keskustassa. Kaupunki oli juuri ollut uutisissa, koska kaupunginvaltuuston puheenjohtaja oli murhattu paria viikkoa aikaisemmin. Jämsän liikenteessä silmiinpistävää oli se, että autoilijat antoivat suojatietä ylittäville jalankulkijoille tietä keskieurooppalaiseen malliin, mikä oli Kuopion liikennekulttuuriin tottuneelle yllätys.

Kulkuvälineemme huolto vei reilusti yli puolen päivän. Huoltokaksikon mekaanikon suosituksesta päätettiin pyörään vaihtaa ketjut ja rattaat, jotta reissun ei katkeaisi ainakaan ketjuongelmien takia. Talosta ei löytynyt sopivaa ketju-ratas-satsia hyllystä, joten edessä oli ripeä siirtyminen Turkuun ja Motomarketiin, jossa prätkä saisi uudet toisioveto-osat.

Matka Turkuun oli yhtä yllätyksetön kuin sinne vievä 9-tie. Neljän maissa olimme Motomarketissa ja tunnin kuluttua Triumph oli varustettu uusilla riimuilla ynnä rattailla ja valmis jatkamaan matkaa.

Pysäköimme Aura-joen rantaan etsiäksemme ruokapaikan. Etsimiseen ei mennyt kauan ja pian olimme Vaakahuoneen terassilla syömässä  yrttikuorrutettua kuhaa uusien perunain ja salaatin kera.

Turun iltaelämää riittävästi seurailtuamme ajoimme satamaan. Seawind-laivaan pääsyä odotellessamme juttelimme muutaman sveitsiläismotoristin kanssa. Porukan nuori naispuolinen matkaenduristi muuten työskentelee tunnetussa saksalaisessa mm. moottoripyöräily- ja matkailuvarusteita valmistavassa Touratech-firmassa. Seurue oli tulossa Keuruulta Gospel Ridersin järjestämästä kokoontumisajosta.

Reissun lähtö- ja päätepiste. Siilinjärven Vuorela, Suomi.

Peltolan mäkitupalaismuseo (kuva otettu vuonna 2001). Luhanka, Suomi.

Aamiainen Gasthaus Jämsän terassilla. Jämsä, Suomi.

Jämsänjoki helteisenä elokuun aamuna. Jämsä, Suomi.

Aurajoen rannalla. Turku, Suomi.

Seuraava sivu
Pääsivulle

© Kuvat ja teksti:
Jukka Laulajainen ja Tuulevi Ovaska